Meren pohjaan vajonnut aurinko
Valaat lisääntyvät hitaasti, elävät suhteellisen pitkän elämän ja kuolleina painuvat merten syvyyksiin. Suurten valaanruhojen hajoamisprosessi kestää vuosikymmeniä. Tutkijat löysivät 70-luvun lopulla fotosynteesin rinnalle toisen yhteyttämisen muodon, kemosynteesin, jossa lehtivihreättömät bakteerit pystyvät yhteyttämään hiilidioksidia saamansa kemiallisen energian avulla – eli yhteyttämään ilman auringon valoa. Hitaasti mätänevissä ja hajoavissa öljyisissä valaanruhoissa syntyy kemosynteesi, josta vapautuu energiaa, kun yksinkertaiset epäorgaaniset aineet, ruhosta vapautuvat rikki- ja typpiyhdisteet sekä metaani, hapettuvat. Kemosynteesiä hyödyntävät mikrobit ja arkkieliöt, joita on löydetty merenpohjan kuumien lähteiden läheltä ja valaiden ruhoilta. Kemosynteesin uskotaan olevan eliöiden varhaisin energiantuotantomenetelmä ja kuollut valas on kuin mereen vajonnut aurinko. Näin valasauringot yhdessä merten syvyyksien mustien savuttajien kanssa muodostavat meriluonnon ja koko planeetan monimuotoisuutta ylläpitävän verkoston. Teollinen valaiden metsästys on tehnyt mittaamattoman aukon tähän verkostoon.
