27. syyskuuta 2011

David Rothenberg ja Risto Isomäki valasiltapäivässä Turun Kirjamessuilla

David Rothenberg saapuu Turun kirjamessuille Halikonlahti Green Art-tapahtuman kutsumana lauantaina 1.10.
Ohjelma:

klo 11.20 Agricola-lava:
Mies, joka soitti valaille musiikkia! Professori, kirjailija, muusikko David Rothenberg ( USA) kertoo kirjoistaan Survival of the Beautiful ja Thousand Mile Song. Haastattelija taiteilija Tuula Nikulainen
klo 14.00 Jurtta: David Rothenberg, avoin lehdistötilaisuus
Klo 15.00 – 18.00 Valas-iltapäivä (kokoustila 3, 2krs): Vieraina David Rothenberg ja Risto Isomäki! Professori, kirjailija, muusikko David Rothenberg kertoo kirjoistaan Survival of the Beautiful ja Thousand Mile Song kuva- ja ääninäyttein. Kirjailija Risto Isomäki kertoo valaiden merkityksestä luonnolle ja ihmisille. Juontajina taiteilija Tuula Nikulainen ja fyysikko-valasaktivisti Rauno Lauhakangas.
ILTA:
klo 21.00
Kåren David Rothenberg soittaa valaiden musiikista ja valaiden kohtaamisista inspiraationsa saaneita sävellyksiään.

Turun kansainvälisten kirjamessujen teema ovat suvut. Messujen ohjelmapäällikkö Kari Kettula innostui valasteemasta kuultuaan nimenomaan valaiden sukulaissuhteet ja perhesiteiden muistuttavan suuresti meidän ihmisten sukujärjestelmiä.  Lisäksi viimeisimmän tutkimuksen mukaan valaiden aivoista (kaskelotti) ja ihmisten aivoista löytyy sama elin, joka säätelee empatiaa, tunteita ja luovuutta!
Tarinoita valaista jurtassa: Magga Grönlannista ja Rauna Lauhakangas Suomesta

Messuohjelma

20. syyskuuta 2011

RAVINTOKETJUISSA - FOOD CHAINS

http://halikonlahtigreenart.blogspot.com/

Halikonlahti Green Art III

Ravintoketjuissa - Food Chains

Näyttely käsittelee ruokaan ja maankäyttöön liittyvää politiikkaa, ravintoketjuja, energiaa ja jätteitä. Sen lähtökohtana on ekologia. Halikonlahti Green Art on viime vuosien aikana käynnistänyt lähialueella prosesseja, joissa Salon taidemuseoon ja ympäristöön on luotu uusia teoksia paikallisten osaajien osallistumisen kautta. Ravintoketjuissa-näyttelyyn on kasvanut taideteoksia, joista useissa ympäristömme elävät prosessit ovat vahvasti läsnä.

Yleisö pääsee osaksi ravinnon ja energian taiteellista kiertokulkua leipomalla, sähköistämällä syksyn marjasatoa ja nauttimalla Ketjukahvilan antimia. Kaikki ravintoketjun osaset; tuottajat, hajoittajat ja kuluttajat ovat jollain tavoin osallistuneet näyttelyn rakentamiseen ja sen lopulliseen muotoon. Myös näyttelyn huonekalut kiertävät. Näin vältetään näyttelyrakentamisen aiheuttama aineen kierron pysähtyminen ja varastoiminen.

Ravintoketjuja kuvaavissa malleissa ihminen piirretään ketjun huipulle, mutta todellisuudessa huippua ei ole, sillä kaikki kiertää. Varsinainen huipun muodostavat ihmisen toiminnan seurauksena syntyneet jätevuoret ja hajoamattomien ja myrkyllisten yhdisteiden kertymät, jotka aiheuttavat sairautta, hedelmättömyyttä, elinkelvottomia alueita. Ikiaikainen, jokaisen huulilla käynyt sanonta “minkä taaksensa jättää sen edestänsä löytää” konkretisoituu parhaillaan ravintoverkostoissa. Verkostoon on syntynyt vaurioita, joissa prosessit jatkuvat, mutta joita ihmisaistit eivät enää erota kierron pituuden muuttuessa tuhansiksi, jopa miljooniksi vuosiksi.

Ravintoketjuissa-näyttely piirtää näkymätöntä näkyväksi, herättää aistit ja rohkaisee muutokseen. Muutoksen siemenet kylvetään lähiympäristöön ja siksi näyttelyn Ketjukahvilaan on perustettu siemenpankki, jonne yleisön toivotaan tuovan paikallisia siemeniä talletettavaksi ja kylvettäväksi tulevia vuosia varten.


Ravintoketju on yksinkertaistettu kuva aineen ja energian kulusta maapallollamme, jossa eliöt, maapallon asukkaat, on jaettu tuottajiin, hajottajiin ja kuluttajiin. Tuottajat mahdollistavat elämämme yhteyttämällä auringonvalon avulla hiilidioksidia ja vettä synnyttäen elämälle eväitä: happea ja ravintoa. Todellisuudessa kuulumme moniulotteiseen verkostoon, jossa oma ravintoketjumme on täysin riippuvainen monista eliöistä, hyönteisistä, madoista, pölyttäjistä, lahottajista, bakteereista... Kaikki verkostoon osallistujat asuvat kodeissa, kreikaksi “oikos” josta ympäristön moninaisia suhteita tutkiva tiede ekologia on saanut nimensä: “kodin tähden, kodin oppi”.
Ulla ja Tuula syyskuussa 2011



Lunch with Cows , videolink : Lounas lehmien kanssa, Kultivator 

13. elokuuta 2011

Festihval - Festiwhale - Valasjuhla

Valastapaaminen Lofooteilla
Ensimmäinen valastapaaminen " DIY Whalefestival" Lofooteilla keräsi yhteen noin kaksikymmentä tutkijaa, musiikkoa, taiteilijaa sekä muita valaiden ystäviä pieneen saareen Henningsvaerin kupeeseen. Suunnittelemme ensi vuodeksi uutta valas-aiheista tapaamista, jolla saisimme tavoitettua laajempaa yleisöä, varsinkin norjalaisisa lapsia, nuoria ja kasvattajia. Nyt juhlistimme valaita lähes ilman norjalaisia.

Osallistujat tarkkailivat valaita pienryhmissä kiikareilla ja kuunntelulaitteilla purjehtien ja Zodiac-kumiveneellä. Näimme vilauksia pyöriäisistä, valkokylkidelfiineistä ja miekkavalaista. Kuuntelemalla saimme tuntuman voimakkaasta äänisaasteesta merenpinnan alla: sekoitus erilaisten moottoreiden jylinää läheltä ja kaukaa. Meriretkien jälkeen jokainen osallistuja arvostaa suunnattomasti Henningsvaerissa tutkimusasemaansa pitävän Heike Vestersin tekemää työtä valaiden käyttäytymisen parissa: yksin hänen valaiden kommunikaatiota huikean tarkasti taltioivien äänitysten metsästämiseen on kulunuta tuhansia tunteja odotusta, satoja merimatkoja ilman valaanpyrstön heilahdustakaan. Meri on suuri. Valaiden tiet tutkimattomat.

Umru Rothenberg, Heike Vesters (Ocean-Sounds) , Osma Kortetjärvi, prof. Jarle.T.Nordeide (UiN, Bodö)

Pyöritimme valas-aiheista ohjelmaa Henningsvaerin keskustassa Ocean Soundin -tiloissa: esitelmiä, elokuvia, tarinankerrontaa sekä valasmusiikkia ulkona laiturilla. Jatkossa kutsumme tätä taiteen ja tieteen yhteisvoimin synnytettyä tapahtumaa valastapaamiseksi. Festivaali- nimitys johtanee harhaan, vaikka juhlistammekin suuria hengenheimolaisiamme muusikin, taiteen ja tieteen keinoin.
Festihval tai festiwhale sopisi mielestäni valasjuhla-tapahtuman nimeksi, mutta taitaa olla niin, että sanoilla leikittely ja leikin ymmärtäminen on vain yksin suomenkielen rikkaus  sekä ominaisuus.

Tapahtuman tavoite on lakkauttaa valaanmetsästys ilman että puhumme valaanmetsästyksestä. Keskitymme valaiden elämään, tuntemattomiin sukulaissieluihimme, joiden ääntely ja kommunikaatio ovat yhtäläistä maapallon muihin eläimiin verrattuna vain ihmisen kanssa. Puhumme valaiden laulusta, runoudesta, kommunikaatiosta, valasperheiden sosiaalisesta elämästä, valaiden elämänkaaresta. Kerromme vanhoja valastarinoita, joissa ihmiset ja valaat kohtaavat ja kommunikoivat.
Lasse-Marc Riek soitti äänimaisemaa joka koostui miekkavalaiden ja pallopäävalaiden ääntelystä.   
Fyysikko ja valasaktivisti Rauno Lauhakangas (CERN) esitelmä valaiden kommunikaation visualisoimisest
Rauno Lauhakangas esitteli meille ihmisten ja valaiden muinaista kommunikaatiota mm vanhoja kalliomaalauksia ja kalevalaisia kansanrunoja tulkiten.
Rauno´s Whale Watching Web and Whale Encyclopedia
















Rauno on kehitellyt valaiden ääntelyä kolmiulotteiseksi kuvaksi muuntavaa laitetta eli  "valaskielenkääntäjää".  Ei niin, että hän väittäisi kuvien olevan yksi yhteen valaiden kommunikaation kanssa. Laite havainnollistaa oletusta, jossa  ääniaallot muodostavat valaiden aivoissa ja mielikuvissa moniulotteista visualisointia informaatiota maisemasta, viestin lähettäjästä, ryhmästä, ympäröivästä valaan todellisuudesta, ehkä tunteista ja estetiikasta.
( sivumennen: mielenkiintoista, sillä kotiin tultuani luin uutisen, jossa kerrottiin sokeille ihmisille  kehitetystä 3d laitteesta joka muuntaa ympäristöä äänen avulla kolmiulotteisiksi visioiksi - kuin valaannäkölasit Raunon teoriaa mukaillen.)

talk by Prof. M. Timme & Dr. Jan Nagler (MPI): uusia metodeja valaiden ääntelyn analysointiin ysikkasta ja harvinaisten/kadonneiden kielten tutkimuksesta. 
Valaan kommunikaatio on monimutkaista ja sävyiltään rikasta sisältäen mm. valaiden yksilökohtaisia signeerauksia, koodeja.  Heike Vesterin valmisteilla olevan väitöskirjan Göttingenin (Saksa) yliopiston fysiikan laitokselle yksi tavoite onkin määritellä valaiden ääntely kieleksi.

Filosofi David Rothenberg ja poikansa Umru Rothenberg soittavat valasmusiikkia Ocean Sounds -aseman edustalla

Valaiden lahtaus ja norjalaiset lahtivalaat
Voiko valaista puhua ilman valaiden metsästystä, joka käsittämättömästä syystä jatkuu voimallisena ja jopa uudelleen voimistuvana juuri pohjoismaissa?

Se on vaikeaa. Norjalaiset tappavat lahtivalaita (minke whale). Lahtivalaat ovat suuria hetulavalaita, jotka käyvät lisääntymässä trooppisilla merillä maapallon eteläisellä pallonpuoliskolla ja palaavat kantavina ruokailemaan pohjoisen ravinnerikkaille merille -päätyäkseen lahdattavaksi! Voitteko kuvitella mitään muuta nisäkästä sallittavan metsästettävän kantavana? Ei armoa, eikä kunnioitusta näiden valaiden kymmeniä tuhansia merimaileja kestäville valelluksille. Norjalaisten pyyntikiintiö on tänä vuonna suurempi kuin koskaan sitten vuoden -86 valaiden metsästyksen kieltävän kansainvälisen sopimuksen, yli 1300 yksilöä. Näistä useat ovat kantavia. Lisäksi lahtauksen seurauksena mereen jää kuolemaan "huonoja osumia" tai saaliksi jääneitä "liian pieniä" valaita - nämä, jos joku ne löytää ja vaivautuu raportoimaan, huomioidaan kiintiöissä. Valaanpyyntialuksilla ei enää matkusta ulkopuolista tarkkailijaa tai eläinlääkintä-asiantuntijaa.
Valaanpyyntialuksen tunnistaa "variksen pesästä" eli tähystystornista (jossa musta vyö), sekä norjalaisten lahjasta maailmalle:  automaattisesta, valaan sisällä räjähtävästä harppuunasta.
Lahtivalas on edelleen vaarantunut laji kansainvälisessä luokituksessa, mutta norjalaisten "omien tutkimustensa" mukaan, jotka eivät ole julkisia, kanta on elpynyt riittävästi ja norjalainen metsästys on "kestävää". Maailmassa ei ole yhtään valaslajia joka olisi tieteellisesti todistettavasti elpynyt sellaiselle populaatiotasolle joka kestäisi metsästystä.

Minke whale
finnish = english:
lahti = bay, cove, butcher, slaughter
lahti valas (lahtivalas) = minke whale

Suomenkielinen nimi valaalle on LAHTIvalas. Nimitys antaa mielikuvan valaan olevan "syntyneen lahdattavaksi" tai "se tavallisin lahti", saalis, valaanmetsästäjälle. Sana lahti on suomalais-ugrilainen kantasana ja tarkoittaa meren tai järven muodostelma, jossa vesi työntyy pitkälle mantereeseen kuuluvien maa-alueiden väliin , englanniksi bay tai cove. Kielessämme lahti tarkoittaa myös teuraseläintä ja teurastusta : lahti, lahtaus, lahdata. Nykysuomessa sana sisältää ajatuksen massateurastuksesta, eli samanaikaisesti teurastetaan useita eläimiä tai yksittäisen eläimen erityisen raa´asta teurastuksesta. Sattumaa?
Sana lahti (muodostelma vedessä) on todennäköisesti antanut nimen valaalle - eikä päinvastoin: valaiden massateurastus nimen luonnonmuodostumalle. Valaiden metsästys lahdissa on mahdollisesti synnyttänyt lahti-sanalle uuden merkityksen. Lahti teurastus-merkityksessä on näin ollen ollut yhtä kauan käytössä, kuin on harjoitettu valaiden pyyntiä lahdissa.

Ruotsin kielessä minke whale on lahtivalas eli vikval. Kyky erottaa eri valaslajit toisistaan ei ole ollut valaanmetsästäjien vahvuuksia; norjankielinen minkevhal on mahdollisesti saanut nimensä kuuluisalta valaanmetsästäjältä Meincke  -nimeltään, joka erehtyi luulemaan lahtivalasta sinivalaaksi.

Perinteitä kunnioittaen lahtaus jatkuu
Lahtaus on elävää perinnettä: perinnelahtaajat niin Fär-saarilla kuin Japanissakin ajavat delfiinit ja pallopäävalaat (Pilot whales) sukuryhmineen lahtiin, sulkevat lahdensuut ja teurastava kaikki eläimet julmasti teräaseella niskaan lyöden, silpoen. Tämä on sallittua EU:ssa ja pohjoismaissa "perinteen vuoksi". Jos haluat, niin löydät videomateriaalia tästä perinteestä youtubesta. En halua liittää linkkiä tähän, niin on karmivaa katsottavaa. Jos et ole nähnyt elokuvaa Cove, niin katso! Tässä myös Seashepherdien linkki "operaatio Fär-saaret". Googlaamalla Pilot whales saat osumina etupäässä tietoa pallopäävalaiden kohtaloista Fär-saarelaisten jokavuotisessa lahtausrituaalissa.

Biologisesta näkökulmasta lahtaamisessa menetetään lähes aina yksi kokonainen geenipooli. Pallopäävalaat ovat sosiaalisia ja toisistaan huolehtivia valaita, jotka pystyttelevät äidinpuoleisissa suurissa sukuryhmissä koko elinikänsä. Pallopäävalaita on tutkittu vähän ja niistä on niukasti tietoa saatavilla. Yksi merkittävimmistä pallopäävalas-tutkijoista on tällä hetkellä juuri Heike Vesters.

Monille pallopäävalaat ovat tulleet tutuiksi valaiden rantautumisista kertovien uutisten kautta. Pallopäävalaiden sosiaaliset siteet ovat yksi selitys juurin niiden usein toistuville massarantautumisille. Yksi sairas yksilö, ja sen tarve hengittää, saattaa vetää mukaansa koko lauman vaaralliselle matalikolle. Pallopäävalaiden ääntely on ehkä ryhävalaan laulun jälkeen yksi kaikkein monimuotoisimmista. Kuulon merkitys on eläimille valtava ja kuuloelimet erittäin herkät. Usein rantautumisen alkusysäyksinä pidetäänkin kuuloelimen vaurioitumista ehkä sukellusveneiden ja laivojen kaikuluotauksista tai merenalaisista räjähdyksistä ja järistyksistä. Myös lahtien rehevöityminen on lisännyt korvien parasiittiongelmia. Viimeisin massarantautuminen on nähty Skotlannissa (linkissä artikkeli joka myös valaisee pallopäävalaiden sosiaalista käyttäytymistä).

Lahtausta suurilla vesillä
Valaiden ajaminen ja sulkeminen lahtiin teurastettavaksi on ollut helpoin tapa lahdata laumoittain liikkuvia valaita. Usein lahtauksen kohteeksi ovat joutuneet juuri matrilineaarisissa perhelaumoissa vaeltava valaat, jotka kerääntyvät lisääntymään ja synnyttämään lämpimiin merenlahtiin ja jokiin: pallopäävalaiden lisäksi ainakin miekkavalaat ja maitovalaat.

Joidenkin suurvalaiden lahtaus on ollut myös erityisen helppoa isoilla vesillä ja pyyntialuksista käsin valaiden käyttäytymisen vuoksi: valaat eivät jätä perheenjäseniään tai kumppaneitaan pulaan, vaan auttavat toisiaan henkensä kaupalla. Juuri tämä empaattinen ja sosiaalinen ominaisuus mahdollisti suurimman hammasvalaan, kaskelotin, teurastamisen sukupuuton partaalle. Kun yksi kaskelotti saatiin harppuunan päähän rimpuilemaan, muut riensivät auttamaan ja näin metsästäjät saivat poimittua harppuunoillaan yhden toisensa jälkeen. Kaskelotti eli sperm whale on se, jonka pääkopasta saadaan puhdasta öljyä, spermaseettia, noi 8 tynnyriä. Mainita voi vielä että valaat eivät suinkaan kuole harppuunaan, joka nykyään räjähtää valaan sisällä, vaan se lopuksi hukutetaan. Salliiko norjalaiset hirvieläimille tämän saman?

Valaanpäävaha eli spermaceti on Eu:n tullivapaiden maataloustuotteiden luettelossa nro: 1521
Merkillistä, miksi kukaan vielä haluaa lahdata valaita? Metsästys näyttäytyy täysin kannattamattomana puuhana ja Norja tukee runsaskätisesti valaan metsästystä. Valaan liha sisältää huikean korkeita ympäristömyrkkypitoisuuksia: kadmiumia, lyijyä, dioksiineja. Grönlannissa valaan ja hylkeen lihan syönti on johtanut tilanteeseen jossa lasten imettäminen on kiellettyä äidin rintamaidon korkeiden myrkkypitoisuuksien takia. Mihin perustuu puolestaan japanilaisten tieteellinen metsästys? Tosin tänä vuonna Seashepherdit saivat erävoiton, Japanilaiset keskeyttivät lahtauksen eteläisellä Tyynellä merellä. Onko kiinnostus valaisiin taloudellinen? Mahdollisesti uusi (tai uusvanha) luonnonresurssi lääke- , kemian- ja varsinkin voiteluaineteollisuudelle. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin: valaan öjyt sisältävät yhden luonnon pisimmän ja stabiilimman molekyyliketjun. Öljyjen estereitä ja muita kemiallisesti eristettyjä öljyjen ainesosia käytetään polymerisaation (muovit) sekä syntetisaation ainesosina. Miksi EU:n tullivapaiden maataloustuotteiden luettelossa spermaceti eli valaanpäävaha tai -öljy on ylipäätään mukana ja numerolla 1521?

Kolmen maan lahtimarssi
Tämän vuotinen IWC-kokous päättyi kalabaliikkiin: Islanti, Norja ja Japani marssivat ulos estääkseen äänestyksen Brasilian ja Argentiinan ajaman eteläiselle Atlantille perustettvasta valaiden suojelualueesta. Miksi ihmeessä? Yksi asia on selvää: maailman ihmisten suuri enemmistö ja myös valtioiden enemmistö eivät hyväksy valaiden metsästystä. Mistä valassodassa on oikeasti kyse?

Voiko ihmisen "elinkeinotoiminnalla" olla muita vaikuttimia kuin raha? Epäilen.
Siksi tukekaamme valasturismia. Kuunnellaan valaiden laulua, valasmusiikkia. Hakeudutaan katsomaan ja kuuntelemaan näitä ihmeellisiä meren otuksia, joista tiedämme niin vähän. Tiedämme että valasturismiinkin liittyy ongelmia, joista eläinsuojelijat ovat kiivaita, mutta yhteisiä sääntöjä yritetään luoda koko ajan.

Ensi vuonna järjestämme toisen kansainvälinen valastapahtuman Lofooteilla: valaan laulun, kommunikaation ja sosiaalisen elämän ympärillä. Meillä on heistä paljon opittavaa!





Sitä ennen: valasjurtta pystytetään Turun kansainvälisille  kirjamessuille: 30.9 - 2.10.2011
mukana ainakin David Rothenberg, Rauno Lauhakangas ja allekirjoittanut. Valasmusiikkia ja -tarinoita sekä mielenkiitoista tietoa valaiden ja ihmisten välisestä ikiaikaisesta kommunikaatiosta. 


Lisää valaista ja valasturismista tästä

8. heinäkuuta 2011

DIY Friends Whale Festival Lofoten Henningsvaer

Welcome to Celebrate the Beauty of the Blue Planet and Whales with us!
Heike Vesters, David Rothenberg, Rauno Lauhakangas, Lasse-Marc Riek and Tuula Nikulainen.

CELEBRATION WITH FRIENDS CONTINUES IN THE WHALE POET YURT AT
 TURKU BOOK FAIR 30.9-2.10

PROGRAM here

Registration and more info: heike_vester((att))ocean-sounds.​com
http://www.ocean-sounds.com/eng/

Info also tuulanikulainen((att))gmail.com

Article about Heike and Ocean-sounds in Finnish VOIMA-magazine:
Lue Voima-lehden artikkeli Heiken valastutkimuksesta  "Lofoottien kaunottaret"



PROGRAM:
Lofoten Whale Festival – Henningsvaer 01.-06.08.2011

A meeting of humans and whales: science, music, art and tourism

A one week gathering celebrating the culture and nature of our cetacean species in the Lofoten waters: pilot whales, killer whales, different dolphins, harbor porpoises, minke whales, fin whales and humpback whales. There will be talks, special tours with scientists, naturalists, artists and musicians to introduce the wide human ways of relating to these mysterious and fascinating animals. A group of internationally-known researchers from many different fields will converge upon Henningsvær in early August to present the facts and mysteries we have discovered about these important ocean creatures. National and International renowned artists will present their work and interact with the whales, people and nature of Lofoten.

The goal will be to raise awareness, educate people about the marine ecosystem and its wonderful creatures, embedded in artistic and fun activities!

Actions:
*Sailing trips to find the whales and play music for them, film interactions, do research
*Talks, films, presentations about whales and the marine ecosystem at the Ocean Sounds Center
*Concerts: downstairs at the Ocean Sounds center (or at local coffee shop)
*Discussion rounds & party
...open for your own action...

Objective:
To celebrate the importance of the cetaceans in arctic Norwegian waters, to educate children and people and to enhance the experience of visitors to Henningsvær and to boost the local tourist economy.

Accommodation: bring your own tent or spend some nights at the hotels, Rorbuer, or hostels in Henningsvaer.

Food: we will arrange for a low budget soup kitchen on the island, otherwise use the variety of restaurants and cafes in Henningsvaer.

Costs & funds: this is a low budget event, so travel, accommodation and food has to be covered by the participants, unless we will get extra funds. If you have an idea where and how to get funding, please do not hesitate to get into action!
There will be cover charges for music events and boat excursions, the rest of the activities should be free.

Donations are very welcome!!

Whale-festival in Henningsvaer
The fascination of animals that are mysterious to us has always attracted our minds. Whales are creatures that because of their, for us remote aquatic life, have always been “food” for stories of monsters and secret lands. Throughout history people have been scared, or delighted by the sight of such sea “monsters”, there are both stories of hunting to extinctions out of pure greed and stories about cooperative and even life saving moments with dolphins and whales. During the last century people managed to almost erase all whales and dolphins form our planet, but in the last minute it was stopped due to a greater respect for those creatures of the sea. Instead non lethal whale watching developed all over the world with great success. People started to love and admire those animals. Likewise in science whales and dolphins have become a fast field of studies from genetics to behavior or medicine, we started to learn a lot about those mysterious animals.
However, we still have to learn a lot and not even half of their biology is known to us.

In Henningsvaer on the Lofoten islands, 68 degrees north, is where both whales and fishermen live. Here is where we want to celebrate life in the sea in coexistence with people.

Why?
Because it is unique, fascinating and beautiful!

All year round different species of whales visit the water around the Lofoten islands. During the summer months you find most species in the Vestfjord, from the local small harbor porpoises, to different dolphins (Atlantic white sided and beaked dolphins), smaller baleen whales such as minke whales (9m) to larger ones like the humpback whale (14m) and the second largest whale in the world, the fin whale (24m). However, some highly social whales come in family groups as well, the matrilineal killer whales and long-finned pilot whales. Especially pilot whales are regular visitors and may stay for a week. Often they are curious about the boat and come very close, sometimes they allow us to stay for a longer time, or they just inspect us, may whistle to us and then leave again. You never know with these whales!
Musician and Philosopher David Rothenberg has interacted with music and different kind of whales all over the world. He will come to Henningsvaer and will try to play his clarinet to the pilot whales (and other whales) to document their reaction in form of vocal interactions, behavior in air and movement. We will document this interaction with audio recordings and filming as well as pictures and GPS locations.

People participating and visiting the festival can witness this and get an introduction to our research either out at sea or in form of lectures, slide shows, films and discussions at the center. Our goal is to create a bridge between the fascinating world of the whales and people. We want to show the beauty of the whales’ lives, their appearance, behavior, sounds and communication with their environment. At the same time, we want to give art and science a platform to interact and underline the importance of life in the sea for us. To round it up, we want to give everybody the possibility to express themselves and discuss their opinion.

Background: The idea for this whale festival developed under a meeting and participation at the 3 week art and ecology exhibition “Gentle Action” in Oslo at Kunstnerens Hus, 25.10-14.11.2010.

Main Participants/base organisation:

Heike Vester

Biologist & Founder of Ocean Sounds (www.ocean-sounds.com)

Ocean Sounds is a private organization that is dedicated to the research of marine animals, public education, and conservation of the marine environment. The idea of Ocean Sounds began to be realized in August 2005 with the purpose of combining research with education and tourism. It is based in the Arctic, in Henningsvær, a small old fishing and whaling community in northern Norway, which is right in the heart of the Lofoten Islands.

Heike Vester, a biologist (Masters of Biology in Arctic Biology from the University of Tromsoe, Norway) is specialized in bio-acoustics, animal behavior & communication and animal physiology. She lives in Henningsvaer since 2004 and founded Ocean Sounds in 2005. Currently she works on a PhD in cooperation with the Cognitive Ethology Group at the German Primate Center, University of Goettingen, Germany and the Max Planck Institute for Dynamics and Self-Organization, in Goettingen, Germany.

Her intention is to organize and participate in the whale festival in order to educate the world about the whales of Lofoten, educate them about the biology and communication, and bring people from different disciplines together. By opening up the science world and combine it with art, the message may reach a lot of different people, especially children. She wants to demonstrate what beautiful nature, especially the life in the sea, the local people of Lofoten have. And, thereby creating an awareness that will foster future protection and pride for their natural environment and animals at sea and the peoples’ way of living.

The plan is to organize:
a) talks, discussion rounds and films in the science center of Ocean Sounds
b) boat excursions to find the whales and supervise/record/study the interaction between David Rothenbergs’ music and the whales’ reaction.

This event will also be a starting point for a documentary film of long finned pilot whales and humans.


David Rothenberg

musician, philosopher, writer, naturalist

www.davidrothenberg.net


David Rothenberg first came to Norway in the 1980s to work with philosopher Arne Naess. He later translated Naess’s Ecology, Community and Lifestyle into English and wrote a conversational biography of Naess, Is It Painful to Think?, which was a best-seller in Norway in 1992.

Combining his training with Naess and his work as a musician, Rothenberg has written several book on music in nature, including Why Birds Sing, which has been published in seven languages, and Thousand Mile Song, about the music of whales and his experience playing his clarinet along with them. This latter book is currently being turned into three documentary films.

Rothenberg is Professor of Philosophy and Music at the New Jersey Institute of Technology, and his latest recording One Dark Night I Left My Silent House was released on the ECM label, home of Jan Garbarek, Tord Gustavsen, and many other Norwegian musicians, in 2010.

In the summer of 2011 Rothenberg hopes to bring his music and his ideas about the sound world of whales to Henningsvær in Lofoten for a series of boat trips, first to interact live with pilot whales and their sounds (something never before documented in Norway), and then with visitors to the festival to listen to and to show how whale sounds are scientifically analyzed, and then with one or two concerts, performed solo or with local musicians, combining the sounds of the sea with Rothenberg’s style of jazz improvisation, very influenced by the years he spent in Norway and the fine musicians of this country.

The aim of these series of events will be to increase general appreciation for the beauty and presence of whales as part of the ecology of the Lofoten Islands and Northern Norway as a whole.


Rauno Lauhakangas

Physicist , whale activist

The whale activism of Rauno Lauhakangas started in Norway, Lofoten in 1990. The basic idea was presented by his 8-year old son: “The best whale conservation is whale watching”. Since those days Lauhakangas has founded several whale watching companies in Europe, co-operating in Caribbean, and even in Japan.

While working at CERN (European Organization for Nuclear Research) he was in close collaboration with the WWW research unit, and he decided to build and submit to the WWW Virtual Library a website about whale watching carrying the name www.whaleweb.org.

For the last 10 years he has studied in particular the migration of white whales in the White Sea and Northern Norway. This work has been done together with Russian scientists.

In the summer of 2011 Lauhakangas will tell stories about human and whale encounters in Fennoscandia and North-West Russia after the glacial period. He will also perform with a demonstrational device how whales communicate by using holozonic underwater images. The device is based on sounds and a laser beam.


Tuula Nikulainen

is a visual artist and environmental activist working in the field of art and ecology. Tuula’s background is in folkloristics, northern shamanism and nomads. She has studied nomad technologies, such as yurt making, and stayed with nomads in Mongolia teaching their forgotten arts and crafts, felt-boot-making. Tuula is also the founder of the community art and ecology projects Sunny Future and Halikonlahti Green Art in southern Finland. Tuula has been enchanted by whales ever since her oldest daughter Saana started her “studies” in marine mammals at a very early age about twenty years ago...
Tuula will bring a yurt to the whalefestival, and whale stories originally learnt from the Maori people of New Zealand.

More about
http://www.halikonlahti.net
http://tekotuulahdus.blogspot.com/
http://vedentaika.blogspot.com/


Lasse-Marc Riek

www.lasse-marc-riek.de

www.gruenrekorder.de

uses different forms of expression in his producing. His works are interdisciplinary and can be conceived as groups of works of both visual art (action and conceptual art) and sound art. His art of sound can be described in terms such as acoustic ecology, bio acoustics and soundscapes. Here, Riek uses acoustic field recordings, storing them with different recording media, editing, archiving and presenting them in different contexts.

Since 1997, he has operated internationally with exhibitions, releases, concerts, lectures, workshops, awards, projects and given guest performances in galleries, art museums, churches and

universities. Contributions in public media as well as in podcasts. Scholarships and artist-in-residence programs realised in Europe and Africa.

Since 2003 founder member of the audio publishing company Gruenrekorder, focusing on soundscapes, field recordings and electro-acoustic compositions, and in this connection, acting

internationally with artists and scientists.

Lasse-Marc Riek will perform a Soundscape out of orca and pilot whale signals recorded by Heike Vester.

He runs the label Gruenrekorder and released among more than 80 releases the first CD of ocean-sounds.

During the whole festival Riek will record the activities to prepare future projects like a audio work on CD and radio work, too.

A CD will be published via Gruenrekorder later this year!

Co-operation partner Gruenrekorder, Germany

Gruenrekorder understands itself as an organisation with the aim of promoting experimental music and phonography. Phonography considers nature / the environment as an acoustic experience, loaded with musical sounds. It is as a form of art and culture, that Gruenrekorder promotes phonography. We therefore organise events, lectures, publications and exhibitions as well as artistic projects in the fields of phonography and experimental music.







23. toukokuuta 2011

Tuhkaa tuulessa, emo synnyttää

Työskentelen parhaillaan Teatteri Quo Vadiksen uusimman projektin Burning Burning parissa: lavastusta ja visualisointia. Työ on tiimityötä, jossa ryhmässä heittelemme palamisen ideoita tuleen, visuaaliset elementit synnyttävät tekstiä ja päinvastoin. Lisäsi ajankohtaiset tapahtuvat tuovat lisää happea luomisen liekeille

Islanti
Kaksi päivää sitten alkoi savua nousta Islannista Vatnajökull-jäätikön kyljestä. Ei savua ilman tulta. Islannin aktiivisin tulivuori Grimvöten päätti purkautua. Nyt savupatsas ulottuu jo uloimpaan stratosfääriin asti levittäen äitimaan sisuksista kumpuavaa tuhkaa mereen, Grönlantiin, Siperiaan ja pian Skotlantiin ja ehkä muualle Eurooppaan. Eikä siitä ole kuin vuosi, kun matkustin osana tuhkakansanvaellusta purjehtien, junaillen ja laivaillen Kielistä kotiin. Koskaan aikaisemmin ei ole osunut kohdalle niin iloista ja vapautuneen onnellista matkaseuraa: kaikilta olivat kiireet kertaheitolla tuhkapilven myötä kaikonneet. Ottaisimmepa vaarin äiti Maan palavista puheenvuoroista!

Burning Burning Quo Vadis

Tuhka 
Tuhka on kasvi- ja eläinsolukkojen palamisjäännös. Kasvien tuhkassa on kaliumia, natriumia, kalsiumia, magnesiumia, rautaa, fosfaatteja, sulfaatteja ja karbonaatteja. Aikamoista lannoitusainetta. Nykyisin energiapuun tuhkaa ei kuitenkaan suositella lannoitteeksi kasvimaalle, koska se sisältää niin paljon sinne ei-kuuluvia ympäristömyrkkyjä, raskasmetalleja, mm. kadmiumia ja lyijyä. Emme pääse karkuun virheitämme. 


Meret happamoituvat. Ennen kemiallisia valmistusmenetelmiä soodaa uutettiin meriheinien tuhkasta. Sooda on vanha saippuan raaka-aine. Soodaliuos on emäksistä, liukasta ja lipevää sekä puhdistavaa. Tuhkaa liottamalla syntyy lipeää, voimakkaan emäksistä ja syövyttävää lientä. Kuka lipeää?

Vuoroin saamme saippuaoopperaa ja toisena vuonna tuhkatkin viedään pesästä. Tuhkien viemisestä seuraa sadon väheneminen, ei ole millä lannoittaa. Elämämme on happo-emäs-tasapainottelua, niin arki ja terveytemme kuin ympäristömme vointi sekä puheenparsi riippuvat hapoista ja emäksistä.


Emäs 
Emäs-sana viittaa emoon, emään, josta meillä on myös johdannainen emätin. Ei voi olla sattumaa, että kuukausittainen munasolun irtoaminen eli ovulaatio saa aikaan emäsryöpyn emättimeen. Hedelmöittymiseen tarvitaan emäksistä siemennestettä, joka suojaa ja kuljettaa siittiöitä kohti munajohtimia. Ovulaation aikana kohdunkaulassa sijaitsevat rakkulat erittävät myös emäksistä limaa siittiöiden suojaamiseksi. Varsinainen hedelmöittyminen sekä sikiön kehitys tapahtuvat emäksisessä ympäristössä. Emättimen liika happamuus voi puolestaan estää hedelmöittymisen. Emä kuuluu äidinkielemme vanhimpaan sanastoon.

Kielen vanhimman kerrostuman sanat kertovat ymmärryksestä, jossa kaikki teot, asiat, oliot ja aineet ovat yhteydessä toisiinsa. Ruokaa tarkoittava vanha sana on pala, joka esiintyy vieläkin aamupalana, huikopalana. Palaminen on energiaa, tuhka uutta emäsvoimaa. Nykyisen ruokavaliomme palat tuottavat liikahappoisuutta.

Huopa
Olen käsitellyt paljon villaa huovuttamalla. Huovuttaminen on emäksinen prosessi jossa hyödynnetään villan heikkoutta emäkselle. Emäksisellä saippualla liuotetaan kuidun keratiinipinta, jotta saadaan kuidun pintasuomut esille ja karhelle lämmön ja muokkauksen vauhdittaen prosessia. Huovutuksessa villan käpysuomut nousevat ja kiinnittyvät toisiinsa, takkuuntuvat. Mitä kauemmin huovutetaan, sitä tiukempaa huopaa syntyy. Huopa on kuin synnytys.

Mongolia, Mankhan Sum 1992




Mongolia
Ymmärsin jotain perimmäistä vaeltaessani 90-luvun alussa Altai-vuorilla. Piikkipensasmaiseen aluskasvillisuuteen oli takertunut lampaan villoja. Mietin, miten ihmisten on täytynyt jo aikojen alussa kerätä villilampaiden karvoja talteen ja pehmittää niillä vuoteensa. Arvelen edelleen, että maailman ensimmäinneen huopa on syntynyt rakastelemalla! (ja olen saanut teorialle vahvistusta, siitä joskus myöhemmin)

Mongoliassa jurtan huopaisten seinien valmistukseen osallistuvat kaikki, lapsista mummuun ja vaariin. Vanhimmat naiset, emot, kantavat vastuun, sillä naisilla on mongolien mukaan luontaisia maagisia kykyjä, joilla varmistetaan hyvän huovan synty. Mongolien naista tarkoittavasta sananjuuresta eme johtuvat myös sanat vaimo, kätilö, lääke, parantaja, lääkäri, yrtti, lääke ja huume. 
Hevosten tai kamelien vetämä huopa syntyykin kuin taiasta: ensin naiset asettelevat villat sikin sokin ristiin rastiin äitihuovan päälle, miehet käärivät villat sydänpuun kanssa tiukalle rullalle, sitovat sen ja käärivät äidin ja tyttären vielä vuotaan. Tyttöä juotetaan lämpimällä saippualiuoksella, naiset viimeistelevät hevosten perään seuraavaksi asetettavan raskaan paketin ripsottelemalla sen päälle hapanta tammanmaitoa. Sanovat näin pyhän valkean villan säilyvän valkeana. Minusta se on myös rituaalinen ele taspainolle sekä happaman ja emäksen hedelmälliselle liitolle. Jonkin ajan kuluttua ratsastamalla vetäen pyöritetty käärö avataan. Onnenhuokaus, sillä ihme on jälleen kerran tapahtunut, villakuidut ovat tiivistyneet vahvaksi kankaaksi, huovaksi, ilman sitovia lankoja, kudetta tai lointa.

Huopa on ihmisen vanhin jaloste eli  tietoisesti raaka-ainetta jalostamalla synnytetty. Villan luontainen happamuus (ph) on sama kuin ihmisen iholla. Joseph Beuys on kutsunut huopaa ihmisen "toiseksi ihoksi".  Huopa on huuhdeltava huolella, mahdollisuuksien mukaan tasapainotettava heikolla orgaanisperäisellä hapolla. Muinaiset soturit osasivat vahvistaa huopahaarniskoitaan kastelemalla ne aika ajoin viinietikkaan (Tacitus). Ihmisen emäksiset eritteet kuluttaisivat huovan loppuun -ja tuhka. Tuhka syö villaa, joten nykyään jurtan huovat onkin suojattu puuvillakankailla tai ruokomatoilla.

Huopa ei pala, vaan muuttuu tulessa suoraan tuhkaksi.
Ematutu
Vuonna 2004 tein näyttelyä Baskimaahan eli Euskal Herriaan. Etsin vessaa. Vertailin ovitekstejä ja löysin etsimäni tavaamalla ovesta  eme-jotakin! Euskara-kielentutkiskelu tuotti mielenkiintoisen tuloksen: emätin on baskin kielellä ematutu. Sukulaisia olemme, emojen kautta! Eipä tuota olleet huomanneet baskimaahan avioituneet suomalaiset oppaammekaan...

Grimsvötn´n tuhka
Grimsvöt´n tuhka on vulkaanista tulivuoren tuhkaa, joka koostuu kivi- ja lasihiukkasista, maan kuoren sydämen palasista, eikä orgaanisista palamisjäänteistä.  
Tulivuori puhuu: liikkukaa hiljaa, ajan kanssa, pysykää maanpinnalla ja huolehtikaa ympäristönne tasapainosta lisäämällä emästä, emoisuutta, suojaa. 

Jos joku puhuu potaskaa hän suoltaa uutettua tuhkaa, syövyttävää emäksistä tarinaa.  Kaikella on rajansa. Liika syövyttää, syöpyy syöpä.

Quo Vadis Burnin Burning produktion huopaisia sitaatteja - kokeiluja Saaren kartanossa 2010. Ensi-ilta 10.9.2011
Halikonlahti Green Art

BurningBurning . The rigging.




28. maaliskuuta 2011

Huplista vaan, kevät antaa odottaa

Aamu valkeni harmaana: maaliskuun maalari ei tunnu saavaan maalausta aikaiseksi: taas on taulunpohja uudessa lumisessa pohjamaalissa. Miten se näyttääkään niin harmaalta! Keväisen lohdun tuo vanha sanonta: "‎joka takitta lakitta maaliskuussa halkoja hakkaa, se kintaat kädessä toukokuussa sontaa kantaa"...

Lisäaikaa sisä-kädentöille

Kerron huplista ja hupliköysistä. Ehkä keksit niille keväistä käyttöä! Ikkunalaudat ovat täynnä orastavia tai vielä itäviä kasvualustoja. Köysillä voi loihtia lisää kasvatustilaa virittelemällä amppeleita.  Tai jos et ole viherpeukalo, vaan paremminkin ikiliikkuja, köydet ovat parhaita hyppynaruja! Puisella hupli-ukolla saat näppärästi aikaiseksi oikeaa köyttä. Materiaaleiksi sopivat mainiosti matonkuteet.




Mikä hupli?

Sain joulun alla pullean kirjekuoren ystävältäni Turkka Aaltoselta. Sisältä löytyivät puinen vekotin ja piirretyt vekottimen käyttöohjeet.  Ensikatsomalla hupliksi nimetyn vekottimen toimintaperiaate ei selvinnnyt - oli pakko tarttua hupliin.


Yllätyspostin ajoitus oli loistava. Samaan aikaan suunnittelin Salon kaupungin Polku-projektin työpajaa teemalla "Aika - käsityöt". Hupli antoi vauhtia, sisältöä ja uusia ideoita. Hupli on Turkka Aaltosen mukaan ikivanha kivikautinen työkalu ja ollut viimeksi käytössä useilla alkuperäiskansoilla. 

Hupliköyden tekoa päiväkodissa

Yhteen köyteen valmistetaan ensin kolme säiettä. Kutsun säikeitä alkuköysiksi (=kaksinkertainen matonkude).
Köysien valmistaminen sujuu 9 lapsen ryhmässä seuraavassa työjärjestyksessä:
Ensin työnjako. Tarvitaan kolme "huplin pyörittäjää", kolme "köyden vartijaa" ja kolme "laadun tarkkailijaa".  Jokainen lapsi on vuoroin pyörittäjä, vartija ja tarkkailija. Näin syntyy yhteensä kolme köyttä.

1. Ensimmäiset kolme pyörittäjää valitsee kukin yhden matonkudekerän eli värin "alkuköyteen". Yksi valmis köysi tarvitsee kolme alkuköyttä. Käytimme mummuni vanhoja matonkuteita. Lisäksi teimme köysikudetta lasten kotoa tuomista vanhoista tekstiileistä, joista kullakin oli tarina kerrottavanaan.



Matonkude (eli alkuköyden kude) viedään köydenvartijan kädessä olevan kepin kautta kaksin kerroin huplin päähän kiinni.




Huplin pyörittäjä pyörittää alkuköyttä myötäpäivään. Köyden laaduntarkkailijat valvovat että kierteestä tulee tarpeeksi tiukka. Tavoitteena on kieputtaa kaikkien kolmen alkuköyden kierteet suurin piirtein samalle kireydelle. Toiset köydenpyörittäjät tarvitsevat huplin pyöritykseen hieman taustatukea. Pyöritysliike voi olla oudostaan vaikea ja raskaskin.


 Alkuköysi irroitetaan huplista. Ensimmäiset köydenpyörittäjä sekä -vartija jäävät odottamaan kahden muun alkuköyden valmistumista pitämällä omaa alkuköyttä kireällä. Kaksi muuta pyörittäjää valmistavat vuorollaan alkuköyden kiertäen matonkudetta huplilla samaan suuntaan eli myötäpäivään.



Kaikki kolme valmista alkuköyttä siirretään huplin päähän. Kukin köydenvartija pitää huolta että alkuköysi pysyy yhteen köyteen kieputettaessa sopivan kireällä ja erillään toisista köysistä (köydet eivät saa kipartua ja löysä köysi alkaa helposti pomppimaan kieputettaessa). Kolme alkuköyttä kieputetaan huplilla yhdeksi köydeksi vastapäivään. Suunta on tärkeä! Alkuköydet myötäpäivään ja varsinainen köysi vastapäivään.


Valmis köysi irroitetaan huplista ja köyden päät solmitaan.  Tehtäviä vaihdetaan, kunnes jokainen on saanut olla pyörittäjä, vartija ja tarkkailija
ja on syntynyt kolme hupliköyttä.



Valmiit köydet ovat lasten mielestä todella kauniita. Keksimme yhdessä erilaisia leikkejä  mihin köysiä voi käyttää: hyppynarua, hiirenhäntää, hevosta, nattaa, arvoitusta, hinausta, majan sidontaa...



 Lasten kanssa tekeminen olikin lasten leikkiä: köysi syntyi helposti. Yksin tehdessä pitää miettiä mihin sitoa alkuköydet odottamaan yhteen kieputusta. Alkuköydet on mitoitettava saman pituisiksi, jotta yhteen kiertäminen onnistuu nätitsi ilman köyden vartijoita. Turkan piirustuksessa olevaa "köyden erottelija -kauhaa" en ole kokeillut.

Minä tarvitsen köydenvartijan pitämään alkuköyden päästä kiinni. Apulainen voi pitää myös sormillaan yhteen kietoutuvat alkuköysien päät erillään, jotta kiertyminen etenee tasaisesti hupli-päästä kohti köyden toista päätä.  Silloin kun jokaisella alkuköydellä on oma köydenvartijansa yhteen kieputuksessa, ei alkuköyden pituudella ole niin väliä. Vartija säätelee köyttä ja pitää myös alkuköyden muista sopivasti erillään. Kiertymisen edetessä köydenvartijat siirtyvät hieman lähemmäksi toisiaan. Lopulta kaikkien vartijoiden kädet ovat lähes nipussa köyden kieputtua loppuun saakka.  Lyhyin alkuköysi määrää valmiin köyden pituuden ja siihen kohtaan laitetaan hevosenhäntäsolmu.

Hupliköydet hurmaavat. On mukava napata kyläreissulle koriin muutama kerä mummon vanhoja matonkuteita ja hupli. Köydenteko on hauskaa ja lopputulos aina yllätyksellisen kaunis.



Tätä kirjoittaessani aurinko ja tuuli paiskovat lunta alas puista. Aurinkokeräimet kehräävät 55 C asteista vettä sisään. Lumihangen pintaa syvemmällä sykkii lämmin kevään sydän.






23. maaliskuuta 2011

Merilevä suojaa radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta

Merilevä suojaa radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta JOS levä ei ole jo valmiiksi saastunutta!?

Sininen planeetta, Maa, jossa meri yhdistää meitä kaikkia. 
Meriekologia on syntymän ekologiaa, meri elämän kohtuvesi. Merten ekologinen tasapaino on elintärkeä maaelämän tasapainolle ja terveydelle. Olemme ihmeissämme seuranneet suomalaisten säteilyturvaviranomaisten niukkaa informaatiota Japanin ydinturmasta, joka sisälsi useaan otteeseen hokeman: tuulen suunta on merelle ja laskeuma painuu merten syvyyksiin, eikä näin ollen ole vaaraksi ihmisille. Järkyttävän ala-arvoista vai tietoista aliarviointia? Toinen keskeinen info on ollut, ettei radioaktiivinen laskeuma ulotu Suomeen.

Ranskan säteilyturvakeskuksen sivulla oleva stimulaatio radioaktiivisen pilven leviämisestä.

Kopioin jäsentäen ja lyhentäen artikkelia Radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta suojaavasta ravinnosta myös tänne, koska huoli ja tietoisuus Japanin Fukushimasta peräisin olevan radioaktiivisen laskeuman leviämisestä kasvaa ja koska meri ja merilevä on suojautumisessa keskeisellä sijalla!

Artikkeli on huolella koostettu, ajankohtainen nyt ja aina, sillä ympäristömme radioaktiivisuus lisääntyy ilman Japanin katastrofiakian. Tuskin voi liikaa, tämän lähes synteettiseksi prosessoidun teollisuusruuan-aikakaudella, korostaa  alkuperäisen ja käsittelemättömän ravinnon merkitystä terveydelle.






Radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta suojaavia ruokia, yrttejä ja vitamiineja 
(lyhennettynä alla)
Merilevien sisältämä natriumalginaatti on yksi voimakkaimmista säteilyltä suojaavista aineista. Natriumalginaattia on merilevissä, joita ovat mm. kelp, arame, wakame, kombu ja hijiki. Natriumalginaatti vähentää strontium-80 absorptoitumista luukudokseen 50-83 prosenttia.
Natriumalginaatti on tehokas ennaltaehkäiseva ja terapeuttinen aine säteilyn sekä raskasmetallien haittavaikutuksilta suojautumiseen. Ruskeat merilevät, kuten kelp, sisältävät eniten alginaattia. Punaiset merilevät ovat tehokkaimpia sitomaan plutoniumia ja vihreät merilevät cesiumia.
Alginaatti ei ole myrkyllinen, ei imeydy ruoansulatuskanavasta ja sillä ei vaikuta olevan haittavaikutuksia edes suurina annoksina.
Atomienergia-komissio suosittelee maksimaalisen suojan saamista varten ihmisille vähintään 60-90g merilevää viikossa tai 10g natriumalginaatti-ravintolisää. Säteilylle altistumisen aikana tai sen jälkeen annoksen tulisi olla 10g ravintolisää neljä kertaa päivässä, jotta alginaattia on jatkuvasti ruoansulatuskanavassa. Ummetuksen voi välttää, jos alginaatti on hedelmägelatiinissa. Agar, joka valmistetaan kelpin natriumalginaatista, on turvallinen, myrkytön aine, jota voidaan käyttää suurustamiseen tai gelatiinina.
Merilevät sisältävät myös luonnollista jodia. Radioaktiivinen jodi-131 absorptoituu ja kerääntyy kilpirauhaseen, jos kehossa ei ole riittävästi jodia. Vaikka radioaktiivista jodia olisi jo absorptoitunut kilpirauhaseen, luonnollinen jodi auttaa altistumisen vaikutuksiin. 1 mg jodia lapsille ja 5 mg aikuisille päivittäin vähentää 80% kilpirauhaseen kertynyttä radioaktiivista jodia. Parhaita jodin lähteitä ovat merilevät, hijiki, arame, kombu ja dulse. Ne sisältävät myös paljon vitamiineja ja mineraaleja. Merilevät auttavat hajottamaan rasvakudoksia. Joidenkin tutkimusten mukaan jodi voi mm. parantaa kystia rinnoissa ja munasarjoissa, suojata dementialta sekä lisätä lasten älykkyyttä. Kiinalaisen tutkimuksen mukaan huippulahjakkaat lapset eivät tule alueilta, joiden juomavedessä on fluoria. Fluori poistaa jodia elimistöstä.
Jodin nykyinen suositus on 150 mikrogrammaa päivässä. Yksi gramma ruskeaa merilevää sisältää 500-8000 mikrogrammaa jodia, ja sama määrä vihreää tai punaista merilevää sisältää 100-300 mikrogrammaa jodia. Japanilaisessa sushissa käytettävä nori on punainen merilevä, joka muuttuu vihreäksi kuivatettaessa.
Japanilaiset saavat päivittäin ruokavaliostaan 12 mg jodia, josta suurin osa on merilevästä. Japanilaisilla esiintyy vähemmän syöpää kuin muilla kansallisuuksilla.

Hapatetut ruoat auttavat vastustamaan radioaktiivisesta laskeumasta ruokien kautta saatavia toksiineja, mikä johtuu niiden myönteisestä vaikutuksista sisäelimiin.
Punajuuren on todettu lisänneen veren hemoglobiinia radioaktiiviselle säteilylle altistumisen jälkeen. Rotat , joiden ravinto sisälsi 20% punajuurta, välttivät cesium-137 absorptoitumisen 97-100 % tehokkaammin kuin rotat, jotka eivät syöneet punajuurta.
Ravintohiiva sisältää E-vitamiinin lisäksi nukleonihappoja RNA ja DNA, joilla on todettu olevan radioaktiiviselta säteilyltä suojaavia ominaisuuksia. Hiivan on todettu auttaneen kasvattamaan ja uudistamaan radioaktivisen säteilyn vahingoittamia soluja, sekä helpottavan säteilystä johtuvaa pahoinvointia. Ravintohiivassa on monia tärkeitä ravintoaineita. Hiiva sitoo ja absorboi raskasmetalleja, kuten uranium, lyijy ja elohopea.
Valkosipuli ja sipuli. Kysteiini, jota on myös sipuleissa, sitoutuu deaktivoiden radioaktiivisiin isotooppeihin sekä myrkyllisiin metalleihin, kuten kadmiumiin, lyijyyn ja elohopeaan. Kysteiinin rikki auttaa munuaisia ja maksaa puhdistamaan kehoa. Valkosipulilla on monia parantavia ominaisuuksia.

Klorofylli. Louraun ja Lartiguen mukaan vihreä kaali lisäsi marsujen vastustuskykyä radioaktiiviselle säteilylle. Yhdysvaltojen armeijan tutkimuksen mukaan parsakaali, vihreä kaali ja alfalfa vähensivät marsujen saaman radiosäteilyn haittavaikutuksia 50%.
Kasviöljyt. Dr. James Ashiawan tutkimuksen mukaan hiiret selviytyvät kuolettavasta röntgensäteilyannoksesta, jos niille on annettu kylmäpuristettuja kasviöljyjä, etenkin oliivi- tai maapähkinäöljyä. Meksikossa radioaktiivisen säteilyn kanssa työskentelevät tai sen lähellä asuvat syövät tai käyttävät iholla kasviöjyjä suojellakseen itseään. Oliiviöljy ja seesamiöljy kestävät kuumentamista parhaiten hajoamatta ja ne säilyvät parhaiten.
B-vitamiinit auttavat mm. normalisoimaan valko- ja punasolujen määrää, koska valkosolujen tuhoutuminen voi kestää pitkiä aikoja. Eri B- vitamiinit tulisi ottaa yhdessä.
C-vitamiini ja bioflavonoidit. Harvard Medical Schoolin tutkimuksen mukaan C-vitamiini suojaa säteilyvaurioilta. Tutkimuksen mukaan ihmisille sopiva suojaava annos intensiivisen säteilyn yhteydessä olisi hyvin suuri, 10g päivässä. Jos C-vitamiinin annos on yli 750 mg päivässä, tulisi ottaa myös kalsiumia, magnesiumia sekä B6-vitamiinia muiden B-vitamiinien kanssa sekä riittävästi vettä munuaiskivien välttämisen takia.
D-vitamiinia. Aikuisen terapeuttinen annos 400-1000 IU päivässä. Hätätilanteessa aikuisen päivittäinen annos voisi olla 2000IU alle kuukauden ajan.
Magnesium estää kalsiumin tavoin radioisotooppien absorption sekä auttaa poistamaan strontium-90:ää. Magnesium voi yhdistyä synteettiseen D-vitamiiniin, kalsiferoliin, ja kuljettaa sen pois elimistöstä, joten on parasta käyttää luonnollista D-vitamiinia. Myös fluori poistaa elimistöstä kalsiumia muiden haittavaikutustensa ohella. Optimaalisen ruokavalion tulisi sisältää magnesiumia noin puolet kalsiumin määrästä.
Seleeni vahvistaa immuunipuolustusta, vähentää syöpää ja auttaa leukopeniassa eli epänormaalissa valkosolujen vähenemisessä. Suositeltu annos 50-200 mcg. Tehokkain A- ja E-vitamiinien kanssa.

Rauta. Useiden tutkimusten mukaan säteily vähentää huomattavasti raudan määrää elimistössä. Radioaktiivinen rauta ja plutonium, jotka ovat rakenteeltaan raudan kaltaisia, voivat kulkeutua rautavarastoihin maksaan, luuytimeen, munasarjoihin ja kiveksiin, sekä keuhkoihin, jos raudasta on puutetta. Päiväannos 18mg naisilla, 30-60 mg raskaana, enemmän imettävillä, 10 mg miehillä, 10-18 mg lapsilla. Säteilylle altistumisen tai veren menetyksen jälkeen, n. 10-18 mg päivittäin.
Siperian ginseng, Eleutherococcus senticosus. Siperian ginsengillä on radioaktiiviselta säteilyltä suojaavia ominaisuuksia, ja sitä voidaan käyttää akuuteissa tai kroonisissa säteilysairauksissa. Voi pidentää elinaikaa altistumisen jälkeen. Suojaa myös tulehduksilta ja muilta myrkyllisiltä aineilta.

Vihreän ja mustan teen katekiinien radiosäteilyn haitoilta suojaava vaikutus ennen säteilylle altistumista ja sen jälkeen liittyy luultavasti niiden antioksidatiivisiin ominaisuuksiin. Suuret määrät sisältävät liikaa kofeiinia ja tanniineja. Joidenkin tutkimusten mukaan vihreä tee kerää suuria määriä fluoria.
Pektiini. Kypsistä hedelmistä, kuten omenista. Kuten natriumalginaatti kelpissä ja agarissa, pektiini sitoo tai kelatoi radioisotooppeja, etenkin strontium-90:ää, sekä vähentää niiden absorptoitumista luustoon.

Lääkehiili voi absorboida ja neutralisoida radioaktiivisia aineita sekä joitakin myrkyllisiä aineita. 10g tai teelusikallinen lääkehiiltä voi absorboida 3-7 grammaa.

Klorofylli. Useiden tutkimusten mukaan runsaasti klorofylliä sisältävät ruoat voivat suojata radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta. Spirulina- ja klorella-merilevät, vihreät lehtivihannekset, selleri, persilja, idut ja versot sisältävät runsaasti klorofylliä, joka on rakenteeltaan hemoglobiinin kaltainen yhdiste.
Alkuperäisen artikkelin lähteet: Steven R. Schechter: Fighting Radiation and Chemical Pollutants with Food, Herbs and Vitamins.
STUK: Sateilylle_altistuneiden_tutkimus_ja_hoito_fi.pdf


Tieteilijät, botanistit ja herbalistit ovat huomanneet, että kurjenpolvi (Geranium robertianum) kasvaa erityisen runsaana korkean säteilyn alueilla, kuten suurjännitejohtojen alla. Radioaktiivisessa mittauksessa saman alueen maaperän, jolla kurjenpolvet kasvavat, on todettu olleen vähemmän radioaktiivinen, kuin muun alueen maaperän.

Kurjenpolvea on käytetty immuunipuolustuksen parantamiseen ja kasvaimista toipumiseen. Kurjenpolvi lisää solujen käytettävissä olevan hapen määrää, mikä voi auttaa soluja puolustautumaan ja toimimaan terveemmin. Kurjenpolvi lisää myös hermoimpulssien siirtymistä solujen välillä, mikä antaa keholle enemmän energiaa. Kurjenpolvi on antiviraalinen, antibioottinen ja antioksidatiivinen yrtti, josta voidaan käyttää lehtiä.
Alkuperäinen artikkeli lyhentämättömänä


11. maaliskuuta 2011

Leväperäisyyttä luomutuotteissa

Hyvä hyvä, vihdoin! Suuri enemmistö haluaa lisäaineetonta ruokaa ja suosia mahdollisuuksien mukaan luomua sekä hankkia lähiruokaa. Tutkittu ilonaihe!

Neljän aikuisen lapsen äitinä olen 80-luvulta asti tottunut luottamaan luomuun ja näin karttamaan myös mahdollisimman suuren osan lisäaineista. Päiväkoti- ja kouluruoka ovat luonnollisesti huolestuttaneet, mutta en ole ollut riittävän oma-aloitteinen ja tarmokas pakatakseni omia luomueväitä lapsille mukaan kouluun. Nuorimmaiseni on syntynyt vasta 2000-luvun alussa ja on nyt peruskoulun ala-asteella. Vuosituhannen alusta voimistunut uusliberalistinen talouspolitiikka pakkokilpailutuksineen ja kouluruokailun ulkoistamisineen on johtanut todella heikkolaatuiseen ruokatarjontaan. Ravinnossa on varmasti laskennallisesti energiat ja proteiinit kohdallaan nk. ravintoympyrässä, mutta raaka-aineiden vitaalisuutta ja ruuan sisältämiä lisäaineita ei käytännössä säätele kukaan.  Evira testaa lisäaineet yksittäin ja ajaa elintarviketeollisuuden etua: säilyvää ja jonkun näköistä (väristä) ja oloista ruokaa. Voiko puhua edes ravinnosta?

Vuodet vierivät ja yli 20 vuoden tottumuksella nappaan kaupan hyllyiltä luomua. Ikänäkö on alkanut vaivata, joten en ole enää aikoihin kyennyt lukemaan ainesosa-luetteloita ilman suurennuslasia. Luomuun olen luottanut vaikka silmät kiinni, kunnes nuorimmaiseni bongasi kermapurkin kyljestä karrageenin. Olin saanut vihjeen sosiaalisesta mediasta...

Mitä ihemettä, miksi luomukermassa on E 407!? 
Kirjoitin Valioon ja kysyin.
Valion luomukerma sisältää karrageeni-nimistä lisäainetta, tunnuksena E 407 -miksi?
Valio vastaa:
"Valio Luomu™ vispikerman sisältämän karrageenin tarkoituksena on pitää kerman rasva tasaisesti kerman joukossa. Jos karrageenia ei käytetä, kerma nousee ajan mittaan paksuksi kerrokseksi pakkauksen yläosaan. Karrageeni voitaisiin korvata homogenointikäsittelyllä, mutta sitäkään ei luomutuotteeseen haluta, ja lisäksi kerman vispautuvuus huononisi tällöin oleellisesti. Karrageeni on hiilihydraatti, jota saadaan valtamerestä kerättävästä punalevästä monien puhdistusvaiheiden kautta ja lopuksi kuivataan. Karrageenia käytetään luomuvispikermassa hyvin vähän, vain 0,02 %."


Ravistettava/Omskakas
Eli karrageenia käytetän sen sijaan että purkin kyljessä lukisi RAVISTETTAVA! Olen kyllä ihmetellyt kerman olomuotoa verrattuna "vanhanaikaiseen" kermaan: se on jotenkin, hm, limainen.


Karrageeni valmistetaan Chondrus crispus -levästä. Chondrus crispus on punainen levä, jota kutsutaan  myös Irlannin sammaleeksi. Sitä löytyy pitkin Atlantin rannikkoa Euroopasta ja Yhdysvaltojen koillis-rannikolta sekä Tyynenmeren pohjoisosista. Irlannin sammalta tutkitaan paljon, koska se tarjoaa hyvän geneettisen mallin makrolevätutkimukselle. Sitä on nimittäin vaivatonta viljellä laboratoriossa, ja sen proteiinit, RNA: t, ja biomolekyylit ovat helposti uutettavissaHelposti viljeltävänä sen kaupallinen hyöty maksimoidaan lisäämällä sitä mahdollisimman moneen tuotteeseen...


Karrageenia saa siis käyttää luomutuotteissa. Yleensä karrageenia käytetään hyydytteenä pehmisjäätelöissä, hammastahnoissa, pehmeissä hedelmämakeisissa, vanukkaissa, salaatinkastikkeissa sekä lääke- ja kosmetiikkavalmisteissa. .

Karrageenin käytön historiasta löytyy hivenen tietoa Tiede-lehdestä (nr 11/2001). Pahaenteiseltä kuulostava karrageeni-nimi viittaakin irlantilaiseen kylään. Karrageeni keksittiin ilmeisesti Irlannissa 1850-luvulla. Irlannin länsirannikolla sijaitsevassa Carrageenan-nimisessä kylässä havaittiin, että lisäämällä kiehuvaan maitoon vähän merilevää saatiin vanukasta.

Myöhemmin tehdyn tarkemman kemiallisen tutkimuken mukaan karrageeni on ns. fyko- eli leväkolloidi. Kolloidilla tarkoitetaan liuosta, jossa liuenneena aineena on suurikokoisia molekyylejä tai pienien molekyylien muodostamia tiiviitä ryhmittymiä. Kolloidiliuos on hyytelömäinen. Karrageenia saadaan keittämällä leviä. Ennen käyttöä karrageeni puhdistetaan alkoholikäsittelyllä. Prosessin lopputulos on hyydyke, jolla voi ruuanlaitossa korvata eläinperäisen liivatteen. Karrageenia ja sen ”sisartuotetta”, myös merilevistä saatavaa agar-agaria, tuotetaan nykyään teollisesti erityisillä leväviljelmillä eri puolilla maapalloa. Saanko edes luomuviljeltyä levää? Tuskin.

Irlannin jäkälä Chondrus crispus

Luonnollista?
Kaikki on luonnosta. Samaa punaista levää käytetään muoveissakin. Lisäineet ruuassa tekevät ruuasta yhtä luonnollisen, kuin muovi on luonnollinen osa jokapäiväistä elämäämme. Mitä on synteettinen? Yksinkertaisin määritelmä on "kolme luonnossa erillään esiintyvää ainesosaa (molekyyli-, hiiliketjua) yhdessä eli aineet on syntetisoitu yhdeksi".  Ruokamme on siis synteettistä, niinkuin muovikin. Emme voi nyppiä lisäaineita lautaselta pois. Olen usein törmännyt ihmisten puheissa hämärtyneeseen ajatukseen, jossa kaikki synteettinen olisi peräisin fossiilisita öljyistä -ei todellakaan. Muoviteollisuus ( muovi, kulttuurimme synteettisyyden kristallisoituma) on käyttänyt aina ja käyttää nyt kiihtyvään tahtiin erilaista elävää, orgaanista materiaa tuotekehittelyssään, kuten myös  synteettinen öljy- ja kemianteollisuus -ja synteettinen ruokateollisuutemme. Ei ole mitenkään yllätys että samat lisäaineet löytyvät sekä ravinnoksi tarkoitetuista tuotteista että maaleista ja pesuaineista. Synteettistä.

Edelleenkään en ymmärrä, miksi kermassa on hyytelöitymisainetta. Luomumaidon käyttäjät ovat tottuneet ravistelemaan purkkia. Kun puhutaan lisäaineista syntyy usein yleistyksiä: kaikki ovat lähes myrkkyä. Kuitenkin on kyse siitä, että ravintomme on muokattu luonnottomaksi (lähes synteettiseksi) ja eri ainesosien yhteisvaikutuksia ei edes tunneta. Karrageenia voi "varmaan" huoletta käyttää, kun nimenomaisesti halutaan silloin tällöin hyytelöä -mikä tuskin on päivittäinen, edes viikottainen tarve.  Mutta kerma kermana! 


Kuriositeettina mainittakoon karrageenia käytettävän myös liimana sekä vesivärien sideaineina.  (Coloria-sivu)




HYLA hyi, hula hei
Toinen kammotus on HYLA-merkki,  joka aiheuttaa ikänäköisellekin silmäkulmaan ilmestyessään vielä luonnollisen torjuntareaktion. Senkin suhteen on täytynyt alistua: mm luomukerma on HYLA-merkitty, joka on Valion oma patentti. Hyla-merkitty tuote on siis vähälaktoosinen, joissa tuotteiden luonnollinen laktoosi on pilkottu lisättävän laktaentsyymin (kenen ohutsuolesta?) avulla glukoosiksi ja galaktoosiksi. Eli se siitä luonnollisuudesta luomunkaan kohdalla -aina. Parasta olisi hakea tinkimaitoa (näin aikaisemmin teimmekin, kun pieni lehmätila oli vielä naapurissa). Maidon sietämisen aikuisena sanotaan olevan geenissä tapahtuneen mutaation seurausta. 


Ymmärrän laktoosi-intolerantteja. Luonnollista maitoa sietämättömiä on noin yksi viidesosa Suomen väestöstä ja maito ei heille kertakaikkiaan sovi. Suurimmalla osalla maapallon aikuisväestöstä on laktoosi-intoleranssi, eli heidän ohutsuolensa ei tuota maitosokeria pilkkovaa entsyymiä. Heille on olemassa tarjolla runsaasti ei-maitoisia tuotteita, jopa maitotyyppisiä juomia soijasta, kaurasta, speltistä. Voisiko maito jäädä niille joille se sopii, maito maitona? Maito-mutageeniä kantavat ovat vähemmistö. Globaali maitobisnes ei taivu. Miksi maidosta on tullut niin keskeinen osa ruokavaliotamme? Maitoa tuotetaan lehmien luonnollisen elämän kustannuksella. Tehomaidontuotanto on koneellistanut lehmän. Maitojauhetta on lähes kaikkialla, kaikessa, taitaa olla jopa muovissa... 

Kivikautisen ravinnon tutkijan mukaan maitoon sopeutuminen vie ihmisiltä noin 50 sukupolven ajan. Lehmän, hevosen, poron, lampaan ja vuohen maito on ollut monissa kulttuureissa keskeistä ravintoa jo tuhansien vuosien ajan. Keräilijä-metsästäjät eli ns "kivikautinen" ihminen ei käyttänyt oletettavasti maitoa (eikä viljaa). Maitoa nauttiville suomalaisille maitosokeria siedättävä geenimutaatio on levinnyt todennäköisesti paimentolaiskulttuureista tuhansia vuosia sitten. Useinmiten maito nautitaan hapatettuna, juustoina, herana ja kermana, harvoin raakana.

Turun kauppahallista saa kyytön tinkimaitoa. Tinki-maitoa ei saa myydä hygienia-lainsäädännön vuoksi, siksi maito myydäänkin kylpymaitona. Kylpymaitoa tiedetään käytettäneen ainakin turkkilaisissa haaremeissa...


9. maaliskuuta 2011

Parsimisen taide

Yhden kauneimmista villapaidoista olen nähnyt Outi Heiskasen yllä: tumman harmaa villapaita oli parsittu sieltä täältä kirkkaan värisillä langoilla. Parsimisen taidetta. Siitä on kauan, yli 20 vuotta. Sain silloin inspiraation parsia villapaitojeni hihansuita erivärisillä langoilla. Hihansuut näet menevät rikki puulämmittäjällä: ainakin minulla villapaidan hihat toimivat vaistomaisesti patalappuina uunin luukkuja päivittäin avatessani. Olen kyllä kuullut muillekin käyvän näin. Lempivillapaitani oli parsittu kyynärpäitä myöten eri värein ja huolella. Minulla oli tuolloin pienet lapset. Äitini halusi auttaa ja nappasi kevään kynnyksellä kaikki villavaatteet pestäväkseen. Ihanaa. Jonkin ajan kuluttua sain raikkaat puhtoiset villavaatteet takaisin varastoitavaksi odottamaan uutta talvea. Lempipaitaani käyttäisin kesän viileinä iltoina ja nuotiolla, mutta... mutta paitaani oli ilmestynyt uudet hihat, siistit yksiväriset! Voi ei, mutta äidin tarkoitus oli mitä parhain.

Parsimisintoni laantui vuosiksi. Tyydyin reikäisiin, kunnes ymmärsin löytäneeni kotimme vintiltä jotain hyvin kaunista ja arvokasta. Kotimme on vanha koulu jossa on ennen meitä asustanut muunmuassa puuseppä. Hänen jäljiltään vintti oli täynnä erilaisia puisia pulikoita, raakapuupaloja, joista saattoi vain aavistaa tulevan muodon, sorvattuja aihioita ja hiottuja osasia. Puupyöriä oli jos jonkin näköisiä ja kokoisia - leikkiautoihin. Yhdessä puupyörämallissa, josta oli myös jäljellä eri työvaiheita, mutta vain muutamia viimeistellyn hiottuja, ei ollut lainkaan akselille läpireikää. Pyörässä oli kyllä reikä joka oli paremminkin sorvattu monttu. Lisäksi vintillä oli saaveittain puisia nappien, papiljottien ja leikkipianon aihioita. Vinttimme on ollut runsauden sarvi ja ehtymätön materiaalivarasto, josta lapset ovat ammentaneet aineksia luomisintoonsa ja leikkeihinsä.  Suosittua leikkilinnoitusten rakennusmateriaalia olivat karkeasti sorvatut ontot tolpat, toisesta päästään paksummat tapit.  Näitä "tykin piippuja" oli laatikoittain.  Koulun satavuotisjuhlia järjestellessämme osui käteeni päästään kauniin pyöreäksi hiottu tappi. Vaistomaisesti etsin käsiini kauniisti hiotun montullisen pyörän ja kas, ne sopivatkin yhteen! Aivan selvästi sieni!  Mutta mikä sieni!?


Pian selvisi että parsimissieni!


Parsimissienen ontto jalka on neulojen säilytystä varten. Tämä työkalu on varsinkin sukkien parsimisessa todella oiva apu. Sieni työnnetään sukan sisälle ja reikä, joka usein on kantapäässä, vedetään kireälle sienen hatun päälle.


Reikää kannattaa siistiä leikkamalla riekaleet pois. Näin sienen päälle kiristettynä saa parsittua "loimet" tasakireiksi ja kantapään muoto ja koko säilyvät.


..ja  parsitaan, eli poimitaan loimet parsinneulalla vuoroin yli ja ali. Jokainen parsinrivi täytyy parsia kiinni emosukkaan. Parsinneulassa täytyy olla riittävän iso silmä villalangalle ja itse neula ei saisi olla liian pitkä, kärki  terävänpuoleinen.


Tämä on ristikko-, eli korinpohjaparsintaa. Ehkä olisin voinut parsia loimivaiheen kunnolla emosukkaan kiinni ja tiiviimpi parsinta kestää kantapohjassa paremmin. Parsia voi myös sikin-sokin viistottain.

Mutta kun tuuli laantuu ja kevätaurinko lämmittää, istahdan ulos kelkkaan pärekopallinen rikkinäisiä villasukkia mukana...

Parsiminen kuuluu villeihin käsitöihin. Villit käsityöt ovat kesyttämättömiä, alkuperäisiä, hauskoja, vapaita puntareista ja mittanauhoista ja joilla on oma paikka käsitöiden ekosysteemissä.