tekotuulahdus

David Rothenberg ja Risto Isomäki valasiltapäivässä Turun Kirjamessuilla

2011-09-27T10:49:00.003+03:00

David Rothenberg saapuu Turun kirjamessuille Halikonlahti Green Art-tapahtuman kutsumana lauantaina 1.10.
Ohjelma:

klo 11.20 Agricola-lava:
Mies, joka soitti valaille musiikkia! Professori, kirjailija, muusikko David Rothenberg ( USA) kertoo kirjoistaan Survival of the Beautiful ja Thousand Mile Song. Haastattelija taiteilija Tuula Nikulainen
klo 14.00 Jurtta: David Rothenberg, avoin lehdistötilaisuus
Klo 15.00 – 18.00 Valas-iltapäivä (kokoustila 3, 2krs): Vieraina David Rothenberg ja Risto Isomäki! Professori, kirjailija, muusikko David Rothenberg kertoo kirjoistaan Survival of the Beautiful ja Thousand Mile Song kuva- ja ääninäyttein. Kirjailija Risto Isomäki kertoo valaiden merkityksestä luonnolle ja ihmisille. Juontajina taiteilija Tuula Nikulainen ja fyysikko-valasaktivisti Rauno Lauhakangas.
ILTA:
klo 21.00 Kåren David Rothenberg soittaa valaiden musiikista ja valaiden kohtaamisista inspiraationsa saaneita sävellyksiään.

Turun kansainvälisten kirjamessujen teema ovat suvut. Messujen ohjelmapäällikkö Kari Kettula innostui valasteemasta kuultuaan nimenomaan valaiden sukulaissuhteet ja perhesiteiden muistuttavan suuresti meidän ihmisten sukujärjestelmiä. Lisäksi viimeisimmän tutkimuksen mukaan valaiden aivoista (kaskelotti) ja ihmisten aivoista löytyy sama elin, joka säätelee empatiaa, tunteita ja luovuutta!

Messuohjelma

RAVINTOKETJUISSA - FOOD CHAINS

2011-09-20T12:41:00.001+03:00

http://halikonlahtigreenart.blogspot.com/

Lunch with Cows

Festihval - Festiwhale - Valasjuhla

2011-08-13T14:20:00.058+03:00

Valastapaaminen Lofooteilla
Ensimmäinen valastapaaminen " DIY Whalefestival" Lofooteilla keräsi yhteen noin kaksikymmentä tutkijaa, musiikkoa, taiteilijaa sekä muita valaiden ystäviä pieneen saareen Henningsvaerin kupeeseen. Suunnittelemme ensi vuodeksi uutta valas-aiheista tapaamista, jolla saisimme tavoitettua laajempaa yleisöä, varsinkin norjalaisisa lapsia, nuoria ja kasvattajia. Nyt juhlistimme valaita lähes ilman norjalaisia.

Osallistujat tarkkailivat valaita pienryhmissä kiikareilla ja kuunntelulaitteilla purjehtien ja Zodiac-kumiveneellä. Näimme vilauksia pyöriäisistä, valkokylkidelfiineistä ja miekkavalaista. Kuuntelemalla saimme tuntuman voimakkaasta äänisaasteesta merenpinnan alla: sekoitus erilaisten moottoreiden jylinää läheltä ja kaukaa. Meriretkien jälkeen jokainen osallistuja arvostaa suunnattomasti Henningsvaerissa tutkimusasemaansa pitävän Heike Vestersin tekemää työtä valaiden käyttäytymisen parissa: yksin hänen valaiden kommunikaatiota huikean tarkasti taltioivien äänitysten metsästämiseen on kulunuta tuhansia tunteja odotusta, satoja merimatkoja ilman valaanpyrstön heilahdustakaan. Meri on suuri. Valaiden tiet tutkimattomat.

Umru Rothenberg, Heike Vesters (Ocean-Sounds) , Osma Kortetjärvi, prof. Jarle.T.Nordeide (UiN, Bodö)

Pyöritimme valas-aiheista ohjelmaa Henningsvaerin keskustassa Ocean Soundin -tiloissa: esitelmiä, elokuvia, tarinankerrontaa sekä valasmusiikkia ulkona laiturilla. Jatkossa kutsumme tätä taiteen ja tieteen yhteisvoimin synnytettyä tapahtumaa valastapaamiseksi. Festivaali- nimitys johtanee harhaan, vaikka juhlistammekin suuria hengenheimolaisiamme muusikin, taiteen ja tieteen keinoin.
Festihval tai festiwhale sopisi mielestäni valasjuhla-tapahtuman nimeksi, mutta taitaa olla niin, että sanoilla leikittely ja leikin ymmärtäminen on vain yksin suomenkielen rikkaus sekä ominaisuus.

Tapahtuman tavoite on lakkauttaa valaanmetsästys ilman että puhumme valaanmetsästyksestä. Keskitymme valaiden elämään, tuntemattomiin sukulaissieluihimme, joiden ääntely ja kommunikaatio ovat yhtäläistä maapallon muihin eläimiin verrattuna vain ihmisen kanssa. Puhumme valaiden laulusta, runoudesta, kommunikaatiosta, valasperheiden sosiaalisesta elämästä, valaiden elämänkaaresta. Kerromme vanhoja valastarinoita, joissa ihmiset ja valaat kohtaavat ja kommunikoivat.

Lasse-Marc Riek soitti äänimaisemaa joka koostui miekkavalaiden ja pallopäävalaiden ääntelystä.

Fyysikko ja valasaktivisti Rauno Lauhakangas (CERN) esitelmä valaiden kommunikaation visualisoimisest

Rauno Lauhakangas esitteli meille ihmisten ja valaiden muinaista kommunikaatiota mm vanhoja kalliomaalauksia ja kalevalaisia kansanrunoja tulkiten.
Rauno´s Whale Watching Web and Whale Encyclopedia

Rauno on kehitellyt valaiden ääntelyä kolmiulotteiseksi kuvaksi muuntavaa laitetta eli "valaskielenkääntäjää". Ei niin, että hän väittäisi kuvien olevan yksi yhteen valaiden kommunikaation kanssa. Laite havainnollistaa oletusta, jossa ääniaallot muodostavat valaiden aivoissa ja mielikuvissa moniulotteista visualisointia informaatiota maisemasta, viestin lähettäjästä, ryhmästä, ympäröivästä valaan todellisuudesta, ehkä tunteista ja estetiikasta.
( sivumennen: mielenkiintoista, sillä kotiin tultuani luin uutisen, jossa kerrottiin sokeille ihmisille kehitetystä 3d laitteesta joka muuntaa ympäristöä äänen avulla kolmiulotteisiksi visioiksi - kuin valaannäkölasit Raunon teoriaa mukaillen.)

talk by Prof. M. Timme & Dr. Jan Nagler (MPI): uusia metodeja valaiden ääntelyn analysointiin ysikkasta ja harvinaisten/kadonneiden kielten tutkimuksesta.

Valaan kommunikaatio on monimutkaista ja sävyiltään rikasta sisältäen mm. valaiden yksilökohtaisia signeerauksia, koodeja. Heike Vesterin valmisteilla olevan väitöskirjan Göttingenin (Saksa) yliopiston fysiikan laitokselle yksi tavoite onkin määritellä valaiden ääntely kieleksi.

Filosofi David Rothenberg ja poikansa Umru Rothenberg soittavat valasmusiikkia Ocean Sounds -aseman edustalla

Valaiden lahtaus ja norjalaiset lahtivalaat
Voiko valaista puhua ilman valaiden metsästystä, joka käsittämättömästä syystä jatkuu voimallisena ja jopa uudelleen voimistuvana juuri pohjoismaissa?

Se on vaikeaa. Norjalaiset tappavat lahtivalaita (minke whale). Lahtivalaat ovat suuria hetulavalaita, jotka käyvät lisääntymässä trooppisilla merillä maapallon eteläisellä pallonpuoliskolla ja palaavat kantavina ruokailemaan pohjoisen ravinnerikkaille merille -päätyäkseen lahdattavaksi! Voitteko kuvitella mitään muuta nisäkästä sallittavan metsästettävän kantavana? Ei armoa, eikä kunnioitusta näiden valaiden kymmeniä tuhansia merimaileja kestäville valelluksille. Norjalaisten pyyntikiintiö on tänä vuonna suurempi kuin koskaan sitten vuoden -86 valaiden metsästyksen kieltävän kansainvälisen sopimuksen, yli 1300 yksilöä. Näistä useat ovat kantavia. Lisäksi lahtauksen seurauksena mereen jää kuolemaan "huonoja osumia" tai saaliksi jääneitä "liian pieniä" valaita - nämä, jos joku ne löytää ja vaivautuu raportoimaan, huomioidaan kiintiöissä. Valaanpyyntialuksilla ei enää matkusta ulkopuolista tarkkailijaa tai eläinlääkintä-asiantuntijaa.

Valaanpyyntialuksen tunnistaa "variksen pesästä" eli tähystystornista, sekä norjalaisten lahjasta maailmalle: automaattisesta, valaan sisällä räjähtävästä harppuunasta.

Lahtivalas on edelleen vaarantunut laji kansainvälisessä luokituksessa, mutta norjalaisten "omien tutkimustensa" mukaan, jotka eivät ole julkisia, kanta on elpynyt riittävästi ja norjalainen metsästys on "kestävää". Maailmassa ei ole yhtään valaslajia joka olisi tieteellisesti todistettavasti elpynyt sellaiselle populaatiotasolle joka kestäisi metsästystä.

Minke whale
finnish = english:
lahti = bay, cove, butcher, slaughter
lahti valas (lahtivalas) = minke whale

Suomenkielinen nimi valaalle on LAHTIvalas. Nimitys antaa mielikuvan valaan olevan "syntyneen lahdattavaksi" tai "se tavallisin lahti", saalis, valaanmetsästäjälle. Sana lahti on suomalais-ugrilainen kantasana ja tarkoittaa meren tai järven muodostelma, jossa vesi työntyy pitkälle mantereeseen kuuluvien maa-alueiden väliin , englanniksi bay tai cove. Kielessämme lahti tarkoittaa myös teuraseläintä ja teurastusta : lahti, lahtaus, lahdata. Nykysuomessa sana sisältää ajatuksen massateurastuksesta, eli samanaikaisesti teurastetaan useita eläimiä tai yksittäisen eläimen erityisen raa´asta teurastuksesta. Sattumaa?
Sana lahti (muodostelma vedessä) on todennäköisesti antanut nimen valaalle - eikä päinvastoin: valaiden massateurastus nimen luonnonmuodostumalle. Valaiden metsästys lahdissa on mahdollisesti synnyttänyt lahti-sanalle uuden merkityksen. Lahti teurastus-merkityksessä on näin ollen ollut yhtä kauan käytössä, kuin on harjoitettu valaiden pyyntiä lahdissa.

Ruotsin kielessä minke whale on lahtivalas eli vikval. Kyky erottaa eri valaslajit toisistaan ei ole ollut valaanmetsästäjien vahvuuksia; norjankielinen minkevhal on mahdollisesti saanut nimensä kuuluisalta valaanmetsästäjältä Meincke -nimeltään, joka erehtyi luulemaan lahtivalasta sinivalaaksi.

Perinteitä kunnioittaen lahtaus jatkuu
Lahtaus on elävää perinnettä: perinnelahtaajat niin Fär-saarilla kuin Japanissakin ajavat delfiinit ja pallopäävalaat (Pilot whales) sukuryhmineen lahtiin, sulkevat lahdensuut ja teurastava kaikki eläimet julmasti teräaseella niskaan lyöden, silpoen. Tämä on sallittua EU:ssa ja pohjoismaissa "perinteen vuoksi". Jos haluat, niin löydät videomateriaalia tästä perinteestä youtubesta. En halua liittää linkkiä tähän, niin on karmivaa katsottavaa. Jos et ole nähnyt elokuvaa Cove, niin katso! Tässä myös Seashepherdien linkki "operaatio Fär-saaret". Googlaamalla Pilot whales saat osumina etupäässä tietoa pallopäävalaiden kohtaloista Fär-saarelaisten jokavuotisessa lahtausrituaalissa.

Biologisesta näkökulmasta lahtaamisessa menetetään lähes aina yksi kokonainen geenipooli. Pallopäävalaat ovat sosiaalisia ja toisistaan huolehtivia valaita, jotka pystyttelevät äidinpuoleisissa suurissa sukuryhmissä koko elinikänsä. Pallopäävalaita on tutkittu vähän ja niistä on niukasti tietoa saatavilla. Yksi merkittävimmistä pallopäävalas-tutkijoista on tällä hetkellä juuri Heike Vesters.

Monille pallopäävalaat ovat tulleet tutuiksi valaiden rantautumisista kertovien uutisten kautta. Pallopäävalaiden sosiaaliset siteet ovat yksi selitys juurin niiden usein toistuville massarantautumisille. Yksi sairas yksilö, ja sen tarve hengittää, saattaa vetää mukaansa koko lauman vaaralliselle matalikolle. Pallopäävalaiden ääntely on ehkä ryhävalaan laulun jälkeen yksi kaikkein monimuotoisimmista. Kuulon merkitys on eläimille valtava ja kuuloelimet erittäin herkät. Usein rantautumisen alkusysäyksinä pidetäänkin kuuloelimen vaurioitumista ehkä sukellusveneiden ja laivojen kaikuluotauksista tai merenalaisista räjähdyksistä ja järistyksistä. Myös lahtien rehevöityminen on lisännyt korvien parasiittiongelmia. Viimeisin massarantautuminen on nähty Skotlannissa (linkissä artikkeli joka myös valaisee pallopäävalaiden sosiaalista käyttäytymistä).

Lahtausta suurilla vesillä
Valaiden ajaminen ja sulkeminen lahtiin teurastettavaksi on ollut helpoin tapa lahdata laumoittain liikkuvia valaita. Usein lahtauksen kohteeksi ovat joutuneet juuri matrilineaarisissa perhelaumoissa vaeltava valaat, jotka kerääntyvät lisääntymään ja synnyttämään lämpimiin merenlahtiin ja jokiin: pallopäävalaiden lisäksi ainakin miekkavalaat ja maitovalaat.

Joidenkin suurvalaiden lahtaus on ollut myös erityisen helppoa isoilla vesillä ja pyyntialuksista käsin valaiden käyttäytymisen vuoksi: valaat eivät jätä perheenjäseniään tai kumppaneitaan pulaan, vaan auttavat toisiaan henkensä kaupalla. Juuri tämä empaattinen ja sosiaalinen ominaisuus mahdollisti suurimman hammasvalaan, kaskelotin, teurastamisen sukupuuton partaalle. Kun yksi kaskelotti saatiin harppuunan päähän rimpuilemaan, muut riensivät auttamaan ja näin metsästäjät saivat poimittua harppuunoillaan yhden toisensa jälkeen. Kaskelotti eli sperm whale on se, jonka pääkopasta saadaan puhdasta öljyä, spermaseettia, noi 8 tynnyriä. Mainita voi vielä että valaat eivät suinkaan kuole harppuunaan, joka nykyään räjähtää valaan sisällä, vaan se lopuksi hukutetaan. Salliiko norjalaiset hirvieläimille tämän saman?

Valaanpäävaha eli spermaceti on Eu:n tullivapaiden maataloustuotteiden luettelossa nro: 1521
Merkillistä, miksi kukaan vielä haluaa lahdata valaita? Metsästys näyttäytyy täysin kannattamattomana puuhana ja Norja tukee runsaskätisesti valaan metsästystä. Valaan liha sisältää huikean korkeita ympäristömyrkkypitoisuuksia: kadmiumia, lyijyä, dioksiineja. Grönlannissa valaan ja hylkeen lihan syönti on johtanut tilanteeseen jossa lasten imettäminen on kiellettyä äidin rintamaidon korkeiden myrkkypitoisuuksien takia. Mihin perustuu puolestaan japanilaisten tieteellinen metsästys? Tosin tänä vuonna Seashepherdit saivat erävoiton, Japanilaiset keskeyttivät lahtauksen eteläisellä Tyynellä merellä. Onko kiinnostus valaisiin taloudellinen? Mahdollisesti uusi (tai uusvanha) luonnonresurssi lääke- , kemian- ja varsinkin voiteluaineteollisuudelle. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin: valaan öjyt sisältävät yhden luonnon pisimmän ja stabiilimman molekyyliketjun. Öljyjen estereitä ja muita kemiallisesti eristettyjä öljyjen ainesosia käytetään polymerisaation (muovit) sekä syntetisaation ainesosina. Miksi EU:n tullivapaiden maataloustuotteiden luettelossa spermaceti eli valaanpäävaha tai -öljy on ylipäätään mukana ja numerolla 1521?

Kolmen maan lahtimarssi
Tämän vuotinen IWC-kokous päättyi kalabaliikkiin: Islanti, Norja ja Japani marssivat ulos estääkseen äänestyksen Brasilian ja Argentiinan ajaman eteläiselle Atlantille perustettvasta valaiden suojelualueesta. Miksi ihmeessä? Yksi asia on selvää: maailman ihmisten suuri enemmistö ja myös valtioiden enemmistö eivät hyväksy valaiden metsästystä. Mistä valassodassa on oikeasti kyse?

Voiko ihmisen "elinkeinotoiminnalla" olla muita vaikuttimia kuin raha? Epäilen.
Siksi tukekaamme valasturismia. Kuunnellaan valaiden laulua, valasmusiikkia. Hakeudutaan katsomaan ja kuuntelemaan näitä ihmeellisiä meren otuksia, joista tiedämme niin vähän. Tiedämme että valasturismiinkin liittyy ongelmia, joista eläinsuojelijat ovat kiivaita, mutta yhteisiä sääntöjä yritetään luoda koko ajan.

Ensi vuonna järjestämme toisen kansainvälinen valastapahtuman Lofooteilla: valaan laulun, kommunikaation ja sosiaalisen elämän ympärillä. Meillä on heistä paljon opittavaa!

Sitä ennen: valasjurtta pystytetään Turun kansainvälisille kirjamessuille: 30.9 - 2.10.2011

mukana ainakin David Rothenberg, Rauno Lauhakangas ja allekirjoittanut. Valasmusiikkia ja -tarinoita sekä mielenkiitoista tietoa valaiden ja ihmisten välisestä ikiaikaisesta kommunikaatiosta.

Lisää valaista ja valasturismista tästä

DIY Friends Whale Festival Lofoten Henningsvaer

2011-07-08T11:04:00.017+03:00

Welcome to Celebrate the Beauty of the Blue Planet and Whales with us!

Heike Vesters, David Rothenberg, Rauno Lauhakangas, Lasse-Marc Riek and Tuula Nikulainen.

CELEBRATION WITH FRIENDS CONTINUES IN THE WHALE POET YURT AT
TURKU BOOK FAIR 30.9-2.10

PROGRAM here

Registration and more info: heike_vester((att))ocean-sounds.com

http://www.ocean-sounds.com/eng/

Info also tuulanikulainen((att))gmail.com

Article about Heike and Ocean-sounds in Finnish VOIMA-magazine:
Lue Voima-lehden artikkeli Heiken valastutkimuksesta "Lofoottien kaunottaret"

PROGRAM:
Lofoten Whale Festival – Henningsvaer 01.-06.08.2011

A meeting of humans and whales: science, music, art and tourism

A one week gathering celebrating the culture and nature of our cetacean species in the Lofoten waters: pilot whales, killer whales, different dolphins, harbor porpoises, minke whales, fin whales and humpback whales. There will be talks, special tours with scientists, naturalists, artists and musicians to introduce the wide human ways of relating to these mysterious and fascinating animals. A group of internationally-known researchers from many different fields will converge upon Henningsvær in early August to present the facts and mysteries we have discovered about these important ocean creatures. National and International renowned artists will present their work and interact with the whales, people and nature of Lofoten.

The goal will be to raise awareness, educate people about the marine ecosystem and its wonderful creatures, embedded in artistic and fun activities!

Actions:
*Sailing trips to find the whales and play music for them, film interactions, do research
*Talks, films, presentations about whales and the marine ecosystem at the Ocean Sounds Center
*Concerts: downstairs at the Ocean Sounds center (or at local coffee shop)
*Discussion rounds & party
...open for your own action...

Objective:
To celebrate the importance of the cetaceans in arctic Norwegian waters, to educate children and people and to enhance the experience of visitors to Henningsvær and to boost the local tourist economy.

Accommodation: bring your own tent or spend some nights at the hotels, Rorbuer, or hostels in Henningsvaer.

Food: we will arrange for a low budget soup kitchen on the island, otherwise use the variety of restaurants and cafes in Henningsvaer.

Costs & funds: this is a low budget event, so travel, accommodation and food has to be covered by the participants, unless we will get extra funds. If you have an idea where and how to get funding, please do not hesitate to get into action!
There will be cover charges for music events and boat excursions, the rest of the activities should be free.

Donations are very welcome!!

Whale-festival in Henningsvaer
The fascination of animals that are mysterious to us has always attracted our minds. Whales are creatures that because of their, for us remote aquatic life, have always been “food” for stories of monsters and secret lands. Throughout history people have been scared, or delighted by the sight of such sea “monsters”, there are both stories of hunting to extinctions out of pure greed and stories about cooperative and even life saving moments with dolphins and whales. During the last century people managed to almost erase all whales and dolphins form our planet, but in the last minute it was stopped due to a greater respect for those creatures of the sea. Instead non lethal whale watching developed all over the world with great success. People started to love and admire those animals. Likewise in science whales and dolphins have become a fast field of studies from genetics to behavior or medicine, we started to learn a lot about those mysterious animals.
However, we still have to learn a lot and not even half of their biology is known to us.

In Henningsvaer on the Lofoten islands, 68 degrees north, is where both whales and fishermen live. Here is where we want to celebrate life in the sea in coexistence with people.

Why?
Because it is unique, fascinating and beautiful!

All year round different species of whales visit the water around the Lofoten islands. During the summer months you find most species in the Vestfjord, from the local small harbor porpoises, to different dolphins (Atlantic white sided and beaked dolphins), smaller baleen whales such as minke whales (9m) to larger ones like the humpback whale (14m) and the second largest whale in the world, the fin whale (24m). However, some highly social whales come in family groups as well, the matrilineal killer whales and long-finned pilot whales. Especially pilot whales are regular visitors and may stay for a week. Often they are curious about the boat and come very close, sometimes they allow us to stay for a longer time, or they just inspect us, may whistle to us and then leave again. You never know with these whales!
Musician and Philosopher David Rothenberg has interacted with music and different kind of whales all over the world. He will come to Henningsvaer and will try to play his clarinet to the pilot whales (and other whales) to document their reaction in form of vocal interactions, behavior in air and movement. We will document this interaction with audio recordings and filming as well as pictures and GPS locations.

People participating and visiting the festival can witness this and get an introduction to our research either out at sea or in form of lectures, slide shows, films and discussions at the center. Our goal is to create a bridge between the fascinating world of the whales and people. We want to show the beauty of the whales’ lives, their appearance, behavior, sounds and communication with their environment. At the same time, we want to give art and science a platform to interact and underline the importance of life in the sea for us. To round it up, we want to give everybody the possibility to express themselves and discuss their opinion.

Background: The idea for this whale festival developed under a meeting and participation at the 3 week art and ecology exhibition “Gentle Action” in Oslo at Kunstnerens Hus, 25.10-14.11.2010.

Program 30.7-6.8.2011:
30.7-2.8.2011 scientific part: sailing to find whales, record them, do playback studies.
Main Participants: David Rothenberg (NJIT), Lasse-Marc Riek (Gruenrekorder), Marc Timme (MPI), Jan Nagler (MPI), Jarle Nordeide (UiN), Heike Vester (Ocean Sounds / MPI), Rauno Lauhakangas (CERN)
3-6.8.2011 talks & music:
3.8.2011 opening in the afternoon (17 o clock): welcoming talk by Heike Vester, David Rothenberg, Lasse-Marc Riek, Rauno Lauhakangas and Tuula Nikulainen
30min Ocean Sounds slide show about the different whale species in Henningsvaer
Afterwards: music with David and others in the center of Ocean Sounds
4.8.2011 whale & marine bio-acoustic research:
16:00 – Prof. D. Rothenberg (NJIT) and R. Lauhakangas (CERN) will tell you something about your field work in Russia (and other places) with some good and funny examples on how difficult it can get…
16:45 – talk by H.Vester about communication in matrilineal whales – killer and pilot whales
17:30 – talk by Prof. M. Timme (MPI): Data analysis – searching new methods for whale-sound-analysis
18:00 – talk by Dr. J. Nagler (MPI): another approach of whale sound data analysis
18:30 – talk by Prof. J. T. Nordeide (UiN): Sex and sound of cod off Henningsvaer
20:00 concert/music (David and Jan and others…) on the peer in front of Bryggehotel (weather permitting)
5.8.2011 human activities & whales:
16:00 opening with a representative from the WWF Norway – talk about whaling in northern countries (not confirmed yet)
16:45 Daniel Opitz film about whaling
18:15 history and whale stories: Tuula, Hanni, Rauno…
19:00 film: e.g. “The cove” or “end of the line”
21:00 open for performances of guests!! On the peer in front of Bryggehotel (weather permitting)
6.8.2011 our contribution:
16:00 music with whales: David Rothenberg will say something about his work and experiences and show a French documentary about his work in Hawaii with Humpback whales.
16:45 Heike Vester will round up the festivals’ activities and discuss further wishes for the future
Open end live performance:
Lasse-Marc Riek: soundscapes with orcas and pilot whales calls
Maybe a play with the local music club in the streets of Henningsvaer…
3-6.8.2011 Every day during lunch time we will have a soup kitchen and a discussion round in the Yurt on Sauoya
Boat trips will be organized according to the weather, in other words, when the weather is good we will try to get you all out in the Vestfjord to find whales! This will be decided from day to day in the morning at 10 o’clock at the center.
On bad weather days we will show more films & documentaries
The program is open for changes!

Main Participants/base organisation:

Heike Vester

Biologist & Founder of Ocean Sounds (www.ocean-sounds.com)

Ocean Sounds is a private organization that is dedicated to the research of marine animals, public education, and conservation of the marine environment. The idea of Ocean Sounds began to be realized in August 2005 with the purpose of combining research with education and tourism. It is based in the Arctic, in Henningsvær, a small old fishing and whaling community in northern Norway, which is right in the heart of the Lofoten Islands.

Heike Vester, a biologist (Masters of Biology in Arctic Biology from the University of Tromsoe, Norway) is specialized in bio-acoustics, animal behavior & communication and animal physiology. She lives in Henningsvaer since 2004 and founded Ocean Sounds in 2005. Currently she works on a PhD in cooperation with the Cognitive Ethology Group at the German Primate Center, University of Goettingen, Germany and the Max Planck Institute for Dynamics and Self-Organization, in Goettingen, Germany.

Her intention is to organize and participate in the whale festival in order to educate the world about the whales of Lofoten, educate them about the biology and communication, and bring people from different disciplines together. By opening up the science world and combine it with art, the message may reach a lot of different people, especially children. She wants to demonstrate what beautiful nature, especially the life in the sea, the local people of Lofoten have. And, thereby creating an awareness that will foster future protection and pride for their natural environment and animals at sea and the peoples’ way of living.

The plan is to organize:
a) talks, discussion rounds and films in the science center of Ocean Sounds
b) boat excursions to find the whales and supervise/record/study the interaction between David Rothenbergs’ music and the whales’ reaction.

This event will also be a starting point for a documentary film of long finned pilot whales and humans.

David Rothenberg

musician, philosopher, writer, naturalist

www.davidrothenberg.net

David Rothenberg first came to Norway in the 1980s to work with philosopher Arne Naess. He later translated Naess’s Ecology, Community and Lifestyle into English and wrote a conversational biography of Naess, Is It Painful to Think?, which was a best-seller in Norway in 1992.

Combining his training with Naess and his work as a musician, Rothenberg has written several book on music in nature, including Why Birds Sing, which has been published in seven languages, and Thousand Mile Song, about the music of whales and his experience playing his clarinet along with them. This latter book is currently being turned into three documentary films.

Rothenberg is Professor of Philosophy and Music at the New Jersey Institute of Technology, and his latest recording One Dark Night I Left My Silent House was released on the ECM label, home of Jan Garbarek, Tord Gustavsen, and many other Norwegian musicians, in 2010.

In the summer of 2011 Rothenberg hopes to bring his music and his ideas about the sound world of whales to Henningsvær in Lofoten for a series of boat trips, first to interact live with pilot whales and their sounds (something never before documented in Norway), and then with visitors to the festival to listen to and to show how whale sounds are scientifically analyzed, and then with one or two concerts, performed solo or with local musicians, combining the sounds of the sea with Rothenberg’s style of jazz improvisation, very influenced by the years he spent in Norway and the fine musicians of this country.

The aim of these series of events will be to increase general appreciation for the beauty and presence of whales as part of the ecology of the Lofoten Islands and Northern Norway as a whole.

Rauno Lauhakangas

Physicist , whale activist

The whale activism of Rauno Lauhakangas started in Norway, Lofoten in 1990. The basic idea was presented by his 8-year old son: “The best whale conservation is whale watching”. Since those days Lauhakangas has founded several whale watching companies in Europe, co-operating in Caribbean, and even in Japan.

While working at CERN (European Organization for Nuclear Research) he was in close collaboration with the WWW research unit, and he decided to build and submit to the WWW Virtual Library a website about whale watching carrying the name www.whaleweb.org.

For the last 10 years he has studied in particular the migration of white whales in the White Sea and Northern Norway. This work has been done together with Russian scientists.

In the summer of 2011 Lauhakangas will tell stories about human and whale encounters in Fennoscandia and North-West Russia after the glacial period. He will also perform with a demonstrational device how whales communicate by using holozonic underwater images. The device is based on sounds and a laser beam.

Tuula Nikulainen

is a visual artist and environmental activist working in the field of art and ecology. Tuula’s background is in folkloristics, northern shamanism and nomads. She has studied nomad technologies, such as yurt making, and stayed with nomads in Mongolia teaching their forgotten arts and crafts, felt-boot-making. Tuula is also the founder of the community art and ecology projects Sunny Future and Halikonlahti Green Art in southern Finland. Tuula has been enchanted by whales ever since her oldest daughter Saana started her “studies” in marine mammals at a very early age about twenty years ago...
Tuula will bring a yurt to the whalefestival, and whale stories originally learnt from the Maori people of New Zealand.

More about
http://www.halikonlahti.net
http://tekotuulahdus.blogspot.com/
http://vedentaika.blogspot.com/

Lasse-Marc Riek

www.lasse-marc-riek.de

www.gruenrekorder.de

uses different forms of expression in his producing. His works are interdisciplinary and can be conceived as groups of works of both visual art (action and conceptual art) and sound art. His art of sound can be described in terms such as acoustic ecology, bio acoustics and soundscapes. Here, Riek uses acoustic field recordings, storing them with different recording media, editing, archiving and presenting them in different contexts.

Since 1997, he has operated internationally with exhibitions, releases, concerts, lectures, workshops, awards, projects and given guest performances in galleries, art museums, churches and

universities. Contributions in public media as well as in podcasts. Scholarships and artist-in-residence programs realised in Europe and Africa.

Since 2003 founder member of the audio publishing company Gruenrekorder, focusing on soundscapes, field recordings and electro-acoustic compositions, and in this connection, acting

internationally with artists and scientists.

Lasse-Marc Riek will perform a Soundscape out of orca and pilot whale signals recorded by Heike Vester.

He runs the label Gruenrekorder and released among more than 80 releases the first CD of ocean-sounds.

During the whole festival Riek will record the activities to prepare future projects like a audio work on CD and radio work, too.

A CD will be published via Gruenrekorder later this year!

Co-operation partner Gruenrekorder, Germany

Gruenrekorder understands itself as an organisation with the aim of promoting experimental music and phonography. Phonography considers nature / the environment as an acoustic experience, loaded with musical sounds. It is as a form of art and culture, that Gruenrekorder promotes phonography. We therefore organise events, lectures, publications and exhibitions as well as artistic projects in the fields of phonography and experimental music.

Tuhkaa tuulessa, emo synnyttää

2011-05-23T17:49:00.044+03:00

Islanti

Kaksi päivää sitten alkoi savua nousta Islannista Vatnajökull-jäätikön kyljestä. Ei savua ilman tulta. Islannin aktiivisin tulivuori Grimvöten päätti purkautua. Nyt savupatsas ulottuu jo uloimpaan stratosfääriin asti levittäen äitimaan sisuksista kumpuavaa tuhkaa mereen, Grönlantiin, Siperiaan ja pian Skotlantiin ja ehkä muualle Eurooppaan. Eikä siitä ole kuin vuosi, kun matkustin osana tuhkakansanvaellusta purjehtien, junaillen ja laivaillen Kielistä kotiin. Koskaan aikaisemmin ei ole osunut kohdalle niin iloista ja vapautuneen onnellista matkaseuraa: kaikilta olivat kiireet kertaheitolla tuhkapilven myötä kaikonneet. Ottaisimmepa vaarin äiti Maan palavista puheenvuoroista!

Burning Burning Quo Vadis

Tuhka

Tuhka on kasvi- ja eläinsolukkojen palamisjäännös. Kasvien tuhkassa on kaliumia, natriumia, kalsiumia, magnesiumia, rautaa, fosfaatteja, sulfaatteja ja karbonaatteja. Aikamoista lannoitusainetta. Nykyisin energiapuun tuhkaa ei kuitenkaan suositella lannoitteeksi kasvimaalle, koska se sisältää niin paljon sinne ei-kuuluvia ympäristömyrkkyjä, raskasmetalleja, mm. kadmiumia ja lyijyä. Emme pääse karkuun virheitämme.

Meret happamoituvat. Ennen kemiallisia valmistusmenetelmiä soodaa uutettiin meriheinien tuhkasta. Sooda on vanha saippuan raaka-aine. Soodaliuos on emäksistä, liukasta ja lipevää sekä puhdistavaa. Tuhkaa liottamalla syntyy lipeää, voimakkaan emäksistä ja syövyttävää lientä. Kuka lipeää?

Vuoroin saamme saippuaoopperaa ja toisena vuonna tuhkatkin viedään pesästä. Tuhkien viemisestä seuraa sadon väheneminen, ei ole millä lannoittaa. Elämämme on happo-emäs-tasapainottelua, niin arki ja terveytemme kuin ympäristömme vointi sekä puheenparsi riippuvat hapoista ja emäksistä.

Emäs

Emäs-sana viittaa emoon, emään, josta meillä on myös johdannainen emätin. Ei voi olla sattumaa, että kuukausittainen munasolun irtoaminen eli ovulaatio saa aikaan emäsryöpyn emättimeen. Hedelmöittymiseen tarvitaan emäksistä siemennestettä, joka suojaa ja kuljettaa siittiöitä kohti munajohtimia. Ovulaation aikana kohdunkaulassa sijaitsevat rakkulat erittävät myös emäksistä limaa siittiöiden suojaamiseksi. Varsinainen hedelmöittyminen sekä sikiön kehitys tapahtuvat emäksisessä ympäristössä. Emättimen liika happamuus voi puolestaan estää hedelmöittymisen. Emä kuuluu äidinkielemme vanhimpaan sanastoon.

Kielen vanhimman kerrostuman sanat kertovat ymmärryksestä, jossa kaikki teot, asiat, oliot ja aineet ovat yhteydessä toisiinsa. Ruokaa tarkoittava vanha sana on pala, joka esiintyy vieläkin aamupalana, huikopalana. Palaminen on energiaa, tuhka uutta emäsvoimaa. Nykyisen ruokavaliomme palat tuottavat liikahappoisuutta.

Huopa
Olen käsitellyt paljon villaa huovuttamalla. Huovuttaminen on emäksinen prosessi jossa hyödynnetään villan heikkoutta emäkselle. Emäksisellä saippualla liuotetaan kuidun keratiinipinta, jotta saadaan kuidun pintasuomut esille ja karhelle lämmön ja muokkauksen vauhdittaen prosessia. Huovutuksessa villan käpysuomut nousevat ja kiinnittyvät toisiinsa, takkuuntuvat. Mitä kauemmin huovutetaan, sitä tiukempaa huopaa syntyy. Huopa on kuin synnytys.

Mongolia, Mankhan Sum 1992

Mongolia
Ymmärsin jotain perimmäistä vaeltaessani 90-luvun alussa Altai-vuorilla. Piikkipensasmaiseen aluskasvillisuuteen oli takertunut lampaan villoja. Mietin, miten ihmisten on täytynyt jo aikojen alussa kerätä villilampaiden karvoja talteen ja pehmittää niillä vuoteensa. Arvelen edelleen, että maailman ensimmäinneen huopa on syntynyt rakastelemalla! (ja olen saanut teorialle vahvistusta, siitä joskus myöhemmin)

Mongoliassa jurtan huopaisten seinien valmistukseen osallistuvat kaikki, lapsista mummuun ja vaariin. Vanhimmat naiset, emot, kantavat vastuun, sillä naisilla on mongolien mukaan luontaisia maagisia kykyjä, joilla varmistetaan hyvän huovan synty. Mongolien naista tarkoittavasta sananjuuresta eme johtuvat myös sanat vaimo, kätilö, lääke, parantaja, lääkäri, yrtti, lääke ja huume.

Hevosten tai kamelien vetämä huopa syntyykin kuin taiasta: ensin naiset asettelevat villat sikin sokin ristiin rastiin äitihuovan päälle, miehet käärivät villat sydänpuun kanssa tiukalle rullalle, sitovat sen ja käärivät äidin ja tyttären vielä vuotaan. Tyttöä juotetaan lämpimällä saippualiuoksella, naiset viimeistelevät hevosten perään seuraavaksi asetettavan raskaan paketin ripsottelemalla sen päälle hapanta tammanmaitoa. Sanovat näin pyhän valkean villan säilyvän valkeana. Minusta se on myös rituaalinen ele taspainolle sekä happaman ja emäksen hedelmälliselle liitolle. Jonkin ajan kuluttua ratsastamalla vetäen pyöritetty käärö avataan. Onnenhuokaus, sillä ihme on jälleen kerran tapahtunut, villakuidut ovat tiivistyneet vahvaksi kankaaksi, huovaksi, ilman sitovia lankoja, kudetta tai lointa.

Huopa on ihmisen vanhin jaloste eli tietoisesti raaka-ainetta jalostamalla synnytetty. Villan luontainen happamuus (ph) on sama kuin ihmisen iholla. Joseph Beuys on kutsunut huopaa ihmisen "toiseksi ihoksi". Huopa on huuhdeltava huolella, mahdollisuuksien mukaan tasapainotettava heikolla orgaanisperäisellä hapolla. Muinaiset soturit osasivat vahvistaa huopahaarniskoitaan kastelemalla ne aika ajoin viinietikkaan (Tacitus). Ihmisen emäksiset eritteet kuluttaisivat huovan loppuun -ja tuhka. Tuhka syö villaa, joten nykyään jurtan huovat onkin suojattu puuvillakankailla tai ruokomatoilla.

Huopa ei pala, vaan muuttuu tulessa suoraan tuhkaksi.

Ematutu

Vuonna 2004 tein näyttelyä Baskimaahan eli Euskal Herriaan. Etsin vessaa. Vertailin ovitekstejä ja löysin etsimäni tavaamalla ovesta eme-jotakin! Euskara-kielentutkiskelu tuotti mielenkiintoisen tuloksen: emätin on baskin kielellä ematutu. Sukulaisia olemme, emojen kautta! Eipä tuota olleet huomanneet baskimaahan avioituneet suomalaiset oppaammekaan...

Grimsvötn´n tuhka

Grimsvöt´n tuhka on vulkaanista tulivuoren tuhkaa, joka koostuu kivi- ja lasihiukkasista, maan kuoren sydämen palasista, eikä orgaanisista palamisjäänteistä.

Tulivuori puhuu: liikkukaa hiljaa, ajan kanssa, pysykää maanpinnalla ja huolehtikaa ympäristönne tasapainosta lisäämällä emästä, emoisuutta, suojaa.

Jos joku puhuu potaskaa hän suoltaa uutettua tuhkaa, syövyttävää emäksistä tarinaa. Kaikella on rajansa. Liika syövyttää, syöpyy syöpä.

Quo Vadis Burnin Burning produktion huopaisia sitaatteja - kokeiluja Saaren kartanossa 2010. Ensi-ilta 10.9.2011
Halikonlahti Green Art

Huplista vaan, kevät antaa odottaa

2011-03-28T15:29:00.025+03:00

Aamu valkeni harmaana: maaliskuun maalari ei tunnu saavaan maalausta aikaiseksi: taas on taulunpohja uudessa lumisessa pohjamaalissa. Miten se näyttääkään niin harmaalta! Keväisen lohdun tuo vanha sanonta: "‎joka takitta lakitta maaliskuussa halkoja hakkaa, se kintaat kädessä toukokuussa sontaa kantaa"...

Lisäaikaa sisä-kädentöille

Kerron huplista ja hupliköysistä. Ehkä keksit niille keväistä käyttöä! Ikkunalaudat ovat täynnä orastavia tai vielä itäviä kasvualustoja. Köysillä voi loihtia lisää kasvatustilaa virittelemällä amppeleita. Huplilla saa näppärästi aikaiseksi oikeaa köyttä. Materiaaleiksi sopivat esimerkiksi matonkuteet.

Mikä hupli?

Sain joulun alla pullean kirjekuoren ystävältäni Turkka Aaltoselta. Sisältä löytyivät puinen vekotin ja piirretyt vekottimen käyttöohjeet. Ensikatsomalla hupliksi nimetyn vekottimen toimintaperiaate ei selvinnnyt - oli pakko tarttua hupliin.

Yllätyspostin ajoitus oli loistava. Samaan aikaan suunnittelin Salon kaupungin Polku-projektin työpajaa teemalla "Aika - käsityöt". Hupli antoi vauhtia, sisältöä ja uusia ideoita. Hupli on Turkka Aaltosen mukaan ikivanha kivikautinen työkalu ja ollut viimeksi käytössä useilla alkuperäiskansoilla.

Hupliköyden tekoa päiväkodissa

Yhteen köyteen valmistetaan ensin kolme säiettä. Kutsun säikeitä alkuköysiksi (=kaksinkertainen matonkude).
Köysien valmistaminen sujuu 9 lapsen ryhmässä seuraavassa työjärjestyksessä:
Ensin työnjako. Tarvitaan kolme "huplin pyörittäjää", kolme "köyden vartijaa" ja kolme "laadun tarkkailijaa". Jokainen lapsi on vuoroin pyörittäjä, vartija ja tarkkailija. Näin syntyy yhteensä kolme köyttä.

1. Ensimmäiset kolme pyörittäjää valitsee kukin yhden matonkudekerän eli värin "alkuköyteen". Yksi valmis köysi tarvitsee kolme alkuköyttä. Käytimme mummuni vanhoja matonkuteita. Lisäksi teimme köysikudetta lasten kotoa tuomista vanhoista tekstiileistä, joista kullakin oli tarina kerrottavanaan.

Matonkude (eli alkuköyden kude) viedään köydenvartijan kädessä olevan kepin kautta kaksin kerroin huplin päähän kiinni.

Huplin pyörittäjä pyörittää alkuköyttä myötäpäivään. Köyden laaduntarkkailijat valvovat että kierteestä tulee tarpeeksi tiukka. Tavoitteena on kieputtaa kaikkien kolmen alkuköyden kierteet suurin piirtein samalle kireydelle. Toiset köydenpyörittäjät tarvitsevat huplin pyöritykseen hieman taustatukea. Pyöritysliike voi olla oudostaan vaikea ja raskaskin.

Alkuköysi irroitetaan huplista. Ensimmäiset köydenpyörittäjä sekä -vartija jäävät odottamaan kahden muun alkuköyden valmistumista pitämällä omaa alkuköyttä kireällä. Kaksi muuta pyörittäjää valmistavat vuorollaan alkuköyden kiertäen matonkudetta huplilla samaan suuntaan eli myötäpäivään.

Kaikki kolme valmista alkuköyttä siirretään huplin päähän. Kukin köydenvartija pitää huolta että alkuköysi pysyy yhteen köyteen kieputettaessa sopivan kireällä ja erillään toisista köysistä (köydet eivät saa kipartua ja löysä köysi alkaa helposti pomppimaan kieputettaessa). Kolme alkuköyttä kieputetaan huplilla yhdeksi köydeksi vastapäivään. Suunta on tärkeä! Alkuköydet myötäpäivään ja varsinainen köysi vastapäivään.

Valmis köysi irroitetaan huplista ja köyden päät solmitaan. Tehtäviä vaihdetaan, kunnes jokainen on saanut olla pyörittäjä, vartija ja tarkkailija
ja on syntynyt kolme hupliköyttä.

Valmiit köydet ovat lasten mielestä todella kauniita. Keksimme yhdessä erilaisia leikkejä mihin köysiä voi käyttää: hyppynarua, hiirenhäntää, hevosta, nattaa, arvoitusta, hinausta, majan sidontaa...

Lasten kanssa tekeminen olikin lasten leikkiä: köysi syntyi helposti. Yksin tehdessä pitää miettiä mihin sitoa alkuköydet odottamaan yhteen kieputusta. Alkuköydet on mitoitettava saman pituisiksi, jotta yhteen kiertäminen onnistuu nätitsi ilman köyden vartijoita. Turkan piirustuksessa olevaa "köyden erottelija -kauhaa" en ole kokeillut.

Minä tarvitsen köydenvartijan pitämään alkuköyden päästä kiinni. Apulainen voi pitää myös sormillaan yhteen kietoutuvat alkuköysien päät erillään, jotta kiertyminen etenee tasaisesti hupli-päästä kohti köyden toista päätä. Silloin kun jokaisella alkuköydellä on oma köydenvartijansa yhteen kieputuksessa, ei alkuköyden pituudella ole niin väliä. Vartija säätelee köyttä ja pitää myös alkuköyden muista sopivasti erillään. Kiertymisen edetessä köydenvartijat siirtyvät hieman lähemmäksi toisiaan. Lopulta kaikkien vartijoiden kädet ovat lähes nipussa köyden kieputtua loppuun saakka. Lyhyin alkuköysi määrää valmiin köyden pituuden ja siihen kohtaan laitetaan hevosenhäntäsolmu.

Hupliköydet hurmaavat. On mukava napata kyläreissulle koriin muutama kerä mummon vanhoja matonkuteita ja hupli. Köydenteko on hauskaa ja lopputulos aina yllätyksellisen kaunis.

Tätä kirjoittaessani aurinko ja tuuli paiskovat lunta alas puista. Aurinkokeräimet kehräävät 55 C asteista vettä sisään. Lumihangen pintaa syvemmällä sykkii lämmin kevään sydän.

Merilevä suojaa radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta

2011-03-23T10:20:00.013+02:00

Merilevä suojaa radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta JOS levä ei ole jo valmiiksi saastunutta!?

Sininen planeetta, Maa, jossa meri yhdistää meitä kaikkia.

Meriekologia on syntymän ekologiaa, meri elämän kohtuvesi. Merten ekologinen tasapaino on elintärkeä maaelämän tasapainolle ja terveydelle. Olemme ihmeissämme seuranneet suomalaisten säteilyturvaviranomaisten niukkaa informaatiota Japanin ydinturmasta, joka sisälsi useaan otteeseen hokeman: tuulen suunta on merelle ja laskeuma painuu merten syvyyksiin, eikä näin ollen ole vaaraksi ihmisille. Järkyttävän ala-arvoista vai tietoista aliarviointia? Toinen keskeinen info on ollut, ettei radioaktiivinen laskeuma ulotu Suomeen.

Ranskan säteilyturvakeskuksen sivulla oleva stimulaatio radioaktiivisen pilven leviämisestä.

Kopioin jäsentäen ja lyhentäen artikkelia Radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta suojaavasta ravinnosta myös tänne, koska huoli ja tietoisuus Japanin Fukushimasta peräisin olevan radioaktiivisen laskeuman leviämisestä kasvaa ja koska meri ja merilevä on suojautumisessa keskeisellä sijalla!

Artikkeli on huolella koostettu, ajankohtainen nyt ja aina, sillä ympäristömme radioaktiivisuus lisääntyy ilman Japanin katastrofiakian. Tuskin voi liikaa, tämän lähes synteettiseksi prosessoidun teollisuusruuan-aikakaudella, korostaa alkuperäisen ja käsittelemättömän ravinnon merkitystä terveydelle.

Radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta suojaavia ruokia, yrttejä ja vitamiineja

(lyhennettynä alla)

Merilevien sisältämä natriumalginaatti on yksi voimakkaimmista säteilyltä suojaavista aineista. Natriumalginaattia on merilevissä, joita ovat mm. kelp, arame, wakame, kombu ja hijiki. Natriumalginaatti vähentää strontium-80 absorptoitumista luukudokseen 50-83 prosenttia.
Natriumalginaatti on tehokas ennaltaehkäiseva ja terapeuttinen aine säteilyn sekä raskasmetallien haittavaikutuksilta suojautumiseen. Ruskeat merilevät, kuten kelp, sisältävät eniten alginaattia. Punaiset merilevät ovat tehokkaimpia sitomaan plutoniumia ja vihreät merilevät cesiumia.
Alginaatti ei ole myrkyllinen, ei imeydy ruoansulatuskanavasta ja sillä ei vaikuta olevan haittavaikutuksia edes suurina annoksina.

Atomienergiakomissio suosittelee maksimaalisen suojan saamista varten ihmisille vähintään 60-90g merilevää viikossa tai 10g natriumalginaattiravintolisää. Säteilylle altistumisen aikana tai sen jälkeen annoksen tulisi olla 10g ravintolisää neljä kertaa päivässä, jotta alginaattia on jatkuvasti ruoansulatuskanavassa. Ummetuksen voi välttää, jos alginaatti on hedelmägelatiinissa. Agar, joka valmistetaan kelpin natriumalginaatista, on turvallinen, myrkytön aine, jota voidaan käyttää suurustamiseen tai gelatiinina.

Merilevät sisältävät myös luonnollista jodia. Radioaktiivinen jodi-131 absorptoituu ja kerääntyy kilpirauhaseen, jos kehossa ei ole riittävästi jodia. Vaikka radioaktiivista jodia olisi jo absorptoitunut kilpirauhaseen, luonnollinen jodi auttaa altistumisen vaikutuksiin. 1 mg jodia lapsille ja 5 mg aikuisille päivittäin vähentää 80% kilpirauhaseen kertynyttä radioaktiivista jodia. Parhaita jodin lähteitä ovat merilevät, hijiki, arame, kombu ja dulse. Ne sisältävät myös paljon vitamiineja ja mineraaleja. Merilevät auttavat hajottamaan rasvakudoksia. Joidenkin tutkimusten mukaan jodi voi mm. parantaa kystia rinnoissa ja munasarjoissa sekä suojata dementialta sekä lisätä lasten älykkyyttä. Kiinalaisen tutkimuksen mukaan huippulahjakkaat lapset eivät tule alueilta, joiden juomavedessä on fluoria. Fluori poistaa jodia elimistöstä.

Jodin nykyinen suositus on 150 mikrogrammaa päivässä. Yksi gramma ruskeaa merilevää sisältää 500-8000 mikrogrammaa jodia, ja sama määrä vihreää tai punaista merilevää sisältää 100-300 mikrogrammaa jodia. Japanilaisessa sushissa käytettävä nori on punainen merilevä, joka muuttuu vihreäksi kuivatettaessa.
Japanilaiset saavat päivittäin ruokavaliostaan 12 mg jodia, josta suurin osa on merilevästä. Japanilaisilla esiintyy vähemmän syöpää kuin muilla kansallisuuksilla.

Hapatetut ruoat auttavat vastustamaan radioaktiivisesta laskeumasta ruokien kautta saatavia toksiineja, mikä johtuu niiden myönteisestä vaikutuksista sisäelimiin.

Punajuuren on todettu lisänneen veren hemoglobiinia radioaktiiviselle säteilylle altistumisen jälkeen. Rotat , joiden ravinto sisälsi 20% punajuurta, välttivät cesium-137 absorptoitumisen 97-100 % tehokkaammin kuin rotat, jotka eivät syöneet punajuurta.

Ravintohiiva sisältää E-vitamiinin lisäksi nukleonihappoja RNA ja DNA, joilla on todettu olevan radioaktiiviselta säteilyltä suojaavia ominaisuuksia. Hiivan on todettu auttaneen kasvattamaan ja uudistamaan radioaktivisen säteilyn vahingoittamia soluja, sekä helpottavan säteilystä johtuvaa pahoinvointia. Ravintohiivassa on monia tärkeitä ravintoaineita. Hiiva sitoo ja absorboi raskasmetalleja, kuten uranium, lyijy ja elohopea.

Valkosipuli ja sipuli. Kysteiini, jota on myös sipuleissa, sitoutuu deaktivoiden radioaktiivisiin isotooppeihin sekä myrkyllisiin metalleihin, kuten kadmiumiin, lyijyyn ja elohopeaan. Kysteiinin rikki auttaa munuaisia ja maksaa puhdistamaan kehoa. Valkosipulilla on monia parantavia ominaisuuksia.

Klorofylli. Louraun ja Lartiguen mukaan vihreä kaali lisäsi marsujen vastustuskykyä radioaktiiviselle säteilylle. Yhdysvaltojen armeijan tutkimuksen mukaan parsakaali, vihreä kaali ja alfalfa vähensivät marsujen saaman radiosäteilyn haittavaikutuksia 50%.

Kasviöljyt. Dr. James Ashiawan tutkimuksen mukaan hiiret selviytyvät kuolettavasta röntgensäteilyannoksesta, jos niille on annettu kylmäpuristettuja kasviöljyjä, etenkin oliivi- tai maapähkinäöljyä. Meksikossa radioaktiivisen säteilyn kanssa työskentelevät tai sen lähellä asuvat syövät tai käyttävät iholla kasviöjyjä suojellakseen itseään. Oliiviöljy ja seesamiöljy kestävät kuumentamista parhaiten hajoamatta ja ne säilyvät parhaiten.

B-vitamiinit auttavat mm. normalisoimaan valko- ja punasolujen määrää, koska valkosolujen tuhoutuminen voi kestää pitkiä aikoja. Eri B- vitamiinit tulisi ottaa yhdessä.
C-vitamiini ja bioflavonoidit. Harvard Medical Schoolin tutkimuksen mukaan C-vitamiini suojaa säteilyvaurioilta. Tutkimuksen mukaan ihmisille sopiva suojaava annos intensiivisen säteilyn yhteydessä olisi hyvin suuri, 10g päivässä. Jos C-vitamiinin annos on yli 750 mg päivässä, tulisi ottaa myös kalsiumia, magnesiumia sekä B6-vitamiinia muiden B-vitamiinien kanssa sekä riittävästi vettä munuaiskivien välttämisen takia.

D-vitamiinia. Aikuisen terapeuttinen annos 400-1000 IU päivässä. Hätätilanteessa aikuisen päivittäinen annos voisi olla 2000IU alle kuukauden ajan.

Magnesium estää kalsiumin tavoin radioisotooppien absorption sekä auttaa poistamaan strontium-90:ää. Magnesium voi yhdistyä synteettiseen D-vitamiiniin, kalsiferoliin, ja kuljettaa sen pois elimistöstä, joten on parasta käyttää luonnollista D-vitamiinia. Myös fluori poistaa elimistöstä kalsiumia muiden haittavaikutustensa ohella. Optimaalisen ruokavalion tulisi sisältää magnesiumia noin puolet kalsiumin määrästä.
Seleeni vahvistaa immuunipuolustusta, vähentää syöpää ja auttaa leukopeniassa eli epänormaalissa valkosolujen vähenemisessä. Suositeltu annos 50-200 mcg. Tehokkain A- ja E-vitamiinien kanssa.

Rauta. Useiden tutkimusten mukaan säteily vähentää huomattavasti raudan määrää elimistössä. Radioaktiivinen rauta ja plutonium, jotka ovat rakenteeltaan raudan kaltaisia, voivat kulkeutua rautavarastoihin maksaan, luuytimeen, munasarjoihin ja kiveksiin, sekä keuhkoihin, jos raudasta on puutetta. Päiväannos 18mg naisilla, 30-60 mg raskaana, enemmän imettävillä, 10 mg miehillä, 10-18 mg lapsilla. Säteilylle altistumisen tai veren menetyksen jälkeen, n. 10-18 mg päivittäin.

Siperian ginseng, Eleutherococcus senticosus. Siperian ginsengillä on radioaktiiviselta säteilyltä suojaavia ominaisuuksia, ja sitä voidaan käyttää akuuteissa tai kroonisissa säteilysairauksissa. Voi pidentää elinaikaa altistumisen jälkeen. Suojaa myös tulehduksilta ja muilta myrkyllisiltä aineilta.

Vihreän ja mustan teen katekiinien radiosäteilyn haitoilta suojaava vaikutus ennen säteilylle altistumista ja sen jälkeen liittyy luultavasti niiden antioksidatiivisiin ominaisuuksiin. Suuret määrät sisältävät liikaa kofeiinia ja tanniineja. Joidenkin tutkimusten mukaan vihreä tee kerää suuria määriä fluoria.

Pektiini. Kypsistä hedelmistä, kuten omenista. Kuten natriumalginaatti kelpissä ja agarissa, pektiini sitoo tai kelatoi radioisotooppeja, etenkin strontium-90:ää, sekä vähentää niiden absorptoitumista luustoon.

Lääkehiili voi absorboida ja neutralisoida radioaktiivisia aineita sekä joitakin myrkyllisiä aineita. 10g tai teelusikallinen lääkehiiltä voi absorboida 3-7 grammaa.

Klorofylli. Useiden tutkimusten mukaan runsaasti klorofylliä sisältävät ruoat voivat suojata radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta. Spirulina- ja klorella-merilevät, vihreät lehtivihannekset, selleri, persilja, idut ja versot sisältävät runsaasti klorofylliä, joka on rakenteeltaan hemoglobiinin kaltainen yhdiste.

Alkuperäisen artikkelin lähteet: Steven R. Schechter: Fighting Radiation and Chemical Pollutants with Food, Herbs and Vitamins.
STUK: Sateilylle_altistuneiden_tutkimus_ja_hoito_fi.pdf

Tieteilijät, botanistit ja herbalistit ovat huomanneet, että kurjenpolvi (Geranium robertianum) kasvaa erityisen runsaana korkean säteilyn alueilla, kuten suurjännitejohtojen alla. Radioaktiivisessa mittauksessa saman alueen maaperän, jolla kurjenpolvet kasvavat, on todettu olleen vähemmän radioaktiivinen, kuin muun alueen maaperän.

Kurjenpolvea on käytetty immuunipuolustuksen parantamiseen ja kasvaimista toipumiseen. Kurjenpolvi lisää solujen käytettävissä olevan hapen määrää, mikä voi auttaa soluja puolustautumaan ja toimimaan terveemmin. Kurjenpolvi lisää myös hermoimpulssien siirtymistä solujen välillä, mikä antaa keholle enemmän energiaa. Kurjenpolvi on antiviraalinen, antibioottinen ja antioksidatiivinen yrtti, josta voidaan käyttää lehtiä.

Alkuperäinen artikkeli lyhentämättömänä

Leväperäisyyttä luomutuotteissa

2011-03-11T17:30:00.018+02:00

Hyvä hyvä, vihdoin! Suuri enemmistö haluaa lisäaineetonta ruokaa ja suosia mahdollisuuksien mukaan luomua sekä hankkia lähiruokaa. Tutkittu ilonaihe!

Neljän aikuisen lapsen äitinä olen 80-luvulta asti tottunut luottamaan luomuun ja näin karttamaan myös mahdollisimman suuren osan lisäaineista. Päiväkoti- ja kouluruoka ovat luonnollisesti huolestuttaneet, mutta en ole ollut riittävän oma-aloitteinen ja tarmokas pakatakseni omia luomueväitä lapsille mukaan kouluun. Nuorimmaiseni on syntynyt vasta 2000-luvun alussa ja on nyt peruskoulun ala-asteella. Vuosituhannen alusta voimistunut uusliberalistinen talouspolitiikka pakkokilpailutuksineen ja kouluruokailun ulkoistamisineen on johtanut todella heikkolaatuiseen ruokatarjontaan. Ravinnossa on varmasti laskennallisesti energiat ja proteiinit kohdallaan nk. ravintoympyrässä, mutta raaka-aineiden vitaalisuutta ja ruuan sisältämiä lisäaineita ei käytännössä säätele kukaan. Evira testaa lisäaineet yksittäin ja ajaa elintarviketeollisuuden etua: säilyvää ja jonkun näköistä (väristä) ja oloista ruokaa. Voiko puhua edes ravinnosta?

Vuodet vierivät ja yli 20 vuoden tottumuksella nappaan kaupan hyllyiltä luomua. Ikänäkö on alkanut vaivata, joten en ole enää aikoihin kyennyt lukemaan ainesosa-luetteloita ilman suurennuslasia. Luomuun olen luottanut vaikka silmät kiinni, kunnes nuorimmaiseni bongasi kermapurkin kyljestä karrageenin. Olin saanut vihjeen sosiaalisesta mediasta...

Mitä ihemettä, miksi luomukermassa on E 407!?
Kirjoitin Valioon ja kysyin.
Valion luomukerma sisältää karrageeni-nimistä lisäainetta, tunnuksena E 407 -miksi?
Valio vastaa:
"Valio Luomu™ vispikerman sisältämän karrageenin tarkoituksena on pitää kerman rasva tasaisesti kerman joukossa. Jos karrageenia ei käytetä, kerma nousee ajan mittaan paksuksi kerrokseksi pakkauksen yläosaan. Karrageeni voitaisiin korvata homogenointikäsittelyllä, mutta sitäkään ei luomutuotteeseen haluta, ja lisäksi kerman vispautuvuus huononisi tällöin oleellisesti. Karrageeni on hiilihydraatti, jota saadaan valtamerestä kerättävästä punalevästä monien puhdistusvaiheiden kautta ja lopuksi kuivataan. Karrageenia käytetään luomuvispikermassa hyvin vähän, vain 0,02 %."

Ravistettava/Omskakas
Eli karrageenia käytetän sen sijaan että purkin kyljessä lukisi RAVISTETTAVA! Olen kyllä ihmetellyt kerman olomuotoa verrattuna "vanhanaikaiseen" kermaan: se on jotenkin, hm, limainen.

Karrageeni valmistetaan Chondrus crispus -levästä. Chondrus crispus on punainen levä, jota kutsutaan myös Irlannin sammaleeksi. Sitä löytyy pitkin Atlantin rannikkoa Euroopasta ja Yhdysvaltojen koillis-rannikolta sekä Tyynenmeren pohjoisosista. Irlannin sammalta tutkitaan paljon, koska se tarjoaa hyvän geneettisen mallin makrolevätutkimukselle. Sitä on nimittäin vaivatonta viljellä laboratoriossa, ja sen proteiinit, RNA: t, ja biomolekyylit ovat helposti uutettavissa. Helposti viljeltävänä sen kaupallinen hyöty maksimoidaan lisäämällä sitä mahdollisimman moneen tuotteeseen...

Karrageenia saa siis käyttää luomutuotteissa. Yleensä karrageenia käytetään hyydytteenä pehmisjäätelöissä, hammastahnoissa, pehmeissä hedelmämakeisissa, vanukkaissa, salaatinkastikkeissa sekä lääke- ja kosmetiikkavalmisteissa. .

Karrageenin käytön historiasta löytyy hivenen tietoa Tiede-lehdestä (nr 11/2001). Pahaenteiseltä kuulostava karrageeni-nimi viittaakin irlantilaiseen kylään. Karrageeni keksittiin ilmeisesti Irlannissa 1850-luvulla. Irlannin länsirannikolla sijaitsevassa Carrageenan-nimisessä kylässä havaittiin, että lisäämällä kiehuvaan maitoon vähän merilevää saatiin vanukasta.

Myöhemmin tehdyn tarkemman kemiallisen tutkimuken mukaan karrageeni on ns. fyko- eli leväkolloidi. Kolloidilla tarkoitetaan liuosta, jossa liuenneena aineena on suurikokoisia molekyylejä tai pienien molekyylien muodostamia tiiviitä ryhmittymiä. Kolloidiliuos on hyytelömäinen. Karrageenia saadaan keittämällä leviä. Ennen käyttöä karrageeni puhdistetaan alkoholikäsittelyllä. Prosessin lopputulos on hyydyke, jolla voi ruuanlaitossa korvata eläinperäisen liivatteen. Karrageenia ja sen ”sisartuotetta”, myös merilevistä saatavaa agar-agaria, tuotetaan nykyään teollisesti erityisillä leväviljelmillä eri puolilla maapalloa. Saanko edes luomuviljeltyä levää? Tuskin.

Irlannin jäkälä Chondrus crispus

Luonnollista?

Kaikki on luonnosta. Samaa punaista levää käytetään muoveissakin. Lisäineet ruuassa tekevät ruuasta yhtä luonnollisen, kuin muovi on luonnollinen osa jokapäiväistä elämäämme. Mitä on synteettinen? Yksinkertaisin määritelmä on "kolme luonnossa erillään esiintyvää ainesosaa (molekyyli-, hiiliketjua) yhdessä eli aineet on syntetisoitu yhdeksi". Ruokamme on siis synteettistä, niinkuin muovikin. Emme voi nyppiä lisäaineita lautaselta pois. Olen usein törmännyt ihmisten puheissa hämärtyneeseen ajatukseen, jossa kaikki synteettinen olisi peräisin fossiilisita öljyistä -ei todellakaan. Muoviteollisuus ( muovi, kulttuurimme synteettisyyden kristallisoituma) on käyttänyt aina ja käyttää nyt kiihtyvään tahtiin erilaista elävää, orgaanista materiaa tuotekehittelyssään, kuten myös synteettinen öljy- ja kemianteollisuus -ja synteettinen ruokateollisuutemme. Ei ole mitenkään yllätys että samat lisäaineet löytyvät sekä ravinnoksi tarkoitetuista tuotteista että maaleista ja pesuaineista. Synteettistä.

Edelleenkään en ymmärrä, miksi kermassa on hyytelöitymisainetta. Luomumaidon käyttäjät ovat tottuneet ravistelemaan purkkia. Kun puhutaan lisäaineista syntyy usein yleistyksiä: kaikki ovat lähes myrkkyä. Kuitenkin on kyse siitä, että ravintomme on muokattu luonnottomaksi (lähes synteettiseksi) ja eri ainesosien yhteisvaikutuksia ei edes tunneta. Karrageenia voi "varmaan" huoletta käyttää, kun nimenomaisesti halutaan silloin tällöin hyytelöä -mikä tuskin on päivittäinen, edes viikottainen tarve. Mutta kerma kermana!

Kuriositeettina mainittakoon karrageenia käytettävän myös liimana sekä vesivärien sideaineina. (Coloria-sivu)

HYLA hyi, hula hei
Toinen kammotus on HYLA-merkki, joka aiheuttaa ikänäköisellekin silmäkulmaan ilmestyessään vielä luonnollisen torjuntareaktion. Senkin suhteen on täytynyt alistua: mm luomukerma on HYLA-merkitty, joka on Valion oma patentti. Hyla-merkitty tuote on siis vähälaktoosinen, joissa tuotteiden luonnollinen laktoosi on pilkottu lisättävän laktaentsyymin (kenen ohutsuolesta?) avulla glukoosiksi ja galaktoosiksi. Eli se siitä luonnollisuudesta luomunkaan kohdalla -aina. Parasta olisi hakea tinkimaitoa (näin aikaisemmin teimmekin, kun pieni lehmätila oli vielä naapurissa). Maidon sietämisen aikuisena sanotaan olevan geenissä tapahtuneen mutaation seurausta.

Ymmärrän laktoosi-intolerantteja. Luonnollista maitoa sitämättömiä on noin yksi viidesosa Suomen väestöstä ja maito ei heille kertakaikkiaan sovi. Suurimmalla osalla maapallon aikuisväestöstä on laktoosi-intoleranssi, eli heidän ohutsuolensa ei tuota maitosokeria pilkkovaa entsyymiä. Heille on olemassa tarjolla runsaasti ei-maitoisia tuotteita, jopa maitotyyppisiä juomia soijasta, kaurasta, speltistä. Voisiko maito jäädä niille joille se sopii, maito maitona? Maito-mutageeniä kantavat ovat vähemmistö. Globaali maitobisnes ei taivu. Miksi maidosta on tullut niin keskeinen osa ruokavaliotamme? Maitoa tuotetaan lehmien luonnollisen elämän kustannuksella. Tehomaidontuotanto on koneellistanut lehmän. Maitojauhetta on lähes kaikkialla, kaikessa, taitaa olla jopa muovissa...

Kivikautisen ravinnon tutkijan mukaan maitoon sopeutuminen vie ihmisiltä noin 50 sukupolven ajan. Lehmän, hevosen, poron, lampaan ja vuohen maito on ollut monissa kulttuureissa keskeistä ravintoa jo tuhansien vuosien ajan. Keräilijä-metsästäjät eli ns "kivikautinen" ihminen ei käyttänyt oletettavasti maitoa (eikä viljaa). Maitoa nauttiville suomalaisille maitosokeria siedättävä geenimutaatio on levinnyt todennäköisesti paimentolaiskulttuureista tuhansia vuosia sitten. Useinmiten maito nautitaan hapatettuna, juustoina, herana ja kermana, harvoin raakana.

Turun kauppahallista saa kyytön tinkimaitoa. Tinki-maitoa ei saa myydä hygienia-lainsäädännön vuoksi, siksi maito myydäänkin kylpymaitona. Kylpymaitoa tiedetään käytettäneen ainakin turkkilaisissa haaremeissa...

Parsimisen taide

2011-03-09T21:43:00.009+02:00

Yhden kauneimmista villapaidoista olen nähnyt Outi Heiskasen yllä: tumman harmaa villapaita oli parsittu sieltä täältä kirkkaan värisillä langoilla. Parsimisen taidetta. Siitä on kauan, yli 20 vuotta. Sain silloin inspiraation parsia villapaitojeni hihansuita erivärisillä langoilla. Hihansuut näet menevät rikki puulämmittäjällä: ainakin minulla villapaidan hihat toimivat vaistomaisesti patalappuina uunin luukkuja päivittäin avatessani. Olen kyllä kuullut muillekin käyvän näin. Lempivillapaitani oli parsittu kyynärpäitä myöten eri värein ja huolella. Minulla oli tuolloin pienet lapset. Äitini halusi auttaa ja nappasi kevään kynnyksellä kaikki villavaatteet pestäväkseen. Ihanaa. Jonkin ajan kuluttua sain raikkaat puhtoiset villavaatteet takaisin varastoitavaksi odottamaan uutta talvea. Lempipaitaani käyttäisin kesän viileinä iltoina ja nuotiolla, mutta... mutta paitaani oli ilmestynyt uudet hihat, siistit yksiväriset! Voi ei, mutta äidin tarkoitus oli mitä parhain.

Parsimisintoni laantui vuosiksi. Tyydyin reikäisiin, kunnes ymmärsin löytäneeni kotimme vintiltä jotain hyvin kaunista ja arvokasta. Kotimme on vanha koulu jossa on ennen meitä asustanut muunmuassa puuseppä. Hänen jäljiltään vintti oli täynnä erilaisia puisia pulikoita, raakapuupaloja, joista saattoi vain aavistaa tulevan muodon, sorvattuja aihioita ja hiottuja osasia. Puupyöriä oli jos jonkin näköisiä ja kokoisia - leikkiautoihin. Yhdessä puupyörämallissa, josta oli myös jäljellä eri työvaiheita, mutta vain muutamia viimeistellyn hiottuja, ei ollut lainkaan akselille läpireikää. Pyörässä oli kyllä reikä joka oli paremminkin sorvattu monttu. Lisäksi vintillä oli saaveittain puisia nappien, papiljottien ja leikkipianon aihioita. Vinttimme on ollut runsauden sarvi ja ehtymätön materiaalivarasto, josta lapset ovat ammentaneet aineksia luomisintoonsa ja leikkeihinsä. Suosittua leikkilinnoitusten rakennusmateriaalia olivat karkeasti sorvatut ontot tolpat, toisesta päästään paksummat tapit. Näitä "tykin piippuja" oli laatikoittain. Koulun satavuotisjuhlia järjestellessämme osui käteeni päästään kauniin pyöreäksi hiottu tappi. Vaistomaisesti etsin käsiini kauniisti hiotun montullisen pyörän ja kas, ne sopivatkin yhteen! Aivan selvästi sieni! Mutta mikä sieni!?

Pian selvisi että parsimissieni!

Parsimissienen ontto jalka on neulojen säilytystä varten. Tämä työkalu on varsinkin sukkien parsimisessa todella oiva apu. Sieni työnnetään sukan sisälle ja reikä, joka usein on kantapäässä, vedetään kireälle sienen hatun päälle.

Reikää kannattaa siistiä leikkamalla riekaleet pois. Näin sienen päälle kiristettynä saa parsittua "loimet" tasakireiksi ja kantapään muoto ja koko säilyvät.

..ja parsitaan, eli poimitaan loimet parsinneulalla vuoroin yli ja ali. Jokainen parsinrivi täytyy parsia kiinni emosukkaan. Parsinneulassa täytyy olla riittävän iso silmä villalangalle ja itse neula ei saisi olla liian pitkä, kärki terävänpuoleinen.

Tämä on ristikko-, eli korinpohjaparsintaa. Ehkä olisin voinut parsia loimivaiheen kunnolla emosukkaan kiinni ja tiiviimpi parsinta kestää kantapohjassa paremmin. Parsia voi myös sikin-sokin viistottain.

Mutta kun tuuli laantuu ja kevätaurinko lämmittää, istahdan ulos kelkkaan pärekopallinen rikkinäisiä villasukkia mukana...

Parsiminen kuuluu villeihin käsitöihin. Villit käsityöt ovat kesyttämättömiä, alkuperäisiä, hauskoja, vapaita puntareista ja mittanauhoista ja joilla on oma paikka käsitöiden ekosysteemissä.

Aurinkoista naistenpäivää!

2011-03-08T11:24:00.003+02:00

Maaliskuu maata maalaa ja on parsimiskuu

2011-03-07T09:55:00.000+02:00

Aika siirtyä kahvitunnille ulkouhuoneeseen:

Auringon maalatessa maisemaa siirryn pärekopallinen rikkinäisiä sukkia kahvittelukelkkaani...pidän parsimisesta! Varsinkin jos saan parsia eri värillä kuin parsittava sukka tai hihansuu. Oiva tapa nauttia kevättalven d-vitamiinitarjonnasta ja saada väriä poskipäihin. Ajankohta sopii myös parsimisen ulkoistamiselle mainiosti, sillä muut piha- ja puutarhatyöt odottavat vielä lumen peitossa.

Tunnetko työkalun:

Lupaan blogata myös muista villeistä käsitöistä. Villit käsityöt ovat kesyttämättömia, vapaana juoksevia, alkuperäisä ja erityisen hauskoja...

The Yurt Next Stop - Jurttapysäkki

2011-02-22T23:03:00.005+02:00

Next Stop

Lofoten 1-7.8.2011

Storytelling Festival Turku 30.9-2.10 2011/Turku International Book Fair

Bergen 2000

Oslo 2010 Gentle Action

Turku 2010 Kirjamessut Nordic Voice

Aurinkolanka - Auringonkehrääjän blogi

2011-02-17T16:21:00.007+02:00

AURINKOLANKA eli
Auringonkehrääjän päiväkirja on uusi sivu jonne bloggaan aurinkoenergiasta. Olen pominut myös vanhat auringonkehruuseen liittyvät muistiinpanni sinne.

Svalbard Ymerbukta 2010 Tuula Nikulainen

Villaista auringonpaistetta ihollesi! Woollen sunshine to your skin!

2011-01-10T14:43:00.015+02:00

Viimeaikoina on paljon puhuttu pimeässä pohjolassa asuvan kansan d-vitamiinin saannin vähäisyydestä. Nyt on virallisia lisätippasuosituksia tuplattu. Uutisten lomasta löysin uuden inspiroivan tiedonjyväsen:
Vitamiinipillereiden sisältämä D3 –vitamiini on peräisin lampaan villasta! Vitamiinipillereiden ja -tippojen D-vitamiini eristetään villan lanoliinista heksaanilla, tulen aralla alkaanilla -ei siis lainkaan ympäristöystävällistä...

Villa huopuu emäksen (alkalinen) vaikutuksesta. Usein huovutuksen apuna käytetään emäksistä saippuaa. Olisiko mahdollista että prosessissa vapautuu myös d-vitamiinia? D-vitamiini on itse asiassa hormonin kaltainen aine jonka vaikutukset ihmiskehoon välittyvät nk. vitamiinireseptoreiden kautta. Jääkö kenties villan lanoliinin sisältämä d-vitamiini "vapautuvaan muotoon" huovan pinnalle? Reseptoreita on kaikissa soluissa ja myös iholla. Kuten hyvin tiedämme, D-vitamiinin esimuotoa muodostuu ihossa auringonvalon vaikutuksesta.

Villa iholla on kuin talvista auringonpaistetta !?

Tuula Nikulainen: The Second Skin -performance Moscow 1992/Turku 1994

Villaa on käytetty parannuksessa ja erilaisissa hoidoissa kautta villaisen historian ja paimentolaismaailman. Suomalaisille on tuttua painaa villaisella yhtä sun toista. Parhaiten villalla painaminen tepsii iskun aiheuttaman kivun lievitykseen. Jos onnistuu painamaan aidolla rasvaisella villalla välittömästi loukkaantunutta kohtaa saa estettyä kuhmun kohoamisen ja sisäisen verenvuodon eli mustelman syntymisen. Niin se vaan toimi silloin ennen vanhaan... Nyt jos kerrot ohjeen nuoremmalle polvelle, he toteavat: Koitettu on - ei toimi! Eipä tietenkään, sillä kaupasta ostetut villavaatteet ovat käsitelty konepesun kestäviksi eli huopuuntumattomiksi pinnoittamalla villakuidut hartsilla/muovilla. Vanhastaan villavaatteita on käytetty paitsi kylmän ja lämmön eristämiseen myös reumaattisten kipujen lievittämiseen. Kevyesti huovutetuista villalakanoista on hyviä kokemuksia pitkäaikaispotilaiden ja paljon pitkällään olevien vanhusten hoidossa: villa ehkäisee makuuhaavoja ja hieroo kevyesti vartaloa.

Onko parantamisen salaisuus nimenomaan huopuneessa villassa?

Paimentolaisille villan tärkein muoto on huopa ja joka usein myös valmistetaan tarkoin rituaalisin menoin. Olen keskustellut turkkilaisen, juuriltaan turkmeeni-nomadin, naisen kanssa aiheesta (tosin siitä on jo lähes 20 vuotta). Hän kertoi huovan merkityksestä heidän paimentolaiselämässään seuraavaa: vastasyntyneet on perinteisesti kapaloitu huopaan ja heillä ei eurooppalaista nk. itkuista koliikkivauva-ongelmaa ole tunnettu. Vauvat ovat hyvin rauhallisia huopakääreissään. Vaipat ovat käytössä huopuuntunutta rasvaista villaa (lanoliini neutralisoi villan ja villa puhdistaa itse itsensä) ja myös kehtojen aluset ovat villahuopaa. Villaa käytetään myös hedelmällisyys-hoidossa. Mikäli raskaaksi tuleminen ei onnistu, turvaudutaan huovutukseen: huovutetaan kaksi palaa, joista toiseen kuviodaan miesfiguuri ja toiseen nainen. Palat asetetaan vastakkain ja näin valmistettua huopalämmitintä pidetään päivin ja öin alavatsan kohdalla muun vaatetuksen alla. Huopahoidossa yhdistyvät sekä henkinen että fyysinen hoito elvyttäen kehon itseparantavia voimia. Olen ajatellut villan kyvyn muodostaa kosteudesta lämpöä yhdessä hierovien ominaisuuksien kanssa saavan aikaiseksi tukkeutuneiden munasarjojen avautumisen. Mahdollisesti myös huovan sisältämällä aurinko-hormonilla on oma osuutensa...mene ja tiedä, mutta kuulemma toimii.

Useat paimentolaisheimot kunnioittavat puhdasta valkeaa huopaa pyhänä. Lammas on mongolien viidestä kotieläimestä se tärkein, ei lihana, vaan elävänä juuri villan tähden. Sillä lampaan selässä kulkevat materiaalit asuntoon, vaatteisiin ja tarpeet parantamiseen.

Tuula Nikulainen: Homage to the North Earth - videon kuvausten "ruoka- tauolla" 1990 (kuvassa Heli Aaltonen)

Ehkä kuuluisin villalla parantumisen tarina liittyy Joseph Beuys´iin. Beuys oli toisessa maailmansodassa radiolähettinä pommikoneissa. Hänen koneensa putosi Venäjän ja Saksan väliselle "ei-kenenkään-maa-alueelle". Muistikuviensa mukaan tataaripaimentolaiset löysivät hänet vasta päiviä onnettomuuden jälkeen lumihangesta, jonne hän oli paiskautunut koneen iskiessä maahan. Oli talvi ja pakkasta. Löydettäessä Beuysilla oli ruhjevammojen lisäksi palo- ja paleltumavammoja. Paimentolaiset käärivät hänet huopaan ja valelivat haavoihin rasvaa. Beuys pääsi sairaalahoitoon vasta useiden päivien kuluttua onnettomuudesta, mutta hän katsoo selviytyneensä hengissä paimentolaisten ensi-avun ja nimenomaan juuri huovan sekä rasvan avulla. Sittemmin nämä substanssit säilyivät pitkään hänen taiteensa keskeisinä elementteinä. Joseph Beuys halusi myös korostaa ja puolustaa taidetta maailmaa parantavana voimana sekä inhimillisen kulttuurin luovuuden mahtina.

Tuula Nikulainen: The Second Skin -performance Moscow 1992

Voiko villalla olla myös vitaminisoivia tai hormonaalisia vaikutuksia? Kannattaa uskoa ja käyttää villaisia alusvaatteita öljyteollisten teknisten alusvaatteiden sijaan - joka tapauksessa!

Tässä linkki aikaisemmin kirjoittamaani villaiseen tarinaan blogissa:

Wool as healing substance - something to do with D-vitamin?

IN ENGLISH:

Felt and woollen thoughts

Hyvää hevosten ja aurinkohirven karjan päivää!

2010-12-26T13:47:00.031+02:00

Joulupäivänä (noin 25. joulukuuta ) päivä alkaa pidetä myös aamun puolelta eli tuolloin aurinkohirvi on noussut pesästään. Varsinaiset pesäpäivät alkavat aina talvipäivänseisauksesta ja kestävät noin kolme päivää. Pesäpäivinä valoisa aika pitenee minuutin illan puolelta mutta aamulla aurinko on edelleen "eilisellä paikallaan" - siitä arvelisin käsityksen pesäpäivistä syntyneen.

Muinoin ihmiset ovat pitäneet hevosta taivaallisen aurinkohirven varsana tai sukulaisena. Altai vuorilla noin 800-400 eaa vaeltaneet skyytti-paimentolaiset hautasivat valjastettuja hevosia vainajiensa mukana kuoleman jälkeisiä matkoja varten. Hevoset saivat otsalleen huovasta ja nahasta valmistetut hirven sarvet ja valjaita koristelivat puiset lehtikullatut pienet aurinkohirvi-veistokset. Hevonen on ollut myös tietäjien välittäjä- ja apueläin ihmisen ja tuonpuoleisen välillä. Siitä esimerkkinä mm. siperialaisten shamaanien keppihevoset (jotka kulkevat meillä vieläkin kielikuvana "turvautua keppihevoseen"). Myös shamaanirumpua on kutsuttu hevoseksi. Hevonen -sanan alkuperä hepo, hepona, heponen juontaa kelttien ja roomalaisten hevosella ratsastavan hedelmällisyyden jumalattaren Eponan nimestä. Hirvihevosella ratsastavaa aurinkojumalatarta on kuvattu paljon suomalais-ugrilaisissa pronssivaluissa.

Elias Lönnrotin Kalevala-eepoksen keskeinen koossa pitäjä on hevonen. Reki vierii runosta toiseen. Taustaa Kalevan hevosten runsaudelle löytyy, paitsi Lönnrotin omista hevoskokemuksista ja metsäsuomalaisten silloisesta hevoskulttuurista, kansanrunoissa usein esiintyvistä aloitussäkeistä joissa lähdetään "kuloharjan kuunteloon". Kalevalaan on siirtynyt runsaasti aineksia myös vienalaisista häärunoista, joissa korostuvat hevosen arvo ja asema hää-siirtymäriitissä. Hevonen on ja on ollut myyttinen eläin, jonka hallitseminen vaati erityisiä lahjoja. Hevosen kesyttäminen on kuin matka luonnonvoimien ytimeen ja ymmärtämiseen. Lönnrot ihaili mm. metsäsuomalaisten tapaa pitää hevosiaan vapaina taukopaikoilla. Hevosen käsittely korpien keskellä poikkesi huomattavasti silloisesta länsi-suomalaisesta työhevoskulttuurista. Lukekaapa Kalevalasta Hiiden hirven hiihto ja upea Lemminkäisen kohtaaminen villihevosen kanssa, jossa lopulta hiidenhepo painaa vapaaehtoisesti päänsä shamaanin koltsasiin eli päitsiin! (Hevoskuiskausta ennen hevoskuiskaajaa...)

Joulu on perinteisesti keskittynyt talliin: jouluaattona tallissa syötiin eläinuhri, usein jouluhauki tai -orava uhriryyppyjen kera. Keski-aikaisissa noitaoikeudenkäynneissä suomalaisille syytetyille lankesi usein tuomio juuri tallissa tapahtuneesta uhraamisesta. Jouluna myös varsa tuotiin sisälle tupaan syömään. Näin osoitettiin aurinkohirvelle, luonnon kiertokulun ylläpitäjälle, kuuliaisuutta hoivaamalla hänen laumaansa erityisen huolella. Onhan pesäpäivät ollut jännittävää aikaa: jos ei Päivä enää nousisikaan! Kun joulupäivän sarastaessa taivaalla näkyivät selvät merkit aurinkohirven paluusta radalleen eli aamuaurinko oli noussut pesästään, valjastettiin hevoset iloiseen kilpa-ajoon - myöhemmin kilpa-ajoon joulukirkkoon.

Rooman katolinen kirkko muutti muinaiset luonnonkiertoon kuuluvat juhlapäivät kristillisiksi. Vuoden 350 jkr tietämillä päätettiin että Joulusta tulee Jeesuksen syntymäpäivä ja Pyhästä Tapanista hevosten ja hevosihmisten suojelija. Näin varsinainen hevospäivä siirtyi toiseen joulupäivään eli Tapanin päivään. Tosin Suomeen kristillinen jouluperinne saapui hiljalleen vasta tuhat vuotta myöhemmin, ensin rannikolle ja vielä myöhemmin metsä-Suomeen.

On mielenkiintoista katsoa millainen joulusoppa on syntynyt näistä perinteisistä ja uskonnollisista aineksista vahvoilla kaupallisilla lisäaineilla maustettuna. Hallitsevaksi joulun visuaaliseksi elementiksi on noussut Coca-Cola brändityöryhmän luoma joulupukki. Kokis-pukin puvustajat tosin ovat taustatyönsä perinteiden parissa tehneet: pukilla on piirteitä pyhimyksien ja vaeltavien munkkien ulkoisesta habituksesta ja ainakin takki muistuttaa etäisesti siperialaisten shamaanien punaiseksi värjättyä "parkaa", jossa toisinaan oli jätetty valkoinen turkisreuna näkyviin. Eläinuhri on siirtynyt tallista tupaan jouluaaton notkuvan ruokapöydän keskiöön, ja on useimmiten sika. Joulupöydän lanttu-, porkkana- ja perunalaatikot vielä muistuttavat siitä "viimeisten nahistuiden vihannesten" todellisuudesta, jossa suomalaisetkin elivät ennen supermarketteja. Joulun jälkeen mentiin kohti tammikuun talvennapaa jolloin oli vasta "talvi puolessa ja nälkä suolessa"...

Eipä silti: joulu on pukkien aikaa. Pukit ja pässit tuotiin juuri jouluna vuohitalliin ja lampolaan. Ja hedelmällisyyttä toivottiin, sillä aikaisin keväällä syntyvät karitsat toisivat paitsi pehmeitä villoja myös piristystä muutoin varsin niukaksi käyneeseen ruokavalioon. Onpa joulu saanut piirteitä muinais-suomalaisesta kekri-perinteestäkin. Pesäpäivinä on todennäköisesti tulia sytytelty valon ylläpitämiseksi ja myös aurinkohirven pesästä taivaan radalle saattamiseksi. Ulkotulilla kuusi palaa räiskyen, iloisesti tulittaen. Pesäpäivinä on todennäköisesti täytynyt olla myös "kiltti", tehdä lahjoja ja hyviä tekoja ystäville ja luonnolle sekä ruokkia erityisesti pikkulintuja. Pesäpäiviin mennessä oli kaikki kolina, raskaat työt, puhde- ja metsätyöt sekä joulusiivoukset saatu päätökseen, jotta aurinkohirven pesintä onnistuu -jokaisen sydämessä.

Ja näyttää se aurinko taas palanneen pyörivälle radalleen (sana joulu = hjul = pyörä, kehrä).

Hyvää uutta aurinkokierron vuotta!

Pitää tuntea mielihyvää onnistuakseen jäsentämään ja ymmärtämään ympäröivää maailmaa.

2010-11-12T12:47:00.008+02:00

Valaan laulua etsimässä - Gentle Action

Valastutkija Heike Vesters

Osallistuin kutsutaiteilijana Gentle Action-tapahtumaan Norjassa. Paikka oli Kunstnernes Hus keskellä Osloa, kolmikerroksinen jyhkeä funkkistalo avarine galleriatiloineen. Tapahtuman kuraattorit, Eva Bakkeslett ja Anne Jortveitt, olivat ideoineet formaatin joka koostui erilaisita habitaateista. Habitaatit olivat luovia alustoja joiden päälle syntyi taiteilijoista sekä tieteilijöistä eli habitaatin "asukkaista" sekä yleisöstä "sosiaalinen veistos" (social sculpture). Kuraattorit olivat kutsuneet intuitiotaan käyttäen kuhunkin habitaattiin visuaalisen taiteilijan sekä muita taitaja-tietäjiä valitsemiensa teemojen mukaan. Oman habitaattini teema keskittyi valaiden ja ihmisten väliseen kommunikaation, valaiden lauluun, ääntelyyn ja valaskulttuurien uhanalaisuuteen. Taiteilija-kuraattoreiden intuitio toimi loistavasti: olin innoissani valas-aiheesta. Työparikseni habitaattiin sain valastutkija Heike Vestersin.

Muusikko ja fil. professori David Rothenberg

Sattumoisin vanhin tyttäreni, Saana Isojunno, on myös valastutkija - joten valaat ja valaiden kulttuurit ovat paitsi lähellä sydäntäni, valaisiin liittyvät moninaiset aiheet ovat olleet lähes aina perheessämme esillä. Heiken ja minun lisäkseni habitaatin "vakioasukkaita" olivat professori ja muusikko David Rothenberg sekä fyysikko-valasaktivisti Rauno Lauhakangas.

Fyysikko ja valasaktivisti Rauno Lauhakangas

Habitaatti keräsi paljon paitsi yleisöä, luonnonsuojelijoita, sekä kouluryhmiä, myös muita valasaktivisteja ja -tutkijoita. Rakensin habitaatin valkeaan canvaksen peittämän jurtan sisään, joka toimi oivalisena kaikupohjana valaan lauluille - kuin valaan vatsa tai hammasvalaiden ja delfiinien pyöreä vahan täyttämä kaikuluotain pääkoppa.

Jurtta ja valaanlaulu veti puoleensa runsaasti kuulijoita. Kuvassa mm. syväekologi David Peat

Heiken, Davidin että Raunon esitelmät sekä keskustelut heidän kanssaan ihmisen ja valaan välisestä vuorovaikutuksesta on saanut minut jälkeen päin pohtimaan laulamisen ja runojen merkitystä laajemmin oman kokemuksen sekä suomalaisen runonlaulu-tradition konteksteissa. David Rothenberg on kirjoittanut kaksi mielenkiintoista kirjaa aiheesta: Why birds sing sekä Thousand Mile Song; Whale Music in a Sea of Sound.

Miksi me laulamme?

Miksi me laulamme? Runonlaulajien jälkeläisinä vastaamme sen pitempää pohtimatta Larin-Kyöstiä lainaten: "En tiedä, miksi laulaa lintunen ja miksi jyräjääpi ukkonen. Vaan itse tiedän siksi laulavani, kun sävelet soivat rinnassani!"
tai näin:

Miksikä laulan? Nyt tiedän jo senki:

Laulu kun sieluhun voimia saa.

Laululla tenhon on voimainen henki,

Riemut ja tuskat se ain’ tasoittaa. –

Ääneni vaikk’ ompi kuuluton, räivän,

Laululla riemuiten ain’ alan päivän’,

Ukkoa Tuonelankin

Laululla tervehdin!

Vieno

(C. Edv. Törmänen 1855–1880)

Miksi lintu laulaa? Miksi ryhävalas laulaa?
-vai soittaa?

Viimeaikaiset tutkimukset ovat Rauno Lauhakankaan mukaan osoittaneet linnun laulaessaan tuottavan dopamiinia aivoihinsa. Dopamiini on hormoni, joka saa ihmiset tuntemaan mielihyvää. Dopamiini on nk. kaksisuuntaisesti vaikuttava mielihyvähormoni: toisaalta se rauhoittaa, toisaalta se piristää. Minulle on ollut riemustattava tieto se, että oletettavasti dopamiini aktivoi meitä jäsentämään kaoottista ympäristöä havainnoimalla, arvioimalla ja suunnittelemalla. Toisin sanoen mielihyvä-hormoninvirtaus on avain elinympäristömme kaikkinaiseen ymmärtämiseen. Tämä ymmärrys taas johtaa rauhoittumiseen ja tasapainoon ympäristön kanssa joka puolestaan saa aikaiseksi mielihyvän tunteita, tyytyväisyyttä. Laulu, laulettu runous, soitto ja tanssi ovat avaimia dopamiinivirtauksen aikaansaamiseksi! Todennäköisesti myös lintu laulaa mielihyvästä, sydämen kyllyydestä elinympäristön hallintaan.

Perinteisesti eläimen laulua on selitetty joko vastakkaisen sukupuolen houkuttelulla, urosten keskinäisellä kilpalaulannalla tai reviirin merkkaamisena - soitimella eli soittamisella. Mielenkiintoista minusta että äidinkielestämme puuttuu musiikki ja musiikin tuottaminen on soittamista (eikä pelaamista). En tiedä pitäisikö valaan laulua kutsua soitoksi vai lauluksi....

Ryhävalaan laulu, joka "löydettiin" vasta 60-70-lukujen taiteessa "Kylmän sodan satona" yhdysvaltalaisten sukellusveneiden vakoillessa venäläisiä: merkillinen äänien jatkumo , joka ei voinutkaan olla lähtöisin vihollis-sukellusveneestä, taltioitiin nauhalle. Samantien valkeni äänen alkulähteeksi suurikokoinen valas, ryhävalas. Laulua ei ensin haluttu julkaista, koska pelättiin valaanmetsästäjien näin kykenevän paikallistamaan valaita äänen perusteella. Ryhävalaan laulun julkaiseminen 70- luvun alussa sai aikaan valtaisan valaiden suojeluun tähtäävän ympäristöliikkeen - nykyisten ympäristönsuojeluliikkeiden äiti oli näin valaan laulula synnytetty. Tarkempi ryhävalaan laulun analyysi on osoittanut, että kyseessä on todellakin laulu, jossa on toistuvia säkeitä, jaksoja ja rytmi ja joka myös muuntuu samalla yksilöllä vuosien kuluessa. Kuin runonlaulajia ja runonlaulua hihkuu vanha folkloristi! Laulu on sanojen runoutta, soitto on ääneen runoutta...

David on soittanut klarinettia yhdessä useiden valaiden kanssa ja kokenut valtaisia onnen hetkiä kun ilmeinen vuorovaikutus kahden soittajan tai soittajan ja laulajan välille on syntynyt. Yhteisen soittosession järjestäminen ja sen vielä suunnitellusti onnistuminen vaatii, kuten arvata saattaa, satojen tuntien ponnistelua ja myös pettymyksiä. Davidin teos "Thousand Mile Song" kertoo ryhävalaan laulun ensiäänityksen ja sen julkaisun aiheuttamista kuohuista, ja ympäristöliikkeen synnystä hänen omiin soittohetkiinsä valaan kanssa. Yhden kerran hän on kertomansa mukaan onnistunut "jammalemaan" hetken maailman suurimman laulavan ja laajimman äänialan hallitsevan nisäkkään, ryhävalaan, kanssa.

David kysyikin yleisöltä: miksi ryhävalas laulaa? Tai luo musiikkia, kuten hän itse valaan esityksen tulkitsee. Onko ryhävalaan laulu esitys - hän jatkoi? Vain uros ryhävalaat laulavat. Yleisimmät arvailut laulun tuottamisen "syihin" liittyivät pariutumiseen, viestin lähettämiseen satojen kilometrien päässä ruokaileville naaraille, naaraiden miellyttämiseen. Todellisuudessa tutkijoiden havainnot ryhävalaista ovat osoittaneet sen, että laulu ei tunnu naaraita lainkaan kiinnostavan tai se ei saa aikaiseksi minkäänlaista erityistä liikehdintää tai huomattavia reaktioita naaraiden parissa. Myöskään urosten välistä kilpalaulantaa ei ole tunnistettavissa.

Laulaako ryhävalas sydämensä kyllyydestä, ollakseen onnellinen ja yhtä ympäröivän maailman kanssa?

Vaikka ryhävalas on tunnetuin ja eniten tutkittu suurista valaista, kukaan ei todellakaan pysty selittämään, miksi ryhävalas laulaa. Laulut yleensä syntyvät pariutumislaitumilla, joten monet tutkijat uskovat laulamisen liittyvän pariutumiseen. Perinteiset tulkinnat uroksen miellyttämisyrityksistä, sosiaalisen aseman esiin tuomisesta, kilpailusta muiden urosten välillä, ovat liian yksinkertaisia. On tehty erilaisia uusia hypoteeseja valaita seuraamalla. Usein laulaja on yksinäinen uros. Toisinaan laulavalla uroksella on mukana naaras poikasineen, toisinaan myös toinen uros. Vahvimmat uudet hypoteesit liittyvät vuorovaikutukseen ja lauman yhteistoiminnan järjestämiseen, yhteisöisyyden vahvistamiseen sekä mahdollisesti urosten väliseen avunantoon pariutumisen onnistumiseksi. Myös valaiden aivoista on löydetty dopamiinia. Näyttäisi siltä että laulun ja äänen runoudella on perustavanlaatuinen merkitys niin ihmisen, kuin valaiden ja lintujen, ympäristön hallinnassa eli ympäröivän ekologian hallinnassa, tapahtui se sitten dopamiinin, kaikuluotauksen, liikkeen, mielihyvän ja yhteenkuuluvuuden vaikutuksista yhdessä tai erikseen.

Toimiakseen äänenrunouden, soiton, musiikin on oltava hyvää! Voi vain arvailla mikä merkitys on kaikella äänisaasteella niin valaille kuin ihmisellekin - tai mitä aiheuttaa epämiellyttävä, "väärä" musikki, ihmismielelle?

Joka tapauksessa:
Onnellisuuden kysymykset ja mittarit olisi saatava mitä pikimmiten käyttöön ihmisten aiheuttaman lopullisen ekokatastrofin välttämiseksi!

Habitaatin hedelmiä:

Valasfestivaali Lofooteilla 1.-7.8. 2011, paikka Henningsvaer.
festivaalin järjestäömiseen ja ohjelman luomiseen osallistuu habitaattimme taiteilijoiden lisäksi siellä vierailleita taiteilijoita ja tieteilijöitä! Festivaalin tavoitteena on edistää tietoisuutta valaiden kauneudesta ja kulttuurista. Erityisesti opiskelemme pallopäävalaiden kommunikaatiota, elämää yleensä ja vuorovaikutusta valaiden kanssa.

Suomenkielinen ohjelma julkaistaan blogissani helmi-maaliskuussa!

Uhan alinen

2010-10-29T16:42:00.045+03:00

Uhan alinen (Seinäjoen taidehalli 2010)

Uhan alinen on leiri (-installaatio) joka kumpuaa elämäntapojen sukupuutosta. Maapallon eliö-lajiston sukupuuttoaallon mukana ovat myös vaihtoehtoiset ja usein luonnonrsurssien kanssa tasapainossa elävät kulttuurit huuhtoutumassa historiaan.. Leiri-elämäntapa on katoamassa Euroopasta kokonaan pois.

Teoskokonaisuus on jatkoa Huivi-nimiselle installaatiolleni vuodelta 2005. Tuolloin kirjoitin näyttelyesitteeseeni seuraavasti:
Euroopassa on meneillään laajoja vähemmistökulttuurien integraatio-hankkeita mm. Unkarissa ja Unioniin liittymässä olevissa maissa. Erilaisuuden kulttuureja, viimeisiä ”köyhän elämän” saarekkeita ollaan systemaattisesti hävittämässä. Koulunkäynnin pakollisuuden ja terveydenhoidon siivellä halutaan poistaa kaikki muut elämäntavat ja asumismuodot, jotka eivät perustu ympärivuotiseen sähkö- tai öljylämmitteiseen laatikkoasumiseen. Tavoitteena on saavuttaa elintaso, jossa kaikilla on mahdollisuus kasvattaa jatkuvaa kuluttamistaan. Köyhyyden, yksinkertaisuuden ja vaatimattomuuden arvot, samalla luontoon sopeutuva rikas elämä, ovat sukupuuton partaalla....

Olin juuri palannut työ- ja näyttelymatkalta Unkarista. Budapestissa en saanut palvelua kahviloista tai ravintoloista jos päässäni oli huivi. Kauppahallissa perääni myös huudeltiin. Kävin Budapestissa paikoilla, jossa vielä 80-luvulla oli mustalaisleirejä. Paikat oli siivottu ja tilalla oli korkea-aitaisia vartioituja parkkialueita. Kuulin että Unkarissa on paljon hankkeita ja rahaa mm. transsilvanialaisten romanien sopeuttamiseksi eurooppalaiseen yhteiskuntaan. Mitä tämä sopeuttaminen tarkoittaa? Tuskin kenellekään on tullut mieleen palauttaa ja tukea romanien perinteistä ja kestävää leiri-elämäntapaa (leirit ovat olleet paikallaan pysyviä, jos elinmahdollisuudet, “laitumet” sen sallivat): paikata ja parantaa telttoja ja vaunuja, istuttaa omenapuita ja perustaa luonnonkukka- ja tai lääkekasviviljelmiä, kohentaa hevosten olosuhteita, aitauksia, vankkureita jne - vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.
Aihe on edelleen ajankohtainen Euroopassa tapahtuvien romanileirien “puhdistusten” sekä Suomessakin pinnalla olevan maahanmuuttaja-, työurien pidennys-, ym elämäntapa- ja kerjäämiskeskustelujen sekä näihin liittyvän lainsäädännön muutostyön takia. Samaan aikaan toisaalla maailman huipputaloustutkijat puhuvat degrowth-välttämättömyydestä ja etsivät keinoja globaalin talouskasvun kääntämiseen hallittuun laskusuuntaan.

Olen syntynyt viiskytluvun lopulla, intohimoisten suunnistajien metsissä telttaillen kasvatettu esikoinen. Olin alle kymmenvuotias kun tumman olomuotoni tähden sain tuntea muumio-omenan läsähdyksen selkääni ja huudon: "mene matkoihisi mustalaislikka".

Isäni kuoleman jälkeen olen miettinyt paljon: mitä 50 vuotta on merkinnyt ihmisyyden ja ympäristömme muutoksena? Mitä meiltä puuttui 50 vuotta sitten? Olemmeko saavuttaneet sen vai kenties menettäneet? Matemaattisestikin laskettuna tuolloin elämämme ja luonnonvarojen kulutus oli maapallon kestokyvyn mittaista. Lohdullista on tietää jopa 1/3 maailman väestöstä elävän edelleenkin kestävästi, mutta annammeko sen jatkua? Samaan aikaan maapallon väestöstä 1/3 kamppailee elämästä ja 1/3 elää monin kerroin maapallon resurssien yli.

Taiteilijana haluan kannustaa kaikki ihmisiä kääntämään selkänsä jatkuvan kasvun uskolle, ja parantamaan näin takuuvarmasti elämän laatua, niin oman kuin maapallolla kamppailevien ihmisten sekä koko uhanalaisen eliökunnan...

The Habitat Food as Counter Culture: Seeds For Change: poetic, political and practical aspects of seeds, Fermentation Revival, Wild Tea Party

2010-10-24T18:06:00.003+03:00

Fermentation Revival

Seeds For Change: poetic, political and practical aspects of seeds

Art as a gentle action and a reaction

2010-10-24T17:46:00.010+03:00


Beverly Naidus Stirring the compost: Eco-art Strategies for Resistance and Resilience

Heike Vester, whale researcher and founder of Ocean Sounds

Gentle Action vs Direct Action - from workshop by Beverly Naidus

The Habitat "Matter of Survival" is ready for inhabitants to move in

2010-10-23T00:54:00.004+03:00

The frame of this very special yurt is made with students from the vocational college HAKTO 1995 by using only handtools, fire and steam. The mainly used wood is finnish slow and straight-grown pine slitted and dragged with traditional hand-technique (in Finnish: Jurtta on valmistettu perinteisillä puuntyöstökaluilla, lähinnä kirveellä ja puukolla, tulta ja höyrytystä hyväksi käyttäen. Pääosa puusta on mäntyä, joko kertahalkaistuna tai palhottuna vrt. päreen kiskonta)

Gentle Action, Kunstnernes Hus, Oslo Norway

2010-10-21T11:23:00.006+03:00

Building up the LEIRI - CAMP - YURT :
for GENTLE ACTION habitat "Interspecies collaboration"

The word yurt is originally a Turkic word meaning the camp site and the imprint left in the ground by a moved yurt, and by extension, sometimes a person's homeland. The term came to be used in reference to the physical tent-like dwellings only in other languages. In modern Turkish the word "yurt" is used as the synonym of homeland. In Russian language the structure is called "yurta" (юрта), whence the word came into English.

Students from the vocational college HAKTO (Halikon käsi-ja taideteollisuusoppilaitos) has made this yurt 1995 by using only hand tools , fire and steam, with the master of yurt-making Hal Wynne-Jones (GB).

Tarinankertojien leiri - Turun kirjamessut

2010-10-02T11:20:00.006+03:00

JURTTA

= villainen koti, jossa on sydäntuli.

”Jurtan olen pystyttänyt kunnianosoituksena vaeltajille ja tarinankertojille, joiden mukaan Maata ei voi omistaa, saatikka louhia”

Kuva Nurduran Duman

”Mongolien talot ovat pyöreitä. Ne ovat rakennettu saloista, oksista ja huovasta. Näitä mongolit kantavat mukanaan minne tahansa kulkevatkin, sillä salot ovat tiukasti sidottu yhteen ja siten yhdistetty, että rakenteet ovat kevyitä kuljettaa.” kirjoitti Marco Polo 1200-luvulla.

Sana jurtta on alunperin turkkia ja tarkoittanut leiriä. Jurtta (ven. yurt, mong. ger) tarkoittaa nykyään asumusta, jota miljoonat paimentolaiset Siperiasta Keski-Aasiaan pitävät edelleen ympärivuotisena kotinaan toimivuutensa ja mukavuutensa tähden. ”Miksi katselisin samaa maisemaa oviaukosta päivästä toiseen – ei kiitos” sanoi eräs paimen vieraillessani Mongoliassa Mankhan Sumissa vuonna 1992. Jurtta on kaikkein laajimmalle levinnein paimentolaisasumus koko maailmassa.

Messuille ”tarinankertojien leiriksi” pystyttämäni jurtan olen valmistanut v. 1991 paimentolaisten tuorepuun käsittelymenetelmin ja sen rakenne on samanlainen kuin perinteisissä keski-aasialaisissa jurtissa. Nykyaikaisten jurttien katteena käytetään edelleen villahuopaa sekä päällisenä markiisikangasta. Tarina-jurtan ulkoasu ja sisustus väreineen ovat omaa käsialaani.

Taiteilijana jurtan rakentaminen on ollut minulle myös kulttuurien ja käsityötekniikoiden tutkimusta. Se on ollut myös jatke lapsuuteni sekä omien lasteni majanrakennusprojekteille, sekä matka perimmäisten tarinoiden äärelle. Jurtta on kuin villainen kohtu, jossa tyydyttyy kaipuu lämpimän sydäntulen ääreen, kaipuu köyhään, yksinkertaiseen luonnolliseen elämään.

Kotiväkeni kesken jurtta on mieluinen kesäolotila. Jurttani on kulkenut mukana monella työvaelluksella Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, festivaaleilla, juhlissa, käsityöleireillä ja osana taideteoksiani. Taiteilijat ovat nykyajan urbaaneja nomadeja, jotka paimentavat taidettaan laitumilta toiselle.

Jurtta on ympäristötaideteos. Siinä yhdistyvät arvot, käsityötaito, unelmat sekä toiveet luonnon ja kulttuurien monimuotoisuuden maailmasta. Jurtta on talo joka yhdistää luontoon – eikä eristä siitä. Kun sataa, ruoho sydäntulen ympärillä kastuu.

Tuula Nikulainen kirjamessuilla Turussa 30.9. 2010

Ympäristö-lehti (n:o 5): Taideteos voi tehdä hyvää ympäristölle

2010-09-30T11:34:00.000+03:00

Ars Navigare-näyttelyn avajaiset, Forum Marinum Turku 19.9 klo 14.00 tervetuloa

2010-09-12T15:43:00.002+03:00

Tein pienen kirjan Ars Navigare-purjehduksen keskivaiheen satamasta: pienestä yksinäisestä, merkillisestä ja yllättävästäkin, saariryhmästä keskellä Pohjanmerta -josta en ollut koskaan ennen edes kuullut....

Helgoland Pyhämaa

Holy Island

By Tuula Nikulainen

Book Preview

Svalbard

2010-07-20T19:32:00.002+03:00

JÄÄTIKKÖ Svalbard July 2010

Longyearbyen, Spitsbergen, Svalbard - Huippuvuoret

2010-06-18T20:09:00.003+03:00

LONGYEARBYEN 8.7.2010...

Vuoret vaan vierii, mut huippuvuoret o viel eress!

Näytä suurempi kartta

Svalbard

ARS NAVIGARE: Helgoland Pyhämaa (Holy Islands)

2010-06-07T15:56:00.000+03:00

Aurinkokäärme

2010-05-23T14:14:00.004+03:00

Kuva: Pasi Airike

Oma käärme

Harvinaisen helteinen toukokuu on kuivattanut lantalamme takaisen kosteikon lähes tyystin ja rantakäärme tavattiin nyt ensi kerran maantie-ojassa vilvoittelemassa tai pyydystämässä vesiliskoja jaksaakseen kasvattaa muniaan.

Hevosemme pihaton lantalassa on asustanut rantakäärme ainakin 15 vuotta. Tavallisesti käärmeen voi tavata aurinkoisena ja lämpimänä päivänä vikkelästi luikertelemassa pihamaalla, toisinaan tallista auringonpaahteelta piilossa kietoutuneena karsinan aitalautoihin.

Toissa vuonna, kääntäessäni lantakasaa, osui talikkoni lantamättääseen jonka alta paljastui kolmisen kymmentä pehmeää nahkamunaa tai munankuorta. Osa poikasista oli jo munankuorensa jättäneet, toiset vielä luikertelivat kuorenpuolikkaissaan. Ihmettä ihastellessani yhteen vielä ehjään munaan ilmestyi reikä...pidätin hengitystä ja näin käärmeenpojan syntymän: pikkuruinen hopeinen pää pisti ulos reiästä, käärmelapsi oikaisi kaulansa ja aukaisi kitansa haukatakseen ensi kerran raikasta ilmaa. Laskin varoen mättään takaisin paikoilleen.

Aurinkokäärme - haltiakäärme

Kotikäärmeen pitämisestä on suomalaisissa lähteissä mainintoja 1600-luvulta lähtien ja elättikäärmeitä tiedetään pidetyn ainakin Lounais-Suomessa vielä 60-luvulla. Ruotsissa vanhimmat tiedot ovat 1500-luvulta ja skandinaavinen kotikäärmeisiin liittyvä perinne on hyvin samantapaista kuin Suomessa (ks alla Elättikäärme - perinne Suomessa). Baltian maista on on vanhoja tarinoita käärmeiden pitämisestä, erityisesti Liettuasta, mutta myös virolaisilta ja venäläisiltä kansoilta. Liettualaisissa 1400-luvun lähteissä tapaa on kuvattu kultiksi, jossa käärmeet olisivat olleet todellisia kotijumalia, joita päivittäin palvottiin. Liettuan kielessä rantakäärmettä tarkoittava sana zaltys tarkoittaa myös kodin henkeä tai haltijaa. Liettualaisessa mytologiassa Zaltys on liitetty auringon jumalattareen Sauléen. Joidenkin lähteiden mukaan myös suomen kielen haltia olisi peräisin liettuan kielen zaltys-sanasta.

Liettuassa rantakäärmettä on pidetty näihin päiviin saakka pyhänä, jonka on katsottu turvaavan talonväen ja viljelysten hedelmällisyyttä. Liettualaisessa perinteessä rantakäärmettä on kunnioitettu eräänlaisena auringon ilmenemismuotona maan päällä. Tämä on helppo käsittää, sillä helposti kesyyntyvän rantakäärmeen elintavat ja ulkonäkö yhdistyvät tavalla, joka antaa aihetta ylimaalliseen alkuperään. Rantakäärme on päiväeläin ja liikkuu yleensä veden läheisyydessä. Usein rantakäärmeen tapaa juuri lämpimänä aurinkoisena päivänä. Rantakäärme tarvitsee lämpöä, ja niskassa olevat keltaiset laikut ovat helppo tulkita auringon merkeiksi. Rantakäärmeet pariutuvat heti talvihorroksen jälkeen Vapun tienoilla. Kesäkuussa, juuri pesäpäivien eli juhannuksen aikaan, naaras munii tavallisimmin 6-40 munaa kompostiin, lantakasaan, levälauttaan tms. lämpimään paikkaan, jossa munat kehittyvät palamis-lämmössä.

Varhaiskeskiajalla Liettua, samoin kuin Suomi, joutui omaksumaan roomalaiskatolisen kirkon uskonopit. Katolisuus tavallaan sulautti rantakäärmeen kunnioituksen omiin näkemyksiinsä. Vielä nykyään voi näet liettualaisissa kirkkorakennuksissa nähdä ristejä, jotka rakentuvat tyylitellyistä rantakäärmeistä. Myös Suomessa katolilaisuus sulautti käärmettä omiin tarkoituksiinsa: puusta veistetty käärme saattoi roikkua kirkon katossa tarkkailemassa kirkkokansaa tai vahtimassa veronmaksua ja kaupan tekoa.

kuva: Pasi Airike

Elättikäärme - perinne Suomessa
(lähde: Matti Sarmela, 1994, Suomen perinneatlas)

Rantakäärmeen synonyyminä käytetään nimityksiä tarhakäärme tai karjakäärme.
Nimet ovat peräisin ajalta, jolloin lajia suosittiin maatilojen pihapiireissä. Rantakäärmeitä suojeltiin, ruokittiin ja pidettiin elätteinä, jotka toivat karjaonnea sekä pitivät jyrsijät poissa navetasta ja karjapihasta.

Talon elättikäärme asusti tavallisesti tuvan uunin alla ja sitä ruokittiin kaatamalla lypsyltä tultaessa maitoa myös käärmeen kuppiin.

Suomalaisessa kansanperinne-aineistossa elättikäärme on ollut tavallisesti juuri rantakäärme ( natrix natrix). Siitä on käytetty nimityksiä aljo-, elätti-, haltia-, lyylitys-, suojelus-, ja uhrikäärme. Samoja ilmaisuja on käytetty Suomessa uhripuista. Käärmettä on myös oleskelupaikan mukaan kutsuttu kartano-, koti-, läävä- tai navettakäärmeeksi, meillä tallikäärmeeksi. Käärmeen synonyyminä esiintyy eräissä murteissa mato tai toukka, esim. navettamato tai kotitoukka. Joidenkin talojen käärmeellä on ollut oma kutsunimensä, erisnimensä kuten muillakin kotieläimillä, ja kutsumahuutonsa jolla se saatiin tulemaan esiin.

Käärmeitä ovat suomalaisen aineiston mukaan pitäneet Länsi-Suomessa talonemännät ja -isännät, Satakunnassa, Uusi-maalla, Hämeessä ja Etelä-Savossa yleensä talonväki. Itä-Suomessa ja Karjalassa elättikäärmettä pitivät parantajat.

Elättikäärmeiden asuinpaikoiksi mainitaan kertomuksissa useimmiten asuintupa, tuvan lattian- tai uuninalus. Päiväsaikaan käärmeiden kerrotaan maanneen talonväen sängyn päällä. Toiseksi yleisin käärmeiden asuinpaikka on ollut karjasuoja, navetta tai hevostalli, kolmantena mainittiin sauna.Elättikäärmeet ovat saattaneet asustaa myös pihapiirissä kiviraunioissa tai talon uhripuun juurella. Käärmeen katsottiin suojelevan tai ylläpitävän talon menestystä niin kuin haltioidenkin.

Tiedot elättikäärmeestä ovat tarinoita ja usein esitystavaltaan ikään kuin silminnäkijäin kertomuksia. Kertoja tai hänen tuntemansa henkilö on tullut taloon, kun käärmettä on ruokittu tai hän on nähnyt käärmeen loikoilevan tuvan sängyssä.

Käärmekultti
Haltiaeläin. Samoin kuin uhripuilla elättikäärmeellä on uskottu olevan kohtalonyhteys talon karjaan, erityisesti lehmiin. Jos käärme tapettiin tai sen ruokintaa laiminlyötiin, talosta meni maito- tai voionni, joku kotieläimistä kuoli tai lehmät alkoivat lypsää verta. Joidenkin kertomusten mukaan käärmeellä on ollut voimakas yliluonnollinen side ihmiseen, ruokkijaansa, emäntään tai isäntään. Jos käärme tuolloin tapettiin, talon emäntä tai isäntä sairastui, jopa menettäen henkensä. Käärme on edustanut karjasuojan tai talon haltijaa, tai talon maan yliluonnollista vartijaa.

Kertomusten mukaan elättikäärmeelle on uhrattu samalla tavoin kuin uhripuille tai haltioille. Sille on annettu ensimmäinen osa kaikista antimista, toisinaan kaikista talon tuotteista; ensimmäiset tipat niin ternimaidosta kuin äidinmaidostakin.

Haltiaeläiminä on pidetty myös lumikkoa, näätää, päästäistä sekä kaivohaukea. Kotikäärmeen kuten kissankin ruokkimiseen on kätkeytynyt tapa, että samalla kun eläimen kuppiin kaadettiin maitoa, tiputettiin myös maakivelle joitakin tippoja uhriksi talonpaikan haltialle.

Elättikäärmeen pidolle on annettu myös käytännön selityksiä. Helposti kesyyntyvät tarhakäärmeet karkottivat pihapiiristä pois myrkylliset kyyt, tappoivat hiiriä ja muita nk vahinkoeläimiä. Käärmeen nahkaa ja rasvaa on myös käytetty ihosairauksien parantamiseen sekä laitumien suojaamiseen pedoilta. Kristillisessä perinteessä käärme on pahuuden symboli ja viimeisinä vuosisatoina käärmeiden ruokkijat ovat yleisessä mielipiteessä tuomittu noidiksi.

Elättikäärmeiden taustaa: Käärmeperinteessä on ilmeisesti monia kerrostumia. Eräkauden aikana käärme on kuulunut samaanin apueläimiin; käärmeen hahmossa samaani saattoi liikkua maanalaisessa maailmassa, kuolleiden asuinsijoilla. Säilyneiden stereotyyppisten elättikäärme-tarinoiden perusteella on vaikea varmuudella sanoa, onko käärmettä pidetty ja ruokittu, samoin kuin uhripuita tai haltioita, jo varhaisissa rautakauden viljelykylissä tai savo-karjalaisissa kaski-yhteisöissä. Käärmeet ovat epäilemättä suosineet peltojen keskelle raivauksen yhteydessä jääneitä kiviraunioita, jollaisia myös rautakauden hiisimetsiköt (* olivat. Käärmeen elintavat ovat ehkä näin yhdistyneet maan alla asuviin vainajiin ja maan haltioihin. Suomalaisessa perinteen yhteydessä on vaikea puhua varsinaisesta käärmekultista. Joka tapauksessa vielä kristillisenä aikanakin käärmettä on todella pidetty ja suojeluseläimenä kohdeltu aivan nykypäiviin saakka. Käärme esiintyy lukuisten kansojen mytologiassa eri puolilla maailmaa ja se assosioidaan useimmin vainajiin; erityisesti käärmeiden palvontaa tavataan Aasian uskontojen piirissä ja sitä on pidetty alkuperältäänkin aasialaisena. Suomessa perinteisten käärmeuskomusten taustalla on todennäköisesti samanismi ja vainajakultti.
(yllä: Lähde: Sarmela, 1994, Suomen perinneatlas)

*) Hiisimetsiköt ovat ilmeisesti Suomenlahden kulttuuripiirissä vanhimpia viljelevien ihmisen kulttipaikkoja.
Hiisi on tarkoittanut vainajille erotettua pyhää paikkaa, metsikköä, mutta myös hiisimetsikön asukkaita, vainajia, joita paikalle on haudattu. Kristillisen hegemonian aikana nimitys on muuttunut tarkoittamaan pahaa olentoa, jättiläistä. Suomessa hiisi-nimellä tunnettuja rautakautisia kalmistoja on avain Varsinais-Suomessa ja Hämeessä.

Kuva: Pasi Airike

Rantakäärme on rauhoitettu eläin.

Tärkeimpänä syynä rantakäärmeen harvinaistumiseen Suomessa on ollut sopivien munintapaikkojen, ennen kaikkea lantakasojen ja rakkolevävallien väheneminen. Muita syitä ovat talvehtimispaikkojen jääminen rakentamisen alle, liikenne ja laiton vaino. Rantakäärmeen lisääntymistä voidaan auttaa perustamalla munintaan sopivia lehtikomposteja rantojen tuntumaan.

Veden taika - The Magic of Water

2010-03-23T15:03:00.004+02:00

Aivan kohta voit saada käteesi kirjan

Ympäristötaideteko, kelluva biopuhdistamo ja lintusaari

Veden taika

Jackie Brooknerin suunnittelema ympäristötaideteos

toim. Tuula Nikulainen

Aurinkoinen tulevaisuus ry

Vedentaika blogi tässä!

Jousiampuja

2010-03-10T16:09:00.001+02:00

Isäni Jouko Nikulainen oli intohimoinen jousiampuja. Hän kehitteli 2000-luvulla itselleen jousen vanhoista lasikuitusuksistaan. Innostuksen uudelleen jousiammuntaan hän sai kuljettaessaan lapsenlastaan Taikaa työharjoitteluun (Yläasteen TET) Kuralan kylämäkeen. Täällä Taikan pappa valmisti ensin itselleen pitkäjousen saarnesta, mutta jousen annettua periksi ja katkettuaan hän alkoi lasikuitujousen kehitystyön...Hän ehti valmistaa useita jousia ja paranteli varsinkin kädensijan ja suksien liittymäkohtaa.

Isäni harrasti jousiammuntaa lähes päivittäin sairastumiseensa syystalvella 2009 asti.

Jouko 19 vuotiaana 1950 Hirvensalo

Jouko elokuussa 2009 Hirvensalo

Kaarijousi vanhoista lasikuitusuksista - isä:

"80-luvun suksissa paras jäykkyys, nykysukset liian löysiä":

Jousen puinen kädensija

Jousiammunnasta kehkeytyikin pappan ja lastenlasten yhteinen harrastus,

5-vuotiaan Osman tyylinäyte (2006):

Isäni,

jousiampujan muistolle.

Jouko Nikulainen joulukuu 1931 - tammikuu 2001

Auringonkehrääjän päiväkirjasta

2010-03-05T10:27:00.003+02:00

Tänään pyörähti aurinkolämpöjärjestelmä käyntiin ja kehräsi talvihorroksesta heräilevän talon uumeniin lämmintä vesilankaa...

+46 C ja vain osa keräimistä vapaana lumesta. Yleensä ilonsäteidenkehruu alkaa jo helmikuussa näillä leveysasteilla:

60° 24′ 0″ N, 23° 4′ 58.8″ E
60.4, 23.083

Auringonkehrääjän päiväkirjaan pääset tästä

Kaikki on auringosta

2010-02-25T10:38:00.002+02:00

Haluan aurinkosähköä.
Minulla on jo aurinkolämpöä - olen auringonkehrääjä.
Tulevaisuuden suunnitelmissa pihakalliollani seisoo kaunis spiraaliturbiini kaapaten aurinkotuulia!

Meillä on valtakunnallinen sähköverkko. Se on yhteisillä verorahoilla rakennettu. Se oli yhteinen verkko. Aikaisemmin oli yhteinen tahto turvata kaikille yhtäläinen ja tasaveroinen oikeus ja mahdollisuus sähköön.

Nyt suomalaisista yli puolet haluaa korvata hiili- ja ydinvoiman yhteisellä aurinko- ja tuulivoimalla. Matkalla on monta muttaa. Valtion luovutettua yhteisen verkko-omaisuutemme pörssiyhtiöille, uudet verkonomistajat eivät halua ainuttakaan pienvoimalaa verkkoonsa. Miksi ei!? .... no siksi, että se sekoittaisi energiaboolin, joka nykyisellään tuottaa harvojen pussiin valtaisia pääoma- ja optiotuloja.

Kaikesta huolimatta, olen valmis hankkimaan aurinkosähköä tuottavat paneelit katolleni. Haluan liittää järjestelmän verkkoon, akkujen lataamisen sijaan, mikä nykysysteemillä tarkoittaa:
kun paneelit tuottavat sähköä ja käytän samanaikaisesti sähköä, saan sen aurinkosähköjärjestelmästä. Tilanteessa jossa aurinkosähkön tuotto on korkealla, mutta itse en tarvitse sähköä, ylimääräinen sähkö valuu ilmaiseksi verkkoon eli en saa ylijäämä-sähköä talteen pimeän ajan varalle. Kuitenkin Suomessa tarvitaan myös paljon jäähdytystä ja tuuletusta; näin aurinkoenergialle sen huipputuottoaikoina olisi laajasti kysyntää. Aurinkosähköjärjestelmä tarvitsee yhteisen verkon tasaussähkö-järjestelmäksi, aivan niin kuin ydinvoima tarvitsee rinnalleen hiili- ja vesivoimaa tasaussähköksi...

Seuraan omaa järjestelmää suunnitellessani AURINKOSÄHKÖBLOGI a

ja kehrään auringonlämpöä veteen:

aamupäivällä

Keskipäivällä keräimet oivat vapaina - avustin lapion kanssa - ja jään odottamaan ensimmäistä lämpösaalista!

Keräimet asentanut 5 vuotta sitten Timo Jodat - Ympäristöenergia

10.01.2010

2010-01-10T20:50:00.000+02:00

Sinä olet kaikkialla.
sinivuokoissa, ruusunmarjoissa,
kuusikoiden pihkan tuoksussa,
auringon valoa halkovissa lumikiteissä,
meren suolassa, taivaan tähtitomussa.
Olet kanssamme luonnossa, jota rakkautesi opetti meidät rakastamaan,
olet muistona lämmittämässä sydämiämme,
ajatuksissamme ohjastamassa tekojamme,
olet luonamme aina.

Endangered life

2010-01-04T14:05:00.000+02:00

Villa - Village, woollen camp (The Prima Palace in the Palace) Madrid

2009-12-28T20:46:00.003+02:00

Madrid Circulo de Bellas Artes 3.11-11.11.2009: Villa Village with the theater Quo Vadis

The Prima Palace: The nomad tent of the North - primeval home

kuva. Kezia Kautto

Villa-Kylä: villainen leiri ja jurtta-palatsi palatsissa

Sana jurtta on alunperin turkkia ja tarkoittanut maata, aluetta, leiriä. Yurt-sana on lainautunut vahingossa tarkoittamaan nomadien asumusta, puurakenteista telttaa, ensin venäjän kieleen ja sieltä muihin eurooppalaisiin kieliin.

Villa-Kylä on teatteri Quo Vadiksen jurtta ja Villainen leiri yhdessä. Olen rakentanut jurtan ympärille leirin - maan, alueen ja ilmapiirin - joka johdattaa yleisön Quo Vadis-teatterin pyöreään palatsiin, paimentolaisten ikiaikaiseen ja korvaamattomaan huovilla katettuun olohuoneeseen,ja teatteriin.

Villainen leiri on tilateos jossa polut risteilevät pohjoisten kansojen vetäytyvää jäänreunaa seuraavan vaellusreitiltä nykyhtekeen ja ilmastonmuutokseen. Talven menetyksen pelko pukeutuu villaiseen nostalgiaan....Lumi on lämmin kuin villa, emäksinen kuin naisen hedelmöittyvä emätin. Lumi on kuin maan huopa, taivaan ja maan rakkaus, tasapaino.

Circulo Bella Artessa Villa-Kylä on kokonainen tilateos palatsin muhkeiden kivipilareiden antaen teokselle huikean aika-ulottuvuuden: alkukota ja nomadien palatsi palatsissa.

Teosteni raamit ovat usein majoja, telttoja, suojia. Muistoja ja kertomuksia uhanalaisista paimentolaiskulttuureista, yhä harvempaan käyvien kiertolaiselämää viettävien kansojen kulttuureista, lapsuuden metsämajoista.

Tuula Nikulainen 21.10.2009

Metsäpuhetta ja poimintoja "Metsänhoidollisia toimenpiteitä" kirjasta

2009-12-26T17:44:00.001+02:00

Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo: Metsänhoidollisia toimenpiteitä. 200 s. Hiilinielu tuotanto ja Miellotar 2009.

Metsäpuhetta.
Metsäpuhe kätkee metsien menetyksestä koituneen suuren surun.

"Miksi puu ei kulje?" -lause on uutisvirrasta napattua metsäpuhetta. Milloin metsäpuhe ja -uutisointi kääntyy: "Metsä kasvaa ja monimuotoistuu, hiilinielumme toimii ja voi hyvin"? Perinteisen metsäpuheen rinnalle on noussut myös uutinen: vapaaehtoinen metsänsuojelu on lisääntynyt. Onko metsänomistajilla meneillään sukupolven vai -puolenvaihdos, vai onko hätä ilmastonmuutoksesta palauttamassa metsää teollisuuden raaka-ainevarastosta takaisin osaksi luonnon monimuotoisia äidin kasvoja? Onko yleisön kasvava ymmärrys ekologisista lainalaisuuksista nostamassa metsänhoidon osaksi ilmaston suojelua? Oman sysäyksen orastavaan muutokseen on antanut valokuva-taiteilijoiden Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon toista kymmentä vuotta jatkunut tutkimus metsiemme parissa.

Ritva ja Sanni tulivat tunnetuksi suomalaista metsämytologiaa kuvaavasta teoksestaan Puiden kansa (1997). Kirjaa tehdessään taiteilijat kulkivat Suomea ristiin rastiin etsien kuvauskohteiksi suomalaista metsäkansaa ja metsäistä sielunmaisemaa. He yllättyivät metsätaloutemme totaalisuudesta. Järjestelmällinen matka syrjäseuduille oli hämmentävän samankaltainen kuin aarniometsiä biologian ja biodiversiteetin näkökulmasta etsineiden metsäaktivistien ja inventoijien kokemus ja kartoitukset viime vuosikymmeniltä.

" Niin kuin bakteeri levittäytyi tieverkosto kankaille..."

Nyt syksyllä julkaistun kirjan runsas kuvitus näyttää maailman tiheimmin rakennetun metsäautotieverkoston silmukoihin kuristuneen metsäluontomme ahdingon. Lentokoneesta otetuista kuvista entiset metsäalueet levittäytyvät raadollisina kuva-aukeina: silmänkantamattomiin lohduttoman pirstaleista mosaiikkia ja paljaita aukkohakkuita, joissa siellä täällä kyntövakojen välissä huojuvia oksansa menettäneitä keloja. Taiteilijat paljastavat kirjassaan hämmästyttäviä tilastoja: metsäautotiet levittäytyvät keskimäärin 800 metrin välein Suomen kartalla. Teos käy huolella läpi metsiemme hyötykäytön historiaa ja menetelmiä jatkaen näin Puiden kansasta alkanutta suurta metsätarinaa kohti nykypäivää. Mielenkiintoista on se miten kirja avaa metsään liittyvää retoriikka ja metsäpuheen valtaa: "oikea retoriikka saa kovakouraisen luonnon hyväksikäytön kuulostamaan hienostuneen vastuuntuntoiselta ja hälventää huolet". Kirjaa on vaikea lokeroida: se on upea, tosin ei kaunisteleva luontokuvakirja, tutkimus ja julistus, se on myös oiva opus metsänhoidon sanastoon. Puheesta nousee kuvien rinnalle kirjan toinen vahva sisältö.

Metsänhoidollisia toimenpiteitä -kirjan valokuvissa esiintyvillä metsillä on kansallinen FFCS-sertifikaatti (Finnish Forest Certificatin System). Voi vain toivoa että kirja pääsee pikaisesti käännettynä kansainväliseen levitykseen. Osa kuvista oli esillä Salon taidemuseossa Halikonlahti Green Art-näyttelyssä vuonna 2008. Tuolloin tekijät kertovat kuvaushankkeensa lähtökohdista näin:

"Useimmiten, jos lähdemme jonnekin – jonnekin omimpaamme – lähdemme metsään. Ilman metsää eksymme. Viime vuosikymmenellä teimme matkan vanhaan perinteeseemme ja mytologiaan, joka sitoi ihmisen kohtalon puihin ja ympäröivään metsään, silloin kun se vielä oli rajaton ja kaikkialle ulottuva. Nyt olemme syventyneet tämän päivän metsäsuhteeseen ja –maisemaan. Tehdessämme tätä uutta työtä, on kuin olisimme ajaneet takaa sateenkaaren päätä. Metsä pakenee edellämme ja näyttää aina siintävän vain jossakin horisontissa."

Metsäteollisuuden mene(s)tystarina

Suomalaisen metsäteollisuuden menestys on ollut osa suomalaista imagoa, mutta sen kääntöpuoli on kätkenyt monta tragediaa, joista puhuminen on ollut tuomittavaa ja häpeällistä. Ritvan ja Sepon työ paljastaa armotta metsän menetystarinan surulliset kasvot metsänlaitojen asukkaiden sanoin. Teoksessa puhuvat ihmiset, joiden elämän tehometsätalouden aiheuttama luonnontuho ja maiseman muutos on järkyttänyt. Lehti-ilmoituksella taiteilijat kutsuivat ihmisiä kertomaan metsän menetyksen kokemuksistaan. Tarinat ovat riipaisevaa luettavaa.

Sana ”metsä” tarkoitti joskus rajaa, reunaa, äärtä, jonka takaa alkoi suunnaton toinen valtakunta. Montako puuta nykyisessä kielessämme ja maisemassamme muodostaa metsän? Ritva ja Sanni kysyvät. Nyt 50-vuotta kestänyt tehometsätalous on mullistanut niin suomalaisen metsäluonnon kuin luontosuhteenkin. Metsän ääretön valtakunta on kutistunut muutamassa minuutissa läpikäveltäviksi metsäsirpaleiksi. Sanasto on vaihtunut hyötysuhdetta korostavaan kieleen, jossa ikimetsä on yli-ikäinen, vajatuottoinen, läpipääsemätön ryteikkö, aukkohakkuu metsän uudistamista ja myrkkyjen kylväminen kasvinsuojelua. Enää vain runolliset paikannimet muistuttavat menneestä: Kelokkoaho, Yölamminsuo, Sammalharju. Taiteilijat alkoivatkin nimetä metsiä uudelleen: Yksipuinen, Syvienojienpusikko, Mössösuonkannokko tai Aurausvaara.

"Pikkuhiljaa (metsä) hiipuu taka-alalle vähämerkityksellisten asioiden joukkoon, eikä enää synny edes mielikuvia siitä millaista olisi olla metsässä, syvällä, niin että se vavahduttaisi."

Tuula Nikulainen (julkaistu Salon Seudun Sanomissa)

Suojele metsää ostamalla sitä:
Ikimetsän ystävät ja luonnonperintösäätiö

Aurinkohybridi

2009-12-08T00:10:00.002+02:00

Aurinkoisista haaveista totta.

Olemme saaneet viidennen vuodenajan: marras-joulukuun HARMA.

Harma on parasta aikaa suunnitella aurinkoisia asioita. Aurinkolämpöjärjestelmämme saa täydennystä:

syntyy aurinkohybridi!

KUN puilla lämpiävä kiertovesihella liitetään aurinkolämpöjärjestelmän akkuvaraajaan.

Vastedes käyttövesi ja märkätilojen lattiassa kiertävä vesi lämpiää talvikuukaudet hukkapuulla. Ja maaliskuulta -enää vajaa kolme kuukautta - alkaa aurinkokeräimien kautta kehräytyä lämpöä varaajaa. Pieniä aurikolämpöisiä jaksoja on luvassa jo helmikuun pakkasilla, mkäli vanhat merkit (lämmityspäiväkirjassa) vielä pitävät paikkaansa

Akkuvaraaja ja vesikiertoinen puuliesi

Wooly thoughts - Felt acts

2009-12-05T01:54:00.007+02:00

Feel felt and felt 25 years 1984-2009

A felt as an artist´s media (klik pics!) - statements

SAUNA

In my childhood home we bathed once a week in a seaside sauna, which was dark and black with soot. The only bright spot was a red woollen elf which was always in a new place when we came to bathe. Because of the elf I took a tolerant attitude toward bathing, just in case, thinking the woollen elf might somehow bring luck to the bathers and the bathhouse itself, I thought the guardian spirit of the sauna lived in the elf. Other memories of trips to the sauna are the colder-than-cold antechamber, and the waters, both ice-cold and boiling hot and trying to find a suitable mixture of the two for washing in.

As a child I also learned that wool is a good substance and that woollen clothes are more valuable than other clothes. Swellings and other slight bruises were cured by pressing wool against them, wool helped cure my grandparents´ aches and pains, and woollen socks gave immediate relief to my own neuralgic (“growing-”) pains. Woolly felt boots were the only proper footwear in subzero weather if you wanted to avoid getting frozen toes. I got my first experience in felting when I made snowballs while wearing woollen mittens. Repeated rubbing with snow made the soft mittens into stiff felt ones.

As an adult, I continue to work with hot and cold waters, searching for the best temperature, but now I try to speed up the felting process.

LOVE WITH FELT
Wool has become my most beloved material, for its healing and protective power, but also because the working process touches my most feminine essence. Felting is an alkaline process. We need alkali in order the wool to felt. Fertiization of a woman requires the alkali surroundings of the vagina. Felting is like giving birth. It cannot be an accident that words in Finnish language EMÄ (mother, dam), EMÄntä (hostess, wife), EMÄtin (vagina) and EMÄs (alkaline) resemble one another.

THE MOTHER FELT AND THE BIRTH OF A NEW FELT
In 1992 I had the honoured and opportunity to teach the forgotten talent of making felt-bootsmaking in West-Mongolia. In return I learned the local nomadic life and the skill of making large yurt felts drawn by a horse. Mongolia has received a name in my stories, The land of Mother Felt. The nomads call an old “helping” felt mother, who gives birth to a new felt, a daughter. The Oldest women traditionally have the responsibility of laying the wool on mother felt. Nomads say women have natural magic talents. These talents ensure successful birth of the new felt. All families of the Village and all ages from grandparents to small kids take part in the felting process.

On the slopes of the Altai mountain I comprehended and found a familiar feminine word: EME. The meaning of eme in Mongolian is feminine, wife, midwife, medicine and herb. The vegetation on the mountain slopes was low and prickly; the air was a mixture of scents of strong herbs. You could see small wool flocks caught in thorns around. When I saw this, I understood that in the early days the loose wool flocks from wild sheep were gathered to be used as padding for the sleeping place in the yurt. Of course The First felt in the world was created with love-making!

THE MAGIC OF SHEEP – FELT AS SACRED SIGNIFICATION
My experience is that only the wool from a live sheep felts. Felt is the oldest ennobled substance and the “second skin” of the man. It is living substance giving spirit and life to all art representations. Just as a tattooed skin is alive (also ancient nomadic art), felted wool is alive. Both serve to bring together man, spirit, nature and journey. The felting process itself is part dance, part trance.

Domestic sheep were not treated as totem animals, but they are very valuable. Their wild ancestors are described in ancient Mongolian felt a lot; a wild sheep is one of the most frequently represented animal figure. Sheep is also the most eaten animal in various rituals. The appreciation of the sheep is high also still in the present Mongolia: out of ten matters which the Mongolians regarded as most important, sheep is the first and surely not because of its nutritive value. From the living wool that is walking along, man gets materials for sheds, yurt and clothing, art and ritual. At the same time the sheep carries in his back a living story and knowledge of the days of ancestors.

Wool for me is a living agent with its own memory and physics. Felting works as a receiver, a navel cord, between knowledge, thoughts and feelings and the surrounding world, between the present and the past. My work with felt is a research about connection and knowledge between natural science, mythology and a living metaphysics.

Tuula Nikulainen c 1992/2004/2007

Tip of the Iceberg (2007 - ) - Jäävuoren huippu

2009-12-04T12:56:00.001+02:00

Aotearoa New Zeaand 2007 Southland Museum and the Art Gallery Invegarcil, MOM, Nelson:

Talvileiri - The Winter Camp (2004 - )

2009-12-03T23:04:00.002+02:00

Talvi

Suhteeni sinuun on muuttunut. Ennen raskas valkea läsnäolosi johdatti ajatukseni uneen, uuvutti ruumiini vastentahtoisesti talvihorrokseen. Tuskin oli kevät pyyhkäissyt viimeisen kalman hohtavan peittosi taivaan tuuliin kun jo alkoi piinallinen valmistautuminen uuteen tuloosi: puurrettava taas taivaisiin asti ulottuvat vuoret polttopuita hillitsemään tuliaisiasi, kohmetta, sisuksista nousevaa kylmänhuurua, sielunpakoa, joka sulauttaa värit ja ääriviivat toisiinsa. Kaunis ja kylmääkin kylmempi kidetanssisi peitti kotini kaikki valoaukot. Kuitenkin lapsuuteni muistoissa olit aina muuntautuva, pehmeä, tarvittaessa kova, runsas, valoisa, leikkisä, odotettu ystävä joka tarjosi tuhansia mahdollisuuksia huikeisiin seikkailuihin.

Nyt odotan sinua kiihkeästi, kuin rakastani jonka sylelyä hetki hetkeltä vapisevampana. Mitä karmaisevimmin ja kovemmin piiskaat maankuoren läpitunkemattomaksi, peität mustan maiseman lumisella hohteellasi, sitä vahvemmin syntyy mieltä hyväilevä tunne kaiken jatkuvuudesta, elonkierron uskollisuudesta. Kunnes taas kevät pyyhkäisee kaiken kimmellyksen sekä varmuuden lähettämällä ennenaikaisia paluumuuttajia visertämään merkillisiä laulujaan. Kunnes taas aurinko porottaa ennen kokemattoman pisteliäästi hukuttaen kaiken puhtaan ja kristallisoituneen imelään ja petolliseen maatuvan mullan ja uuden ruohon tuoksuun… Keväisestä polttopuu-rituaalista on tullut anteeksipyyntöä ja anelua: tule takaisin!.

Tuula Nikulainen, huhtikuussa 2005

Kohti Pesäpäiviä

2009-12-02T16:05:00.003+02:00

Kohti pesäpäiviä!

Pesäpäivät! Kuulostaa lämpöisältä, emoisalta, kodikkaalta....olen kuullut 1800- luvulla eläneestä psykiatrista tai kallonkutistajasta joka laittoi mielenhäiriöiset potilaansa ensi töikseen rakentamaan pesän puuhun. Mielen eheytymisen merkiksi potilas, ihminen, laskeutui puusta alas...

Pesäpäivinä rakennamme puun, mutta harvoin pesää...Perinteinen joulupuu rakennetaan kaatamalla metsästä puu, vaikka nyt on suunnaton kiire istuttaa lisää puita ja puita, hiilensitojia, rakentaa puusta pesiä, kerrospesiä, hiilinielutaloja, joiden katot ja seinustat kasvavat vehreää pensaikkoa, asfalttipihojen tilalle aurinkoa yhteyttävää hiilinielu-kasvimattoa....

....toiveita kansainvälisen ilmastokokouksen (Kööpenhamina) alla - en paljon pane toivoa kokoukselle, en uskalla.

Aurinkoäiti, Aurinkohirvi ja Aurinkopoika

Pesäpäivät? kysyi ystäväni. Kas kun aurinko jää talvipäivänseisauksena pesään eikä hievahda kolmeen päivään radallaan! Päivän pituus tai paremminkin lyhyys pysyy ennallaan auringon pesiessä puolivuotiskiertonsa toisessa päässä, tarttuakseen taas jouluna hirveä sarvista palatakseen radalleen. Tätä kolmen vuorokauden ajanjaksoa talvipäivän seisauksesta Jouluun on vanha kansa nimittänyt pesäpäiviksi - vastaava ajanjakso löytyy myös kesäpäivän seisauksesta Juhannukseen.

Kevätpuolen auringon saattaja on aurinkohirvi, joka sarvissaan palauttaa päivänkierron ennalleen. Hevoset ovat olleet aurinkohirvien maallisia edustajia ja näin saaneet vauhdittaa päivän pitenemistä joulunajan kilpa-ajoissa sitten roomalaisten aurinkojuhlien... Auringon houkuttamiseksi, tai ehkä hirven liikkeelle saamiseksi, on jouluna sytytetty tulia ja syöty uhriateria tallissa. Jouluna myös keväinen varsa tuotiin tupaan voimistavalle ja kasvun takaavalle aterialle ja varsan korkeus merkattiin porstuan ovenpieleen. Suomessa keski-aikaiset noituus-oikeudenkäynnit koskivatkin suurimmaksi osaksi näitä jouluisia syömärituaaleja tallin puolella.

Ruotsinvallan aikaiset paperit ja lakisäädökset kertovat myös suomalaisten kesyttäneen ja ratsastaneen hirvellä, tosin asiakirjatietojen mukaan ei niin jalojen tarkoitusperien ajamina. Elias Lönnrot rinnastaa myös hirven ja hevosen Kalevalan kosiorunossa: miehen on ensin hirvi hiihdettävä ja hepo suitsittava. Itäisten kielisukukansojemme folklore ja muinaiset pronssikorut sisältävät runsaasti kuvauksia hevos- ja hirvimytologian kiinnittymisestä aurinkoon.

Au Rinko ja Kultaiset vuoret

Mongolian länsiosien paimentolaiset Altai vuortenkupeessa kertoivat allekirjoittaneelle 90-luvun alussa pelkäävänsä kiinalaisten valloitusta, sillä Altai vuoret ovat täynnä kultaa. Pelko kiinalaisten tulemisesta oli väärä, mutta ylikansalliset kaivosyhtiöt lännestä ovat vallanneet Altai-vuorten rinteet kullan, malmin ja uraanin etsintään...

Altai vuorten ylätasankoja 2700 vuotta sitten laidunmainaan pitäneet skyytit ovat pukeneet osan hevosistaan hautojen lepoon huovasta valmistettuihin hirvensarviin. Hevosten valjaiden yksityiskohdat, soljet sekä remminjakajat ovat pieniä lehtikullattuja hirviä. Ehkä näin on uskottu palautettavan hevoset takaisin hirvimaailman taivaallisiin tehtäviin päivänkierron ja elonpyörän vartijoiksi. Pazyryk-kulttuuriin (n. 700-400 e.a.) kuuluvat semi-nomadit hautasivat tietäjänsä, shamaaninsa ja muun ylhäisönsä palsamoituina sekä hyvin varusteltuina tilaviin puusta rakennettuihin kurgaaneihin. Vainajat saivat mukaansa valjakollisen, eli neljästä kuuteen vetohevosta, aurinkohirvivaljaineen kuoleman jälkeiselle matkalleen "auringon tuolle puolen". Mielenkiintoinen palsamointiin liittyvä yksityiskohta on naisten ompelu hevosenjouhilla ja miesten hamppulangalla. Naiset synnyttäjinä on liitetty aurinkoon, auringon voimiin ja hirvimaailmaan. Mahdollisesti naisten hevosenkesytys- ja käsittelytaidot ovat vahvistaneet tätä yhteyttä. Ei siis ihme että myös kristillisessä maailmassa, jonka uskonnon alkujuuret ulottuvat paimentolaisten maailmankuvaan, äiti Maria synnytti poikansa hevostallissa. Molemmat, sekä äiti ja poika ovat sittemmin saaneet auringonkehrän päänsä ympärille. Auringonkierron ja pesäpäivän vaikutus on siirtynyt myös pääsiäisen mytologiaan, jossa aurinkoäidin poika syntyy kuolleista kolmantena päivänä.

Auringonkehrääjä

2009-10-16T23:58:00.003+03:00

Lokakuu
ja iloinen auringonkehrääjä kehrää säteitä säilöön!

Ei ole kuuta etteikö vesikiertopumppu pyörähtäisi käyntiin auringon lämmöstä - asumme Etelä-Suomessa, Kemiön saaressa. Marraskuulta helmikuulle kehrätään ilonsäteitä, maaliskuussa kannattaa jo pyykinpesu ajoittaa päivän aurinkoisimpaan hetkeen. Maalis-huhtikuun vaihteessa voi unohtaa sähköt käyttövedenlämmityksestä kokonaan. Lisäksi auringonsäteet lämmittävät märkätilojen lattiaa. Myös kesällä on mukava käydä suihkussa lämpimällä lattialla seisten, homesienet eivät viihdy saunassa ja pesutiloille tyypillinen tunkkainen kesähaju pysyy lattialämmön ansiosta poissa.

Auringonkehruu on hukattu mahdollisuus! Miksi aurinkolämpö ei ole osa tavallista rakentamista, osa rakennuselementtejä? Hei, paistaa se aurinko Suomeenkin! Tuntuu olevan ihmisille suuri yllätys, kun kerron että aurinkolämpöä riittää säilöön asti. Meidän sähkölasku kutistui kertaheitolla puoleen asennettuamme aurinkokeräimet. Ja se oli iloinen lisäarvo projektille, sillä raha ei ollut ensinkään motiivi keräinten asentamisessa, vaan puhdas aurinkoenergia!

Tuulivoima on myös aurinkoenergiaa!!

Aurinkolämpöjärjestelmään voi tutustua ympäristö-energia-sivuilta, josta lainaus:
Tiesitkö, että yhden tunnin aikana aurinko säteilee maahan enemmän energiaa kuin kaikki maapallon ihmiset kuluttavat vuodessa? Keväällä, kesällä ja syksyllä pilvettömältä taivaalta paistavan auringon teho on vajaa 1000 W/m². Etelä- ja Keski-Suomessa aurinko säteilee noin 850–950 kWh/m² vuodessa. Suomalainen perhe voisikin lämmittää auringon energialla käyttövedestään jopa 60 prosenttia.

Suomen energiantuotanto siirtyy tulevaisuudessa koteihin

Turun Sanomat 16.10 2009 16:36:14

Neljänkymmenen vuoden kuluttua suomalainen tuottaa energiansa omassa voimalassa. Virta tulee pihalla pyörähtelevästä tuulimyllystä, katolle asennetuista aurinkopaneeleista tai kotikokoisesta biokaasu- tai polttokennovoimalasta. Ylimääräinen energia myydään paikalliseen sähköverkkoon hyvästä hinnasta. Tällaista tulevaisuutta hahmottelee energiantuotannon asiantuntija, professori Peter Lund Teknillisestä korkeakoulusta.
....

Kotitalouksista tulee sähkönmyyjiä

.... harmittelee sitä, etteivät talon asukkaat hyödy esimerkiksi kesällä välillä syntyvästä ylijäämäsähköstä. Sähkön myymistä on selvitelty.
– Se on kuitenkin vaikuttanut aivan yltiöpäisen monimutkaiselta.
Peter Lundin mukaan esimerkiksi Saksassa miljoonat asunnot saavat ainakin osan energiasta auringonvalosta ja yksityishenkilö voi myydä ylijäämäsähköään melkein kaikissa Euroopan maissa, Suomea ja Sloveniaa lukuun ottamatta.

Lehtileikkeleitä

2009-10-10T15:59:00.000+03:00

Valasturismia ja merenpohjaan vajonnut aurinko

2009-09-05T22:22:00.012+03:00

"Lapset tuntevat kielen" 1998 hevoshuovutus, suomenlampaan villa 1, 90m x 4,50 m

VALASTURISMI ja MERENPOHJAAN VAJONNUT AURINKO

(liittyy matkakertomukseen Lähiluontomatkailua ja valastarkkailua Vienan merellä)

Valasturismi yhdistää valaiden suojelun, matkailun sekä paikalliselinkeinojen kehittämisen – ja on myös onnistunut siinä. Valaiden tarkkailusta on kehkeytynyt mittava maailman laajuinen turismin haara, jonka tavoitteena on ollut peitota valaiden metsästyksestä saatava taloudellinen hyöty kehittämällä valaiden tarkkailusta kannattavaa liiketoimintaa. Varsinainen valaiden tarkkailuun keskittynyt turismin muoto alkoi 1955 Californian etelärannikolta leviten eri puolille maapalloa yleisen valaanmetsästystä vastustavan liikehdinnän myötä. Nykyään valasturismia harrastetaan 119 eri maassa ja alueella. IFAW:in (International Fund for Animal Welfare) kesäkuussa 2009 julkaiseman maakohtaisen valasturismiraportin yhteenvedon mukaan vuoden 2008 valasturismiin osallistui 13 000 000 ihmisiä ja koko valasturismin taloudellinen tuotto oli reilut 2 miljardia euroa. Silti useat maat, kuten Japani, Islanti ja Norja jatkavat valaiden metsästystä kaupallis-tieteellisin perustein. Miksi joidenkin maiden talouksien näkökulmasta kuollut valas on arvokkaampi kuin elävä?

Valaanliha ei ole kelvollista ravinnoksi korkeiden ympäristömyrkkypitoisuuksien vuoksi. Valaan elopainosta suurin osa on rasvoja ja öljyä, jotka ovat olleet perinteisen teollisen valaanmetsästyksen päätuotteet. Traania ja valaanpääöljyä (valaiden kaukoluotain-elimen sisältämä öljy) ei mainita nykyisen nk. tieteellisen valaanmetsästyksen perusteluissa. Kemian- ja öljyteollisuudella on todennäköisesti kiinnostus raaka-ainetta kohtaan, joka sisältää maailman yhden pisiimmistä ja stabiileimmista molekyyliketjuista. Molekyyliketjulle löytyy sovelluksia syntetisaation sekä polymerisaation kautta. Valaanpäävaha-nimike löytyy myös Suomen tulliluettelosta numerolla 1521 sekä spermaceti EU:n tullivapaiden maataloustuotteiden listalta. Valaan öljyistä erotetut vahat ja esterit sisältävät ainutlaatuisia ominaisuuksia joita ei kyetä korvaavilla tai keinotekoisilla aineilla jäljittelemään. Valaiden öljyjen ja rasvojen sisältämät arvokkaat yhdisteet todennäköisesti päätyvät erilaisten synteettisten materiaalien ja voiteluaineiden raaka- ja lisäaineiksi, kun tavoitellaan stabiileja rasvayhdisteitä huippukylmiin tai kuumiin oloihin tai kun tarvitaan hydrauliikkaöljyltä korkeaa paineen sietoa tai rasvojen molekyylirakenteilta säteilyn kestävyyttä. Tarpeita löytyy ainakin sota-, avaruus- ja ydinteknologiasta.

Merenpohjaan vajonnut aurinko

Valasturismissa on paljon kehittämisen varaa. Harvoilla tarkkailupaikoilla on yleisölle tarjolla tietoa valaiden merkityksestä merten ekosysteemille ja meriluonnon monimuotoisuudelle. Valaat lisääntyvät hitaasti, elävät suhteellisen pitkän elämän ja kuolleina painuvat merten syvyyksiin. Suurten valaanruhojen hajoamisprosessi kestää vuosikymmeniä. Tutkijat löysivät 70-luvun lopulla fotosynteesin rinnalle toisen yhteyttämisen muodon, kemosynteesin, jossa lehtivihreättömät bakteerit pystyvät yhteyttämään hiilidioksidia saamansa kemiallisen energian avulla – eli yhteyttämään ilman auringon valoa. Hitaasti mätänevissä ja hajoavissa öljyisissä valaanruhoissa syntyy kemosynteesi, josta vapautuu energiaa, kun yksinkertaiset epäorgaaniset aineet, ruhosta vapautuvat rikki- ja typpiyhdisteet sekä metaani, hapettuvat. Kemosynteesiä hyödyntävät mikrobit ja arkkieliöt, joita on löydetty merenpohjan kuumien lähteiden läheltä ja valaiden ruhoilta. Kemosynteesin uskotaan olevan eliöiden varhaisin energiantuotantomenetelmä ja kuollut valas on kuin mereen vajonnut aurinko. Näin valasauringot yhdessä merten syvyyksien mustien savuttajien kanssa muodostavat meriluonnon ja koko planeetan monimuotoisuuden kannalta olennaisen ekologisen verkoston. Teollinen valaiden metsästys on tehnyt mittaamattoman aukon tähän verkostoon ja samalla luonnon monimuotoisuudelle. Mutta valasturismin myötä on syntynyt vilpittömästi valaisiin rakastunut miljoonapäinen fanijoukko ja vapaaehtoinen valaiden suojelija-kaarti.

Tuula Nikulainen

Lähiluontomatkailua ja valastarkkailua Vienanmerellä

2009-09-05T21:05:00.004+03:00

LÄHILUONTOMATKAILUA JA
VALAIDEN TARKKAILUA VIENAN MERELLÄ

Lähiluontokohteeksi kelpaa tänä päivänä, lento- ja kaukomatkailun ollessa arkista kansanhuvia, vuorokauden junamatkan päässä oleva ainutlaatuinen Solovetskin saaristo. Vienanmeren valaiden tarkkailuasemiin pääsee Pietarin kautta Murmanskiin kulkevalla junalla. Jo yhteysalukselta Vienan Kemistä Solovetskiin on ensimmäinen mahdollisuus nähdä hetkiä maitovalaiden elämästä. Solovetskin saarella on erityinen Belugii-niemeke jonka mataliin rantavesiin maitovalas-yhteisöt ovat vaeltaneet vuosikymmeniä toteuttamaan tuttua rituaalia: leikkien ja laulaen, tiiviissä laumassa pyörien ja kierien hiekkaiseen merenpohjaan ja takaisin pintaan.

Valkean meren valkeat valaat

Valkeaa ja sinistä

Maitovalaiden elinpiiriä ovat Pohjoisnavan ympäristön arktiset kylmät sekä lauhkeat vedet joissa maitovalaat vaeltavat vuodenaikojen mukaan jopa satojen yksilöiden laumoissa. Jäiden jo hyvän aikaa lähdettyä maitovalaat saapuvat Vienanmeren (White Sea, Beloe More) lämpimille vesille lahdenpoukamiin ja jokisuistoihin synnyttämään, syksyllä taas palatakseen jäiden sekaan Jäämerelle osaksi suuria laumoja.

Kuolan niemimaalla ja Vienanmeren Arkangelin alueella maitovalaita on viimeksi metsästetty minkin ruuaksi. Synnyttämään tulleita maitovalaita metsästettiin Äänisjoella vielä 1960-luvulla. Nykyään Venäjän lait kieltävät nk. kaupallisen valaiden metsästyksen, mutta Itä-Siperiassa on "perinteisiin perustuva" maitovalaiden kiintiömetsästys sallittua (500 yksilöä/vuosi). Maitovalas kuuluu lainsuojattomiin pienvalaisiin sarvivalaiden ohella, joiden metsästystä IWC (International Whailinc Comission) ei säätele.

Solovetskin saari tarjoaa ekologisen ja eläinystävällisen mahdollisuuden tarkkailla valaita mantereelta käsin. Valasturismin kritiikki kohdistuu usein juuri veneiden ja kaukoluotaimien käyttöön jotka häiritsevät valaiden omaa kaikuluotausta, kommunikointia ja suunnistusta. Maitovalas on arktisista valaslajeista yleisin, mutta sen tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Vienanmeren alueella niitä arvioidaan olevan noin tuhat yksilöä. Lähes lumivalkoinen kooltaan suhteellisen pieni maitovalas kuuluu sarvivalaiden heimoon. Keväällä syntyvät poikaset säilyvät harmaina aina 5-10 ikävuoteen asti. Urokset tulevat sukukypsiksi vasta 9 vuotiaana, naaraat 5-7 vuotiaana, ilmeisesti samaan tahtiin harmaan värin muuttuessa valkoiseksi. Maitovalas voi synnyttää joka toinen tai kolmas vuosi ja imettää heti syntymästään uimataitoisia poikasiaan miltei kaksi vuotta. Maitovalaat voivat elää jopa 40 vuotta, joka on myös luonnonkansojen keskimääräinen elinikä.

Paikallisen oppaan mukaan urokset saapuvat Solovetskin saaristoon lähes aina 10. kesäkuuta ”tarkastusmatkalle”. Jonkin ajan kuluttua tulevat naaraat. Ei tiedetä miten urokset viestittävät naaraille vai onko naaraiden synnytysten jälkeinen vaellusreitti periytynyt maitovalas-äideiltä tyttärille. Vienanmerellä urokset pysyttelevät ulompana omina yhteisöinään, mutta käyvät välillä leikkimässä ja parittelemassa naaraiden laumoissa. Maitovalas voi paritella kantavanakin ja uusi hedelmöittynyt munasolu jää odottamaan vain sopivaa kiinnittymisen hetkeä. Solovetskin saariston alueella elää kolme erillistä laumaa: pohjoinen, keskimmäinen ja eteläinen. Belugii-niemekkeen tarkkailuaseman luona viihtyy keskimmäiseen laumaan kuuluvat yksilöt.

Maitovalaita sanotaan puheliaiksi ja ne ovatkin valaista ainoita, joka ääntelevät myös pinnan päällä ollessaan. Rantakiviltä oli vaikea kuulla niiden ääniä aaltojen loiskeen ja tuulen huminan seasta. Jos kääri korvat kuuntelusuppiloiksi, saattoi äänimaisemasta erottaa mielikuvan seireenien laulusta. Maitovalaiden laajan äänialan ja monipuolisen laulannan vuoksi niitä kutsutaan myös merten kanarialinnuiksi. Joskus ääntely on niin voimakasta, että sen voi kuulla jopa laivan rungon läpi. Osa ääntelystä on kaikuluotausta, ympäristön tutkimista. Maitovalaan erikoinen pyöreäotsainen ulkonäkö, lyhyt nokka ja suuri otsakumpu eli meloni, liittyy kaikuluotausmekanismiin. Maitovalas pystyy muokkaamaan öljyä sisältävää meloniaan tarpeen mukaan pallomaisesta pitkulaiseksi kohdistaessaan lähettämiään äänitaajuuksia.

Tarkkailimme valaita kolmena perättäisenä aamuna Belugii-niemekkeeltä, jonne pääsi vain laskuveden aikaan, ja näin tarkkailu oli rajoitettu vuoroveden rytmiin. Rannan tuntumassa ilotteli parhaana aamuna 20-25 aikuista ja lasta, joka on tavallisen maitovalasyhteisön koko. Oppaamme mukaan nuoret äidit käyvät ulapalla ruokailemassa vanhempien naaraiden jäädessä hoitamaan tyttäriensä lapsia ja valvomaan oppaan sanoin ”diskoa”. Ja siltä se näyttikin: siniharmaan nuoriso-osaston ryhmässä tiivistyi ilonpito riehakkaaksi loiskeeksi kuperkeikkoineen, selälle heittäytymisineen ja pyrstönheilautuksineen. Valkeiden isoäitien rauhalliset pyörivät selät sekä ”hymyilevät” päät tarkkailemassa merenpäällistä ympäristöään viestivät lauman elinvoimasta ja elämänkokemuksesta. Maitovalailla on hyvin joustavat selkänikamat ja niskalihakset, jonka ansiosta ne kykenevät kääntämään päätä liikuttamatta koko kehoaan, mikä lisää niiden liikkeiden inhimillistä vaikutelmaa. Se, miksi valaat saapuvat aina näille samoille merenalaisille hiekkasärkille, on arvailujen varassa. Syiden arvailut ovat lasten hoidosta synnytyksestä toipumiseen ja ihon hoitoon sekä loiseläinten karkotuksesta huvin-vuoksi-toimintaan.

Maitovalaat uivat yleensä hitaasti. Siksi niiden verkkaisesti pintaan hengittämään nousevaa valkeaa selkää on helppo seurata yhteysaluksiltakin. Ne eivät sukella yleensä kovin syvälle, mutta pystyvät helposti sukeltamaan jopa 450 metrin syvyyteen. Yhtenä iltana seurasimme maitovalaita etäältä veneestä. Sattumalta venettämme kohden ja aivan vieritse ui kaksi valkoista aikuista maitovalasta poikasineen. Toinen kantoi pikkuistaan selässään, sillä vastasyntyneet poikaset eivät vielä kykene pysymään aikuisten uintivauhdissa mukana. Nuorten maitovalaiden on nähty kantavan erilaisia esineitä, kalaverkkoja, puunkappaleita ja jopa pääkalloa. Tämä on tulkittu poikasten kanto-harjoitteluksi. Toisinaan maitovalasäidin menettäessä poikasensa hän saattaa kantaa korvikkeena vaikka venepoijua. Valaat ovat ainoita nisäkkäitä ihmisen ohella joiden naarailla on vaihdevuodet. Naaraat elävät useita vuosia hedelmällisen iän yli ja osallistuvat tällöin jälkeläisten hoitoon. Valaiden vaihdevuosia on tutkittu maitovalaiden tavoin hyvin sosiaalisilla pallopäävalailla.

Oppaamme mukaan Solovetskin valaskanta ei ole lähivuosina ainakaan kasvanut, sillä vastassa ovat ekologiset rajat: ravintoa on riittämiin juuri tämän suuruiselle populaatiolle. Maitovalaat ovat nokkelia saalistajia ja pyytävät ravinnokseen monipuolisesti noin sataa erilaista mereneliötä ja kalalajia: mm. tursaita, kalmareita, katkarapuja, krilliä ja simpukoita. Maitovalaita, kuten muitakin valaita, uhkaa kuitenkin katoaminen maailman merten muuttuessa ihmiskunnan likaviemäreiksi. Arktisten valaiden luontaisia uhkia ovat miekkavalaat ja jääkarhut, ihmisten aiheuttamia uhkia ympäristömyrkyt, ilmastonmuutos sekä uudelleen päätään nostava taloudellinen kiinnostus valaanmetsästykseen. Siksi valastarkkailuturismia pidetään erittäin tärkeänä osana valaiden suojelutyötä.

Tapasin Solovetskissa moskovalaiset äidin ja tyttären. Tytär opiskelee Moskovassa peruskoulun opettajaksi. He olivat tulleet muiden venäläisten turistien tavoin tutustumaan Solovetskin saaren luostariin, luontoon sekä muinaishistoriaan jatulintarhoineen ja viettäneet saarella 9 päivää. Heidän mukaansa kyseessä on moskovalaisille erittäin epätyypillinen lomakohde. He ihastelivat rannoilla runsain määrin pää pinnalla kelluvia partahylkeitä, mutta eivät olleet koskaan kuulleet beluhasta (maitovalas venäjäksi)! Saatikka että olisivat tienneet valaiden tarkkailumahdollisuudesta Solovetskin saarella! Tytär oli kuullut yleisesti valaista ja valaiden suojelusta ja arveli sanan beluha tarkoittavan valkeaa kuuttia. Maitovalas on useilla kielillä beluga, mutta venäjäksi sana tarkoittaa sampea. Valasturistit tulevat Solovetskille lähinnä Suomesta ja muualta Venäjän lähialueilta. Meidän kanssa samaan aikaan oli ukrainalainen luontomatkailu-ryhmä tarkkailemassa valaita. Yksi oppaistamme, moskovalainen toimittaja-opiskelija, sanoi pelkäävänsä turismin ryöstäytyvän valaiden kannalta kielteiseen suuntaan, koska kaikki turistit eivät osaa käyttäytyä. Myös veneilyä valaiden ympärillä on haluttu Solovetskissa rajoittaa (toisaalta ei ole sopivia veneitäkään) ja omatoiminen, ilman paikallisen luostarimuseon opasta, seitsemän kilometrin kävely Belugii-niemen tarkkailuasemalle on kiellettyä. Tämä on helppo ymmärtää. Mutta Euroopan viimeisten maitovalaiden metsästykseen on myös Venäjällä paineita ja selitys on tuttu: koska ne pyytävät samoja kaloja kuin ihmiset. Vienanmeren maitovalaita on myös pyydystetty myytäviksi ulkomaisiin akvaarioihin. Valaiden tarkkailumatkojen kehittäminen ja organisoiminen Solovetskista käsin yhteistyössä venäläisten valastutkijoiden kanssa voisi parhaimmillaan tarjota vaihtoehtoisen elinkeinon muuten köyhään Vienan karjalaan ja Arkangeliin kuuluvaan Solovetskiin – ja myös suositun ja eksoottisen lähiluonto-matkailukohteen niin venäläisille kuin suomalaisille matkailijoille.

Tuula Nikulainen (julkaistu Salon Seudun sanomissa 23.8.2009)

Matkan järjestäjä: Kon-Tiki-Tours

Pesäpäivien virvatulia ja peikonkultaa

2009-06-19T17:28:00.002+03:00

Tänään on virallinen juhannusaatto, keskikesän juhla, valon yön juhla, hedelmällisyyden juhla, veden juhla...mutta ajankohta on väärä (ja virallinen taho aina väärässä...)!

Kalenterin mukaan juhannus asettuu 21. päivän kohdalle. Tarkalleen ottaen silloin alkavat perinteiset pesäpäivät, jolloin aurinko pysyttelee taivaanlaella kolme päivää ja vasta sen jälkeen päivä alkaa väistyä yön tieltä. Vuotuinen auringonkierto kulkee pesästä pesään ja kiertoon liittyvät keskikesän ja sydäntalven uhrijuhlat ovat perinteisesti sijoittuneet pesäpäivien kolmanteen päivään eli auringon syntymän tai radalleen paluun aattoon. Sydäntalvella aurinko pysyttelee pimeässä pesässään tasauksen jälkeen kolme päivää ja näin nykyinen jouluaatto sijoittuu auringon syntymäpäivään.

Ehdotan juhannuksen pesäpäiviä virallisiksi vapaapäiviksi, levon, hedelmällisyyden ja ympäristömme säilyttämisen nimiin tai kunniaksi, miten vain. Lisäloma tuo levähdyksen myös luonnolle, jos ei rasitukseksi lasketa luonnon ääreen kirmaavia juhlijoita. Juhannuksen juhlintaan tulisi kuulua myös kesärauhan julistus, jonka jälkeen ympäristörikoksista saisi kymmenenkertaisen rangaistuksen...ja rauhaa voisi kestää vaikka koko kesän, ainakin metsän hakkuiden osalta.

Juhannuskokkoa ei tohdi polttaa kulohälytystilasta riippumatta, koska polttaminen heilauttaa kunkin omaa hiilitasetta. Tunnemme sen jo nahoissamme miten paljon kasvihuonekaasuja ja pienhiukkasia saavat aikaiseksi tuhannet kituliekillä palavat, sytytysnesteillä avitetut ja roskista kootut kosteat juhannuskokot! Kokkoainekset joutavat siis energiajätteisiin.Juhannuskokkojen sytyttämisen sijaan voisimme haahuilla luonnossa etsimässä peikon kultaa ja virvatulia, bioluminoivia luonnonilmiöitä.

Mistä voin löytää peikonkultaa?

Virvatulista ja aarnivalkeista on paljon tarinoita. Osaamme aavistaa tulien liittyvän luonnolliseen hajoamiseen, aineen kiertokulkuun ja muuttumiseen toiseen olomuotoon. Aine palaa ja kaikki palaa takaisin. Pesästä pesään on kaikkialla luonnossa tapahtuvaa liikettä.

Peikon kultaa on osattu jo muinoin etsiä ja myös hyödyntää. Pohjoisen vaeltajat ovat käyttäneet reittiensä merkitsemiseen lahottajasieniä tai lahonnutta puuainesta. Tietäjät ovat osanneet loihtia virvatulia osaksi parannustaikaa. Nykyaikana virvatulella olisi käyttöä valaistuksessa virallisen sähköverkon ulkopuolelle asettuvien kansalaisten asujaimistoissa.

Vihreänä hohtavaa peikonkultaa löytyy pimeällä kivien alta, kannoista ja lahopuiden rungoista. Virvatulia synnyttävät valon kajoa heijastavat aarnisammaleet, palavat suokaasut sekä lahosienet. Ehkä yleisin virvatulen synnyttäjä on mesisieni Armillaria borealis, joka on heikosti itsevalaiseva eli bioluminoiva.

Ja jotta keskikesän juhla ei painottuisi liiaksi metsiin ja uhriluvut pysyisivät suhteellisina, osa juhlijoista voisi suunnata virvatulien etsinnän merelle tavoitteena löytää Alexandrium ostenfeldii, luminoiva myrkkylevä.

Hyvää virallista juhannusta!
toivoo tuulahdus

Pohjanmesisieni eli mesisieni (Armillaria borealis) kasvaa yleensä tuppaina lahokannoissa tai -puissa. Sieni saattaa kasvaa myös maassa, mutta tällöin se on todennäköisesti yhteydessä lahoaviin juuriin. Sen 5–10 cm leveä, kellanruskea, säikeinen ja harvasuomuinen lakki on kupera ja laakea. Vaaleanruskeassa, sitkeässä jalassa on selvä rengas. Eräät mesisienilajit tuottavat biologisesti valoa, ne hohtavat pimeässä. Suomen sienistä pimeässä hohtaa pohjanmesisienen lisäksi nuijamesisieni.

Mesisieni on lois- ja lahottajasieni. Se iskee eläviin puihin, joissa kasvaa loisena ja lopulta tappaa puun myrkyllään. Tästä sieni jatkaa lahottaen puuainesta. Mesisieni on eräs Suomen tehokkaimpia tuhosieniä. Sen itiöemät kehittyvät elo-lokakuussa.

Mesisieni tunnetaan myös hyvänä ruokasienenä. Ainoastaan sen nuoret lakit kerätään. Vanhojen ja raakoina syötyjen lakkien tiedetään aiheuttavan joillekin vatsavaivoja, on lakit syytä ryöpätä. Tärkeää on huomioida myös se, että jotkin mesisienen kaltaiset kantosienet ovat myrkyllisiä.

---

Ydinperheistä yhteisöperheisiin

2009-06-05T13:44:00.000+03:00

Perheyhteisöt on murtumassa ytimistään hakeutuen laajentuviin yhteisöllisiin olomuotoihin sekä monimuotoisempiin rakenteisiin - ja ympäröivän yhteiskunnan rakenteet laahaavat perässä. Olen seurannut läheltä useita monimuotoisia uusperheitä tai " fuusioperheitä" (oma perheeni), joissa sukujen verkosto on luonnollisella tavalla laajentunut ja mukautunut joustavaksi , vastuu ja huolenpito sekä yleinen välittäminen jakaantunut erilaisten perheenjäsenten kesken. Suvaitsevaisuus on lisääntynyt. Vanhemmuuden viidakosta on kehittynyt monimuotoinen. Yhteisö-perheiden arvomaailma näyttäisi olevan useimmin luonteeltaan anti-materiaalinen kuin kulutus-keskeinen - avioerojen ja yhteisöperheiden kautta kohti ekoperheitä, joissa materiaalit ja erilaiset vastuut kiertävät tehokkaasti?!

Katkerat avioerot ja uusioperheiden vaikeudet ovat saanet suhteettoman paljon palstatilaa. Vähmmälle huomiolle ovat jääneet lisääntyvät uusio- ja sateenkaariperheet, extended families, joissa perhe laajuudessaan koetaan rikkautena ja ydinperhettä monin verroin toimivampana, joustavampana sekä turvallisempana yhteisönä. Uusioperheissä vanhemmuutta ja isovanhemmuutta, veljeyttä ja sisaruutta jaetaan sekä koetaan yli biologisten sukumääritteiden.

Avioero ei ole menetys, luopumista tai epäonni. Se ei tarvitse merkitä perheen hajoamista vaan sen uudelleen kokoamista uuteen muotoon. Avioerosta voi parhaimmillaan syntyä uusi sosiaalinen järjestys ja joustavampi ja avonaisempi sosiaalinen verkosto, alku aitoon yhteiseen välittämiseen, vastuunkantoon ja huolenpitoon.