30. syyskuuta 2015

EVOLUUTIO

EVOLUUTIO esitykset ks Teatteri Quo Vadis sivut


Teatteri Quo Vadis: Dystopia kahtia jakautuneesta maailmasta
Evoluutio sijoittuu lähitulevaisuuteen, aikaan jossa valtioiden sosiaaliset ja tekniset infrastruktuurit ovat hajonneet ja hyväosaiset ovat eristäytyneet suljettuihin kaupunkeihin. Näytelmä on kuvaus perheestä, jolla on tehtävä: heidän tavoitteenaan on luoda uusi ihmislaji, joka ei ole lähtökohtaisesti itsetuhoinen.
Evoluutio on työryhmälähtöinen projekti, jossa käsikirjoituksen runko ja kohtausten pohjat ovat syntyneet erilaisten harjoitteiden ja improvisaatioiden tuloksena.  Teatteri Quo Vadis on palkittu, kansainvälisesti toimiva ammattiteatteri, joka täyttää vuonna 2015 kolmekymmentä vuotta.
”Me ei käännytä toisiamme vastaan.”
Evoluutio sai kantaesityksensä Korjaamo Teatterin Stage -festivaalilla elokuussa 2015.

Esitykset:

pe 16.10. klo 19
la 17.10. klo 19
su 18.10. klo 14
Käsikirjoitus ja ohjaus: Marko Järvikallas
Näyttelijät: Minerva Kautto, Timo Pajunen-Noroila, Maija Rissanen.
Ääni- ja valosuunnittelu sekä musiikin sävellys: Juha Tuisku
Lavastus: Tuula Nikulainen
Asiantuntija: Heikki Helanterä
Arvioitu kesto 1 t 40 min

LAVASTUS

23. toukokuuta 2014

Jungfruskär: MERI ON KOTIMME

Jungfruskär   7.6-31.8.2014


Laura Naukkarinen alias Lau Nau, Tuula Nikulainen ja Andréa Vannucchi

MERI ON KOTIMME


Metsähallituksen luontopalveluista sain pyynnön toteuttaa jokin Itämeri-aiheinen taidenäyttely Jungfruskäriin….

ja NYT:
Jungfruskärin saaren luontopolun varrella sijaitsevaan vanhaan kalastusvajaan rakennamme kesäksi installaation ”MERI ON KOTIMME”

Houtskärin laiturissa pakkaamme näyttelyn veneeseen...


Jungfruskärin lintutornista katsottuna

Saaristomeren kansallispuiston tiedote:

Saaristomeren kansallispuiston saarella voi tutustua kesänajan Itämeren alkuperäisasukkaiden merielämästä kertovaan installaatioon. Installaation ovat toteuttaneet varsinaissuomalaiset taiteilijat: äänitaiteilija ja säveltäjä Laura Naukkarinen, folkloristi ja ympäristötaiteilija Tuula Nikulainen sekä valokuva- ja yhteisötaiteilija Anréa Vannucchi.


Saaristomeren kansallispuistoon kuuluvan Jungfruskärin saaressa odottaa kävijöitä taideyllätys. Luontopolun varrella sijaitsevaan vajaan on rakennettu pieni installaatio, MERI ON KOTIMME, joka heijastaa Itämeren tarunomaisten alkuperäisasukkaiden, hyljeolentojen elämää. Installaatioon voi tutustua maksutta 7.6.-31.8. välisenä aikana. Installaation ovat toteuttaneet kolme Varsinais-Suomalaista taiteilijaa: Laura Naukkarinen, Tuula Nikulainen ja Andréa Vannucchi.


”Hylkeet ovat Itämeren susia, hyljeksittyjä, joiden syyksi luetaan monet ihmisten aiheuttamat ongelmat Itämeren ekosystemissä,” toteaa Nikulainen, joka on perehtynyt hylkeistä kertoviin taruihin. Pohjoisella pallonpuoliskolla on vanhoja selkie-tarinoita, jossa hylje muuttuu ihmiseksi ja ihminen hylkeeksi. Laajalle levinneet myytit kertovat hyljenaisesta, jonka kalastaja ryöstää vaimokseen, mutta tilaisuuden tullen vaimo kuitenkin karkaa takaisin merelliseen kotiinsa. On myös uskomuksia, jossa hukkunut tai hukuttautunut ihminen jatkaa elämää hylkeen muodossa.

Jungfruskärin saari sijaitsee Paraisten kunnan Houtskarissa, Saaristomeren kansallispuiston luoteiskulmassa, keskellä Kihtiä. Jungfruskärin saarelle ei kulje yhteysalusliikennettä, joten oma vene tai taksivenekyyti on tarpeen. Saaren telttailupaikka palvelee myös meloen paikalle tulevia.

Taiteilijat:

Äänitaiteilija ja säveltäjä Laura Naukkarinen Kemiönsaaresta on kansainvälisestikin tunnettu erityisesti kokeellisesta folkmusiikistaan, jota hän on tehnyt nimellä Lau Nau. Naukkarinen on tehnyt myös elokuvasävellyksiä sekä improvisoitua musiikkia mykkäelokuviin. Hän käyttää musiikissaan oman äänensä ja laajan soitinvalikoiman lisäksi esineiden tuottamia ääniä sekä kenttänauhoituksia.

Folkloristi ja ympäristötaiteilija, angelniemeläinen Tuula Nikulainen, on työskennellyt pitkään kuvataiteilijana sekä ympäristö- ja yhteisötaiteen saralla. Hän on tuottanut mm. Halikonlahti Green Art -tapahtuman sekä muita taidetta ja ekologiaa yhdistäviä projekteja, joissa teokset ottavat kantaa erilaisin teoin ympäristön tilan huomioimiseksi.

Andréa Vannucchi on brasilialainen valokuvataiteilija. Hän toimi aiemmin fyysikkona ja opettajana, mutta jätti yliopistouran yli kymmenen vuotta sitten taakseen ja löysi paikkansa Särkisalosta. Hän käyttää usein optista välinettä soveltaen teoksissaan valon heijastusta ja diffraktiota. Vannucchi vaikuttaa myös yhteisötaiteen saralla.

Andréa luo valoja ja varjoja

installaation synnytystä


ks:
Hyljeksityt

23. lokakuuta 2013

Ympäristökäsityön mahdollisuuksia nukketeatterissa (2002)


Löysin vanhan artikkkelini ympäristökäsityöstä - hieman on aika ajanut joissain kohdin ohi, mutta sisältää myös edelleen mielenkiintoista materiaalia. Julkaisen artikkelin tässä alla, olkaa hyvä!

Tausta artikkelille on työssäni Turun ja Porin läänin taideteollisuuden läänintaiteilijana vuosina 1992-1995, jolloin otin käyttöön uuden käsitteen ympäristökäsityö. Olen ollut mukana myös nukketeatteriprojekteissa 80-90-luvuilla visualistina, sekä toteuttanut "soveltavaa draamaa yhdistettynä nukke/esine-teatteriin". Ehkä rakkain nukketeatterimuisto on "Kimilik, joku jolla on voimaa", nukke ja varjotetteriesityksen toteutus yhdessä Heli Aaltosen kanssa (Helin käsikirjoitus ja ohjaus) 1984. Toinen mieleen painunut  nukketeatteriprojektini on Heli Aaltosen käsikirjoittama ja näyttelemä teos, joka pohjautui Leena Laulajaisen "Lumileopardi tanssii" runoteokseen 1988. Esitys sijoittui ensimmäiseen valmistamaani pieneen luonnonvalkoisilla huovilla katettuun jurttaan, jossa kattoruoteet yhdistävänä kruununa oli shamaanirumpu.

Kimilik, joku jolla on voimaa 1984

YMPÄRISTÖKÄSITYÖN MAHDOLLISUUKSIA NUKKETEATTERISSA


Viite alkuperäiselle artikkelille:
Nikulainen T. , 2002, Ympäristökäsityön mashdollisuuksia nukketeatterissa. Näkökulmia nukketeatteriin - ajatuksia ja kokemuksia teatterinuken pedagogisesta käytöstä. Toim. Heli Aaltonen, Turun ammattikorkeakoulun oppimateriaaleja, Turku 2002
FINNA-tietokannassa

Mitä on ympäristökäsityö?

Ihmisten luoman tuotannon sekä tiedonhankinnan juuret ovat käsityössä. Käsityö on taiteen ja tieteen äiti. Käsityö on käsittämistä ja käsittäminen on käsityötä. Ihminen sekä tutkii että muokkaa ympäristöään käsin. Kun käsityöläinen valmistaa esineen tarpeeseen tai kaunistukseksi, hänen valmistusprosessinsa on koko joukko valintoja, jotka heijastavat tekijän käsityksiä ja arvoja.

Nykyaikainen käsin tekeminen keskittyy yhä useammin näppäimistöjen paineluun. Tuotteiden valmistaminen tapahtuu etäällä laitoksissa. Tavaroiden oikea arvo on tuntematon tai ainakin osittain hämärtynyt. On mahdotonta tunnistaa materiaalien alkuperää tai tuottamiseen käytettyä energiaa. Halutessaankin on lähes mahdotonta selvittää tavaran valmistuksen ympäristövaikutuksia. Näistä kaikista koostuu tuotteen arvo ja sen sisältämä arvomaailma.

Ympäristökäsityössä korostuu prosessin hallinta alusta loppuun. Ympäristövaikutukset huomioidaan luonnostaan, kun materiaalien kerääjä on usein myös tuotteen valmistaja. Kerääjä myös huolehtii materiaalin saannin jatkuvuudesta. Ympäristökäsityöläinen tietää mistä aineet ovat kotoisin ja mitkä ovat niiden vaikutukset ympäristöön käyttöönotto-hetkellä, tuotannossa ja tuotteen käytössä. Samoin hän tietää millaisella ja kenen energialla materiaalit hankitaan ja jalostetaan eli hän tuntee luomansa esineen koko elinkaaren. Ympäristönhoito on luonnollinen osa ympäristökäsityötä. Koska ympäristökäsityöläinen pyrkii hankkimaan materiaalinsa itse ja valvomaan koko käsityöprosessia, hän myös kykenee antamaan käsityölle sille kuuluvan arvon. Käsityön tekijän arvomaailma välittyy materiaalivalintojen kautta, mutta se vaikuttaa myös esineen muotoiluun ja estetiikkaan. Käsityöhön sekä itse tekemiseen syntyy vahva tunnelataus ja tekijälle varmuus tekemisestään. Hän tuntee ja käsittää tuotteensa koko elinkaaren ja historian. Tämä tunne tekee vaikutuksen myös yleisöön.



Kun teemme käsitöitä lasten kanssa, on ympäristökäsityön periaatteiden mukaista huolehtia, että lapset saavat tietää mistä käsityömateriaalit ovat peräisin ja mitkä ovat jalostusprosessin vaikutukset ympäristöön. Tiedonsaannista on huolehdittava, jos emme harjoita käsityötä itse keräämillämme materiaaleilla. Lapsilla on oikeus käsittää! Tämä vaatii runsaasti työtä ja opiskelua, mutta se on vaivan arvoista. Näin käsityöhön syntyy uusi tiedostava suhde, kokonaiskäsitys. Hankalat materiaalit karsiutuvat pois. Todennäköisesti tämän tiedon ja sen käsittämisen jälkeen lapsi itse haluaa luopua styroxpalloista ja piippustrasseleista ynnä muista vakiintuneista synteettisistä askartelumateriaaleista.

Ympäristökäsityö nukketeatterissa

Voimme toimia ympäristökäsityön periaatteiden mukaisesti tehdessämme nukketeatteria, sekä aikuis- että lapsiyleisölle, vaikka hei eivät näkisi ja kokisi nukkien valmistuksen prosessia. Yleisön ei tarvitse tietää, mistä mikin on peräisin tai mitkä ovat esityksen ympäristövaikutukset. Yleisö näkee ja kokee esitteen väliitämän tunteen pintaa syvemmältä. Esitystä valmistettaessa on tehty  monia valintoja juuri materiaalien suhteen. Esityksen valinnat heijastavat tekijänsä arvomaailmaa, myös tekemisen intensiteettiä ja paneutumisen syvyyttä sekä kiintymystä valmistamiinsa esineisiin, nukkeihin. Tämän kaiken voi aistia esityksestä.  Olemme taipuvaisia ajattelemaan, että teatterissa saa ja kuuluu fuskata, tai ainakin hämätä. Uskomme valojen viimeistään saavan keinokuidut tuntumaan luonnonmateriaaleilta. Koemme tärkeäksi sen, miltä kaikki viimesilauksessa näyttää. Esineet paitsi näyttävät myös tuntuvat, vaikka niitä ei pääsisikään koskettelemaan. Esineet elävät myös omaa elämäänsä näytelmän käsikirjoituksen ulkopuolella. Se, miten yleisö kokee esineet ja niiden elämän, riippuu katsojan omista kokemuksista ja tietämyksestä, käsittämisestä. Esineillä on myös hajunsa. Jokaisella aineella on erilainen vaikutus valoon ja väriin. Vaikutus heijastuu katsomoon ja luo omaa tunnelmaa, tuntua. Yleisö ei ehkä kyseenalaista, eikä saa koskaan tietää, oliko nuken pää tehty plasticwoodista styroxin päälle tai neopreenistä ja nylonista, vaiko paperimassasta ja kotoisista puulajeista. Yleisö ei pääse vertaamaan samaa esitystä toteutettuna "synteettisesti"  ja luonnonmateriaalein ympäristöystävällisin tuotantomenetelmin. Kuitenkin kaikki valinnat välittyvät tavalla tai toisella yleisöön -esityksestä jää tunne.

Valinnoillamme olemme yksinkertaisesti vaikuttamassa kotipallomme tilaan. Vaikeat ja usein hitaatkin menetelmät sekä perehtyminen ympäristöystävällisiin ratkaisuihin syventävät tekemisen otetta, lisäävät ammattitaitoa ja -ylpeyttä saaden meidät rakastumaan käsityöhön ja käsin tehtyihin esineisiin, nukkeihin. Tämä kaikki näkyy ja tuntuu myös esityksen lopputuloksessa.

Aurinkovuosi

Ympäristökäsityö perustuu vuodenkiertooon ja sen sisästämiseen. Meillä on sisäistetty tuntuma mustikka-ajasta ja lintujen muuttoliikkeistä. Samalla tavalla voimme saada tuntuman esimerkiksi pajun, tuohen, luonnonkuitujen ja juurien keruuaikoihin. Tuohi irtoaa parhaiten tiettyyn aikaan, eikä varsinkaan joulukuussa ennen esi-iltaa. Täytyy oppia ennakoimaan, kulkemaan ajassa ja varastoimaan, varautumaan oikeaan aikaan oikeilla eväillä.



Aurinkovuosi jakaa ympäristökäsityöläisen keruuvuoden kahteentoista kuukauteen. Sisäistämiselle on avuksi itse valmistettu pyöreä seinäkalenteri, johon voi merkitä tärkeimpiä keruu-ajankohtia. Pyöreä aurinkovuosi-kalenteri on parhaimmillaan kuin suuri ratas, jota pyörittää uteliaisuus, luonnon kunnioitus sekä käsintekemisen vimma. Kun seuraamme pyörivää kalenteria suoraan maailmanloppuun lineaarisesti etenevän kalenterin sijaan, alamme luonnollisesti syventämään taitojamme ja tietojamme, käsittämään. Pyöreä kalenteri palauttaa meidät aina uudelleen samojen jo tuttujen asioiden pariin. Samalla vapaudumme ikuisesta uuden keksimisen pakosta. Kalenterin avulla syntyy oma henkilökohtainen tekemisen perinne, voimapyörä, joka pitää meidät ajassa yhtä aikaa luonnontapahtumien kanssa. Käsityöstä on tullut seikkailua, selviytymistä ja yhteistyötä lunnonvoimien kanssa!


Kierrätys

Kierrätys on ympäri vuoden avoinna oleva ehtymätön tavaratalo. Kierrätysmateriaalit ovat hyviä myös siksi, että ne pitävät meidät "ajan hermolla". Hylätyt materiaalit viestivät omaa aikaansa, löydöt voivat olla usein lähes uusia. Kierrätysesineet- ja materiaalit synnyttävät ideoita, sisältöä, visuaalista ilmettä ja omintakeista tuntua esitykseen. Monet oudot ja kyseenalaiset materiaalit saavat kierrätyksen kautta "oikeutuksen" olla osana nukketeatterin maailmaa.


Haltioiden maa

Nukketeatteria suunnittelevan ympäristökäsityöläisen aarremaailma on pohjoisten sukukansojemme maailmankuva ja siihen liittyvä esineistö. Tällä polulla voi oppia paljon  esivanhempiemmem suhteesta luontoon, maailmankaikkeuteen sekä aurinkovuoden kiertokulkuun. Polulta löytyy ympäristökäsityöhön soveltuvia käsityötapoja, nuken valmistustekniikoita ja paljon muuta.

Suomensukuisten kansojen haltianukkien maailma on mielenkiintoinen. K.F. Karjalainen kertoo kirjassaan  Jugralaisten uskonto (1918) hantien ja mansien haltianukeista mm seuraavaa: Hantien puusta veistetyt haltianuket asetetaan sopulinnahkjoihin kiedottuna pieniin taloihin, asumuksiin ja temppeleihin. Toiset haltianuket on tehty kangastilkuista, ja niiden kasvot ovat vaskesta, puusta kuparista tai muusta metallista tai kivestä. Mansien kotihaltiat ovat nahka-, verka- tai palttinatilkkuihin käärittyjä puupalikoita, joiden päälle on kiinnitetty lasihelmiä, vaskinappeja, ihmishahmoisia luusta tai puusta vuoltuja tai metalliin valettuja kuvia. Karjalainen mainitsee myös että "onpa viime aikoina ruvettu haltioiksi ostamaan venäläisiltä tavallisia nukkia.". useat haltianuket on vielä kiedottu moninkertaiseen vaatetuksen, paitoihin, kankaisiin, huiveihin ta turkiksiin, joillain haltioilla on päässään myös turkislakki.Vaattesiin on saatettu ommella rahoja tai muita lahjoja haltioille. haltianukeille ovat sukua shamaanirumpujen kahvoissa käytetyt hahmot, apuhenkien sijat, jotka on usein veistetty puusta tai luusta ja koristeltu kangassuikaleilla, sulilla ja erilaisilla metallinkappaleilla.  Eri puolilla Siperiaa on ollut tapana tehdä haltianukkeja tai vainajien sieluja varten eläinhahmoisia nukkeja ruohosta tai heinistä. heinät on niputettu haluttuun muotoon ja kiedottu pajunkuorinauhalla tai tuohella.

Samantapaisella tekniikalla kuin ruoho- ja heinänuket on valmistettu olkinukkeja ja -eläimiä sekä metsästyksessä käytettyjä, riippakoivun oksista niputtamalla ja sitomalla muotoiltuja kuvia eli houkutuslintuja. Nukentekijän kannalta perehtymisen arvoisia ovat haltianukkien ja shamaanirumpujen lisäksi erilaiset amuletit, shamaanien puvut ja tietäjien muu tarve-esineistö, kuten sauvat, keppihevoset, taikapussit ja vyöt. Siperialaisten shamaanien puvuissa on usein kierrrätysmetallista tai ohuesta kuparilevystä pakotettuja ja leikattuja eläinhahmoja. Helposti työstettävää metallia löytyy kierrätyksestä ja kotitalousjätteiden seasta  runsaasti. Säilykepurkeista ja hillopurkkien kansista saa hienoa ainesta "sepäntöihin".


Mongolishamaanin puvussa on yhdeksän huovasta ommeltua ja karvoilla täytettyä nukkea apuhenkiä varten. Huovutus on maailman vanhimpia jalostusprosesseja. Se on vanhempi tekniikka kuin kehrääminen ja kutominen, ja mitä käyttökelpoisin tekniikka nukketeatterissa. Vanhimmat säilyneet huopalöydöt ovat Altai-vuorilta Etelä-Siperiasta noin vuodelta 400 ea. Lista säilyneistä hupatuotteista antaa käsityksen villamateriaalin sekä huopatekniikan mahdollisuuksista: päähineitä, hiuskoristeita, papiljotteja, hevosten päähineitä ja pääkoristeita, jalkineita, sukkia, tyynyjä, satuloita, hevosvaljaiden osia, aseiden osia, leilejä, kimpiastioiden vanteita, veistoksia, peitteitä, seinävaatteita, kehtoja, ruumisrakkuja jne. Maailman vanhimman säilyneen tekstiiliveistoksen arvoa kantaa kyseisiin löytöihin kuuluva huopainen joutsen-veistos. Edelleen hautalöydöstä selviää, että huopaan on yhdistetty punoen, ommellen ja aplikoiden nahkaa, luuta, hiuksia, karvoja, puuta, ruohoa, jouhia, ja metallia. Huopaesineissä on käytetty monipuolisesti erilaisia sekatekniikoita: päällikeompelua, täytteitä, lankoja kiristämällä tehtyä kohokuviointia, tikkauksia, leikkauksia, jolla on saatu alla oleva materiaali näkyviin, puuveistoa, kultausta, punontaa, kirjontaa ym. Ympäristökäsityön mahdollisuudet nukketeatterissa ovat eri tekniikoita ja materiaaleja yhdistelemällä rajattomat.


Materiaaliongelmia ja vaihtoehtomateriaaleja

Perusmateriaalit nukentekoon ja lavasteisiin löytyvät helposti luonnosta ja kierrätyksestä. Vanha paperimassatekniikka on edelleen käyttökelpoinen ja palaamassa takaisin korvaamaan uusia "high-tech-materiaaleja" ympäristö- ja terveyssyistä. Reseptejä on useita, ja massalla aikaansaatu lopputulos voi olla karkean rosoisesta posliinimaiseen pintaan. Eri paperityypit vaikuttavat massan hienojakoisuuteen: sanomalehtipaperi on karkeakuituista (selluvilla), hienot paperit hienokuituisempaa. Massaa on helppo muunnella omien kokemustensa ja mieltymystensä mukaan. On mukavaa kehittää ihka oma resepti! Massan haluttu koostumus riippuu myös siitä, valetaanko massa muottin vai muotoillaanko esine suoraan massasta.

Paperimassan perusaineet ovat paperin lisäksi jatke- ja sidosaineet sekä paranteet. Jatkeaineita voivat olla vehnäjauho, liitujauho tai muut täytemassat, jotka tekevät massasta muovattavampaa, täyteläisempää ja sileämpää. Sidonta-aineita ovat liisteri ja liimat, myös vehnäjauhojen tärkkelys sitoo massaa. Sideaineita lisäämällä esineestä saadaan kestävämpi. Paranteena käytetään esim. pellavaöljyä, joka tekee massasta helpommin käsiteltävän ja lisää lopputuloksen kovuutta. Neilikkaöljy estää massan happamoitumisen.

Ongelmaksi muodostuvat liimat ja muut lisäaineet, kuteen homeen- ja palonestoaineet. Liimoissa on paljon muovia, eikä liimapurkeista edes aina löydy tuoteselosteita. Valkoista muoviyhdisteisiin perustuvaa puu- tai askarteluliimaa ei ole pakko käyttää, vaikka useissa resepteissä sitä suositellaan. Luuliimaa ja maitoliima (kaseiinia) voi valmistaa myös itse, jos tuntuu luontevalta työstää eläinkunnasta peräisin olevia aineita. Kasvikunnasta saatavat liimat ovat usein tärkkelysjauhoa. Valmis-liistereistäkin löytyy muoviton vaihtoehto. Kannattaa kuitenkin aina tutkia tuoteselosteet ja epäselvissä tapauksissa ottaa yhteyttää valmistajan kuluttajapalveluun. Niinkin viattomaan aineeseen kuin liisteriin (tärkkelysliima) on vuosien varrella ilmaantunut monenmoisia lisäaineita ja muoviyhdisteitä. Kysynnän ja tarjonnan laki vallitsee liimakaupassakin, joten on parasta vaatia mahdollismman ympäristöystävällisiä tuotteita. Liimoja, kittejä ja maaleja itse valmistaessaan törmää haitalliseksi luokiteltaviin luonnonaineisiin, joiden kanssa on oltava tarkkana. Pieni loraus liimaa ei tee nukesta huonoa. Pääasia on tiedostaa mitä tekee.

Pienet kompromissit ovat ympäristökäsityöläisen tiellä välttämättömiä aina siihen asti kun saamme rautakaupankin hyllyltä puhtaita luonnonmukaisia raaka-aineita. Yksi lisäaine on vähemmän kuin kymmenen. Itse tehtyjen maalien ja massojen kanssa työskentely vaatii aikaa, kuten ympäristökäsityö yleensäkin. Kysymys on kuitenkin enemmän ajankäytön uudelleen järjestämisestä.  Hyvä apu nukentekijälle voi olla kierrätyksestä hankitusta jääkaapista (josta kylmäaineet poistettu) valmistettu kuivuri.


Mistä on pienet nuket tehty?

Styroxia (polystyreeni) ja vaahtomuovia käytetään nukkien vartaloissa keveytensä ja helpon muotoiltavuutensa vuoksi. Niiden valmistukseen on käytetty uusiutumattomia luonnonvaroja, ja ne ovat hankalia hävittää. Materiaalin tuntu on vastenmielinen. Lisäksi muovit heikentävät luonnonkuituja emäksisyytensä vuoksi. Varsinkin villan ja silkin emäksen sietokyky on heikko. Vaahtomuovia käytetään myös huovutuksessa muotoiluapuna. Vaahtomuovi imee itseensä emäksistä mäntysaippuaa, jota ei runsaallakaan huuhtelulla saa poistettua vaahtomuovin sisuksista. Ensin villahuopa hapertuu, ja ajan kanssa se häviää vaahtomuovin päältä kokonaan emäksisyyden vaikutuksesta. Tämä on esimerkki siitä miten tuntemattomia ja yllätyksellisä viattoman tuntuiset kemialliset reaktiot voivat olla.

Hyvä styroxin ja vaahtomuovin korvike on löyhä huopa, jota voi muotoilla leikkaamalla tai huovuttamalla, neulomalla tai langoilla kiristämällä. Huopaisen sisuksen voi päällystää kevyesti liisteriin tai liimaan kastelluilla paperisuikaleilla. Näin saa kovapintaisen kevyen sisuksen. Paperimassa ei myöskään tartu pelkän huopa-ytimen päälle. Huovutus on emäksinen jalostusprosessi, jossa käytetään hyödyksi villakuidun herkkyyttä emäksille. Myös valmis huopa tulee palauttaa tasapainoon vaikka laittamalla tilkan etikkahappoa viimeiseen huuhteluveteen.

Ympäristökäsityöläinen pyrkii säilyttämään luonnossa vallitsevan happojen ja emästen tasapainon. Tällä hetkellä länsimaissa vallitsee hapan kulttuuri: sekä ympäristössä että ihmisten terveydessä ilmenee runsaasti lisääntyneen happamuuden aiheuttamia ongelmia. Emäksinen on naisellista, mihin viittaavat suomen kielen emä-vartaloiset sanat emäs ja emätin -emättimen on oltava emäksinen, jotta hedelmöittyminen on mahdolllista.

Ennen kuin nukke on synnytetty, tarvitaan vielä joitain ponnistuksia. Niveliiin löytyy useita kierrätysperäisiä ratkaisuja kuormahihnoista sähköjohtojen pätkiin. Huopavartaloisella nukella voi olla puinen sydän, raajat ja selkäranka. Villainen nukke on miellyttävä pukea vanhoista vaatteista tai muista käytetyistä kankaista räätälöityihin vaatteisiin. Käytetty kangas laskeutuu uutta luontevammin nuken päälle ja näyttää elävältä. Itse valmistettu munatemperamaailma nuken kasvoissa akryylimaalien sijaan viimeistelee lopputuloksen kauniisti. Tiedät mistä nukkesi on tehty!



Tuula Nikulainen 2002/2013

Haltioiden maa -lähteet:
Burkett, Mary E. 1979. The Art of the Feltmaker. About hall Art Gallery: Gendal Cumbria.
Isojunno-Nikulainen Tuula 1989. Shamaanin puku. Palladium.
Karjalainen, K.F 1918 Jugralaisten uskonto. Porvoo: WSOY

kuvat:
Haltianuket eri lähteistä piirtänyt Tuula Nikulainen
Kalenteri Tuula Nikulainen (julkaistu kirjassa: Nikulainen&Tavasti 1998. Aurinkovuosi, ympäristökäsitöiden keruu ja työkalenteri. Jyväskylä: BTJ)