23. maaliskuuta 2010

Veden taika - The Magic of Water

Aivan kohta voit saada käteesi kirjan

Ympäristötaideteko, kelluva biopuhdistamo ja lintusaari
Jackie Brooknerin suunnittelema ympäristötaideteos

toim. Tuula Nikulainen
Aurinkoinen  tulevaisuus ry 


 

10. maaliskuuta 2010

Jousiampuja

Isäni Jouko Nikulainen oli intohimoinen jousiampuja. Hän kehitteli 2000-luvulla itselleen jousen vanhoista lasikuitusuksistaan. Innostuksen uudelleen jousiammuntaan hän sai kuljettaessaan lapsenlastaan Taikaa työharjoitteluun (Yläasteen TET) Kuralan kylämäkeen. Täällä Taikan pappa valmisti ensin itselleen pitkäjousen saarnesta, mutta jousen annettua periksi ja katkettuaan hän alkoi lasikuitujousen kehitystyön...Hän ehti valmistaa useita jousia ja paranteli varsinkin kädensijan ja suksien liittymäkohtaa.

Isäni harrasti jousiammuntaa lähes päivittäin sairastumiseensa syystalvella 2009 asti.

 
Jouko 19 vuotiaana 1950 Hirvensalo

  
Jouko elokuussa 2009 Hirvensalo

Kaarijousi vanhoista lasikuitusuksista - isä:
"80-luvun suksissa paras jäykkyys, nykysukset liian löysiä":


  
Jousen puinen kädensija

Jousiammunnasta kehkeytyikin pappan ja lastenlasten yhteinen harrastus, 
5-vuotiaan Osman tyylinäyte (2006):
 
Isälle,
jousiampujan muistolle.

Jouko Nikulainen joulukuu 1931 - tammikuu 2010

5. maaliskuuta 2010

Auringonkehrääjän päiväkirjasta

Tänään pyörähti aurinkolämpöjärjestelmä käyntiin ja kehräsi talvihorroksesta heräilevän talon uumeniin lämmintä vesilankaa...

+46 C ja vain osa keräimistä vapaana lumesta. Yleensä ilonsäteidenkehruu alkaa jo helmikuussa näillä leveysasteilla:

60° 24′ 0″ N, 23° 4′ 58.8″ E
60.4, 23.083

 Auringonkehrääjän päiväkirjaan pääset tästä