HYLKY

Hylky -installaatio
Lau Nau eli Laura Naukkarinen äänet ja Hyljeksityt

Paikka: entinen, nyt vallattu, Perniön kunnantalon huone:

Äänestä hyljeksittyjen puolesta:

Äiti-hylje. Mother Seal. (Hyljeksityt - Outcasted)

Hylky-ryijy

Äitini, jolta olen alunperin saanut idean solmeilla matonkuteista ryijyjä, ihmettelee hylky-ryijy-tekniikkaani:

Hyljeksityt - näyttelyssä Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukassa

Ryijy-kuutti alkaa hahmottua...

Hyljeksityt - Outcasted

Hyljeksityt. Outcasted.

Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukka

 15.2-31.3.2013

Pinnan alla. Underneath.

Teosten alku-inspiraationa ovat olleet Pohjanmerellä Helgoland-saaressa tapaamani hylkeet, jotka eivät kaihda ihmisiä, koska hylkeitä ei ole metsästetty vuosikymmeniin. Olen tavannut myös Saaristomerellä kallioluodoilla lepääviä isojakin hyljelaumoja - ja kuunnellut hylkeiden laulua. Saaristomeren hylkeet ovat varuillaan.

Hylkäämme ja hyljeksimme, meillä jokaisella on hylkynä olemisen kokemuksia.

Hyljeksimme luontoa, varsinkin niitä olentoja, joiden kanssa jaamme yhteisiä resursseja, ravintoa. Jaamme myös näiden olentojen kanssa ongelmamme: aaltovoima hiertää kivissä muovijätteemme pienen pieniksi partikkeleiksi, myrkyllisiksi ainesosiksi, jotka rikastuvat ravintoverkostossa hylkeisiin, kaloihin ja takaisin ihmiseen. Muoviperäiset ympäristömyrkyt aiheuttavat olennoille vakavia vaurioita, hitaasti ja huomaamattomasti.

Pohjoisella pallonpuoliskolla on tarinaperinne, joka on parhaiten säilynyt Skotlannissa: selkie-tarinat. Selkie on olento, joka on ollut hylje ja muuttunut ihmiseksi -ja päinvastoin. Kreikasta on löytynyt myös hauta, jossa nuoren naisen viereen on haudattu hylje - selkie-puoliso?

Toivon teosteni avaavan keskustelua mertemme susista, hylkeistä, uusista näkökulmista: yhteiselon, kulttuurin ja tarinoiden rikkaus? Ja ne muoviroskat...

Veistokset on tehty hylätyistä materiaaleista, roskista ja löydöistä: 

Hyljeksityt - Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukassa

1. Pinnan alla, 2013. Tekstiili, metalli, paperi, sideharsokipsi, lasten hylkäämät muovilelut. 

2. Helgoland Pyhämaa, 2012. Valokuva canvakselle, punainen lanka.
3. Tuntematon selkie 2012. Tekstiilit, metalli, paperi.
4. Isoäiti, 2012. Tekstiilit, metalli, paperi, punainen lanka.
5. Muotokuvia, 2011. Valokuvia hylätyissä kehyksissä.
6. Ryijykuutti, yhteisteos, 2013. Puno oma kuteesi verkkoon! Ryijytekniikka on syntynyt ainakin tuhat vuotta sitten, ehkä siitä oivalluksesta, että elävä eläin on ravokkaampi yhteisölle (ja ekosysteemille) kuin kuollut eläin. Ryijy matkii eläimen turkkia.

Hyljeksimisen etymologiaa

Ars Navigare 9.3 - 4.4.2012 Kulttuurikeskus Cruselli Uusikaupunki:

HYLJEKSITYT

Taustalla Pive Toivosen maalatut purjeet, osa teoskokonaisuutta Andromeda Atlantic Art

Helgolandin hylkeet

Hyljeksityt-teoksen itu alkoi kasvaa Ars Navigare purjehduksen (Cherburg -Kiel, TS Helena, Suomen purjelaivasäätiö) välietapilla Helgolandissa. Helgoland on karu saari keskellä Pohjanmerta. Pienemmällä dyynisaarella lepäsi toistasataa harmaahyljettä, vieri vieressä hiekalla, toisten venytellessä raajoja suolaisten pärskeiden hyväilyjen ulottuvilla. Hylkeiden luottamus tai piittaamattomuus ihmisistä oli häkellyttävää. Hylkeitä ei ole Saksan merialueilla metsästetty vuosikymmeniin ja luottamus ihmisen liikkeisiin on palautunut. Joillakin hylkeillä oli huomattavia vammoja ihossa, ei niinkään kynnen raapuja, vaan avohaavoja, kuin olisivat jääneet kiinni jonnekin...

Olen liikkunut paljon kajakilla ja seurannut Helgolandin hallien serkkuja, Saaristomeren luotojen monikymmenpäisten hyljelaumojen eloa etäältä, sillä "meidän hylkeet" ovat erittäin arkoja. 

Kuvasin Helgolandin harmaahylkeitä ja kuvat ovat olleet teosten "malleina". Teokseni käsittelee yleisesti  hyljeksimistä, niin ihmisiä kuin myös hylkeitä olentoina, sillä hylkeiden syrjintä ainakin Suomessa on saanut käsittämättömät mittasuhteet - ainakin osan kalastajien puheissa. 

Hyljetarinat tuovat teokseeni myös mielenkiintoisen ulottuvuuden:

Selkie

Skotlannissa kerrotaan tarinoita ihmisistä, jotka ovat muuntuneet hylkeiksi sekä hylkeistä, jotka ovatkin ihmisiä. Näitä ihmishylkeitä ja hyljeihmisiä kutsutaan nimellä Selkie. Pohjoisten merten rannoilla on elänyt myös tarinoita, joissa mereen hukkuneet ovatkin syntyneet uudelleen hylkeinä.

Ehkä tunnetuin ja lainatuin selkie-tarina on kertomus hyljenaisesta:

Hyljenainen

Yksinäinen kalastaja näkee yöllä meren luodolla hylkeitä, jotka tarkemmin katsottuna ovatkin hylkeennahkansa riisuneita kauniita naisia tanssimassa kuutamolla. Lumoutuneena mies soutaa hiljaa saaren rantaan ja  varastaa yhden kalliolla lojuvista nahoista ja piilottaa sen.
Aikansa ihmisinä ilakoituaan naiset sujahtavat takaisin hylkeennahkoihinsa ja sukeltavat mereen, paitsi yksi. Hän ei löydä omaa nahkaansa eikä voi seurata muita aaltoihin. 

Mies lupaa palauttaa naiselle tämän nahan suostuttuaan ensin hänelle vaimoksi ja elämään kanssaan maanpäällistä elämää. Seitsemän vuoden kuluttua nainen saisi nahkansa takaisin ja voisi halutessaan palata mereen. Nainen myöntyy. Mies säilöö nahan puiseen kirstuun ja kätkee kirstun avaimen huolella.  He perustavat perheen, saavat lapsen ja elävät ihmisten elämää iloineen ja suruineen. Kaikki näyttää ensin alkuun hyvältä. Vuosien kuluessa ja lapsen kasvaessa hyljenainen alkaa kuitenkin riutua ja voida yhä huonommin. Hän laihtuu ja kalpenee, hiukset ohenevat, iho kuivuu ja halkeilee, askeleet käyvät aina vain raskaammiksi. Seitsemän vuoden kuluttua nainen vaatii nahkaansa takaisin, mutta mies ei suostu, koska pelkää naisen karkaavaan takaisin mereen. Hän piilottaa kirstun avaimen uudelleen parempaan piiloon, mutta ei huomaa lapsen tarkkailevan hänen toimiaan. Kalastaja rakasti vaimoaan.  Hän halusi pitää tämän huolimatta siitä että hän näki naisen riutuvan ja rumentuvan silmissään. Lapsi sääli äitiään ja oli vuosien varrella aavistanut hylkeennahan piilopaikan. Lapsi löysi helposti kirstun avaimen, avasi kirstun ja johdatteli äidin hylkeennahan luo. Hyljennainen kaappasi nahan kainaloonsa, lapsen käsipuoleensa ja he riensivät yhdessä rantaan. Hyljenainen puki nopeasti puvun ylleen ja sukelsi mereen lapsi kainalossa.

Hyljenainen ui kotiinsa tavatakseen siellä sisaruksensa ja muun perheensä. Perhe toivotti myös lapsen tervetulleeksi ja hoitivat hyljenaisen terveeksi. Jonkin ajan kuluttua hyljenainen kuitenkin palautti maalla syntyneen lapsensa rannalle, takaisin isänsä huostaan. Sen jälkeen lapsi palasi usein täydenkuun aikaan rantakivelle kuuntelemaan äitinsä laulua ja ikävöimään merelle.

Villa - Village, woollen camp (The Prima Palace in the Palace) Madrid

Madrid Circulo de Bellas Artes 3.11-11.11.2009: Villa Village  with the theater Quo Vadis

The Prima Palace: The nomad tent of the North - primeval home

  

kuva. Kezia Kautto

Villainen leiri ja palatsi palatsissa

Sana jurtta on alunperin turkkia ja tarkoittanut maata, aluetta, leiriä. Yurt-sana on lainautunut vahingossa tarkoittamaan nomadien asumusta, puurakenteista telttaa, ensin venäjän kieleen ja sieltä muihin eurooppalaisiin kieliin.

Villa-Kylä on  teatteri Quo Vadiksen jurtta ja Villainen leiri yhdessä. Olen rakentanut jurtan ympärille leirin - maan, alueen ja ilmapiirin - joka johdattaa yleisön Quo Vadis-teatterin pyöreään palatsiin, paimentolaisten ikiaikaiseen ja korvaamattomaan huovilla katettuun olohuoneeseen,ja teatteriin.

Villainen leiri on tilateos jossa polut risteilevät pohjoisten kansojen vetäytyvää jäänreunaa seuraavan vaellusreitiltä nykyhtekeen ja ilmastonmuutokseen. Talven menetyksen pelko pukeutuu villaiseen nostalgiaan....Lumi on lämmin kuin villa, emäksinen kuin naisen hedelmöittyvä emätin. Lumi on kuin maan huopa, taivaan ja maan rakkaus, tasapaino.

Circulo Bella Artessa Villa-Kylä on kokonainen tilateos palatsin muhkeiden kivipilareiden antaen teokselle huikean aika-ulottuvuuden: alkukota ja nomadien palatsi  palatsissa.

Teosteni raamit ovat usein majoja, telttoja, suojia. Muistoja ja kertomuksia uhanalaisista paimentolaiskulttuureista, yhä harvempaan käyvien kiertolaiselämää viettävien kansojen kulttuureista, lapsuuden metsämajoista.

Tuula Nikulainen 21.10.2009 

 

Tip of the Iceberg (2007 - ) - Jäävuoren huippu

Aotearoa New Zeaand 2007 Southland Museum and the Art Gallery Invegarcil, MOM, Nelson:

Talvileiri - The Winter Camp (2004 - )

Talvi

Suhteeni sinuun on muuttunut. Ennen raskas valkea läsnäolosi johdatti ajatukseni uneen, uuvutti ruumiini vastentahtoisesti talvihorrokseen. Tuskin oli kevät pyyhkäissyt viimeisen kalman hohtavan peittosi taivaan tuuliin kun jo alkoi piinallinen valmistautuminen uuteen tuloosi: puurrettava taas taivaisiin asti ulottuvat vuoret polttopuita hillitsemään tuliaisiasi, kohmetta, sisuksista nousevaa kylmänhuurua, sielunpakoa, joka sulauttaa värit ja ääriviivat toisiinsa. Kaunis ja kylmääkin kylmempi kidetanssisi peitti kotini kaikki valoaukot. Kuitenkin lapsuuteni muistoissa olit aina muuntautuva, pehmeä, tarvittaessa kova, runsas, valoisa, leikkisä, odotettu ystävä joka tarjosi tuhansia mahdollisuuksia huikeisiin seikkailuihin.

Nyt odotan sinua kiihkeästi, kuin rakastani jonka sylelyä hetki hetkeltä vapisevampana. Mitä karmaisevimmin ja kovemmin piiskaat maankuoren läpitunkemattomaksi, peität mustan maiseman lumisella hohteellasi, sitä vahvemmin syntyy mieltä hyväilevä tunne kaiken jatkuvuudesta, elonkierron uskollisuudesta. Kunnes taas kevät pyyhkäisee kaiken kimmellyksen sekä varmuuden lähettämällä ennenaikaisia paluumuuttajia visertämään merkillisiä laulujaan. Kunnes taas aurinko porottaa ennen kokemattoman pisteliäästi hukuttaen kaiken puhtaan ja kristallisoituneen imelään ja petolliseen maatuvan mullan ja uuden ruohon tuoksuun… Keväisestä polttopuu-rituaalista on tullut anteeksipyyntöä ja anelua: tule takaisin!.

Tuula Nikulainen, huhtikuussa 2005