Aurinkokäärme

 Kuva: Pasi Airike

Oma käärme

Harvinaisen helteinen toukokuu on kuivattanut lantalamme takaisen kosteikon lähes tyystin ja rantakäärme tavattiin nyt ensi kerran maantie-ojassa vilvoittelemassa tai pyydystämässä vesiliskoja jaksaakseen kasvattaa muniaan.

Hevosemme pihaton lantalassa on asustanut rantakäärme ainakin 15 vuotta. Tavallisesti käärmeen voi tavata aurinkoisena ja lämpimänä päivänä vikkelästi luikertelemassa pihamaalla, toisinaan tallista auringonpaahteelta piilossa kietoutuneena karsinan aitalautoihin.

Toissa vuonna, kääntäessäni lantakasaa, osui talikkoni lantamättääseen jonka alta paljastui noin kolmekymmentä pehmeää nahkamunaa tai munankuorta. Osa poikasista oli jo munankuorensa jättäneet, toiset vielä luikertelivat kuorenpuolikkaissaan.  Ihmettä ihastellessani yhteen vielä ehjään munaan ilmestyi reikä...pidätin hengitystä ja näin käärmeenpojan syntymän: pikkuruinen hopeinen pää pisti ulos reiästä, käärmelapsi oikaisi kaulansa ja aukaisi kitansa haukatakseen ensi kerran raikasta ilmaa. Laskin varoen mättään takaisin paikoilleen.

Aurinkokäärme - haltiakäärme

Kotikäärmeen pitämisestä on suomalaisissa lähteissä mainintoja 1600-luvulta lähtien ja elättikäärmeitä tiedetään pidetyn ainakin Lounais-Suomessa vielä 60-luvulla. Ruotsissa vanhimmat tiedot ovat 1500-luvulta ja skandinaavinen kotikäärmeisiin liittyvä perinne on  hyvin samantapaista kuin Suomessa (ks alla Elättikäärme - perinne Suomessa). Baltian maista on on vanhoja tarinoita käärmeiden pitämisestä, erityisesti Liettuasta, mutta myös virolaisilta ja venäläisiltä kansoilta. Liettualaisissa 1400-luvun lähteissä tapaa on kuvattu kultiksi, jossa käärmeet olisivat olleet todellisia kotijumalia, joita päivittäin palvottiin. Liettuan kielessä rantakäärmettä tarkoittava sana zaltys tarkoittaa myös kodin henkeä tai haltijaa. Liettualaisessa mytologiassa Zaltys on liitetty  auringon jumalattareen Sauléen. Joidenkin lähteiden mukaan myös suomen kielen haltia olisi peräisin liettuan kielen zaltys-sanasta.

Liettuassa rantakäärmettä on pidetty näihin päiviin saakka pyhänä, jonka on katsottu turvaavan talonväen ja viljelysten hedelmällisyyttä.  Liettualaisessa perinteessä rantakäärmettä on kunnioitettu eräänlaisena auringon ilmenemismuotona maan päällä. Tämä on helppo käsittää, sillä helposti kesyyntyvän rantakäärmeen elintavat ja ulkonäkö yhdistyvät tavalla, joka antaa aihetta ylimaalliseen alkuperään. Rantakäärme on päiväeläin ja liikkuu yleensä veden läheisyydessä. Usein rantakäärmeen tapaa juuri lämpimänä aurinkoisena päivänä. Rantakäärme tarvitsee lämpöä, ja niskassa olevat keltaiset laikut ovat helppo tulkita auringon merkeiksi. Rantakäärmeet pariutuvat heti talvihorroksen jälkeen Vapun tienoilla. Kesäkuussa, juuri pesäpäivien eli juhannuksen aikaan, naaras munii tavallisimmin 6-40 munaa kompostiin, lantakasaan, levälauttaan tms. lämpimään paikkaan, jossa munat  kehittyvät palamis-lämmössä.


Varhaiskeskiajalla Liettua, samoin kuin Suomi,  joutui omaksumaan roomalaiskatolisen kirkon uskonopit. Katolisuus tavallaan sulautti rantakäärmeen kunnioituksen omiin näkemyksiinsä. Vielä nykyään voi näet liettualaisissa kirkkorakennuksissa nähdä ristejä, jotka rakentuvat tyylitellyistä rantakäärmeistä.  Myös Suomessa katolilaisuus sulautti käärmettä omiin tarkoituksiinsa: puusta veistetty käärme saattoi roikkua kirkon katossa tarkkailemassa kirkkokansaa tai vahtimassa veronmaksua ja kaupan tekoa.

kuva: Pasi Airike

Elättikäärme - perinne Suomessa
(lähde: Matti Sarmela, 1994, Suomen perinneatlas)


Rantakäärmeen synonyyminä käytetään  nimityksiä tarhakäärme tai karjakäärme.
Nimet ovat peräisin ajalta, jolloin lajia suosittiin maatilojen pihapiireissä. Rantakäärmeitä suojeltiin, ruokittiin ja pidettiin elätteinä, jotka toivat karjaonnea sekä pitivät jyrsijät poissa navetasta ja karjapihasta.

Talon elättikäärme asusti tavallisesti tuvan uunin alla ja sitä ruokittiin kaatamalla lypsyltä tultaessa maitoa myös käärmeen kuppiin.

Suomalaisessa kansanperinne-aineistossa elättikäärme on ollut tavallisesti juuri rantakäärme ( natrix natrix). Siitä on käytetty nimityksiä aljo-, elätti-, haltia-, lyylitys-, suojelus-, ja uhrikäärme. Samoja ilmaisuja on käytetty Suomessa uhripuista. Käärmettä on myös oleskelupaikan mukaan kutsuttu kartano-, koti-, läävä- tai navettakäärmeeksi, meillä tallikäärmeeksi. Käärmeen synonyyminä esiintyy eräissä murteissa mato tai toukka, esim. navettamato tai kotitoukka. Joidenkin talojen käärmeellä on ollut oma kutsunimensä, erisnimensä kuten muillakin kotieläimillä, ja kutsumahuutonsa jolla se saatiin tulemaan esiin.

Käärmeitä ovat suomalaisen aineiston mukaan pitäneet Länsi-Suomessa talonemännät ja -isännät, Satakunnassa, Uusi-maalla, Hämeessä ja Etelä-Savossa yleensä talonväki. Itä-Suomessa ja Karjalassa elättikäärmettä pitivät parantajat.

Elättikäärmeiden asuinpaikoiksi mainitaan kertomuksissa useimmiten asuintupa, tuvan lattian- tai uuninalus. Päiväsaikaan käärmeiden kerrotaan maanneen talonväen sängyn päällä. Toiseksi yleisin käärmeiden asuinpaikka on ollut karjasuoja, navetta tai hevostalli, kolmantena mainittiin sauna.Elättikäärmeet ovat saattaneet asustaa myös pihapiirissä kiviraunioissa tai talon uhripuun juurella. Käärmeen katsottiin suojelevan tai ylläpitävän talon menestystä niin kuin haltioidenkin.

Tiedot elättikäärmeestä ovat tarinoita ja usein esitystavaltaan ikään kuin silminnäkijäin kertomuksia. Kertoja tai hänen tuntemansa henkilö on tullut taloon, kun käärmettä on ruokittu tai hän on nähnyt käärmeen loikoilevan tuvan sängyssä.

Käärmekultti
Haltiaeläin. Samoin kuin uhripuilla elättikäärmeellä on uskottu olevan kohtalonyhteys talon karjaan, erityisesti lehmiin. Jos käärme tapettiin tai sen ruokintaa laiminlyötiin, talosta meni maito- tai voionni, joku kotieläimistä kuoli tai lehmät alkoivat lypsää verta. Joidenkin kertomusten mukaan käärmeellä on ollut voimakas yliluonnollinen side ihmiseen, ruokkijaansa, emäntään tai isäntään. Jos käärme tuolloin tapettiin, talon emäntä tai isäntä sairastui, jopa menettäen henkensä. Käärme on edustanut karjasuojan tai talon haltijaa, tai talon maan yliluonnollista vartijaa.

Kertomusten mukaan elättikäärmeelle on uhrattu samalla tavoin kuin uhripuille tai haltioille. Sille on annettu ensimmäinen osa kaikista antimista, toisinaan kaikista talon tuotteista; ensimmäiset tipat niin ternimaidosta kuin äidinmaidostakin.

Haltiaeläiminä on pidetty myös lumikkoa, näätää, päästäistä sekä kaivohaukea. Kotikäärmeen kuten kissankin ruokkimiseen on kätkeytynyt tapa, että samalla kun eläimen kuppiin kaadettiin maitoa, tiputettiin myös maakivelle joitakin tippoja uhriksi talonpaikan haltialle.

Elättikäärmeen pidolle on annettu myös käytännön selityksiä. Helposti kesyyntyvät tarhakäärmeet karkottivat pihapiiristä pois myrkylliset kyyt, tappoivat hiiriä ja muita nk vahinkoeläimiä. Käärmeen nahkaa ja rasvaa on myös käytetty ihosairauksien parantamiseen sekä laitumien suojaamiseen pedoilta. Kristillisessä perinteessä käärme on pahuuden symboli ja viimeisinä vuosisatoina käärmeiden ruokkijat ovat yleisessä mielipiteessä tuomittu noidiksi.

Elättikäärmeiden taustaa: Käärmeperinteessä on ilmeisesti monia kerrostumia. Eräkauden aikana käärme on kuulunut samaanin apueläimiin; käärmeen hahmossa samaani saattoi liikkua maanalaisessa maailmassa, kuolleiden asuinsijoilla. Säilyneiden stereotyyppisten elättikäärme-tarinoiden perusteella on vaikea varmuudella sanoa, onko käärmettä pidetty ja ruokittu, samoin kuin uhripuita tai haltioita, jo varhaisissa rautakauden viljelykylissä tai savo-karjalaisissa kaski-yhteisöissä. Käärmeet ovat epäilemättä suosineet peltojen keskelle raivauksen yhteydessä jääneitä kiviraunioita, jollaisia myös rautakauden hiisimetsiköt (* olivat. Käärmeen elintavat ovat ehkä näin yhdistyneet maan alla asuviin vainajiin ja maan haltioihin. Suomalaisessa perinteen yhteydessä on vaikea puhua varsinaisesta käärmekultista. Joka tapauksessa vielä  kristillisenä aikanakin käärmettä on todella pidetty ja suojeluseläimenä kohdeltu aivan nykypäiviin saakka. Käärme esiintyy lukuisten kansojen mytologiassa eri puolilla maailmaa ja se assosioidaan useimmin vainajiin; erityisesti käärmeiden palvontaa tavataan Aasian uskontojen piirissä ja sitä on pidetty alkuperältäänkin aasialaisena. Suomessa perinteisten käärmeuskomusten taustalla on todennäköisesti samanismi ja vainajakultti.
(yllä: Lähde: Sarmela, 1994, Suomen perinneatlas)

*) Hiisimetsiköt ovat ilmeisesti Suomenlahden kulttuuripiirissä vanhimpia viljelevien ihmisen kulttipaikkoja.
Hiisi on tarkoittanut vainajille erotettua pyhää paikkaa, metsikköä, mutta myös hiisimetsikön asukkaita, vainajia, joita paikalle on haudattu. Kristillisen hegemonian aikana nimitys on muuttunut tarkoittamaan pahaa olentoa, jättiläistä. Suomessa hiisi-nimellä tunnettuja rautakautisia kalmistoja on avain Varsinais-Suomessa ja Hämeessä.

 Kuva: Pasi Airike

Rantakäärme on rauhoitettu eläin.

Tärkeimpänä syynä rantakäärmeen harvinaistumiseen Suomessa on ollut sopivien munintapaikkojen, ennen kaikkea lantakasojen ja rakkolevävallien väheneminen. Muita syitä ovat talvehtimispaikkojen jääminen rakentamisen alle, liikenne ja laiton vaino. Rantakäärmeen lisääntymistä voidaan auttaa perustamalla munintaan sopivia lehtikomposteja rantojen tuntumaan.

Veden taika - The Magic of Water

Aivan kohta voit saada käteesi kirjan

Ympäristötaideteko, kelluva biopuhdistamo ja lintusaari

Veden taika

Jackie Brooknerin suunnittelema ympäristötaideteos

toim. Tuula Nikulainen

Aurinkoinen  tulevaisuus ry 

Vedentaika blogi tässä!

 

Jousiampuja

 

Isäni Jouko Nikulainen oli intohimoinen jousiampuja. Hän kehitteli 2000-luvulla itselleen jousen vanhoista lasikuitusuksistaan. Innostuksen uudelleen jousiammuntaan hän sai kuljettaessaan lapsenlastaan Taikaa työharjoitteluun (Yläasteen TET) Kuralan kylämäkeen. Täällä Taikan pappa valmisti ensin itselleen pitkäjousen saarnesta, mutta jousen annettua periksi ja katkettuaan hän alkoi lasikuitujousen kehitystyön...Hän ehti valmistaa useita jousia ja paranteli varsinkin kädensijan ja suksien liittymäkohtaa.

Isäni harrasti jousiammuntaa lähes päivittäin sairastumiseensa syystalvella 2009 asti.

 

Jouko 19 vuotiaana 1950 Hirvensalo

  

Jouko elokuussa 2009 Hirvensalo

Kaarijousi vanhoista lasikuitusuksista - isä:

"80-luvun suksissa paras jäykkyys, nykysukset liian löysiä":

  

Jousen puinen kädensija

Jousiammunnasta kehkeytyikin pappan ja lastenlasten yhteinen harrastus, 

5-vuotiaan Osman tyylinäyte (2006):

 

Isälle,

jousiampujan muistolle.

Jouko Nikulainen joulukuu 1931 - tammikuu 2010

Auringonkehrääjän päiväkirjasta

Tänään pyörähti aurinkolämpöjärjestelmä käyntiin ja kehräsi talvihorroksesta heräilevän talon uumeniin lämmintä vesilankaa...

+46 C ja vain osa keräimistä vapaana lumesta. Yleensä ilonsäteidenkehruu alkaa jo helmikuussa näillä leveysasteilla:

60° 24′ 0″ N, 23° 4′ 58.8″ E
60.4, 23.083

 Auringonkehrääjän päiväkirjaan pääset tästä 

Kaikki on auringosta

Haluan aurinkosähköä.
Minulla on jo aurinkolämpöä - olen auringonkehrääjä.
Tulevaisuuden suunnitelmissa pihakalliollani  seisoo kaunis spiraaliturbiini kaapaten aurinkotuulia!

Meillä on valtakunnallinen sähköverkko. Se on yhteisillä verorahoilla rakennettu. Se oli yhteinen verkko. Aikaisemmin oli yhteinen tahto turvata kaikille yhtäläinen ja tasaveroinen oikeus ja mahdollisuus sähköön.

Nyt suomalaisista yli puolet haluaa korvata hiili- ja ydinvoiman yhteisellä aurinko- ja tuulivoimalla. Matkalla on monta muttaa. Valtion luovutettua yhteisen verkko-omaisuutemme pörssiyhtiöille, uudet verkonomistajat eivät halua ainuttakaan pienvoimalaa verkkoonsa. Miksi ei!? .... no siksi, että se sekoittaisi energiaboolin, joka nykyisellään tuottaa harvojen pussiin valtaisia pääoma- ja optiotuloja.

Kaikesta huolimatta, olen valmis hankkimaan aurinkosähköä tuottavat paneelit katolleni. Haluan liittää järjestelmän verkkoon, akkujen lataamisen sijaan, mikä nykysysteemillä tarkoittaa:
kun paneelit tuottavat sähköä ja käytän samanaikaisesti sähköä, saan sen aurinkosähköjärjestelmästä. Tilanteessa jossa aurinkosähkön tuotto on korkealla, mutta itse en tarvitse sähköä, ylimääräinen sähkö valuu ilmaiseksi verkkoon eli en saa ylijäämä-sähköä talteen pimeän ajan varalle. Kuitenkin Suomessa tarvitaan myös paljon jäähdytystä ja tuuletusta; näin aurinkoenergialle sen huipputuottoaikoina olisi laajasti kysyntää. Aurinkosähköjärjestelmä tarvitsee yhteisen verkon tasaussähkö-järjestelmäksi, aivan niin kuin ydinvoima tarvitsee rinnalleen hiili- ja vesivoimaa tasaussähköksi...

Seuraan omaa järjestelmää suunnitellessani AURINKOSÄHKÖBLOGI a

ja kehrään auringonlämpöä veteen:

 

aamupäivällä

 

Keskipäivällä keräimet oivat vapaina - avustin lapion kanssa - ja jään odottamaan ensimmäistä lämpösaalista!

Keräimet asentanut 5 vuotta sitten Timo Jodat - Ympäristöenergia

10.01.2010 Isä.

Sinä olet kaikkialla.
sinivuokoissa, ruusunmarjoissa,
kuusikoiden pihkan tuoksussa,
auringon valoa halkovissa lumikiteissä,
meren suolassa, taivaan tähtitomussa.
Olet kanssamme luonnossa, jota rakkautesi opetti meidät rakastamaan,
olet muistona lämmittämässä sydämiämme,
ajatuksissamme ohjastamassa tekojamme,
olet luonamme aina.

Lumi

Villa - Village, woollen camp (The Prima Palace in the Palace) Madrid

Madrid Circulo de Bellas Artes 3.11-11.11.2009: Villa Village  with the theater Quo Vadis

The Prima Palace: The nomad tent of the North - primeval home

  

kuva. Kezia Kautto

Villainen leiri ja palatsi palatsissa

Sana jurtta on alunperin turkkia ja tarkoittanut maata, aluetta, leiriä. Yurt-sana on lainautunut vahingossa tarkoittamaan nomadien asumusta, puurakenteista telttaa, ensin venäjän kieleen ja sieltä muihin eurooppalaisiin kieliin.

Villa-Kylä on  teatteri Quo Vadiksen jurtta ja Villainen leiri yhdessä. Olen rakentanut jurtan ympärille leirin - maan, alueen ja ilmapiirin - joka johdattaa yleisön Quo Vadis-teatterin pyöreään palatsiin, paimentolaisten ikiaikaiseen ja korvaamattomaan huovilla katettuun olohuoneeseen,ja teatteriin.

Villainen leiri on tilateos jossa polut risteilevät pohjoisten kansojen vetäytyvää jäänreunaa seuraavan vaellusreitiltä nykyhtekeen ja ilmastonmuutokseen. Talven menetyksen pelko pukeutuu villaiseen nostalgiaan....Lumi on lämmin kuin villa, emäksinen kuin naisen hedelmöittyvä emätin. Lumi on kuin maan huopa, taivaan ja maan rakkaus, tasapaino.

Circulo Bella Artessa Villa-Kylä on kokonainen tilateos palatsin muhkeiden kivipilareiden antaen teokselle huikean aika-ulottuvuuden: alkukota ja nomadien palatsi  palatsissa.

Teosteni raamit ovat usein majoja, telttoja, suojia. Muistoja ja kertomuksia uhanalaisista paimentolaiskulttuureista, yhä harvempaan käyvien kiertolaiselämää viettävien kansojen kulttuureista, lapsuuden metsämajoista.

Tuula Nikulainen 21.10.2009 

 

Metsäpuhetta ja poimintoja "Metsänhoidollisia toimenpiteitä" kirjasta

Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo: Metsänhoidollisia toimenpiteitä. 200 s. Hiilinielu tuotanto ja Miellotar 2009.




Metsäpuhetta.
Metsäpuhe kätkee metsien menetyksestä koituneen suuren surun.



"Miksi puu ei kulje?" -lause on uutisvirrasta napattua metsäpuhetta. Milloin metsäpuhe ja -uutisointi kääntyy: "Metsä kasvaa ja monimuotoistuu, hiilinielumme toimii ja voi hyvin"? Perinteisen metsäpuheen rinnalle on noussut myös uutinen: vapaaehtoinen metsänsuojelu on lisääntynyt. Onko metsänomistajilla meneillään sukupolven vai -puolenvaihdos, vai onko hätä ilmastonmuutoksesta palauttamassa metsää teollisuuden raaka-ainevarastosta takaisin osaksi luonnon monimuotoisia äidin kasvoja? Onko yleisön kasvava ymmärrys ekologisista lainalaisuuksista nostamassa metsänhoidon osaksi ilmaston suojelua? Oman sysäyksen orastavaan muutokseen on antanut valokuva-taiteilijoiden Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon toista kymmentä vuotta jatkunut tutkimus metsiemme parissa.

Ritva ja Sanni tulivat tunnetuksi suomalaista metsämytologiaa kuvaavasta teoksestaan Puiden kansa (1997). Kirjaa tehdessään taiteilijat kulkivat Suomea ristiin rastiin etsien kuvauskohteiksi suomalaista metsäkansaa ja metsäistä sielunmaisemaa. He yllättyivät metsätaloutemme totaalisuudesta. Järjestelmällinen matka syrjäseuduille oli hämmentävän samankaltainen kuin aarniometsiä biologian ja biodiversiteetin näkökulmasta etsineiden metsäaktivistien ja inventoijien kokemus ja kartoitukset viime vuosikymmeniltä.


" Niin kuin bakteeri levittäytyi tieverkosto kankaille..."

Nyt syksyllä julkaistun kirjan runsas kuvitus näyttää maailman tiheimmin rakennetun metsäautotieverkoston silmukoihin kuristuneen metsäluontomme ahdingon. Lentokoneesta otetuista kuvista entiset metsäalueet levittäytyvät raadollisina kuva-aukeina: silmänkantamattomiin lohduttoman pirstaleista mosaiikkia ja paljaita aukkohakkuita, joissa siellä täällä kyntövakojen välissä huojuvia oksansa menettäneitä keloja. Taiteilijat paljastavat kirjassaan hämmästyttäviä tilastoja: metsäautotiet levittäytyvät keskimäärin 800 metrin välein Suomen kartalla. Teos käy huolella läpi metsiemme hyötykäytön historiaa ja menetelmiä jatkaen näin Puiden kansasta alkanutta suurta metsätarinaa kohti nykypäivää. Mielenkiintoista on se miten kirja avaa metsään liittyvää retoriikka ja metsäpuheen valtaa: "oikea retoriikka saa kovakouraisen luonnon hyväksikäytön kuulostamaan hienostuneen vastuuntuntoiselta ja hälventää huolet". Kirjaa on vaikea lokeroida: se on upea, tosin ei kaunisteleva luontokuvakirja, tutkimus ja julistus, se on myös oiva opus metsänhoidon sanastoon. Puheesta nousee kuvien rinnalle kirjan toinen vahva sisältö.

Metsänhoidollisia toimenpiteitä -kirjan valokuvissa esiintyvillä metsillä on kansallinen FFCS-sertifikaatti (Finnish Forest Certificatin System). Voi vain toivoa että kirja pääsee pikaisesti käännettynä kansainväliseen levitykseen. Osa kuvista oli esillä Salon taidemuseossa Halikonlahti Green Art-näyttelyssä vuonna 2008. Tuolloin tekijät kertovat kuvaushankkeensa lähtökohdista näin:

"Useimmiten, jos lähdemme jonnekin – jonnekin omimpaamme – lähdemme metsään. Ilman metsää eksymme. Viime vuosikymmenellä teimme matkan vanhaan perinteeseemme ja mytologiaan, joka sitoi ihmisen kohtalon puihin ja ympäröivään metsään, silloin kun se vielä oli rajaton ja kaikkialle ulottuva. Nyt olemme syventyneet tämän päivän metsäsuhteeseen ja –maisemaan. Tehdessämme tätä uutta työtä, on kuin olisimme ajaneet takaa sateenkaaren päätä. Metsä pakenee edellämme ja näyttää aina siintävän vain jossakin horisontissa."


Metsäteollisuuden mene(s)tystarina

Suomalaisen metsäteollisuuden menestys on ollut osa suomalaista imagoa, mutta sen kääntöpuoli on kätkenyt monta tragediaa, joista puhuminen on ollut tuomittavaa ja häpeällistä. Ritvan ja Sepon työ paljastaa armotta metsän menetystarinan surulliset kasvot metsänlaitojen asukkaiden sanoin. Teoksessa puhuvat ihmiset, joiden elämän tehometsätalouden aiheuttama luonnontuho ja maiseman muutos on järkyttänyt. Lehti-ilmoituksella taiteilijat kutsuivat ihmisiä kertomaan metsän menetyksen kokemuksistaan. Tarinat ovat riipaisevaa luettavaa.

Sana ”metsä” tarkoitti joskus rajaa, reunaa, äärtä, jonka takaa alkoi suunnaton toinen valtakunta. Montako puuta nykyisessä kielessämme ja maisemassamme muodostaa metsän?  Ritva ja Sanni kysyvät.  Nyt 50-vuotta kestänyt tehometsätalous on mullistanut niin suomalaisen metsäluonnon kuin luontosuhteenkin. Metsän ääretön valtakunta on kutistunut muutamassa minuutissa läpikäveltäviksi metsäsirpaleiksi. Sanasto on vaihtunut hyötysuhdetta korostavaan kieleen, jossa ikimetsä on yli-ikäinen, vajatuottoinen, läpipääsemätön ryteikkö, aukkohakkuu metsän uudistamista ja myrkkyjen kylväminen kasvinsuojelua. Enää vain runolliset paikannimet muistuttavat menneestä: Kelokkoaho, Yölamminsuo, Sammalharju. Taiteilijat alkoivatkin nimetä metsiä uudelleen: Yksipuinen, Syvienojienpusikko, Mössösuonkannokko tai Aurausvaara.

"Pikkuhiljaa (metsä) hiipuu taka-alalle vähämerkityksellisten asioiden joukkoon, eikä enää synny edes mielikuvia siitä millaista olisi olla metsässä, syvällä, niin että se vavahduttaisi."

Tuula Nikulainen (julkaistu Salon Seudun Sanomissa)

Suojele metsää  ostamalla sitä:
Ikimetsän ystävät ja luonnonperintösäätiö

Aurinkohybridi

Aurinkoisista haaveista totta.

Olemme saaneet viidennen  vuodenajan: marras-joulukuun HARMA.

Harma on parasta aikaa suunnitella aurinkoisia asioita. Aurinkolämpöjärjestelmämme saa täydennystä:

syntyy aurinkohybridi!

KUN puilla lämpiävä kiertovesihella liitetään aurinkolämpöjärjestelmän akkuvaraajaan.

Vastedes käyttövesi ja märkätilojen lattiassa kiertävä vesi lämpiää talvikuukaudet hukkapuulla. Ja maaliskuulta -enää vajaa kolme kuukautta - alkaa aurinkokeräimien kautta kehräytyä lämpöä varaajaa. Pieniä aurikolämpöisiä jaksoja on luvassa jo helmikuun pakkasilla, mkäli vanhat merkit (lämmityspäiväkirjassa) vielä pitävät paikkaansa

 

Akkuvaraaja ja vesikiertoinen puuliesi

Wooly thoughts - Felt acts

Feel felt and felt 25 years 1984-2009

A felt as an artist´s media (klik pics!) - statements

SAUNA

In my childhood home we bathed once a week in a seaside sauna, which was dark and black with soot. The only bright spot was a red woollen elf which was always in a new place when we came to bathe. Because of the elf I took a tolerant attitude toward bathing, just in case, thinking the woollen elf might somehow bring luck to the bathers and the bathhouse itself, I thought the guardian spirit of the sauna lived in the elf. Other memories of trips to the sauna are the colder-than-cold antechamber, and the waters, both ice-cold and boiling hot and trying to find a suitable mixture of the two for washing in.

As a child I also learned that wool is a good substance and that woollen clothes are more valuable than other clothes. Swellings and other slight bruises were cured by pressing wool against them, wool helped cure my grandparents´ aches and pains, and woollen socks gave immediate relief to my own neuralgic (“growing-”) pains. Woolly felt boots were the only proper footwear in subzero weather if you wanted to avoid getting frozen toes. I got my first experience in felting when I made snowballs while wearing woollen mittens. Repeated rubbing with snow made the soft mittens into stiff felt ones.

As an adult, I continue to work with hot and cold waters, searching for the best temperature, but now I try to speed up the felting process.  

 

LOVE WITH FELT
Wool has become my most beloved material, for its healing and protective power, but also because the working process touches my most feminine essence. Felting is an alkaline process. We need alkali in order the wool to felt. Fertiization of a woman requires the alkali surroundings of the vagina. Felting is like giving birth. It cannot be an accident that words in Finnish language EMÄ (mother, dam), EMÄntä (hostess, wife), EMÄtin (vagina) and EMÄs (alkaline) resemble one another.

THE MOTHER FELT AND THE BIRTH OF A NEW FELT
In 1992 I had the honoured and opportunity to teach the forgotten talent of making felt-bootsmaking in West-Mongolia. In return I learned the local nomadic life and the skill of making large yurt felts drawn by a horse. Mongolia has received a name in my stories, The land of Mother Felt. The nomads call an old “helping” felt mother, who gives birth to a new felt, a daughter. The Oldest women traditionally have the responsibility of laying the wool on mother felt. Nomads say women have natural magic talents. These talents ensure successful birth of the new felt. All families of the Village and all ages from grandparents to small kids take part in the felting process.

On the slopes of the Altai mountain I comprehended and found a familiar feminine word: EME. The meaning of eme in Mongolian is feminine, wife, midwife, medicine and herb. The vegetation on the mountain slopes was low and prickly; the air was a mixture of scents of strong herbs. You could see small wool flocks caught in thorns around. When I saw this, I understood that in the early days the loose wool flocks from wild sheep were gathered to be used as padding for the sleeping place in the yurt. Of course The First felt in the world was created with love-making!

THE MAGIC OF SHEEP – FELT AS SACRED SIGNIFICATION
My experience is that only the wool from a live sheep felts. Felt is the oldest ennobled substance and the “second skin” of the man. It is living substance giving spirit and life to all art representations. Just as a tattooed skin is alive (also ancient nomadic art), felted wool is alive. Both serve to bring together man, spirit, nature and journey. The felting process itself is part dance, part trance.

Domestic sheep were not treated as totem animals, but they are very valuable. Their wild ancestors are described in ancient Mongolian felt a lot; a wild sheep is one of the most frequently represented animal figure. Sheep is also the most eaten animal in various rituals. The appreciation of the sheep is high also still in the present Mongolia: out of ten matters which the Mongolians regarded as most important, sheep is the first and surely not because of its nutritive value. From the living wool that is walking along, man gets materials for sheds, yurt and clothing, art and ritual. At the same time the sheep carries in his back a living story and knowledge of the days of ancestors.

Wool for me is a living agent with its own memory and physics. Felting works as a receiver, a navel cord, between knowledge, thoughts and feelings and the surrounding world, between the present and the past. My work with felt is a research about connection and knowledge between natural science, mythology and a living metaphysics.

Tuula Nikulainen c 1992/2004/2007

Tip of the Iceberg (2007 - ) - Jäävuoren huippu

Aotearoa New Zeaand 2007 Southland Museum and the Art Gallery Invegarcil, MOM, Nelson:

Talvileiri - The Winter Camp (2004 - )

Talvi

Suhteeni sinuun on muuttunut. Ennen raskas valkea läsnäolosi johdatti ajatukseni uneen, uuvutti ruumiini vastentahtoisesti talvihorrokseen. Tuskin oli kevät pyyhkäissyt viimeisen kalman hohtavan peittosi taivaan tuuliin kun jo alkoi piinallinen valmistautuminen uuteen tuloosi: puurrettava taas taivaisiin asti ulottuvat vuoret polttopuita hillitsemään tuliaisiasi, kohmetta, sisuksista nousevaa kylmänhuurua, sielunpakoa, joka sulauttaa värit ja ääriviivat toisiinsa. Kaunis ja kylmääkin kylmempi kidetanssisi peitti kotini kaikki valoaukot. Kuitenkin lapsuuteni muistoissa olit aina muuntautuva, pehmeä, tarvittaessa kova, runsas, valoisa, leikkisä, odotettu ystävä joka tarjosi tuhansia mahdollisuuksia huikeisiin seikkailuihin.

Nyt odotan sinua kiihkeästi, kuin rakastani jonka sylelyä hetki hetkeltä vapisevampana. Mitä karmaisevimmin ja kovemmin piiskaat maankuoren läpitunkemattomaksi, peität mustan maiseman lumisella hohteellasi, sitä vahvemmin syntyy mieltä hyväilevä tunne kaiken jatkuvuudesta, elonkierron uskollisuudesta. Kunnes taas kevät pyyhkäisee kaiken kimmellyksen sekä varmuuden lähettämällä ennenaikaisia paluumuuttajia visertämään merkillisiä laulujaan. Kunnes taas aurinko porottaa ennen kokemattoman pisteliäästi hukuttaen kaiken puhtaan ja kristallisoituneen imelään ja petolliseen maatuvan mullan ja uuden ruohon tuoksuun… Keväisestä polttopuu-rituaalista on tullut anteeksipyyntöä ja anelua: tule takaisin!.

Tuula Nikulainen, huhtikuussa 2005