Tuhkaa tuulessa, emo synnyttää

Työskentelen parhaillaan Teatteri Quo Vadiksen uusimman projektin Burning Burning parissa: lavastusta ja visualisointia. Työ on tiimityötä, jossa ryhmässä heittelemme palamisen ideoita tuleen, visuaaliset elementit synnyttävät tekstiä ja päinvastoin. Lisäsi ajankohtaiset tapahtuvat tuovat lisää happea luomisen liekeille

Islanti

Kaksi päivää sitten alkoi savua nousta Islannista Vatnajökull-jäätikön kyljestä. Ei savua ilman tulta. Islannin aktiivisin tulivuori Grimvöten päätti purkautua. Nyt savupatsas ulottuu jo uloimpaan stratosfääriin asti levittäen äitimaan sisuksista kumpuavaa tuhkaa mereen, Grönlantiin, Siperiaan ja pian Skotlantiin ja ehkä muualle Eurooppaan. Eikä siitä ole kuin vuosi, kun matkustin osana tuhkakansanvaellusta purjehtien, junaillen ja laivaillen Kielistä kotiin. Koskaan aikaisemmin ei ole osunut kohdalle niin iloista ja vapautuneen onnellista matkaseuraa: kaikilta olivat kiireet kertaheitolla tuhkapilven myötä kaikonneet. Ottaisimmepa vaarin äiti Maan palavista puheenvuoroista!

Burning Burning Quo Vadis

Tuhka 

Tuhka on kasvi- ja eläinsolukkojen palamisjäännös. Kasvien tuhkassa on kaliumia, natriumia, kalsiumia, magnesiumia, rautaa, fosfaatteja, sulfaatteja ja karbonaatteja. Aikamoista lannoitusainetta. Nykyisin energiapuun tuhkaa ei kuitenkaan suositella lannoitteeksi kasvimaalle, koska se sisältää niin paljon sinne ei-kuuluvia ympäristömyrkkyjä, raskasmetalleja, mm. kadmiumia ja lyijyä. Emme pääse karkuun virheitämme. 


Meret happamoituvat. Ennen kemiallisia valmistusmenetelmiä soodaa uutettiin meriheinien tuhkasta. Sooda on vanha saippuan raaka-aine. Soodaliuos on emäksistä, liukasta ja lipevää sekä puhdistavaa. Tuhkaa liottamalla syntyy lipeää, voimakkaan emäksistä ja syövyttävää lientä. Kuka lipeää?

Vuoroin saamme saippuaoopperaa ja toisena vuonna tuhkatkin viedään pesästä. Tuhkien viemisestä seuraa sadon väheneminen, ei ole millä lannoittaa. Elämämme on happo-emäs-tasapainottelua, niin arki ja terveytemme kuin ympäristömme vointi sekä puheenparsi riippuvat hapoista ja emäksistä.

Emäs 

Emäs-sana viittaa emoon, emään, josta meillä on myös johdannainen emätin. Ei voi olla sattumaa, että kuukausittainen munasolun irtoaminen eli ovulaatio saa aikaan emäsryöpyn emättimeen. Hedelmöittymiseen tarvitaan emäksistä siemennestettä, joka suojaa ja kuljettaa siittiöitä kohti munajohtimia. Ovulaation aikana kohdunkaulassa sijaitsevat rakkulat erittävät myös emäksistä limaa siittiöiden suojaamiseksi. Varsinainen hedelmöittyminen sekä sikiön kehitys tapahtuvat emäksisessä ympäristössä. Emättimen liika happamuus voi puolestaan estää hedelmöittymisen. Emä kuuluu äidinkielemme vanhimpaan sanastoon.

Kielen vanhimman kerrostuman sanat kertovat ymmärryksestä, jossa kaikki teot, asiat, oliot ja aineet ovat yhteydessä toisiinsa. Ruokaa tarkoittava vanha sana on pala, joka esiintyy vieläkin aamupalana, huikopalana. Palaminen on energiaa, tuhka uutta emäsvoimaa. Nykyisen ruokavaliomme palat tuottavat liikahappoisuutta.

Huopa
Olen käsitellyt paljon villaa huovuttamalla. Huovuttaminen on emäksinen prosessi jossa hyödynnetään villan heikkoutta emäkselle. Emäksisellä saippualla liuotetaan kuidun keratiinipinta, jotta saadaan kuidun pintasuomut esille ja karhelle lämmön ja muokkauksen vauhdittaen prosessia. Huovutuksessa villan käpysuomut nousevat ja kiinnittyvät toisiinsa, takkuuntuvat. Mitä kauemmin huovutetaan, sitä tiukempaa huopaa syntyy. Huopa on kuin synnytys.

Mongolia, Mankhan Sum 1992

Mongolia
Ymmärsin jotain perimmäistä vaeltaessani 90-luvun alussa Altai-vuorilla. Piikkipensasmaiseen aluskasvillisuuteen oli takertunut lampaan villoja. Mietin, miten ihmisten on täytynyt jo aikojen alussa kerätä villilampaiden karvoja talteen ja pehmittää niillä vuoteensa. Arvelen edelleen, että maailman ensimmäinneen huopa on syntynyt rakastelemalla! (ja olen saanut teorialle vahvistusta, siitä joskus myöhemmin)

Mongoliassa jurtan huopaisten seinien valmistukseen osallistuvat kaikki, lapsista mummuun ja vaariin. Vanhimmat naiset, emot, kantavat vastuun, sillä naisilla on mongolien mukaan luontaisia maagisia kykyjä, joilla varmistetaan hyvän huovan synty. Mongolien naista tarkoittavasta sananjuuresta eme johtuvat myös sanat vaimo, kätilö, lääke, parantaja, lääkäri, yrtti, lääke ja huume. 

Hevosten tai kamelien vetämä huopa syntyykin kuin taiasta: ensin naiset asettelevat villat sikin sokin ristiin rastiin äitihuovan päälle, miehet käärivät villat sydänpuun kanssa tiukalle rullalle, sitovat sen ja käärivät äidin ja tyttären vielä vuotaan. Tyttöä juotetaan lämpimällä saippualiuoksella, naiset viimeistelevät hevosten perään seuraavaksi asetettavan raskaan paketin ripsottelemalla sen päälle hapanta tammanmaitoa. Sanovat näin pyhän valkean villan säilyvän valkeana. Minusta se on myös rituaalinen ele taspainolle sekä happaman ja emäksen hedelmälliselle liitolle. Jonkin ajan kuluttua ratsastamalla vetäen pyöritetty käärö avataan. Onnenhuokaus, sillä ihme on jälleen kerran tapahtunut, villakuidut ovat tiivistyneet vahvaksi kankaaksi, huovaksi, ilman sitovia lankoja, kudetta tai lointa.

Huopa on ihmisen vanhin jaloste eli  tietoisesti raaka-ainetta jalostamalla synnytetty. Villan luontainen happamuus (ph) on sama kuin ihmisen iholla. Joseph Beuys on kutsunut huopaa ihmisen "toiseksi ihoksi".  Huopa on huuhdeltava huolella, mahdollisuuksien mukaan tasapainotettava heikolla orgaanisperäisellä hapolla. Muinaiset soturit osasivat vahvistaa huopahaarniskoitaan kastelemalla ne aika ajoin viinietikkaan (Tacitus). Ihmisen emäksiset eritteet kuluttaisivat huovan loppuun -ja tuhka. Tuhka syö villaa, joten nykyään jurtan huovat onkin suojattu puuvillakankailla tai ruokomatoilla.

Huopa ei pala, vaan muuttuu tulessa suoraan tuhkaksi.

Ematutu

Vuonna 2004 tein näyttelyä Baskimaahan eli Euskal Herriaan. Etsin vessaa. Vertailin ovitekstejä ja löysin etsimäni tavaamalla ovesta  eme-jotakin! Euskara-kielentutkiskelu tuotti mielenkiintoisen tuloksen: emätin on baskin kielellä ematutu. Sukulaisia olemme, emojen kautta! Eipä tuota olleet huomanneet baskimaahan avioituneet suomalaiset oppaammekaan...

Grimsvötn´n tuhka

Grimsvöt´n tuhka on vulkaanista tulivuoren tuhkaa, joka koostuu kivi- ja lasihiukkasista, maan kuoren sydämen palasista, eikä orgaanisista palamisjäänteistä.  

Tulivuori puhuu: liikkukaa hiljaa, ajan kanssa, pysykää maanpinnalla ja huolehtikaa ympäristönne tasapainosta lisäämällä emästä, emoisuutta, suojaa. 

Jos joku puhuu potaskaa hän suoltaa uutettua tuhkaa, syövyttävää emäksistä tarinaa.  Kaikella on rajansa. Liika syövyttää, syöpyy syöpä.

Quo Vadis Burnin Burning produktion huopaisia sitaatteja - kokeiluja Saaren kartanossa 2010. Ensi-ilta 10.9.2011
Halikonlahti Green Art

BurningBurning . The rigging.

BurningBurning . The rigging.

Huplista vaan, kevät antaa odottaa

Aamu valkeni harmaana: maaliskuun maalari ei tunnu saavaan maalausta aikaiseksi: taas on taulunpohja uudessa lumisessa pohjamaalissa. Miten se näyttääkään niin harmaalta! Keväisen lohdun tuo vanha sanonta: "‎joka takitta lakitta maaliskuussa halkoja hakkaa, se kintaat kädessä toukokuussa sontaa kantaa"...

Lisäaikaa sisä-kädentöille

Kerron huplista ja hupliköysistä. Ehkä keksit niille keväistä käyttöä! Ikkunalaudat ovat täynnä orastavia tai vielä itäviä kasvualustoja. Köysillä voi loihtia lisää kasvatustilaa virittelemällä amppeleita.  Tai jos et ole viherpeukalo, vaan paremminkin ikiliikkuja, köydet ovat parhaita hyppynaruja! Puisella hupli-ukolla saat näppärästi aikaiseksi oikeaa köyttä. Materiaaleiksi sopivat mainiosti matonkuteet.

Mikä hupli?

Sain joulun alla pullean kirjekuoren ystävältäni Turkka Aaltoselta. Sisältä löytyivät puinen vekotin ja piirretyt vekottimen käyttöohjeet.  Ensikatsomalla hupliksi nimetyn vekottimen toimintaperiaate ei selvinnnyt - oli pakko tarttua hupliin.

Yllätyspostin ajoitus oli loistava. Samaan aikaan suunnittelin Salon kaupungin Polku-projektin työpajaa teemalla "Aika - käsityöt". Hupli antoi vauhtia, sisältöä ja uusia ideoita. Hupli on Turkka Aaltosen mukaan ikivanha kivikautinen työkalu ja ollut viimeksi käytössä useilla alkuperäiskansoilla. 

Hupliköyden tekoa päiväkodissa

Yhteen köyteen valmistetaan ensin kolme säiettä. Kutsun säikeitä alkuköysiksi (=kaksinkertainen matonkude).
Köysien valmistaminen sujuu 9 lapsen ryhmässä seuraavassa työjärjestyksessä:
Ensin työnjako. Tarvitaan kolme "huplin pyörittäjää", kolme "köyden vartijaa" ja kolme "laadun tarkkailijaa".  Jokainen lapsi on vuoroin pyörittäjä, vartija ja tarkkailija. Näin syntyy yhteensä kolme köyttä.

1. Ensimmäiset kolme pyörittäjää valitsee kukin yhden matonkudekerän eli värin "alkuköyteen". Yksi valmis köysi tarvitsee kolme alkuköyttä. Käytimme mummuni vanhoja matonkuteita. Lisäksi teimme köysikudetta lasten kotoa tuomista vanhoista tekstiileistä, joista kullakin oli tarina kerrottavanaan.

Matonkude (eli alkuköyden kude) viedään köydenvartijan kädessä olevan kepin kautta kaksin kerroin huplin päähän kiinni.

Huplin pyörittäjä pyörittää alkuköyttä myötäpäivään. Köyden laaduntarkkailijat valvovat että kierteestä tulee tarpeeksi tiukka. Tavoitteena on kieputtaa kaikkien kolmen alkuköyden kierteet suurin piirtein samalle kireydelle. Toiset köydenpyörittäjät tarvitsevat huplin pyöritykseen hieman taustatukea. Pyöritysliike voi olla oudostaan vaikea ja raskaskin.

 Alkuköysi irroitetaan huplista. Ensimmäiset köydenpyörittäjä sekä -vartija jäävät odottamaan kahden muun alkuköyden valmistumista pitämällä omaa alkuköyttä kireällä. Kaksi muuta pyörittäjää valmistavat vuorollaan alkuköyden kiertäen matonkudetta huplilla samaan suuntaan eli myötäpäivään.

Kaikki kolme valmista alkuköyttä siirretään huplin päähän. Kukin köydenvartija pitää huolta että alkuköysi pysyy yhteen köyteen kieputettaessa sopivan kireällä ja erillään toisista köysistä (köydet eivät saa kipartua ja löysä köysi alkaa helposti pomppimaan kieputettaessa). Kolme alkuköyttä kieputetaan huplilla yhdeksi köydeksi vastapäivään. Suunta on tärkeä! Alkuköydet myötäpäivään ja varsinainen köysi vastapäivään.

Valmis köysi irroitetaan huplista ja köyden päät solmitaan.  Tehtäviä vaihdetaan, kunnes jokainen on saanut olla pyörittäjä, vartija ja tarkkailija
ja on syntynyt kolme hupliköyttä.

Valmiit köydet ovat lasten mielestä todella kauniita. Keksimme yhdessä erilaisia leikkejä  mihin köysiä voi käyttää: hyppynarua, hiirenhäntää, hevosta, nattaa, arvoitusta, hinausta, majan sidontaa...

 Lasten kanssa tekeminen olikin lasten leikkiä: köysi syntyi helposti. Yksin tehdessä pitää miettiä mihin sitoa alkuköydet odottamaan yhteen kieputusta. Alkuköydet on mitoitettava saman pituisiksi, jotta yhteen kiertäminen onnistuu nätitsi ilman köyden vartijoita. Turkan piirustuksessa olevaa "köyden erottelija -kauhaa" en ole kokeillut.

Minä tarvitsen köydenvartijan pitämään alkuköyden päästä kiinni. Apulainen voi pitää myös sormillaan yhteen kietoutuvat alkuköysien päät erillään, jotta kiertyminen etenee tasaisesti hupli-päästä kohti köyden toista päätä.  Silloin kun jokaisella alkuköydellä on oma köydenvartijansa yhteen kieputuksessa, ei alkuköyden pituudella ole niin väliä. Vartija säätelee köyttä ja pitää myös alkuköyden muista sopivasti erillään. Kiertymisen edetessä köydenvartijat siirtyvät hieman lähemmäksi toisiaan. Lopulta kaikkien vartijoiden kädet ovat lähes nipussa köyden kieputtua loppuun saakka.  Lyhyin alkuköysi määrää valmiin köyden pituuden ja siihen kohtaan laitetaan hevosenhäntäsolmu.

Hupliköydet hurmaavat. On mukava napata kyläreissulle koriin muutama kerä mummon vanhoja matonkuteita ja hupli. Köydenteko on hauskaa ja lopputulos aina yllätyksellisen kaunis.

Tätä kirjoittaessani aurinko ja tuuli paiskovat lunta alas puista. Aurinkokeräimet kehräävät 55 C asteista vettä sisään. Lumihangen pintaa syvemmällä sykkii lämmin kevään sydän.

Merilevä suojaa radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta

Merilevä suojaa radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta JOS levä ei ole jo valmiiksi saastunutta!?

Sininen planeetta, Maa, jossa meri yhdistää meitä kaikkia. 

Meriekologia on syntymän ekologiaa, meri elämän kohtuvesi. Merten ekologinen tasapaino on elintärkeä maaelämän tasapainolle ja terveydelle. Olemme ihmeissämme seuranneet suomalaisten säteilyturvaviranomaisten niukkaa informaatiota Japanin ydinturmasta, joka sisälsi useaan otteeseen hokeman: tuulen suunta on merelle ja laskeuma painuu merten syvyyksiin, eikä näin ollen ole vaaraksi ihmisille. Järkyttävän ala-arvoista vai tietoista aliarviointia? Toinen keskeinen info on ollut, ettei radioaktiivinen laskeuma ulotu Suomeen.

Ranskan säteilyturvakeskuksen sivulla oleva stimulaatio radioaktiivisen pilven leviämisestä.

Kopioin jäsentäen ja lyhentäen artikkelia Radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta suojaavasta ravinnosta myös tänne, koska huoli ja tietoisuus Japanin Fukushimasta peräisin olevan radioaktiivisen laskeuman leviämisestä kasvaa ja koska meri ja merilevä on suojautumisessa keskeisellä sijalla!

Artikkeli on huolella koostettu, ajankohtainen nyt ja aina, sillä ympäristömme radioaktiivisuus lisääntyy ilman Japanin katastrofiakian. Tuskin voi liikaa, tämän lähes synteettiseksi prosessoidun teollisuusruuan-aikakaudella, korostaa  alkuperäisen ja käsittelemättömän ravinnon merkitystä terveydelle.

Radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta suojaavia ruokia, yrttejä ja vitamiineja 

(lyhennettynä alla)

Merilevien sisältämä natriumalginaatti on yksi voimakkaimmista säteilyltä suojaavista aineista. Natriumalginaattia on merilevissä, joita ovat mm. kelp, arame, wakame, kombu ja hijiki. Natriumalginaatti vähentää strontium-80 absorptoitumista luukudokseen 50-83 prosenttia.
Natriumalginaatti on tehokas ennaltaehkäiseva ja terapeuttinen aine säteilyn sekä raskasmetallien haittavaikutuksilta suojautumiseen. Ruskeat merilevät, kuten kelp, sisältävät eniten alginaattia. Punaiset merilevät ovat tehokkaimpia sitomaan plutoniumia ja vihreät merilevät cesiumia.
Alginaatti ei ole myrkyllinen, ei imeydy ruoansulatuskanavasta ja sillä ei vaikuta olevan haittavaikutuksia edes suurina annoksina.

Atomienergia-komissio suosittelee maksimaalisen suojan saamista varten ihmisille vähintään 60-90g merilevää viikossa tai 10g natriumalginaatti-ravintolisää. Säteilylle altistumisen aikana tai sen jälkeen annoksen tulisi olla 10g ravintolisää neljä kertaa päivässä, jotta alginaattia on jatkuvasti ruoansulatuskanavassa. Ummetuksen voi välttää, jos alginaatti on hedelmägelatiinissa. Agar, joka valmistetaan kelpin natriumalginaatista, on turvallinen, myrkytön aine, jota voidaan käyttää suurustamiseen tai gelatiinina.

Merilevät sisältävät myös luonnollista jodia. Radioaktiivinen jodi-131 absorptoituu ja kerääntyy kilpirauhaseen, jos kehossa ei ole riittävästi jodia. Vaikka radioaktiivista jodia olisi jo absorptoitunut kilpirauhaseen, luonnollinen jodi auttaa altistumisen vaikutuksiin. 1 mg jodia lapsille ja 5 mg aikuisille päivittäin vähentää 80% kilpirauhaseen kertynyttä radioaktiivista jodia. Parhaita jodin lähteitä ovat merilevät, hijiki, arame, kombu ja dulse. Ne sisältävät myös paljon vitamiineja ja mineraaleja. Merilevät auttavat hajottamaan rasvakudoksia. Joidenkin tutkimusten mukaan jodi voi mm. parantaa kystia rinnoissa ja munasarjoissa, suojata dementialta sekä lisätä lasten älykkyyttä. Kiinalaisen tutkimuksen mukaan huippulahjakkaat lapset eivät tule alueilta, joiden juomavedessä on fluoria. Fluori poistaa jodia elimistöstä.

Jodin nykyinen suositus on 150 mikrogrammaa päivässä. Yksi gramma ruskeaa merilevää sisältää 500-8000 mikrogrammaa jodia, ja sama määrä vihreää tai punaista merilevää sisältää 100-300 mikrogrammaa jodia. Japanilaisessa sushissa käytettävä nori on punainen merilevä, joka muuttuu vihreäksi kuivatettaessa.
Japanilaiset saavat päivittäin ruokavaliostaan 12 mg jodia, josta suurin osa on merilevästä. Japanilaisilla esiintyy vähemmän syöpää kuin muilla kansallisuuksilla.

Hapatetut ruoat auttavat vastustamaan radioaktiivisesta laskeumasta ruokien kautta saatavia toksiineja, mikä johtuu niiden myönteisestä vaikutuksista sisäelimiin.

Punajuuren on todettu lisänneen veren hemoglobiinia radioaktiiviselle säteilylle altistumisen jälkeen. Rotat , joiden ravinto sisälsi 20% punajuurta, välttivät cesium-137 absorptoitumisen 97-100 % tehokkaammin kuin rotat, jotka eivät syöneet punajuurta.

Ravintohiiva sisältää E-vitamiinin lisäksi nukleonihappoja RNA ja DNA, joilla on todettu olevan radioaktiiviselta säteilyltä suojaavia ominaisuuksia. Hiivan on todettu auttaneen kasvattamaan ja uudistamaan radioaktivisen säteilyn vahingoittamia soluja, sekä helpottavan säteilystä johtuvaa pahoinvointia. Ravintohiivassa on monia tärkeitä ravintoaineita. Hiiva sitoo ja absorboi raskasmetalleja, kuten uranium, lyijy ja elohopea.

Valkosipuli ja sipuli. Kysteiini, jota on myös sipuleissa, sitoutuu deaktivoiden radioaktiivisiin isotooppeihin sekä myrkyllisiin metalleihin, kuten kadmiumiin, lyijyyn ja elohopeaan. Kysteiinin rikki auttaa munuaisia ja maksaa puhdistamaan kehoa. Valkosipulilla on monia parantavia ominaisuuksia.

Klorofylli. Louraun ja Lartiguen mukaan vihreä kaali lisäsi marsujen vastustuskykyä radioaktiiviselle säteilylle. Yhdysvaltojen armeijan tutkimuksen mukaan parsakaali, vihreä kaali ja alfalfa vähensivät marsujen saaman radiosäteilyn haittavaikutuksia 50%.

Kasviöljyt. Dr. James Ashiawan tutkimuksen mukaan hiiret selviytyvät kuolettavasta röntgensäteilyannoksesta, jos niille on annettu kylmäpuristettuja kasviöljyjä, etenkin oliivi- tai maapähkinäöljyä. Meksikossa radioaktiivisen säteilyn kanssa työskentelevät tai sen lähellä asuvat syövät tai käyttävät iholla kasviöjyjä suojellakseen itseään. Oliiviöljy ja seesamiöljy kestävät kuumentamista parhaiten hajoamatta ja ne säilyvät parhaiten.

B-vitamiinit auttavat mm. normalisoimaan valko- ja punasolujen määrää, koska valkosolujen tuhoutuminen voi kestää pitkiä aikoja. Eri B- vitamiinit tulisi ottaa yhdessä.
C-vitamiini ja bioflavonoidit. Harvard Medical Schoolin tutkimuksen mukaan C-vitamiini suojaa säteilyvaurioilta. Tutkimuksen mukaan ihmisille sopiva suojaava annos intensiivisen säteilyn yhteydessä olisi hyvin suuri, 10g päivässä. Jos C-vitamiinin annos on yli 750 mg päivässä, tulisi ottaa myös kalsiumia, magnesiumia sekä B6-vitamiinia muiden B-vitamiinien kanssa sekä riittävästi vettä munuaiskivien välttämisen takia.

D-vitamiinia. Aikuisen terapeuttinen annos 400-1000 IU päivässä. Hätätilanteessa aikuisen päivittäinen annos voisi olla 2000IU alle kuukauden ajan.

Magnesium estää kalsiumin tavoin radioisotooppien absorption sekä auttaa poistamaan strontium-90:ää. Magnesium voi yhdistyä synteettiseen D-vitamiiniin, kalsiferoliin, ja kuljettaa sen pois elimistöstä, joten on parasta käyttää luonnollista D-vitamiinia. Myös fluori poistaa elimistöstä kalsiumia muiden haittavaikutustensa ohella. Optimaalisen ruokavalion tulisi sisältää magnesiumia noin puolet kalsiumin määrästä.
Seleeni vahvistaa immuunipuolustusta, vähentää syöpää ja auttaa leukopeniassa eli epänormaalissa valkosolujen vähenemisessä. Suositeltu annos 50-200 mcg. Tehokkain A- ja E-vitamiinien kanssa.

Rauta. Useiden tutkimusten mukaan säteily vähentää huomattavasti raudan määrää elimistössä. Radioaktiivinen rauta ja plutonium, jotka ovat rakenteeltaan raudan kaltaisia, voivat kulkeutua rautavarastoihin maksaan, luuytimeen, munasarjoihin ja kiveksiin, sekä keuhkoihin, jos raudasta on puutetta. Päiväannos 18mg naisilla, 30-60 mg raskaana, enemmän imettävillä, 10 mg miehillä, 10-18 mg lapsilla. Säteilylle altistumisen tai veren menetyksen jälkeen, n. 10-18 mg päivittäin.

Siperian ginseng, Eleutherococcus senticosus. Siperian ginsengillä on radioaktiiviselta säteilyltä suojaavia ominaisuuksia, ja sitä voidaan käyttää akuuteissa tai kroonisissa säteilysairauksissa. Voi pidentää elinaikaa altistumisen jälkeen. Suojaa myös tulehduksilta ja muilta myrkyllisiltä aineilta.

Vihreän ja mustan teen katekiinien radiosäteilyn haitoilta suojaava vaikutus ennen säteilylle altistumista ja sen jälkeen liittyy luultavasti niiden antioksidatiivisiin ominaisuuksiin. Suuret määrät sisältävät liikaa kofeiinia ja tanniineja. Joidenkin tutkimusten mukaan vihreä tee kerää suuria määriä fluoria.

Pektiini. Kypsistä hedelmistä, kuten omenista. Kuten natriumalginaatti kelpissä ja agarissa, pektiini sitoo tai kelatoi radioisotooppeja, etenkin strontium-90:ää, sekä vähentää niiden absorptoitumista luustoon.

Lääkehiili voi absorboida ja neutralisoida radioaktiivisia aineita sekä joitakin myrkyllisiä aineita. 10g tai teelusikallinen lääkehiiltä voi absorboida 3-7 grammaa.

Klorofylli. Useiden tutkimusten mukaan runsaasti klorofylliä sisältävät ruoat voivat suojata radioaktiivisen säteilyn haittavaikutuksilta. Spirulina- ja klorella-merilevät, vihreät lehtivihannekset, selleri, persilja, idut ja versot sisältävät runsaasti klorofylliä, joka on rakenteeltaan hemoglobiinin kaltainen yhdiste.

Alkuperäisen artikkelin lähteet: Steven R. Schechter: Fighting Radiation and Chemical Pollutants with Food, Herbs and Vitamins.
STUK: Sateilylle_altistuneiden_tutkimus_ja_hoito_fi.pdf


Tieteilijät, botanistit ja herbalistit ovat huomanneet, että kurjenpolvi (Geranium robertianum) kasvaa erityisen runsaana korkean säteilyn alueilla, kuten suurjännitejohtojen alla. Radioaktiivisessa mittauksessa saman alueen maaperän, jolla kurjenpolvet kasvavat, on todettu olleen vähemmän radioaktiivinen, kuin muun alueen maaperän.

Kurjenpolvea on käytetty immuunipuolustuksen parantamiseen ja kasvaimista toipumiseen. Kurjenpolvi lisää solujen käytettävissä olevan hapen määrää, mikä voi auttaa soluja puolustautumaan ja toimimaan terveemmin. Kurjenpolvi lisää myös hermoimpulssien siirtymistä solujen välillä, mikä antaa keholle enemmän energiaa. Kurjenpolvi on antiviraalinen, antibioottinen ja antioksidatiivinen yrtti, josta voidaan käyttää lehtiä.

Alkuperäinen artikkeli lyhentämättömänä

Leväperäisyyttä luomutuotteissa

Hyvä hyvä, vihdoin! Suuri enemmistö haluaa lisäaineetonta ruokaa ja suosia mahdollisuuksien mukaan luomua sekä hankkia lähiruokaa. Tutkittu ilonaihe!

Neljän aikuisen lapsen äitinä olen 80-luvulta asti tottunut luottamaan luomuun ja näin karttamaan myös mahdollisimman suuren osan lisäaineista. Päiväkoti- ja kouluruoka ovat luonnollisesti huolestuttaneet, mutta en ole ollut riittävän oma-aloitteinen ja tarmokas pakatakseni omia luomueväitä lapsille mukaan kouluun. Nuorimmaiseni on syntynyt vasta 2000-luvun alussa ja on nyt peruskoulun ala-asteella. Vuosituhannen alusta voimistunut uusliberalistinen talouspolitiikka pakkokilpailutuksineen ja kouluruokailun ulkoistamisineen on johtanut todella heikkolaatuiseen ruokatarjontaan. Ravinnossa on varmasti laskennallisesti energiat ja proteiinit kohdallaan nk. ravintoympyrässä, mutta raaka-aineiden vitaalisuutta ja ruuan sisältämiä lisäaineita ei käytännössä säätele kukaan.  Evira testaa lisäaineet yksittäin ja ajaa elintarviketeollisuuden etua: säilyvää ja jonkun näköistä (väristä) ja oloista ruokaa. Voiko puhua edes ravinnosta?

Vuodet vierivät ja yli 20 vuoden tottumuksella nappaan kaupan hyllyiltä luomua. Ikänäkö on alkanut vaivata, joten en ole enää aikoihin kyennyt lukemaan ainesosa-luetteloita ilman suurennuslasia. Luomuun olen luottanut vaikka silmät kiinni, kunnes nuorimmaiseni bongasi kermapurkin kyljestä karrageenin. Olin saanut vihjeen sosiaalisesta mediasta...

Mitä ihemettä, miksi luomukermassa on E 407!? 
Kirjoitin Valioon ja kysyin.
Valion luomukerma sisältää karrageeni-nimistä lisäainetta, tunnuksena E 407 -miksi?
Valio vastaa:
"Valio Luomu™ vispikerman sisältämän karrageenin tarkoituksena on pitää kerman rasva tasaisesti kerman joukossa. Jos karrageenia ei käytetä, kerma nousee ajan mittaan paksuksi kerrokseksi pakkauksen yläosaan. Karrageeni voitaisiin korvata homogenointikäsittelyllä, mutta sitäkään ei luomutuotteeseen haluta, ja lisäksi kerman vispautuvuus huononisi tällöin oleellisesti. Karrageeni on hiilihydraatti, jota saadaan valtamerestä kerättävästä punalevästä monien puhdistusvaiheiden kautta ja lopuksi kuivataan. Karrageenia käytetään luomuvispikermassa hyvin vähän, vain 0,02 %."


Ravistettava/Omskakas
Eli karrageenia käytetän sen sijaan että purkin kyljessä lukisi RAVISTETTAVA! Olen kyllä ihmetellyt kerman olomuotoa verrattuna "vanhanaikaiseen" kermaan: se on jotenkin, hm, limainen.


Karrageeni valmistetaan Chondrus crispus -levästä. Chondrus crispus on punainen levä, jota kutsutaan  myös Irlannin sammaleeksi. Sitä löytyy pitkin Atlantin rannikkoa Euroopasta ja Yhdysvaltojen koillis-rannikolta sekä Tyynenmeren pohjoisosista. Irlannin sammalta tutkitaan paljon, koska se tarjoaa hyvän geneettisen mallin makrolevätutkimukselle. Sitä on nimittäin vaivatonta viljellä laboratoriossa, ja sen proteiinit, RNA: t, ja biomolekyylit ovat helposti uutettavissa. Helposti viljeltävänä sen kaupallinen hyöty maksimoidaan lisäämällä sitä mahdollisimman moneen tuotteeseen...


Karrageenia saa siis käyttää luomutuotteissa. Yleensä karrageenia käytetään hyydytteenä pehmisjäätelöissä, hammastahnoissa, pehmeissä hedelmämakeisissa, vanukkaissa, salaatinkastikkeissa sekä lääke- ja kosmetiikkavalmisteissa. .

Karrageenin käytön historiasta löytyy hivenen tietoa Tiede-lehdestä (nr 11/2001). Pahaenteiseltä kuulostava karrageeni-nimi viittaakin irlantilaiseen kylään. Karrageeni keksittiin ilmeisesti Irlannissa 1850-luvulla. Irlannin länsirannikolla sijaitsevassa Carrageenan-nimisessä kylässä havaittiin, että lisäämällä kiehuvaan maitoon vähän merilevää saatiin vanukasta.

Myöhemmin tehdyn tarkemman kemiallisen tutkimuken mukaan karrageeni on ns. fyko- eli leväkolloidi. Kolloidilla tarkoitetaan liuosta, jossa liuenneena aineena on suurikokoisia molekyylejä tai pienien molekyylien muodostamia tiiviitä ryhmittymiä. Kolloidiliuos on hyytelömäinen. Karrageenia saadaan keittämällä leviä. Ennen käyttöä karrageeni puhdistetaan alkoholikäsittelyllä. Prosessin lopputulos on hyydyke, jolla voi ruuanlaitossa korvata eläinperäisen liivatteen. Karrageenia ja sen ”sisartuotetta”, myös merilevistä saatavaa agar-agaria, tuotetaan nykyään teollisesti erityisillä leväviljelmillä eri puolilla maapalloa. Saanko edes luomuviljeltyä levää? Tuskin.

Irlannin jäkälä Chondrus crispus

Luonnollista?

Kaikki on luonnosta. Samaa punaista levää käytetään muoveissakin. Lisäineet ruuassa tekevät ruuasta yhtä luonnollisen, kuin muovi on luonnollinen osa jokapäiväistä elämäämme. Mitä on synteettinen? Yksinkertaisin määritelmä on "kolme luonnossa erillään esiintyvää ainesosaa (molekyyli-, hiiliketjua) yhdessä eli aineet on syntetisoitu yhdeksi".  Ruokamme on siis synteettistä, niinkuin muovikin. Emme voi nyppiä lisäaineita lautaselta pois. Olen usein törmännyt ihmisten puheissa hämärtyneeseen ajatukseen, jossa kaikki synteettinen olisi peräisin fossiilisita öljyistä -ei todellakaan. Muoviteollisuus ( muovi, kulttuurimme synteettisyyden kristallisoituma) on käyttänyt aina ja käyttää nyt kiihtyvään tahtiin erilaista elävää, orgaanista materiaa tuotekehittelyssään, kuten myös  synteettinen öljy- ja kemianteollisuus -ja synteettinen ruokateollisuutemme. Ei ole mitenkään yllätys että samat lisäaineet löytyvät sekä ravinnoksi tarkoitetuista tuotteista että maaleista ja pesuaineista. Synteettistä.

Edelleenkään en ymmärrä, miksi kermassa on hyytelöitymisainetta. Luomumaidon käyttäjät ovat tottuneet ravistelemaan purkkia. Kun puhutaan lisäaineista syntyy usein yleistyksiä: kaikki ovat lähes myrkkyä. Kuitenkin on kyse siitä, että ravintomme on muokattu luonnottomaksi (lähes synteettiseksi) ja eri ainesosien yhteisvaikutuksia ei edes tunneta. Karrageenia voi "varmaan" huoletta käyttää, kun nimenomaisesti halutaan silloin tällöin hyytelöä -mikä tuskin on päivittäinen, edes viikottainen tarve.  Mutta kerma kermana! 


Kuriositeettina mainittakoon karrageenia käytettävän myös liimana sekä vesivärien sideaineina.  (Coloria-sivu)

HYLA hyi, hula hei
Toinen kammotus on HYLA-merkki,  joka aiheuttaa ikänäköisellekin silmäkulmaan ilmestyessään vielä luonnollisen torjuntareaktion. Senkin suhteen on täytynyt alistua: mm luomukerma on HYLA-merkitty, joka on Valion oma patentti. Hyla-merkitty tuote on siis vähälaktoosinen, joissa tuotteiden luonnollinen laktoosi on pilkottu lisättävän laktaentsyymin (kenen ohutsuolesta?) avulla glukoosiksi ja galaktoosiksi. Eli se siitä luonnollisuudesta luomunkaan kohdalla -aina. Parasta olisi hakea tinkimaitoa (näin aikaisemmin teimmekin, kun pieni lehmätila oli vielä naapurissa). Maidon sietämisen aikuisena sanotaan olevan geenissä tapahtuneen mutaation seurausta. 


Ymmärrän laktoosi-intolerantteja. Luonnollista maitoa sietämättömiä on noin yksi viidesosa Suomen väestöstä ja maito ei heille kertakaikkiaan sovi. Suurimmalla osalla maapallon aikuisväestöstä on laktoosi-intoleranssi, eli heidän ohutsuolensa ei tuota maitosokeria pilkkovaa entsyymiä. Heille on olemassa tarjolla runsaasti ei-maitoisia tuotteita, jopa maitotyyppisiä juomia soijasta, kaurasta, speltistä. Voisiko maito jäädä niille joille se sopii, maito maitona? Maito-mutageeniä kantavat ovat vähemmistö. Globaali maitobisnes ei taivu. Miksi maidosta on tullut niin keskeinen osa ruokavaliotamme? Maitoa tuotetaan lehmien luonnollisen elämän kustannuksella. Tehomaidontuotanto on koneellistanut lehmän. Maitojauhetta on lähes kaikkialla, kaikessa, taitaa olla jopa muovissa... 

Kivikautisen ravinnon tutkijan mukaan maitoon sopeutuminen vie ihmisiltä noin 50 sukupolven ajan. Lehmän, hevosen, poron, lampaan ja vuohen maito on ollut monissa kulttuureissa keskeistä ravintoa jo tuhansien vuosien ajan. Keräilijä-metsästäjät eli ns "kivikautinen" ihminen ei käyttänyt oletettavasti maitoa (eikä viljaa). Maitoa nauttiville suomalaisille maitosokeria siedättävä geenimutaatio on levinnyt todennäköisesti paimentolaiskulttuureista tuhansia vuosia sitten. Useinmiten maito nautitaan hapatettuna, juustoina, herana ja kermana, harvoin raakana.

Turun kauppahallista saa kyytön tinkimaitoa. Tinki-maitoa ei saa myydä hygienia-lainsäädännön vuoksi, siksi maito myydäänkin kylpymaitona. Kylpymaitoa tiedetään käytettäneen ainakin turkkilaisissa haaremeissa...

Parsimisen taide

Yhden kauneimmista villapaidoista olen nähnyt Outi Heiskasen yllä: tumman harmaa villapaita oli parsittu sieltä täältä kirkkaan värisillä langoilla. Parsimisen taidetta. Siitä on kauan, yli 20 vuotta. Sain silloin inspiraation parsia villapaitojeni hihansuita erivärisillä langoilla. Hihansuut näet menevät rikki puulämmittäjällä: ainakin minulla villapaidan hihat toimivat vaistomaisesti patalappuina uunin luukkuja päivittäin avatessani. Olen kyllä kuullut muillekin käyvän näin. Lempivillapaitani oli parsittu kyynärpäitä myöten eri värein ja huolella. Minulla oli tuolloin pienet lapset. Äitini halusi auttaa ja nappasi kevään kynnyksellä kaikki villavaatteet pestäväkseen. Ihanaa. Jonkin ajan kuluttua sain raikkaat puhtoiset villavaatteet takaisin varastoitavaksi odottamaan uutta talvea. Lempipaitaani käyttäisin kesän viileinä iltoina ja nuotiolla, mutta... mutta paitaani oli ilmestynyt uudet hihat, siistit yksiväriset! Voi ei, mutta äidin tarkoitus oli mitä parhain.

Parsimisintoni laantui vuosiksi. Tyydyin reikäisiin, kunnes ymmärsin löytäneeni kotimme vintiltä jotain hyvin kaunista ja arvokasta. Kotimme on vanha koulu jossa on ennen meitä asustanut muunmuassa puuseppä. Hänen jäljiltään vintti oli täynnä erilaisia puisia pulikoita, raakapuupaloja, joista saattoi vain aavistaa tulevan muodon, sorvattuja aihioita ja hiottuja osasia. Puupyöriä oli jos jonkin näköisiä ja kokoisia - leikkiautoihin. Yhdessä puupyörämallissa, josta oli myös jäljellä eri työvaiheita, mutta vain muutamia viimeistellyn hiottuja, ei ollut lainkaan akselille läpireikää. Pyörässä oli kyllä reikä joka oli paremminkin sorvattu monttu. Lisäksi vintillä oli saaveittain puisia nappien, papiljottien ja leikkipianon aihioita. Vinttimme on ollut runsauden sarvi ja ehtymätön materiaalivarasto, josta lapset ovat ammentaneet aineksia luomisintoonsa ja leikkeihinsä.  Suosittua leikkilinnoitusten rakennusmateriaalia olivat karkeasti sorvatut ontot tolpat, toisesta päästään paksummat tapit.  Näitä "tykin piippuja" oli laatikoittain.  Koulun satavuotisjuhlia järjestellessämme osui käteeni päästään kauniin pyöreäksi hiottu tappi. Vaistomaisesti etsin käsiini kauniisti hiotun montullisen pyörän ja kas, ne sopivatkin yhteen! Aivan selvästi sieni!  Mutta mikä sieni!?

Pian selvisi että parsimissieni!

Parsimissienen ontto jalka on neulojen säilytystä varten. Tämä työkalu on varsinkin sukkien parsimisessa todella oiva apu. Sieni työnnetään sukan sisälle ja reikä, joka usein on kantapäässä, vedetään kireälle sienen hatun päälle.

Reikää kannattaa siistiä leikkamalla riekaleet pois. Näin sienen päälle kiristettynä saa parsittua "loimet" tasakireiksi ja kantapään muoto ja koko säilyvät.

..ja  parsitaan, eli poimitaan loimet parsinneulalla vuoroin yli ja ali. Jokainen parsinrivi täytyy parsia kiinni emosukkaan. Parsinneulassa täytyy olla riittävän iso silmä villalangalle ja itse neula ei saisi olla liian pitkä, kärki  terävänpuoleinen.

Tämä on ristikko-, eli korinpohjaparsintaa. Ehkä olisin voinut parsia loimivaiheen kunnolla emosukkaan kiinni ja tiiviimpi parsinta kestää kantapohjassa paremmin. Parsia voi myös sikin-sokin viistottain.

Mutta kun tuuli laantuu ja kevätaurinko lämmittää, istahdan ulos kelkkaan pärekopallinen rikkinäisiä villasukkia mukana...

Parsiminen kuuluu villeihin käsitöihin. Villit käsityöt ovat kesyttämättömiä, alkuperäisiä, hauskoja, vapaita puntareista ja mittanauhoista ja joilla on oma paikka käsitöiden ekosysteemissä. 

Aurinkoista naistenpäivää!

Maaliskuu maata maalaa ja on parsimiskuu

Aika siirtyä kahvitunnille ulkouhuoneeseen:

Auringon maalatessa maisemaa siirryn pärekopallinen rikkinäisiä sukkia kahvittelukelkkaani...pidän parsimisesta! Varsinkin jos saan parsia eri värillä kuin parsittava sukka tai hihansuu. Oiva tapa nauttia kevättalven d-vitamiinitarjonnasta ja saada väriä poskipäihin. Ajankohta sopii myös parsimisen ulkoistamiselle mainiosti, sillä muut piha- ja puutarhatyöt odottavat vielä lumen peitossa.

Tunnetko työkalun:

 

 

Lupaan blogata myös muista villeistä käsitöistä. Villit käsityöt ovat kesyttämättömia, vapaana juoksevia, alkuperäisä ja erityisen hauskoja...

The Yurt Next Stop - Jurttapysäkki

Next Stop 

Lofoten 1-7.8.2011

Storytelling Festival Turku 30.9-2.10 2011/Turku International Book Fair

Bergen 2000

Oslo 2010  Gentle Action

Oslo 2010 Gentle Action

Turku 2010 Kirjamessut Nordic Voice

Aurinkolanka - Auringonkehrääjän blogi

AURINKOLANKA eli
Auringonkehrääjän päiväkirja on uusi sivu jonne bloggaan aurinkoenergiasta. Olen pominut myös vanhat auringonkehruuseen liittyvät muistiinpanni sinne.

Svalbard Ymerbukta  2010 Tuula Nikulainen

Auringonkehrääjän päiväkirjasta. Solar-energy collecting has started

Auringonkehruu alkoi! Pumppu kierähti käyntiin ja saimme muutamia ilonsäteitä kehrättyä talteen. Varaajan vesi on muutoin puuhellan varassa, alaosassa veden asteet nousivat kun keräinten lämpötila ylitti + 30 c.
Tiistai 15.2: aamulla lämpötila lähes miinus 30 C. Puolen päivän aikaan keräimen lämpötila oli 45 astetta ja pumppu pyöri jonkin aikaa jopa täysillä kehräten lämmintä vettä varaajan alaosaan. Arvioin että lämpöä kehrääntyi muutama aste kahden tunnin aikana.

Villaista auringonpaistetta ihollesi! Woollen sunshine to your skin!

Viimeaikoina on paljon puhuttu pimeässä pohjolassa asuvan kansan d-vitamiinin saannin vähäisyydestä.  Nyt on virallisia lisätippasuosituksia tuplattu. Uutisten lomasta löysin uuden inspiroivan tiedonjyväsen:
Vitamiinipillereiden sisältämä D3 –vitamiini on peräisin lampaan villasta! Vitamiinipillereiden ja -tippojen D-vitamiini eristetään villan lanoliinista heksaanilla, tulen aralla alkaanilla  -ei siis lainkaan ympäristöystävällistä... 

Villa huopuu emäksen (alkalinen) vaikutuksesta. Usein huovutuksen apuna käytetään emäksistä saippuaa. Olisiko mahdollista että prosessissa vapautuu myös d-vitamiinia?  D-vitamiini on itse asiassa  hormonin kaltainen aine jonka vaikutukset ihmiskehoon välittyvät nk. vitamiinireseptoreiden kautta. Jääkö kenties villan lanoliinin sisältämä d-vitamiini "vapautuvaan muotoon" huovan pinnalle? Reseptoreita on kaikissa soluissa ja myös iholla.  Kuten hyvin tiedämme, D-vitamiinin esimuotoa muodostuu ihossa auringonvalon vaikutuksesta.

Villa iholla on kuin talvista auringonpaistetta !?

Tuula Nikulainen: The Second Skin -performance Moscow 1992/Turku 1994

Villaa on käytetty parannuksessa ja erilaisissa hoidoissa kautta villaisen historian ja paimentolaismaailman. Suomalaisille on tuttua painaa villaisella yhtä sun toista. Parhaiten villalla painaminen tepsii  iskun aiheuttaman kivun lievitykseen. Jos onnistuu painamaan aidolla rasvaisella villalla välittömästi loukkaantunutta kohtaa saa estettyä kuhmun kohoamisen ja sisäisen verenvuodon eli mustelman syntymisen. Niin se vaan toimi silloin ennen vanhaan... Nyt jos kerrot ohjeen nuoremmalle polvelle, he toteavat: Koitettu on - ei toimi! Eipä tietenkään, sillä kaupasta ostetut villavaatteet ovat käsitelty konepesun kestäviksi eli huopuuntumattomiksi pinnoittamalla villakuidut hartsilla/muovilla. Vanhastaan villavaatteita on käytetty paitsi kylmän ja lämmön eristämiseen myös reumaattisten kipujen lievittämiseen. Kevyesti huovutetuista villalakanoista on hyviä kokemuksia pitkäaikaispotilaiden ja paljon pitkällään olevien vanhusten hoidossa: villa ehkäisee makuuhaavoja ja hieroo kevyesti vartaloa.

Onko parantamisen salaisuus nimenomaan huopuneessa villassa?

Paimentolaisille villan tärkein muoto on huopa ja joka usein myös valmistetaan tarkoin rituaalisin menoin. Olen keskustellut turkkilaisen, juuriltaan turkmeeni-nomadin, naisen kanssa aiheesta (tosin siitä on jo lähes 20 vuotta). Hän kertoi huovan merkityksestä heidän paimentolaiselämässään seuraavaa: vastasyntyneet on perinteisesti kapaloitu huopaan ja heillä ei eurooppalaista nk. itkuista koliikkivauva-ongelmaa ole tunnettu. Vauvat ovat hyvin rauhallisia huopakääreissään. Vaipat ovat käytössä huopuuntunutta rasvaista villaa (lanoliini neutralisoi villan ja villa puhdistaa itse itsensä) ja myös kehtojen aluset ovat villahuopaa. Villaa käytetään myös hedelmällisyys-hoidossa. Mikäli raskaaksi tuleminen ei onnistu, turvaudutaan huovutukseen: huovutetaan kaksi palaa, joista toiseen kuviodaan miesfiguuri ja toiseen nainen. Palat asetetaan vastakkain ja näin valmistettua huopalämmitintä pidetään päivin ja öin alavatsan kohdalla muun vaatetuksen alla. Huopahoidossa yhdistyvät sekä henkinen että fyysinen hoito elvyttäen kehon itseparantavia voimia. Olen ajatellut villan kyvyn muodostaa kosteudesta lämpöä yhdessä hierovien ominaisuuksien kanssa saavan aikaiseksi tukkeutuneiden munasarjojen avautumisen. Mahdollisesti myös huovan sisältämällä aurinko-hormonilla on oma osuutensa...mene ja tiedä, mutta kuulemma toimii.

Useat paimentolaisheimot kunnioittavat puhdasta valkeaa huopaa pyhänä. Lammas on mongolien viidestä kotieläimestä se tärkein, ei lihana, vaan elävänä juuri villan tähden. Sillä lampaan selässä kulkevat materiaalit asuntoon, vaatteisiin ja tarpeet parantamiseen.

Tuula Nikulainen: Homage to the North Earth - videon kuvausten  "ruoka- tauolla" 1990 (kuvassa Heli Aaltonen)

Ehkä kuuluisin villalla parantumisen tarina liittyy Joseph Beuys´iin. Beuys oli  toisessa maailmansodassa radiolähettinä pommikoneissa. Hänen koneensa putosi Venäjän ja Saksan väliselle "ei-kenenkään-maa-alueelle". Muistikuviensa mukaan tataaripaimentolaiset löysivät hänet vasta päiviä onnettomuuden jälkeen lumihangesta, jonne hän oli paiskautunut koneen iskiessä maahan. Oli talvi ja pakkasta. Löydettäessä Beuysilla oli ruhjevammojen lisäksi palo- ja paleltumavammoja. Paimentolaiset käärivät hänet huopaan ja valelivat haavoihin rasvaa. Beuys pääsi sairaalahoitoon vasta useiden päivien kuluttua onnettomuudesta, mutta hän katsoo selviytyneensä hengissä paimentolaisten ensi-avun ja  nimenomaan juuri huovan sekä rasvan avulla. Sittemmin nämä substanssit säilyivät pitkään hänen taiteensa keskeisinä elementteinä. Joseph Beuys halusi myös korostaa ja  puolustaa taidetta maailmaa parantavana voimana sekä  inhimillisen kulttuurin  luovuuden mahtina.

Tuula Nikulainen: The Second Skin -performance Moscow 1992 

Voiko villalla olla myös vitaminisoivia tai hormonaalisia vaikutuksia?  Kannattaa uskoa ja käyttää villaisia alusvaatteita öljyteollisten teknisten alusvaatteiden sijaan - joka tapauksessa!

Tässä linkki aikaisemmin kirjoittamaani villaiseen tarinaan blogissa:

Wool as healing substance - something to do with D-vitamin?

IN ENGLISH:

Felt and woollen thoughts

Hyvää hevosten ja auringon karjan päivää!

Joulupäivänä (noin 25. joulukuuta ) päivä pitenee myös aamun puolelta eli  tuolloin aurinkohirvi on noussut pesästään. Varsinaiset pesäpäivät alkavat aina talvipäivänseisauksesta ja kestävät noin kolme päivää. Pesäpäivinä valo haukkaa minuutin illan puolelta, mutta aamulla aurinko on edelleen "eilisellä paikallaan" - siitä arvelisin käsityksen pesäpäivistä syntyneen.

Muinoin ihmiset ovat pitäneet hevosta taivaallisen aurinkohirven - tai peuran varsana tai sukulaisena. Altai-vuorilla noin 800-400 eaa vaeltaneet skyytti-paimentolaiset hautasivat valjastettuja hevosia vainajiensa mukana kuoleman jälkeisiä matkoja varten. Hevoset saivat otsalleen huovasta ja nahasta valmistetut hirvensarvet. Valjaita koristelivat pienet puiset lehtikullatut aurinkopeura-veistokset. Hevonen on ollut myös tietäjien välittäjä- ja apueläin ihmisen ja tuonpuoleisen välillä. Siitä esimerkkinä mm. siperialaisten shamaanien keppihevoset (jotka kulkevat meillä vieläkin kielikuvana "turvautua keppihevoseen"). Myös shamaanirumpua on kutsuttu hevoseksi. Hevonen -sanan alkuperä hepo, hepona, heponen juontaa kelttien ja roomalaisten hevosella ratsastavan hedelmällisyyden jumalattaren Eponan nimestä. Hirvihevosella ratsastavaa aurinkojumalatarta on kuvattu paljon suomalais-ugrilaisissa pronssivaluissa. Aurinkopeura, auringon uudelleen synnyttäjä ja sarvipäinen peura-äiti.

Elias Lönnrotin Kalevala-eepoksen keskeinen koossa pitäjä on hevonen. Reki vierii runosta toiseen. Taustaa Kalevan hevosten runsaudelle löytyy, paitsi Lönnrotin omista hevoskokemuksista ja metsäsuomalaisten silloisesta hevoskulttuurista, kansanrunoissa usein esiintyvistä aloitussäkeistä joissa lähdetään "kuloharjan kuunteloon". Kalevalaan on siirtynyt runsaasti aineksia vienalaisista häärunoista, joissa korostuvat hevosen arvo ja asema hää-siirtymäriitissä.  Hevonen on ja on ollut myyttinen eläin, jonka hallitseminen vaati erityisiä lahjoja. Hevosen kesyttäminen on kuin matka luonnonvoimien ytimeen ja ymmärtämiseen. Lönnrot ihaili metsäsuomalaisten tapaa pitää hevosiaan vapaina taukopaikoilla. Hevosen käsittely korpien keskellä poikkesi huomattavasti silloisesta länsi-suomalaisesta työhevoskulttuurista. Lukekaapa Kalevalasta Hiiden hirven hiihto ja upea Lemminkäisen kohtaaminen villihevosen kanssa, jossa lopulta hiidenhepo painaa vapaaehtoisesti päänsä shamaanin koltsasiin eli päitsiin! (Hevoskuiskausta ennen hevoskuiskaajaa...)

Joulu on perinteisesti keskittynyt talliin: jouluaattona tallissa syötiin eläinuhri, usein jouluhauki tai -orava uhriryyppyjen kera. Keski-aikaisissa noitaoikeudenkäynneissä suomalaisille lankesi usein tuomio juuri tallissa tapahtuneesta uhraamisesta. Jouluna myös varsa tuotiin sisälle tupaan syömään. Näin osoitettiin aurinkohirvelle, luonnon kiertokulun ylläpitäjälle, kuuliaisuutta hoivaamalla hänen laumaansa erityisen huolella. Onhan pesäpäivät ollut jännittävää aikaa: jos ei Päivä enää nousisikaan! Kun joulupäivän sarastaessa taivaalla näkyivät selvät merkit aurinkohirven paluusta radalleen eli aamuaurinko oli noussut pesästään, valjastettiin hevoset iloiseen kilpa-ajoon - myöhemmin kilpa-ajoon joulukirkkoon.

Rooman katolinen kirkko muutti muinaiset luonnonkiertoon kuuluvat juhlapäivät kristillisiksi. Vuoden 350 jkr tietämillä päätettiin että Joulusta tulee Jeesuksen syntymäpäivä ja Pyhästä Tapanista hevosten ja hevosihmisten suojelija. Näin varsinainen hevospäivä siirtyi toiseen joulupäivään eli Tapanin päivään. Tosin Suomeen kristillinen jouluperinne saapui hiljalleen vasta tuhat vuotta myöhemmin, ensin rannikolle ja vielä myöhemmin metsä-Suomeen.

On mielenkiintoista katsoa millainen joulusoppa on syntynyt näistä perinteisistä ja uskonnollisista aineksista vahvoilla kaupallisilla lisäaineilla maustettuna. Hallitsevaksi  joulun visuaaliseksi elementiksi on noussut Coca-Cola brändityöryhmän luoma joulupukki. Cokis-pukin puvustajat tosin ovat taustatyönsä perinteiden parissa tehneet: pukilla on piirteitä pyhimyksien ja vaeltavien munkkien ulkoisesta habituksesta ja ainakin takki muistuttaa etäisesti siperialaisten shamaanien punaiseksi värjättyä "parkaa", jossa toisinaan oli jätetty valkoinen turkisreuna näkyviin. Eläinuhri on siirtynyt tallista tupaan jouluaaton notkuvan ruokapöydän keskiöön, ja on useimmiten sika. Joulupöydän lanttu-, porkkana- ja perunalaatikot vielä muistuttavat siitä "viimeisten nahistuiden vihannesten" todellisuudesta, jossa suomalaisetkin elivät ennen supermarketteja. Joulun jälkeen mentiin kohti tammikuun talvennapaa jolloin oli vasta "talvi puolessa ja nälkä suolessa"...

Eipä silti: joulu on pukkien aikaa. Pukit ja pässit tuotiin juuri jouluna vuohitalliin ja lampolaan. Ja hedelmällisyyttä toivottiin, sillä aikaisin keväällä syntyvät karitsat toisivat paitsi pehmeitä villoja myös piristystä muutoin varsin niukaksi käyneeseen ruokavalioon. Onpa jouluun sekoittunut piirteitä muinais-suomalaisesta kekri-perinteestäkin sekä tammikuisesta Nuuttipukista. Pesäpäivinä on todennäköisesti tulia sytytelty valon ylläpitämiseksi ja  myös aurinkohirven pesästä taivaan radalle saattamiseksi. Ulkotulilla kuusi palaa räiskyen, iloisesti tulittaen. Pesäpäivinä on täytynyt olla myös "kiltti", tehdä lahjoja ja hyviä tekoja ystäville ja  luonnon haltioille, sekä ruokkia erityisesti pikkulintuja ja aurinkopeuran sukulaisia. Pesäpäiviin mennessä oli kaikki kolina, raskaat työt, puhde- ja  metsätyöt sekä joulusiivoukset saatu päätökseen, jotta aurinkohirven pesintä onnistuu -jokaisen sydämessä.

Ja näyttää se aurinko taas palanneen pyörivälle radalleen (sana joulu = hjul = pyörä, kehrä).

Hyvää uutta aurinkokierron vuotta!

Pitää tuntea mielihyvää onnistuakseen jäsentämään ja ymmärtämään ympäröivää maailmaa.

Gentle Action 

Habitaatti: Rauno Lauhakangas, Tuula Nikulainen, Heike Vesters, David Rothenberg

Valastutkija Heike Vesters

Sain taiteilijakutsun osallistua  Gentle Action-tapahtumaan Norjassa. Tehtävänäni oli visualisoida habitaatti, jossa kanssani näyttelyn ajan työskentelisi valastutkija Heike Vesters, muusikko-kirjailija David Rothenberg sekä fyysikko Rauno Lauhakangas . Paikka oli Kunstnernes Hus keskellä Osloa, kolmikerroksinen jyhkeä funkkistalo avarine galleriatiloineen. Tapahtuman kuraattorit, Eva Bakkeslett ja Anne Jortveitt, olivat ideoineet formaatin joka koostui erilaisita habitaateista. Habitaatit olivat luovia alustoja joiden päälle syntyi taiteilijoista sekä tieteilijöistä eli habitaatin "asukkaista"  sekä yleisöstä  "sosiaalinen veistos" (ks: social sculpture  ja Joseph Beuys). Kuraattorit olivat kutsuneet intuitiotaan käyttäen kuhunkin habitaattiin visuaalisen taiteilijan sekä muita taitaja-tietäjiä valitsemiensa teemojen  mukaan. Oman habitaattini teema keskittyi valaiden ja ihmisten väliseen kommunikaation, valaiden lauluun, ääntelyyn ja valaskulttuurien uhanalaisuuteen. Taiteilija-kuraattoreiden intuitio toimi loistavasti: olin innoissani valas-aiheesta ja työskentelystä yhdessä valastutkija Heike Vestersin kanssa.

Muusikko ja fil. professori David Rothenberg

Vanhin tyttäreni, Saana Isojunno, on myös valastutkija - joten valaat ja valaiden kulttuurit ovat paitsi lähellä sydäntäni, valaisiin liittyvät moninaiset aiheet ovat olleet lähes aina perheessämme esillä. Heiken ja minun lisäkseni habitaatin vakioasukkaita olivat professori ja muusikko David Rothenberg  sekä fyysikko-valasaktivisti Rauno Lauhakangas.

Fyysikko ja valasaktivisti Rauno Lauhakangas

Habitaatti keräsi paljon paitsi yleisöä, luonnonsuojelijoita, sekä kouluryhmiä, myös muita valasaktivisteja ja -tutkijoita. Rakensin habitaatin valkeaan canvaksen peittämän jurtan sisään, joka toimi oivalisena kaikupohjana valaan lauluille - kuin valaan vatsa tai hammasvalaiden ja delfiinien pyöreä vahan täyttämä kaikuluotain pääkoppa.

Jurtta ja valaanlaulu veti puoleensa runsaasti kuulijoita. Kuvassa mm. syväekologi David  Peat

Heiken, Davidin että Raunon esitelmät sekä keskustelut heidän kanssaan  ihmisen ja valaan välisestä vuorovaikutuksesta on saanut minut jälkeen päin pohtimaan laulamisen ja runojen merkitystä laajemmin oman kokemuksen sekä suomalaisen runonlaulu-tradition konteksteissa. David Rothenberg on kirjoittanut kaksi mielenkiintoista kirjaa aiheesta: Why birds sing  sekä Thousand Mile Song; Whale Music in a Sea of Sound.

Miksi me laulamme?


Miksi me laulamme? Runonlaulajien jälkeläisinä vastaamme sen pitempää pohtimatta Larin-Kyöstiä lainaten: "En tiedä, miksi laulaa lintunen ja miksi jyräjääpi ukkonen. Vaan itse tiedän siksi laulavani, kun sävelet soivat rinnassani!" 
tai näin:

Miksikä laulan? Nyt tiedän jo senki:

Laulu kun sieluhun voimia saa.

Laululla tenhon on voimainen henki,

Riemut ja tuskat se ain’ tasoittaa. –

Ääneni vaikk’ ompi kuuluton, räivän,

Laululla riemuiten ain’ alan päivän’,

Ukkoa Tuonelankin

Laululla tervehdin!  

Vieno 

(C. Edv. Törmänen 1855–1880)

Miksi lintu laulaa? Miksi ryhävalas laulaa?
-vai soittaa?





Viimeaikaiset tutkimukset ovat Rauno Lauhakankaan mukaan osoittaneet linnun laulaessaan tuottavan dopamiinia aivoihinsa. Dopamiini on hormoni, joka saa ihmiset tuntemaan mielihyvää. Dopamiini on nk. kaksisuuntaisesti vaikuttava mielihyvähormoni: toisaalta se rauhoittaa, toisaalta se piristää. Minulle on ollut riemustattava tieto se, että oletettavasti dopamiini aktivoi meitä jäsentämään kaoottista ympäristöä  havainnoimalla,  arvioimalla ja suunnittelemalla. Toisin sanoen mielihyvä-hormoninvirtaus on avain elinympäristömme kaikkinaiseen ymmärtämiseen. Tämä ymmärrys taas johtaa rauhoittumiseen ja tasapainoon ympäristön kanssa joka puolestaan saa aikaiseksi mielihyvän tunteita, tyytyväisyyttä. Laulu, laulettu runous, soitto ja tanssi ovat avaimia dopamiinivirtauksen aikaansaamiseksi! Todennäköisesti myös lintu laulaa mielihyvästä, sydämen kyllyydestä elinympäristön hallintaan.

Perinteisesti eläimen laulua on selitetty joko vastakkaisen sukupuolen houkuttelulla, urosten keskinäisellä kilpalaulannalla tai reviirin merkkaamisena - soitimella eli soittamisella. Mielenkiintoista minusta että äidinkielestämme puuttuu musiikki ja musiikin tuottaminen on soittamista (eikä pelaamista). En tiedä pitäisikö valaan laulua kutsua soitoksi vai lauluksi....

Ryhävalaan laulu, joka "löydettiin" vasta 60-70-lukujen taiteessa "Kylmän sodan satona" yhdysvaltalaisten sukellusveneiden vakoillessa venäläisiä: merkillinen äänien jatkumo , joka ei voinutkaan olla lähtöisin vihollis-sukellusveneestä, taltioitiin nauhalle. Samantien valkeni äänen alkulähteeksi suurikokoinen valas, ryhävalas.  Laulua ei ensin haluttu julkaista, koska pelättiin valaanmetsästäjien näin kykenevän paikallistamaan valaita äänen perusteella. Ryhävalaan laulun julkaiseminen 70- luvun alussa sai aikaan valtaisan valaiden suojeluun tähtäävän ympäristöliikkeen - nykyisten ympäristönsuojeluliikkeiden äiti oli näin valaan laulula synnytetty. Tarkempi ryhävalaan laulun analyysi on osoittanut, että kyseessä on todellakin laulu, jossa on toistuvia säkeitä, jaksoja ja rytmi ja joka myös muuntuu samalla yksilöllä vuosien kuluessa. Kuin runonlaulajia  ja runonlaulua  hihkuu vanha folkloristi! Laulu on sanojen runoutta, soitto on ääneen runoutta...

David on soittanut klarinettia yhdessä useiden valaiden kanssa ja kokenut valtaisia onnen hetkiä kun ilmeinen vuorovaikutus kahden soittajan tai soittajan ja laulajan välille on syntynyt. Yhteisen soittosession järjestäminen ja sen vielä suunnitellusti onnistuminen vaatii, kuten arvata saattaa, satojen tuntien ponnistelua ja myös pettymyksiä. Davidin teos "Thousand Mile Song" kertoo ryhävalaan laulun ensiäänityksen ja sen julkaisun aiheuttamista kuohuista, ja ympäristöliikkeen synnystä hänen omiin soittohetkiinsä valaan kanssa. Yhden kerran hän on kertomansa mukaan onnistunut "jammalemaan" hetken maailman suurimman laulavan ja laajimman äänialan hallitsevan nisäkkään, ryhävalaan,  kanssa.

David kysyikin yleisöltä: miksi ryhävalas laulaa? Tai luo musiikkia, kuten hän itse valaan esityksen tulkitsee. Onko ryhävalaan laulu esitys - hän jatkoi? Vain uros ryhävalaat laulavat. Yleisimmät arvailut  laulun tuottamisen "syihin" liittyivät pariutumiseen, viestin lähettämiseen satojen kilometrien päässä ruokaileville naaraille, naaraiden miellyttämiseen. Todellisuudessa tutkijoiden havainnot ryhävalaista ovat osoittaneet sen, että laulu ei tunnu naaraita lainkaan kiinnostavan tai se ei saa aikaiseksi minkäänlaista erityistä liikehdintää tai huomattavia reaktioita naaraiden parissa. Myöskään urosten välistä kilpalaulantaa ei ole tunnistettavissa.

Laulaako ryhävalas sydämensä kyllyydestä, ollakseen onnellinen ja yhtä ympäröivän maailman kanssa?

Vaikka ryhävalas on tunnetuin ja eniten tutkittu suurista valaista, kukaan ei todellakaan pysty selittämään, miksi ryhävalas laulaa. Laulut yleensä syntyvät pariutumislaitumilla, joten monet tutkijat uskovat laulamisen liittyvän pariutumiseen. Perinteiset tulkinnat uroksen miellyttämisyrityksistä, sosiaalisen aseman esiin tuomisesta, kilpailusta muiden urosten välillä, ovat liian yksinkertaisia. On tehty erilaisia uusia hypoteeseja valaita seuraamalla. Usein laulaja on yksinäinen uros. Toisinaan laulavalla uroksella on mukana naaras poikasineen, toisinaan myös toinen uros. Vahvimmat uudet hypoteesit liittyvät vuorovaikutukseen ja lauman yhteistoiminnan järjestämiseen, yhteisöisyyden vahvistamiseen sekä mahdollisesti urosten väliseen avunantoon pariutumisen onnistumiseksi. Myös valaiden aivoista on löydetty dopamiinia. Näyttäisi siltä että laulun ja äänen runoudella on perustavanlaatuinen merkitys niin ihmisen, kuin valaiden ja lintujen, ympäristön hallinnassa eli ympäröivän ekologian hallinnassa, tapahtui se sitten dopamiinin, kaikuluotauksen, liikkeen, mielihyvän ja yhteenkuuluvuuden vaikutuksista yhdessä tai erikseen.

Toimiakseen äänenrunouden, soiton, musiikin on oltava hyvää! Voi vain arvailla mikä merkitys on kaikella äänisaasteella niin valaille kuin ihmisellekin - tai mitä aiheuttaa epämiellyttävä, "väärä" musikki, ihmismielelle?

Joka tapauksessa:
Onnellisuuden kysymykset ja mittarit olisi saatava mitä pikimmiten käyttöön ihmisten aiheuttaman lopullisen ekokatastrofin välttämiseksi!


Habitaatin hedelmiä:


Valasfestivaali Lofooteilla 1.-7.8. 2011,  paikka Henningsvaer.
festivaalin järjestäömiseen ja ohjelman luomiseen osallistuu habitaattimme taiteilijoiden lisäksi siellä vierailleita taiteilijoita ja tieteilijöitä! Festivaalin tavoitteena on edistää tietoisuutta valaiden kauneudesta ja kulttuurista. Erityisesti opiskelemme pallopäävalaiden kommunikaatiota, elämää yleensä ja vuorovaikutusta valaiden kanssa.

Suomenkielinen ohjelma julkaistaan blogissani helmi-maaliskuussa!