28. maaliskuuta 2011

Huplista vaan, kevät antaa odottaa

Aamu valkeni harmaana: maaliskuun maalari ei tunnu saavaan maalausta aikaiseksi: taas on taulunpohja uudessa lumisessa pohjamaalissa. Miten se näyttääkään niin harmaalta! Keväisen lohdun tuo vanha sanonta: "‎joka takitta lakitta maaliskuussa halkoja hakkaa, se kintaat kädessä toukokuussa sontaa kantaa"...

Lisäaikaa sisä-kädentöille

Kerron huplista ja hupliköysistä. Ehkä keksit niille keväistä käyttöä! Ikkunalaudat ovat täynnä orastavia tai vielä itäviä kasvualustoja. Köysillä voi loihtia lisää kasvatustilaa virittelemällä amppeleita.  Tai jos et ole viherpeukalo, vaan paremminkin ikiliikkuja, köydet ovat parhaita hyppynaruja! Puisella hupli-ukolla saat näppärästi aikaiseksi oikeaa köyttä. Materiaaleiksi sopivat mainiosti matonkuteet.




Mikä hupli?

Sain joulun alla pullean kirjekuoren ystävältäni Turkka Aaltoselta. Sisältä löytyivät puinen vekotin ja piirretyt vekottimen käyttöohjeet.  Ensikatsomalla hupliksi nimetyn vekottimen toimintaperiaate ei selvinnnyt - oli pakko tarttua hupliin.


Yllätyspostin ajoitus oli loistava. Samaan aikaan suunnittelin Salon kaupungin Polku-projektin työpajaa teemalla "Aika - käsityöt". Hupli antoi vauhtia, sisältöä ja uusia ideoita. Hupli on Turkka Aaltosen mukaan ikivanha kivikautinen työkalu ja ollut viimeksi käytössä useilla alkuperäiskansoilla. 

Hupliköyden tekoa päiväkodissa

Yhteen köyteen valmistetaan ensin kolme säiettä. Kutsun säikeitä alkuköysiksi (=kaksinkertainen matonkude).
Köysien valmistaminen sujuu 9 lapsen ryhmässä seuraavassa työjärjestyksessä:
Ensin työnjako. Tarvitaan kolme "huplin pyörittäjää", kolme "köyden vartijaa" ja kolme "laadun tarkkailijaa".  Jokainen lapsi on vuoroin pyörittäjä, vartija ja tarkkailija. Näin syntyy yhteensä kolme köyttä.

1. Ensimmäiset kolme pyörittäjää valitsee kukin yhden matonkudekerän eli värin "alkuköyteen". Yksi valmis köysi tarvitsee kolme alkuköyttä. Käytimme mummuni vanhoja matonkuteita. Lisäksi teimme köysikudetta lasten kotoa tuomista vanhoista tekstiileistä, joista kullakin oli tarina kerrottavanaan.



Matonkude (eli alkuköyden kude) viedään köydenvartijan kädessä olevan kepin kautta kaksin kerroin huplin päähän kiinni.




Huplin pyörittäjä pyörittää alkuköyttä myötäpäivään. Köyden laaduntarkkailijat valvovat että kierteestä tulee tarpeeksi tiukka. Tavoitteena on kieputtaa kaikkien kolmen alkuköyden kierteet suurin piirtein samalle kireydelle. Toiset köydenpyörittäjät tarvitsevat huplin pyöritykseen hieman taustatukea. Pyöritysliike voi olla oudostaan vaikea ja raskaskin.


 Alkuköysi irroitetaan huplista. Ensimmäiset köydenpyörittäjä sekä -vartija jäävät odottamaan kahden muun alkuköyden valmistumista pitämällä omaa alkuköyttä kireällä. Kaksi muuta pyörittäjää valmistavat vuorollaan alkuköyden kiertäen matonkudetta huplilla samaan suuntaan eli myötäpäivään.



Kaikki kolme valmista alkuköyttä siirretään huplin päähän. Kukin köydenvartija pitää huolta että alkuköysi pysyy yhteen köyteen kieputettaessa sopivan kireällä ja erillään toisista köysistä (köydet eivät saa kipartua ja löysä köysi alkaa helposti pomppimaan kieputettaessa). Kolme alkuköyttä kieputetaan huplilla yhdeksi köydeksi vastapäivään. Suunta on tärkeä! Alkuköydet myötäpäivään ja varsinainen köysi vastapäivään.


Valmis köysi irroitetaan huplista ja köyden päät solmitaan.  Tehtäviä vaihdetaan, kunnes jokainen on saanut olla pyörittäjä, vartija ja tarkkailija
ja on syntynyt kolme hupliköyttä.



Valmiit köydet ovat lasten mielestä todella kauniita. Keksimme yhdessä erilaisia leikkejä  mihin köysiä voi käyttää: hyppynarua, hiirenhäntää, hevosta, nattaa, arvoitusta, hinausta, majan sidontaa...



 Lasten kanssa tekeminen olikin lasten leikkiä: köysi syntyi helposti. Yksin tehdessä pitää miettiä mihin sitoa alkuköydet odottamaan yhteen kieputusta. Alkuköydet on mitoitettava saman pituisiksi, jotta yhteen kiertäminen onnistuu nätitsi ilman köyden vartijoita. Turkan piirustuksessa olevaa "köyden erottelija -kauhaa" en ole kokeillut.

Minä tarvitsen köydenvartijan pitämään alkuköyden päästä kiinni. Apulainen voi pitää myös sormillaan yhteen kietoutuvat alkuköysien päät erillään, jotta kiertyminen etenee tasaisesti hupli-päästä kohti köyden toista päätä.  Silloin kun jokaisella alkuköydellä on oma köydenvartijansa yhteen kieputuksessa, ei alkuköyden pituudella ole niin väliä. Vartija säätelee köyttä ja pitää myös alkuköyden muista sopivasti erillään. Kiertymisen edetessä köydenvartijat siirtyvät hieman lähemmäksi toisiaan. Lopulta kaikkien vartijoiden kädet ovat lähes nipussa köyden kieputtua loppuun saakka.  Lyhyin alkuköysi määrää valmiin köyden pituuden ja siihen kohtaan laitetaan hevosenhäntäsolmu.

Hupliköydet hurmaavat. On mukava napata kyläreissulle koriin muutama kerä mummon vanhoja matonkuteita ja hupli. Köydenteko on hauskaa ja lopputulos aina yllätyksellisen kaunis.



Tätä kirjoittaessani aurinko ja tuuli paiskovat lunta alas puista. Aurinkokeräimet kehräävät 55 C asteista vettä sisään. Lumihangen pintaa syvemmällä sykkii lämmin kevään sydän.






23. maaliskuuta 2011

Merilevä suojaa radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta

Merilevä suojaa radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta JOS levä ei ole jo valmiiksi saastunutta!?

Sininen planeetta, Maa, jossa meri yhdistää meitä kaikkia. 
Meriekologia on syntymän ekologiaa, meri elämän kohtuvesi. Merten ekologinen tasapaino on elintärkeä maaelämän tasapainolle ja terveydelle. Olemme ihmeissämme seuranneet suomalaisten säteilyturvaviranomaisten niukkaa informaatiota Japanin ydinturmasta, joka sisälsi useaan otteeseen hokeman: tuulen suunta on merelle ja laskeuma painuu merten syvyyksiin, eikä näin ollen ole vaaraksi ihmisille. Järkyttävän ala-arvoista vai tietoista aliarviointia? Toinen keskeinen info on ollut, ettei radioaktiivinen laskeuma ulotu Suomeen.

Ranskan säteilyturvakeskuksen sivulla oleva stimulaatio radioaktiivisen pilven leviämisestä.

Kopioin jäsentäen ja lyhentäen artikkelia Radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta suojaavasta ravinnosta myös tänne, koska huoli ja tietoisuus Japanin Fukushimasta peräisin olevan radioaktiivisen laskeuman leviämisestä kasvaa ja koska meri ja merilevä on suojautumisessa keskeisellä sijalla!

Artikkeli on huolella koostettu, ajankohtainen nyt ja aina, sillä ympäristömme radioaktiivisuus lisääntyy ilman Japanin katastrofiakian. Tuskin voi liikaa, tämän lähes synteettiseksi prosessoidun teollisuusruuan-aikakaudella, korostaa  alkuperäisen ja käsittelemättömän ravinnon merkitystä terveydelle.






Radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta suojaavia ruokia, yrttejä ja vitamiineja 
(lyhennettynä alla)
Merilevien sisältämä natriumalginaatti on yksi voimakkaimmista säteilyltä suojaavista aineista. Natriumalginaattia on merilevissä, joita ovat mm. kelp, arame, wakame, kombu ja hijiki. Natriumalginaatti vähentää strontium-80 absorptoitumista luukudokseen 50-83 prosenttia.
Natriumalginaatti on tehokas ennaltaehkäiseva ja terapeuttinen aine säteilyn sekä raskasmetallien haittavaikutuksilta suojautumiseen. Ruskeat merilevät, kuten kelp, sisältävät eniten alginaattia. Punaiset merilevät ovat tehokkaimpia sitomaan plutoniumia ja vihreät merilevät cesiumia.
Alginaatti ei ole myrkyllinen, ei imeydy ruoansulatuskanavasta ja sillä ei vaikuta olevan haittavaikutuksia edes suurina annoksina.
Atomienergia-komissio suosittelee maksimaalisen suojan saamista varten ihmisille vähintään 60-90g merilevää viikossa tai 10g natriumalginaatti-ravintolisää. Säteilylle altistumisen aikana tai sen jälkeen annoksen tulisi olla 10g ravintolisää neljä kertaa päivässä, jotta alginaattia on jatkuvasti ruoansulatuskanavassa. Ummetuksen voi välttää, jos alginaatti on hedelmägelatiinissa. Agar, joka valmistetaan kelpin natriumalginaatista, on turvallinen, myrkytön aine, jota voidaan käyttää suurustamiseen tai gelatiinina.
Merilevät sisältävät myös luonnollista jodia. Radioaktiivinen jodi-131 absorptoituu ja kerääntyy kilpirauhaseen, jos kehossa ei ole riittävästi jodia. Vaikka radioaktiivista jodia olisi jo absorptoitunut kilpirauhaseen, luonnollinen jodi auttaa altistumisen vaikutuksiin. 1 mg jodia lapsille ja 5 mg aikuisille päivittäin vähentää 80% kilpirauhaseen kertynyttä radioaktiivista jodia. Parhaita jodin lähteitä ovat merilevät, hijiki, arame, kombu ja dulse. Ne sisältävät myös paljon vitamiineja ja mineraaleja. Merilevät auttavat hajottamaan rasvakudoksia. Joidenkin tutkimusten mukaan jodi voi mm. parantaa kystia rinnoissa ja munasarjoissa, suojata dementialta sekä lisätä lasten älykkyyttä. Kiinalaisen tutkimuksen mukaan huippulahjakkaat lapset eivät tule alueilta, joiden juomavedessä on fluoria. Fluori poistaa jodia elimistöstä.
Jodin nykyinen suositus on 150 mikrogrammaa päivässä. Yksi gramma ruskeaa merilevää sisältää 500-8000 mikrogrammaa jodia, ja sama määrä vihreää tai punaista merilevää sisältää 100-300 mikrogrammaa jodia. Japanilaisessa sushissa käytettävä nori on punainen merilevä, joka muuttuu vihreäksi kuivatettaessa.
Japanilaiset saavat päivittäin ruokavaliostaan 12 mg jodia, josta suurin osa on merilevästä. Japanilaisilla esiintyy vähemmän syöpää kuin muilla kansallisuuksilla.

Hapatetut ruoat auttavat vastustamaan radioaktiivisesta laskeumasta ruokien kautta saatavia toksiineja, mikä johtuu niiden myönteisestä vaikutuksista sisäelimiin.
Punajuuren on todettu lisänneen veren hemoglobiinia radioaktiiviselle säteilylle altistumisen jälkeen. Rotat , joiden ravinto sisälsi 20% punajuurta, välttivät cesium-137 absorptoitumisen 97-100 % tehokkaammin kuin rotat, jotka eivät syöneet punajuurta.
Ravintohiiva sisältää E-vitamiinin lisäksi nukleonihappoja RNA ja DNA, joilla on todettu olevan radioaktiiviselta säteilyltä suojaavia ominaisuuksia. Hiivan on todettu auttaneen kasvattamaan ja uudistamaan radioaktivisen säteilyn vahingoittamia soluja, sekä helpottavan säteilystä johtuvaa pahoinvointia. Ravintohiivassa on monia tärkeitä ravintoaineita. Hiiva sitoo ja absorboi raskasmetalleja, kuten uranium, lyijy ja elohopea.
Valkosipuli ja sipuli. Kysteiini, jota on myös sipuleissa, sitoutuu deaktivoiden radioaktiivisiin isotooppeihin sekä myrkyllisiin metalleihin, kuten kadmiumiin, lyijyyn ja elohopeaan. Kysteiinin rikki auttaa munuaisia ja maksaa puhdistamaan kehoa. Valkosipulilla on monia parantavia ominaisuuksia.

Klorofylli. Louraun ja Lartiguen mukaan vihreä kaali lisäsi marsujen vastustuskykyä radioaktiiviselle säteilylle. Yhdysvaltojen armeijan tutkimuksen mukaan parsakaali, vihreä kaali ja alfalfa vähensivät marsujen saaman radiosäteilyn haittavaikutuksia 50%.
Kasviöljyt. Dr. James Ashiawan tutkimuksen mukaan hiiret selviytyvät kuolettavasta röntgensäteilyannoksesta, jos niille on annettu kylmäpuristettuja kasviöljyjä, etenkin oliivi- tai maapähkinäöljyä. Meksikossa radioaktiivisen säteilyn kanssa työskentelevät tai sen lähellä asuvat syövät tai käyttävät iholla kasviöjyjä suojellakseen itseään. Oliiviöljy ja seesamiöljy kestävät kuumentamista parhaiten hajoamatta ja ne säilyvät parhaiten.
B-vitamiinit auttavat mm. normalisoimaan valko- ja punasolujen määrää, koska valkosolujen tuhoutuminen voi kestää pitkiä aikoja. Eri B- vitamiinit tulisi ottaa yhdessä.
C-vitamiini ja bioflavonoidit. Harvard Medical Schoolin tutkimuksen mukaan C-vitamiini suojaa säteilyvaurioilta. Tutkimuksen mukaan ihmisille sopiva suojaava annos intensiivisen säteilyn yhteydessä olisi hyvin suuri, 10g päivässä. Jos C-vitamiinin annos on yli 750 mg päivässä, tulisi ottaa myös kalsiumia, magnesiumia sekä B6-vitamiinia muiden B-vitamiinien kanssa sekä riittävästi vettä munuaiskivien välttämisen takia.
D-vitamiinia. Aikuisen terapeuttinen annos 400-1000 IU päivässä. Hätätilanteessa aikuisen päivittäinen annos voisi olla 2000IU alle kuukauden ajan.
Magnesium estää kalsiumin tavoin radioisotooppien absorption sekä auttaa poistamaan strontium-90:ää. Magnesium voi yhdistyä synteettiseen D-vitamiiniin, kalsiferoliin, ja kuljettaa sen pois elimistöstä, joten on parasta käyttää luonnollista D-vitamiinia. Myös fluori poistaa elimistöstä kalsiumia muiden haittavaikutustensa ohella. Optimaalisen ruokavalion tulisi sisältää magnesiumia noin puolet kalsiumin määrästä.
Seleeni vahvistaa immuunipuolustusta, vähentää syöpää ja auttaa leukopeniassa eli epänormaalissa valkosolujen vähenemisessä. Suositeltu annos 50-200 mcg. Tehokkain A- ja E-vitamiinien kanssa.

Rauta. Useiden tutkimusten mukaan säteily vähentää huomattavasti raudan määrää elimistössä. Radioaktiivinen rauta ja plutonium, jotka ovat rakenteeltaan raudan kaltaisia, voivat kulkeutua rautavarastoihin maksaan, luuytimeen, munasarjoihin ja kiveksiin, sekä keuhkoihin, jos raudasta on puutetta. Päiväannos 18mg naisilla, 30-60 mg raskaana, enemmän imettävillä, 10 mg miehillä, 10-18 mg lapsilla. Säteilylle altistumisen tai veren menetyksen jälkeen, n. 10-18 mg päivittäin.
Siperian ginseng, Eleutherococcus senticosus. Siperian ginsengillä on radioaktiiviselta säteilyltä suojaavia ominaisuuksia, ja sitä voidaan käyttää akuuteissa tai kroonisissa säteilysairauksissa. Voi pidentää elinaikaa altistumisen jälkeen. Suojaa myös tulehduksilta ja muilta myrkyllisiltä aineilta.

Vihreän ja mustan teen katekiinien radiosäteilyn haitoilta suojaava vaikutus ennen säteilylle altistumista ja sen jälkeen liittyy luultavasti niiden antioksidatiivisiin ominaisuuksiin. Suuret määrät sisältävät liikaa kofeiinia ja tanniineja. Joidenkin tutkimusten mukaan vihreä tee kerää suuria määriä fluoria.
Pektiini. Kypsistä hedelmistä, kuten omenista. Kuten natriumalginaatti kelpissä ja agarissa, pektiini sitoo tai kelatoi radioisotooppeja, etenkin strontium-90:ää, sekä vähentää niiden absorptoitumista luustoon.

Lääkehiili voi absorboida ja neutralisoida radioaktiivisia aineita sekä joitakin myrkyllisiä aineita. 10g tai teelusikallinen lääkehiiltä voi absorboida 3-7 grammaa.

Klorofylli. Useiden tutkimusten mukaan runsaasti klorofylliä sisältävät ruoat voivat suojata radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta. Spirulina- ja klorella-merilevät, vihreät lehtivihannekset, selleri, persilja, idut ja versot sisältävät runsaasti klorofylliä, joka on rakenteeltaan hemoglobiinin kaltainen yhdiste.
Alkuperäisen artikkelin lähteet: Steven R. Schechter: Fighting Radiation and Chemical Pollutants with Food, Herbs and Vitamins.
STUK: Sateilylle_altistuneiden_tutkimus_ja_hoito_fi.pdf


Tieteilijät, botanistit ja herbalistit ovat huomanneet, että kurjenpolvi (Geranium robertianum) kasvaa erityisen runsaana korkean säteilyn alueilla, kuten suurjännitejohtojen alla. Radioaktiivisessa mittauksessa saman alueen maaperän, jolla kurjenpolvet kasvavat, on todettu olleen vähemmän radioaktiivinen, kuin muun alueen maaperän.

Kurjenpolvea on käytetty immuunipuolustuksen parantamiseen ja kasvaimista toipumiseen. Kurjenpolvi lisää solujen käytettävissä olevan hapen määrää, mikä voi auttaa soluja puolustautumaan ja toimimaan terveemmin. Kurjenpolvi lisää myös hermoimpulssien siirtymistä solujen välillä, mikä antaa keholle enemmän energiaa. Kurjenpolvi on antiviraalinen, antibioottinen ja antioksidatiivinen yrtti, josta voidaan käyttää lehtiä.
Alkuperäinen artikkeli lyhentämättömänä


11. maaliskuuta 2011

Leväperäisyyttä luomutuotteissa

Hyvä hyvä, vihdoin! Suuri enemmistö haluaa lisäaineetonta ruokaa ja suosia mahdollisuuksien mukaan luomua sekä hankkia lähiruokaa. Tutkittu ilonaihe!

Neljän aikuisen lapsen äitinä olen 80-luvulta asti tottunut luottamaan luomuun ja näin karttamaan myös mahdollisimman suuren osan lisäaineista. Päiväkoti- ja kouluruoka ovat luonnollisesti huolestuttaneet, mutta en ole ollut riittävän oma-aloitteinen ja tarmokas pakatakseni omia luomueväitä lapsille mukaan kouluun. Nuorimmaiseni on syntynyt vasta 2000-luvun alussa ja on nyt peruskoulun ala-asteella. Vuosituhannen alusta voimistunut uusliberalistinen talouspolitiikka pakkokilpailutuksineen ja kouluruokailun ulkoistamisineen on johtanut todella heikkolaatuiseen ruokatarjontaan. Ravinnossa on varmasti laskennallisesti energiat ja proteiinit kohdallaan nk. ravintoympyrässä, mutta raaka-aineiden vitaalisuutta ja ruuan sisältämiä lisäaineita ei käytännössä säätele kukaan.  Evira testaa lisäaineet yksittäin ja ajaa elintarviketeollisuuden etua: säilyvää ja jonkun näköistä (väristä) ja oloista ruokaa. Voiko puhua edes ravinnosta?

Vuodet vierivät ja yli 20 vuoden tottumuksella nappaan kaupan hyllyiltä luomua. Ikänäkö on alkanut vaivata, joten en ole enää aikoihin kyennyt lukemaan ainesosa-luetteloita ilman suurennuslasia. Luomuun olen luottanut vaikka silmät kiinni, kunnes nuorimmaiseni bongasi kermapurkin kyljestä karrageenin. Olin saanut vihjeen sosiaalisesta mediasta...

Mitä ihemettä, miksi luomukermassa on E 407!? 
Kirjoitin Valioon ja kysyin.
Valion luomukerma sisältää karrageeni-nimistä lisäainetta, tunnuksena E 407 -miksi?
Valio vastaa:
"Valio Luomu™ vispikerman sisältämän karrageenin tarkoituksena on pitää kerman rasva tasaisesti kerman joukossa. Jos karrageenia ei käytetä, kerma nousee ajan mittaan paksuksi kerrokseksi pakkauksen yläosaan. Karrageeni voitaisiin korvata homogenointikäsittelyllä, mutta sitäkään ei luomutuotteeseen haluta, ja lisäksi kerman vispautuvuus huononisi tällöin oleellisesti. Karrageeni on hiilihydraatti, jota saadaan valtamerestä kerättävästä punalevästä monien puhdistusvaiheiden kautta ja lopuksi kuivataan. Karrageenia käytetään luomuvispikermassa hyvin vähän, vain 0,02 %."


Ravistettava/Omskakas
Eli karrageenia käytetän sen sijaan että purkin kyljessä lukisi RAVISTETTAVA! Olen kyllä ihmetellyt kerman olomuotoa verrattuna "vanhanaikaiseen" kermaan: se on jotenkin, hm, limainen.


Karrageeni valmistetaan Chondrus crispus -levästä. Chondrus crispus on punainen levä, jota kutsutaan  myös Irlannin sammaleeksi. Sitä löytyy pitkin Atlantin rannikkoa Euroopasta ja Yhdysvaltojen koillis-rannikolta sekä Tyynenmeren pohjoisosista. Irlannin sammalta tutkitaan paljon, koska se tarjoaa hyvän geneettisen mallin makrolevätutkimukselle. Sitä on nimittäin vaivatonta viljellä laboratoriossa, ja sen proteiinit, RNA: t, ja biomolekyylit ovat helposti uutettavissaHelposti viljeltävänä sen kaupallinen hyöty maksimoidaan lisäämällä sitä mahdollisimman moneen tuotteeseen...


Karrageenia saa siis käyttää luomutuotteissa. Yleensä karrageenia käytetään hyydytteenä pehmisjäätelöissä, hammastahnoissa, pehmeissä hedelmämakeisissa, vanukkaissa, salaatinkastikkeissa sekä lääke- ja kosmetiikkavalmisteissa. .

Karrageenin käytön historiasta löytyy hivenen tietoa Tiede-lehdestä (nr 11/2001). Pahaenteiseltä kuulostava karrageeni-nimi viittaakin irlantilaiseen kylään. Karrageeni keksittiin ilmeisesti Irlannissa 1850-luvulla. Irlannin länsirannikolla sijaitsevassa Carrageenan-nimisessä kylässä havaittiin, että lisäämällä kiehuvaan maitoon vähän merilevää saatiin vanukasta.

Myöhemmin tehdyn tarkemman kemiallisen tutkimuken mukaan karrageeni on ns. fyko- eli leväkolloidi. Kolloidilla tarkoitetaan liuosta, jossa liuenneena aineena on suurikokoisia molekyylejä tai pienien molekyylien muodostamia tiiviitä ryhmittymiä. Kolloidiliuos on hyytelömäinen. Karrageenia saadaan keittämällä leviä. Ennen käyttöä karrageeni puhdistetaan alkoholikäsittelyllä. Prosessin lopputulos on hyydyke, jolla voi ruuanlaitossa korvata eläinperäisen liivatteen. Karrageenia ja sen ”sisartuotetta”, myös merilevistä saatavaa agar-agaria, tuotetaan nykyään teollisesti erityisillä leväviljelmillä eri puolilla maapalloa. Saanko edes luomuviljeltyä levää? Tuskin.

Irlannin jäkälä Chondrus crispus

Luonnollista?
Kaikki on luonnosta. Samaa punaista levää käytetään muoveissakin. Lisäineet ruuassa tekevät ruuasta yhtä luonnollisen, kuin muovi on luonnollinen osa jokapäiväistä elämäämme. Mitä on synteettinen? Yksinkertaisin määritelmä on "kolme luonnossa erillään esiintyvää ainesosaa (molekyyli-, hiiliketjua) yhdessä eli aineet on syntetisoitu yhdeksi".  Ruokamme on siis synteettistä, niinkuin muovikin. Emme voi nyppiä lisäaineita lautaselta pois. Olen usein törmännyt ihmisten puheissa hämärtyneeseen ajatukseen, jossa kaikki synteettinen olisi peräisin fossiilisita öljyistä -ei todellakaan. Muoviteollisuus ( muovi, kulttuurimme synteettisyyden kristallisoituma) on käyttänyt aina ja käyttää nyt kiihtyvään tahtiin erilaista elävää, orgaanista materiaa tuotekehittelyssään, kuten myös  synteettinen öljy- ja kemianteollisuus -ja synteettinen ruokateollisuutemme. Ei ole mitenkään yllätys että samat lisäaineet löytyvät sekä ravinnoksi tarkoitetuista tuotteista että maaleista ja pesuaineista. Synteettistä.

Edelleenkään en ymmärrä, miksi kermassa on hyytelöitymisainetta. Luomumaidon käyttäjät ovat tottuneet ravistelemaan purkkia. Kun puhutaan lisäaineista syntyy usein yleistyksiä: kaikki ovat lähes myrkkyä. Kuitenkin on kyse siitä, että ravintomme on muokattu luonnottomaksi (lähes synteettiseksi) ja eri ainesosien yhteisvaikutuksia ei edes tunneta. Karrageenia voi "varmaan" huoletta käyttää, kun nimenomaisesti halutaan silloin tällöin hyytelöä -mikä tuskin on päivittäinen, edes viikottainen tarve.  Mutta kerma kermana! 


Kuriositeettina mainittakoon karrageenia käytettävän myös liimana sekä vesivärien sideaineina.  (Coloria-sivu)




HYLA hyi, hula hei
Toinen kammotus on HYLA-merkki,  joka aiheuttaa ikänäköisellekin silmäkulmaan ilmestyessään vielä luonnollisen torjuntareaktion. Senkin suhteen on täytynyt alistua: mm luomukerma on HYLA-merkitty, joka on Valion oma patentti. Hyla-merkitty tuote on siis vähälaktoosinen, joissa tuotteiden luonnollinen laktoosi on pilkottu lisättävän laktaentsyymin (kenen ohutsuolesta?) avulla glukoosiksi ja galaktoosiksi. Eli se siitä luonnollisuudesta luomunkaan kohdalla -aina. Parasta olisi hakea tinkimaitoa (näin aikaisemmin teimmekin, kun pieni lehmätila oli vielä naapurissa). Maidon sietämisen aikuisena sanotaan olevan geenissä tapahtuneen mutaation seurausta. 


Ymmärrän laktoosi-intolerantteja. Luonnollista maitoa sitämättömiä on noin yksi viidesosa Suomen väestöstä ja maito ei heille kertakaikkiaan sovi. Suurimmalla osalla maapallon aikuisväestöstä on laktoosi-intoleranssi, eli heidän ohutsuolensa ei tuota maitosokeria pilkkovaa entsyymiä. Heille on olemassa tarjolla runsaasti ei-maitoisia tuotteita, jopa maitotyyppisiä juomia soijasta, kaurasta, speltistä. Voisiko maito jäädä niille joille se sopii, maito maitona? Maito-mutageeniä kantavat ovat vähemmistö. Globaali maitobisnes ei taivu. Miksi maidosta on tullut niin keskeinen osa ruokavaliotamme? Maitoa tuotetaan lehmien luonnollisen elämän kustannuksella. Tehomaidontuotanto on koneellistanut lehmän. Maitojauhetta on lähes kaikkialla, kaikessa, taitaa olla jopa muovissa... 

Kivikautisen ravinnon tutkijan mukaan maitoon sopeutuminen vie ihmisiltä noin 50 sukupolven ajan. Lehmän, hevosen, poron, lampaan ja vuohen maito on ollut monissa kulttuureissa keskeistä ravintoa jo tuhansien vuosien ajan. Keräilijä-metsästäjät eli ns "kivikautinen" ihminen ei käyttänyt oletettavasti maitoa (eikä viljaa). Maitoa nauttiville suomalaisille maitosokeria siedättävä geenimutaatio on levinnyt todennäköisesti paimentolaiskulttuureista tuhansia vuosia sitten. Useinmiten maito nautitaan hapatettuna, juustoina, herana ja kermana, harvoin raakana.

Turun kauppahallista saa kyytön tinkimaitoa. Tinki-maitoa ei saa myydä hygienia-lainsäädännön vuoksi, siksi maito myydäänkin kylpymaitona. Kylpymaitoa tiedetään käytettäneen ainakin turkkilaisissa haaremeissa...


9. maaliskuuta 2011

Parsimisen taide

Yhden kauneimmista villapaidoista olen nähnyt Outi Heiskasen yllä: tumman harmaa villapaita oli parsittu sieltä täältä kirkkaan värisillä langoilla. Parsimisen taidetta. Siitä on kauan, yli 20 vuotta. Sain silloin inspiraation parsia villapaitojeni hihansuita erivärisillä langoilla. Hihansuut näet menevät rikki puulämmittäjällä: ainakin minulla villapaidan hihat toimivat vaistomaisesti patalappuina uunin luukkuja päivittäin avatessani. Olen kyllä kuullut muillekin käyvän näin. Lempivillapaitani oli parsittu kyynärpäitä myöten eri värein ja huolella. Minulla oli tuolloin pienet lapset. Äitini halusi auttaa ja nappasi kevään kynnyksellä kaikki villavaatteet pestäväkseen. Ihanaa. Jonkin ajan kuluttua sain raikkaat puhtoiset villavaatteet takaisin varastoitavaksi odottamaan uutta talvea. Lempipaitaani käyttäisin kesän viileinä iltoina ja nuotiolla, mutta... mutta paitaani oli ilmestynyt uudet hihat, siistit yksiväriset! Voi ei, mutta äidin tarkoitus oli mitä parhain.

Parsimisintoni laantui vuosiksi. Tyydyin reikäisiin, kunnes ymmärsin löytäneeni kotimme vintiltä jotain hyvin kaunista ja arvokasta. Kotimme on vanha koulu jossa on ennen meitä asustanut muunmuassa puuseppä. Hänen jäljiltään vintti oli täynnä erilaisia puisia pulikoita, raakapuupaloja, joista saattoi vain aavistaa tulevan muodon, sorvattuja aihioita ja hiottuja osasia. Puupyöriä oli jos jonkin näköisiä ja kokoisia - leikkiautoihin. Yhdessä puupyörämallissa, josta oli myös jäljellä eri työvaiheita, mutta vain muutamia viimeistellyn hiottuja, ei ollut lainkaan akselille läpireikää. Pyörässä oli kyllä reikä joka oli paremminkin sorvattu monttu. Lisäksi vintillä oli saaveittain puisia nappien, papiljottien ja leikkipianon aihioita. Vinttimme on ollut runsauden sarvi ja ehtymätön materiaalivarasto, josta lapset ovat ammentaneet aineksia luomisintoonsa ja leikkeihinsä.  Suosittua leikkilinnoitusten rakennusmateriaalia olivat karkeasti sorvatut ontot tolpat, toisesta päästään paksummat tapit.  Näitä "tykin piippuja" oli laatikoittain.  Koulun satavuotisjuhlia järjestellessämme osui käteeni päästään kauniin pyöreäksi hiottu tappi. Vaistomaisesti etsin käsiini kauniisti hiotun montullisen pyörän ja kas, ne sopivatkin yhteen! Aivan selvästi sieni!  Mutta mikä sieni!?


Pian selvisi että parsimissieni!


Parsimissienen ontto jalka on neulojen säilytystä varten. Tämä työkalu on varsinkin sukkien parsimisessa todella oiva apu. Sieni työnnetään sukan sisälle ja reikä, joka usein on kantapäässä, vedetään kireälle sienen hatun päälle.


Reikää kannattaa siistiä leikkamalla riekaleet pois. Näin sienen päälle kiristettynä saa parsittua "loimet" tasakireiksi ja kantapään muoto ja koko säilyvät.


..ja  parsitaan, eli poimitaan loimet parsinneulalla vuoroin yli ja ali. Jokainen parsinrivi täytyy parsia kiinni emosukkaan. Parsinneulassa täytyy olla riittävän iso silmä villalangalle ja itse neula ei saisi olla liian pitkä, kärki  terävänpuoleinen.


Tämä on ristikko-, eli korinpohjaparsintaa. Ehkä olisin voinut parsia loimivaiheen kunnolla emosukkaan kiinni ja tiiviimpi parsinta kestää kantapohjassa paremmin. Parsia voi myös sikin-sokin viistottain.

Mutta kun tuuli laantuu ja kevätaurinko lämmittää, istahdan ulos kelkkaan pärekopallinen rikkinäisiä villasukkia mukana...

Parsiminen kuuluu villeihin käsitöihin. Villit käsityöt ovat kesyttämättömiä, alkuperäisiä, hauskoja, vapaita puntareista ja mittanauhoista ja joilla on oma paikka käsitöiden ekosysteemissä. 

7. maaliskuuta 2011

Maaliskuu maata maalaa ja on parsimiskuu

Aika siirtyä kahvitunnille ulkouhuoneeseen:


Auringon maalatessa maisemaa siirryn pärekopallinen rikkinäisiä sukkia kahvittelukelkkaani...pidän parsimisesta! Varsinkin jos saan parsia eri värillä kuin parsittava sukka tai hihansuu. Oiva tapa nauttia kevättalven d-vitamiinitarjonnasta ja saada väriä poskipäihin. Ajankohta sopii myös parsimisen ulkoistamiselle mainiosti, sillä muut piha- ja puutarhatyöt odottavat vielä lumen peitossa.

Tunnetko työkalun:


Lupaan blogata myös muista villeistä käsitöistä. Villit käsityöt ovat kesyttämättömia, vapaana juoksevia, alkuperäisä ja erityisen hauskoja...