Tulivuoren sydämestä syntyneet

Tulivuoren sydämestä syntyneet -  tänään Salon Seudun Sanomissa julkaistu juttuni Azoreista. Lopussa pieni kainalojuttu "Moby Dick´n  pyytäjistä", joka ei mahtunut lehteen...

Olimme onnekkaita, tapasimme sattumalta lentokentällä hyvän ystäväni tyttären, Nooran - en tiennyt että hän oli töissä oppaana Azoreilla. Onnekkaita myös siksi, että  edellispäivänä Hispania ilmoitti lopettavansa kaikki matkat Azoreille.  Ikävää, että Noora ja muut Hispanian huippu-mukavat ja työlleen omistautuneet ammattitaitoiset oppaat menettivät näin myös työpaikkansa.  

Valas-matka Azoreille oli pitkäaikainen haaveeni. Mukaan lähtivät myös kaksi poikaani, aikuinen ja 11 vuotias. Hakukoneella löysin lennon. Netti tarjosi myös hotellivaihtoehtoja ja ajattelin kokeilla sellaista elämäni ensimmäisen kerran... Omatoimireissaamiseen tottuneena en arvannut, että saimme perillä myös fantastista opastusta ja huolenpitoa!

Tulivuoren sydämestä syntyneet (SSS 13.5.2012)

Sao Miguel, Azorien vihreä saari

“Täällä turismi on vielä lapsenkengissä ja sen toivotaan pysyvänkin niissä”, toteaa Sao Miguelin lentokentältä Ponta Delgadaan turisteja kuljettavan bussin opas Noora Nurmi. Salolaislähtöinen Noora on valmistunut vuosi sitten matkailuvirkailijaksi Liiketalouden opistosta, Helmistä. Työharjoittelun kautta Noora päätyi matkatoimisto Hispanialle oppaaksi, ensin Espanjaan. Viime lokakuusta lähtien Noora on asunut Azoreilla ja opastanut pohjoismaalaisia turisteja Sao Miguelin saarella. Kuulostaa unelmatyöpaikalta. Noora nyökkää hymyillen. Hän nauttii saaren rauhallisesta rytmistä ja ystävällisyydestä, joka tarttuu matkailijoihinkin. Useista tulivuorista syntynyt kumpuileva saari riippupilvineen on häkellyttävän kaunis. Saarelle suuntaavat turistit eivät ole tyyppillisiä etelänmatkaajia, sillä Azoreilla ei voida taata auringonotto-kelejä. Rantalomien sijaan matkailijat hakevat luontoelämyksiä, osa omatoimimatkailijoina.

Ensivaikutelma vihreästä saaresta on kuin isoäidin ympäriinsä räjähtänyt kukkapenkki, jonka karkulaiset vapaudesta riemuiten vierivät pitkin niittyjä. Lapsuudenmuistojen eksoottiset atsaleat, hortensiat ja krysanteemit levittäytyvät kaupungin ulkopuolisille jättömaille palatakseen välillä katujen reunoille vilkuttamaan ohikulkijoille. Koristekrassit vyöryvät oranssin keltaisina tienvierillä, asteekkien pyhä kasvi “päivänsini” kiipeää tumman violettina puiden varsilla ja kalliojyrkänteitä verhoavilla juurakoilla.

Azoreilla kasvaa kaikki 

Azorit ovat puutarha-intoilijan päiväuni, jossa tuhannet eri muuttoaaltojen mukana tuodut vieraslajit ja niiden alalajit täydentävät paratiisimielikuvaa tuoksuineen ja väreineen. Kotoperäinen kasvisto on saanut väistyä kukkaloiston ja eksoottisten puiden tieltä. Muutos on ihmisen aikaansaama: saaria käytettiin kolonialismin aikana uusien kasvien kauttakulkupaikkana ja koealueena. Noora kertoo: Azoreilla kasvaa kaikki mitä sinne on istutettu. Japanilainen havupuu Sigu on vallannut vuorenrinteet puukanervilta ja mustikkapensailta, Himalajan tuoksuinkivääri on levittäytynyt aluskasvina kaikkialle ja hottentotti-viikuna peittää vahvoilla varsillaan hentoa rantakasvillisuutta alleen. Jos on kiinnostunut alkuperäisluonnosta, kannattaa valita retkikohteeksi jokin muu Azorien yhdeksästä saaresta ja kavuta yli tuhannen metrin korkeuteen, eli sinne missä eksoottiset kasvit eivät enää viihdy. 

Merenalainen paratiisi keskellä Atlantin valtamerta

Tulivuorien sylkemät laavakentät ja tuhka ovat tarjonneet vaeltaville siemenille hedelmällisen kavualustan. Tulivuorien vedenalaiset jyrkänteet puolestaan piilottelevat vertaansa vailla olevaa luonnon monimuotoisuutta, joista valtameriemme nomadit, sinivalaat, kaskelotit ja lahtivalaat ovat löytäneet ravinteikkaan ja suojaisan levähdyspaikan. Valaat vaeltavat päiväntasaajan lämpimiltä lisääntymisalueiltaan pohjoisen viileyteen pysähtyen puolimatkassa ikiaikaiseen merikievariinsa Azoreilla. Tosin lahtivalaiden, joukossa kantavia emoja, pitkä vaellus pohjoiseen saattaa päätyä katastrofiin: norjalaiset metsästävät edelleen lahtivalaita kehittämällään harppuunalla, jonka pää räjähtää valaan sisuksissa. Kaskelotti-urokset saavat laiduntaa rauhassa Norjanmerellä, mutta Fär-saarilla teurastetaan vuosittain pallopäävalaita. Perinteiden vuoksi.

Perinne elää muutoksesta: 

valaiden metsästyksestä valaiden tarkkailuun

Azorit on malliesimerkki siitä, miten perinne elää muutoksesta synnyttäen hyvinvointia. Perinteikkäästä ja taloudellisesti merkityksellisestä elinkeinosta, valaiden metsästyksestä, kehittyi nopeasti uusi perinnejatkumo, valasturismi, samaan aikaan kun vaatimukset valaiden metsästyksen lopettamiseksi maailmalla kiihtyivät. Kaskelottien tutkijat olivat perustaneet Azoreille tukikohtansa jo 80-luvun alussa ja tottuneet tekemään yhteistyötä valaanmetsästäjien kanssa. Vanha yhteistyö oli uuden perinteen pohjana ja valaanmetsästäjät avustivat valastarkkailuun siirtymisessä, sillä heidän tietotaitojaan tarvittiin. Valaiden metsästys oli Azoreilla perustunut maalta käsin tehtyyn tähystykseen ja valaiden reittien sekä käyttäytymisen tuntemukseen. Tähystyskopit kunnostettiin palvelemaan uudenlaista valastarkkailua ja nyt Sao Miguelin kopeissa päivystää jatkuvasti kolmesta neljään tarkkailija-tutkijaa, jotka ilmoittavat radiopuhelimitse valaiden sijainnit matkailuyrittäjille.

Futurismo on Sao Miguelilla paikallinen valassafareja järjestävä pioneeri-yritys. Futurismo toimii yhteistyössä tutkijoiden kanssa ja valasmatkojen oppaat ovat meribiologeja. Heidän esitteessä luvataan 98% varmuudella nähtävän valaita. Delfiinit ovat myös pieniä hammasvalaiden heimoon kuuluvia olentoja, joita matkailijat kertovat nähneensä myös hotellien ikkuinoista. Jos valaita ei näy, valasturistit saavat rahansa takaisin. Azoreilla elää ympärivuotisesti kymmeniä valaslajeja. Kaskelottien ja lahtivalaiden lisäksi voit tavata erilaisia delfiinejä, miekkavalaita, sillivalaita, sinivalaita.

Maailman suurin hengitys

Ensimmäinen aamu Sao Miguelissa valkenee aurinkoisena ja tyynenä, joten suuntaamme
heti satamaan, sillä aamusafarit ovat kuulemma parhaimpia. Pilvet jäävät Azorien ylle ja merellä tarvitaan korkeita suojakertoimia. Parvena ruokailevat keltanokkaliitäjät paljastavat delfiinien sijainnin. Linnut käyttävät hyväkseen valaiden kykyä piirittää makrilliparvia. Veneen moottori vaikenee ja pian ympärillä ui sulavaliikkeisiä keltakylkisiä delfiinejä. Matkan takuu on täyttynyt. Jatkamme retkeä avomerelle, sillä tarkkailuasemista on kerrottu liikkeellä olevan sinivalaita. Kaukana horisontissa sinertää Sao Maria. Hieraisen silmiäni, kun ohitse lipuu merenneidon tiaraa muistuttava, auringossa kimmeltävä läpikuultavan värikäs otus. Portugalin sotalaiva. Outo nimi kaunokaisella, mutta se onkin hengenvaarallisen myrkyllinen.

Pian kuuluu innostunut huuto “there”! Erotamme suihkun, maapallolla suurimman koskaan eläneen olennon hengityksen, joka kohoaa jopa 20 metriin. Kellumme sammutetuin moottorein kahden sinivalaan lähietäisyydellä, aistien niiden keuhkoista purkautuneen kostean ilman. Yksin valaan hengitysaukko on valtaisan kokoinen. Välillä olennot pyörähtävät rauhallisesti syvyyksiin, pinnalla viipyy hetken pyöreä selkä ja pieni selkäevänystyrä. Sukellettuaan valas jättää vedenpintaan pitkäksi aikaa “jalanjäljen”, peilityynen soikion muotoisen alueen. Sinivalaan ollessa veden alla, aivan pinnan tuntumassa, se hohtaa ympäröivää merensineä sinisempänä, lähes turkoosina, josta se on saanut nimensä sinivalas. Itse valas on väritykseltään harmaa. Ensimmäisen suihkun näkemisen aiheuttama riemu muuttuu olentojen läheisyydessä lähes hartaaksi tunnelmaksi. Hengitämme sinivalaan ilmaa, annamme merituulen kuivata kostuneita silmäkulmia.

Seuraavana päivänä kellumme kumiveneessä ympärillämme kaskelottiperheitä. Azoreilla noudatetaan tarkoin säädeltyä etiikkaa: valaita ei saa häiritä, niitä ei ajeta takaa ja lähestymiseen on tarkat säännöt. Kiikaroiva oppaamme kertoo äidin imettävän poikastaan. Kaskelottien matrilineaariset yhteisöt viihtyvät paratiisiissaan, isöäidit tyttärineen ja lapsenlapsineen. Valaiden valkoiset väriläiskät kertovat niiden kuuluvan samaan sukuun. Isät vaeltavat pohjoiseen. Kaksi naarasta päättää suunnata luoksemme vain lipuakseen ohitsemme rauhallisesti puhaltaen, veneen kylkiä lähes viistäen. Kaskelotti valmistautuu sukellukseen, onnekkaat valasturistit ikuistamaan pyrstöevän heilahduksen.

kainalojuttu, jota ei julkaistu tilanpuutteen vuoksi:

Azorien maineikkaat Moby Dick´n pyytäjät

Azoreilla käytettiin perinteiseen valaanmetsästykseen kanoottimaisia, purjein sekä airoin varustettuja avoveneitä sekä käsiharppuunoita. Massiivinen valaanpyynti levittäytyi Azorien vesille kun amerikkalaiset pyytäjät etsivät valaita kaukana kotivesiltään ja tarvitsivat välivarastoja saaliilleen sekä varusteilleen. Azorilaispyytäjät olivat taitavien, kovaan merenkäyntiin tottuneiden merenkulkijoiden maineessa, jotka tunsivat meriluonnon oikut ja olennot. Pian azorilaisia palkattiin harppuunamiehiksi amerikkalaisiin valaanpyyntialuksiin. Elinolosuhteet Azoreilla oli kovat ja valaanpyynnistä tuli 1800-luvun puoliväliin mennessä merkittävin elinkeino Azorien saarilla. Harppuunamiehet viettivät pitkiä aikoja merillä ankarissa oloissa, satamaan saavuttiin vasta kunnes aluksen ruuma oli täynnään valasöljytynnyreitä. Esimerkiksi vuonna 1948 pyydettiin Azorien vesiltä 700 kaskelottia. Kaskelottien metsästystä helpotti niiden empaattinen luonne: yhden lauman jäsenen jäätyä harppuunan jatkeeksi, muut yrittävät auttaa sitä loppuun saakka. Kaskelotit tapettiin lähes sukupuuttoon niiden pääkopassa sijaitsevan valtavan öljymäärän takia. Yhdestä kaskelotista saattoi saada kahdeksan tynnyriä öljyä, ja kysyntä oli suurta teollisen vallankumouksen voiteluaineiksi ja kasvavalle kosmetiikkateollisuudelle.

AZORIT faktaa

-Azorit ovat Portugalille kuuluva yhdeksän saaren autonominen alue, jonka portugalilaiset löysivät 1400-luvulla.
-Löytöretkeilijät antoivat saarille nimen Azores, “kanahaukat”. Myöhemmin osoittautui, että saarten yllä viihtyvät haukat ovatkin hiirihaukkoja, mutta nimi säilyi. Tosin 1300-luvulta peräisin olevissa kartoissa on saaret merkitty nimellä Azules, “siniset”.
-Azorit sijaitsevat Atlantin keskiselänteellä ja ovat merenpohjasta mitattuna osa maailman korkeimpaa vuoristoa. Saaret sijaitsevat n. 1500 km Lissabonista länteen ja noin 3500 km Amerikan mantereesta.
-Azorit ovat vulkaanisesti aktiivista aluetta ja myös maanjäristysaluetta sijaitessaan Euraasian, Amerikan ja Afrikan mannerlaattojen liittymäkohdassa.
-Kaikki saaret ovat vulkaanista alkuperää ja varsin nuoria: Azorien vanhin on vasta noin 5 miljoonaa vuotta vanha, nuorin Pico vastasyntynyt 50 000 vuotias.
-Viimeinen tulinvuorenpurkaus on ollut vuonna 1958 kestäen yli vuoden. Tuona aikana noin ⅓ Azorien väestöstä lähti siirtolaisiksi Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

-Azorien pääsaari on Sao Miguel, lempinimeltään “vihreä saari”. Pääkaupunki on Ponta Delgada.
-Sao Miguelin saarella on yhtä paljon lehmiä kuin asukkaita, eli n. 240 000.
-Sao Miguelin pääelinkeinot ovat karjatalous, matkailu ja kalastus. Verkkokalastus on Azoreilla kielletty ja tonnikalaa pyydetään perinteisillä bambuongilla.
-Azorit ovat ainoa paikka Euroopassa jossa viljellään ananasta ja teetä, myös luomuna.

-Azorit ovat maailman valasrikkaimpia alueita. Valasturismi on merkittävä elinkeino. Picon saarella se on pääelinkeino.
-Azorien ensimmäinen valasturismiin perustuva yritys syntyi Picon saarelle, heti kansainvälisen valaidensuojelu-moratoriumin astuttua voimaan 1987.
-Valaiden tarkkailu ja siihen yhdistyvä matkailu tuo tuloja jo yli 40 maassa. Azoreilla käyvät valasmatkailijat tuovat runsaamman elinkeinon saarille kuin valaiden pyynti ja myynti aikoinaan.

-Matkatoimisto Hispanialla oli maanantaisin charterlento Finnairilla Sao Miguelille.  Azoreille voi lentää Lissabonin kautta.

Maailman suurin olento hengittää

Olemme onnekkaita ja kiitollisia:
sinivalaat ovat läpikulkumatkalla Azoreilta arktisille vesille!
(Suihkun korkeus 10-25 m!)

Valasturismia ja meren pohjaan vajonnut aurinko

"Lapset tuntevat kielen" 1998   hevoshuovutus, suomenlampaan villa 1, 90m x 4,50 m

VALASTURISMI ja MEREN POHJAAN VAJONNUT AURINKO

(ks Lähiluontomatkailua ja valastarkkailua Vienan merellä)

Valasturismi yhdistää valaiden suojelun, matkailun sekä paikalliselinkeinojen kehittämisen – ja on myös onnistunut siinä. Valaiden tarkkailusta on kehkeytynyt mittava maailman laajuinen turismin haara, jonka tavoitteena on ollut peitota valaiden metsästyksestä saatava taloudellinen hyöty kehittämällä valaiden tarkkailusta kannattavaa liiketoimintaa. Varsinainen valaiden tarkkailuun keskittynyt turismin muoto alkoi 1955 Californian etelärannikolta leviten eri puolille maapalloa yleisen valaanmetsästystä vastustavan liikehdinnän myötä. Nykyään valasturismia harrastetaan 119 eri maassa ja alueella. IFAW:in (International Fund for Animal Welfare) kesäkuussa 2009 julkaiseman maakohtaisen valasturismiraportin yhteenvedon mukaan vuoden 2008 valasturismiin osallistui 13 000 000 ihmisiä ja koko valasturismin taloudellinen tuotto oli reilut 2 miljardia euroa. Silti useat maat, kuten Japani, Islanti ja Norja jatkavat valaiden metsästystä kaupallis-tieteellisin perustein. Miksi joidenkin maiden talouksien näkökulmasta kuollut valas on arvokkaampi kuin elävä?

Valaanliha ei ole kelvollista ravinnoksi  korkeiden ympäristömyrkkypitoisuuksien vuoksi. Valaan elopainosta suurin osa on rasvoja ja öljyä, jotka ovat olleet perinteisen teollisen valaanmetsästyksen päätuotteet. Traania ja valaanpääöljyä (valaiden kaukoluotain-elimen sisältämä öljy) ei mainita nykyisen nk. tieteellisen valaanmetsästyksen perusteluissa. Kemian- ja öljyteollisuudella on todennäköisesti kiinnostus raaka-ainetta kohtaan, joka sisältää maailman  yhden pisiimmistä ja stabiileimmista molekyyliketjuista. Molekyyliketjulle löytyy sovelluksia syntetisaation sekä polymerisaation kautta. Valaanpäävaha-nimike löytyy myös Suomen tulliluettelosta numerolla 1521 sekä spermaceti EU:n tullivapaiden maataloustuotteiden listalta. Valaan öljyistä erotetut vahat ja esterit sisältävät ainutlaatuisia ominaisuuksia joita ei kyetä korvaavilla tai keinotekoisilla aineilla jäljittelemään. Valaiden öljyjen ja rasvojen sisältämät arvokkaat yhdisteet todennäköisesti päätyvät erilaisten synteettisten materiaalien ja voiteluaineiden raaka- ja lisäaineiksi, kun tavoitellaan stabiileja rasvayhdisteitä huippukylmiin tai kuumiin oloihin tai kun tarvitaan hydrauliikkaöljyltä korkeaa paineen sietoa tai rasvojen molekyylirakenteilta säteilyn kestävyyttä. Tarpeita löytyy ainakin sota-, avaruus- ja ydinteknologiasta.

Meren pohjaan vajonnut aurinko

Valasturismissa on paljon kehittämisen varaa. Harvoilla tarkkailupaikoilla on yleisölle tarjolla tietoa valaiden merkityksestä merten ekosysteemille ja meriluonnon monimuotoisuudelle. Valaat lisääntyvät hitaasti, elävät suhteellisen pitkän elämän ja kuolleina painuvat merten syvyyksiin. Suurten valaanruhojen hajoamisprosessi kestää vuosikymmeniä. Tutkijat löysivät 70-luvun lopulla fotosynteesin rinnalle toisen yhteyttämisen muodon, kemosynteesin, jossa lehtivihreättömät bakteerit pystyvät yhteyttämään hiilidioksidia saamansa kemiallisen energian avulla – eli yhteyttämään ilman auringon valoa. Hitaasti mätänevissä ja hajoavissa öljyisissä valaanruhoissa syntyy kemosynteesi, josta vapautuu energiaa, kun yksinkertaiset epäorgaaniset aineet, ruhosta vapautuvat rikki- ja typpiyhdisteet sekä metaani, hapettuvat. Kemosynteesiä hyödyntävät mikrobit ja arkkieliöt, joita on löydetty merenpohjan kuumien lähteiden läheltä ja valaiden ruhoilta. Kemosynteesin uskotaan olevan eliöiden varhaisin energiantuotantomenetelmä ja kuollut valas on kuin mereen vajonnut aurinko. Näin valasauringot yhdessä merten syvyyksien mustien savuttajien kanssa muodostavat meriluonnon ja koko planeetan monimuotoisuutta ylläpitävän ekologisen verkoston. Teollinen valaiden metsästys on tehnyt mittaamattoman aukon tähän verkostoon ja samalla luonnon monimuotoisuudelle. Mutta valasturismin myötä on syntynyt vilpittömästi valaisiin rakastunut miljoonapäinen fanijoukko ja vapaaehtoinen valaiden suojelija-kaarti.

Tuula Nikulainen

Lähiluontomatkailua ja valastarkkailua Vienanmerellä

LÄHILUONTOMATKAILUA JA
VALAIDEN TARKKAILUA VIENAN MERELLÄ

Lähiluontokohteeksi kelpaa tänä päivänä, lento- ja kaukomatkailun ollessa arkista kansanhuvia, vuorokauden junamatkan päässä oleva ainutlaatuinen Solovetskin saaristo. Vienanmeren valaiden tarkkailuasemiin pääsee Pietarin kautta Murmanskiin kulkevalla junalla. Jo yhteysalukselta Vienan Kemistä Solovetskiin on ensimmäinen mahdollisuus nähdä hetkiä maitovalaiden elämästä. Solovetskin saarella on erityinen Belugii-niemeke jonka mataliin rantavesiin maitovalas-yhteisöt ovat vaeltaneet vuosikymmeniä toteuttamaan tuttua rituaalia: leikkien ja laulaen, tiiviissä laumassa pyörien ja kierien hiekkaiseen merenpohjaan ja takaisin pintaan.

linkki valokuviin: Valkeaa ja sinistä

Valkean meren valkeat valaat

Maitovalaiden elinpiiriä ovat Pohjoisnavan ympäristön arktiset kylmät sekä lauhkeat vedet joissa maitovalaat vaeltavat vuodenaikojen mukaan jopa satojen yksilöiden laumoissa. Jäiden jo hyvän aikaa lähdettyä maitovalaat saapuvat Vienanmeren (White Sea, Beloe More) lämpimille vesille lahdenpoukamiin ja jokisuistoihin synnyttämään, syksyllä taas palatakseen jäiden sekaan Jäämerelle osaksi suuria laumoja.

Kuolan niemimaalla ja Vienanmeren Arkangelin alueella maitovalaita on viimeksi metsästetty minkin ruuaksi. Synnyttämään tulleita maitovalaita metsästettiin Äänisjoella vielä 1960-luvulla. Nykyään Venäjän lait kieltävät nk. kaupallisen valaiden metsästyksen, mutta Itä-Siperiassa on "perinteisiin perustuva" maitovalaiden kiintiömetsästys sallittua (500 yksilöä/vuosi). Maitovalas kuuluu lainsuojattomiin pienvalaisiin sarvivalaiden ohella, joiden metsästystä IWC (International Whailinc Comission) ei säätele.

Solovetskin saari tarjoaa ekologisen ja eläinystävällisen mahdollisuuden tarkkailla valaita mantereelta käsin. Valasturismin kritiikki kohdistuu usein juuri veneiden ja kaukoluotaimien käyttöön jotka häiritsevät valaiden omaa kaikuluotausta, kommunikointia ja suunnistusta. Maitovalas on arktisista valaslajeista yleisin, mutta sen tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Vienanmeren alueella niitä arvioidaan olevan noin tuhat yksilöä. Lähes lumivalkoinen kooltaan suhteellisen pieni maitovalas kuuluu sarvivalaiden heimoon. Keväällä syntyvät poikaset säilyvät harmaina aina 5-10 ikävuoteen asti. Urokset tulevat sukukypsiksi vasta 9 vuotiaana, naaraat 5-7 vuotiaana, ilmeisesti samaan tahtiin harmaan värin muuttuessa valkoiseksi. Maitovalas voi synnyttää joka toinen tai kolmas vuosi ja imettää heti syntymästään uimataitoisia poikasiaan miltei kaksi vuotta. Maitovalaat voivat elää jopa 40 vuotta, joka on myös luonnonkansojen keskimääräinen elinikä.

Paikallisen oppaan mukaan urokset saapuvat Solovetskin saaristoon lähes aina 10. kesäkuuta ”tarkastusmatkalle”. Jonkin ajan kuluttua tulevat naaraat. Ei tiedetä miten urokset viestittävät naaraille vai onko naaraiden synnytysten jälkeinen vaellusreitti periytynyt maitovalas-äideiltä tyttärille. Vienanmerellä urokset pysyttelevät ulompana omina yhteisöinään, mutta käyvät välillä leikkimässä ja parittelemassa naaraiden laumoissa. Maitovalas voi paritella kantavanakin ja uusi hedelmöittynyt munasolu jää odottamaan vain sopivaa kiinnittymisen hetkeä. Solovetskin saariston alueella elää kolme erillistä laumaa: pohjoinen, keskimmäinen ja eteläinen. Belugii-niemekkeen tarkkailuaseman luona viihtyy keskimmäiseen laumaan kuuluvat yksilöt.

Maitovalaita sanotaan puheliaiksi ja ne ovatkin valaista ainoita, joka ääntelevät myös pinnan päällä ollessaan. Rantakiviltä oli vaikea kuulla niiden ääniä aaltojen loiskeen ja tuulen huminan seasta. Jos kääri korvat kuuntelusuppiloiksi, saattoi äänimaisemasta erottaa mielikuvan seireenien laulusta. Maitovalaiden laajan äänialan ja monipuolisen laulannan vuoksi niitä kutsutaan myös merten kanarialinnuiksi. Joskus ääntely on niin voimakasta, että sen voi kuulla jopa laivan rungon läpi. Osa ääntelystä on kaikuluotausta, ympäristön tutkimista. Maitovalaan erikoinen pyöreäotsainen ulkonäkö, lyhyt nokka ja suuri otsakumpu eli meloni, liittyy kaikuluotausmekanismiin. Maitovalas pystyy muokkaamaan öljyä sisältävää meloniaan tarpeen mukaan pallomaisesta pitkulaiseksi kohdistaessaan lähettämiään äänitaajuuksia.

Tarkkailimme valaita kolmena perättäisenä aamuna Belugii-niemekkeeltä, jonne pääsi vain laskuveden aikaan, ja näin tarkkailu oli rajoitettu vuoroveden rytmiin. Rannan tuntumassa ilotteli parhaana aamuna 20-25 aikuista ja lasta, joka on tavallisen maitovalasyhteisön koko. Oppaamme mukaan nuoret äidit käyvät ulapalla ruokailemassa vanhempien naaraiden jäädessä hoitamaan tyttäriensä lapsia ja valvomaan oppaan sanoin ”diskoa”. Ja siltä se näyttikin: siniharmaan nuoriso-osaston ryhmässä tiivistyi ilonpito riehakkaaksi loiskeeksi kuperkeikkoineen, selälle heittäytymisineen ja pyrstönheilautuksineen. Valkeiden isoäitien rauhalliset pyörivät selät sekä ”hymyilevät” päät tarkkailemassa merenpäällistä ympäristöään viestivät lauman elinvoimasta ja elämänkokemuksesta. Maitovalailla on hyvin joustavat selkänikamat ja niskalihakset, jonka ansiosta ne kykenevät kääntämään päätä liikuttamatta koko kehoaan, mikä lisää niiden liikkeiden inhimillistä vaikutelmaa. Se, miksi valaat saapuvat aina näille samoille merenalaisille hiekkasärkille, on arvailujen varassa. Syiden arvailut ovat lasten hoidosta synnytyksestä toipumiseen ja ihon hoitoon sekä loiseläinten karkotuksesta huvin-vuoksi-toimintaan.

Maitovalaat uivat yleensä hitaasti. Siksi niiden verkkaisesti pintaan hengittämään nousevaa valkeaa selkää on helppo seurata yhteysaluksiltakin. Ne eivät sukella yleensä kovin syvälle, mutta pystyvät helposti sukeltamaan jopa 450 metrin syvyyteen. Yhtenä iltana seurasimme maitovalaita etäältä veneestä. Sattumalta venettämme kohden ja aivan vieritse ui kaksi valkoista aikuista maitovalasta poikasineen. Toinen kantoi pikkuistaan selässään, sillä vastasyntyneet poikaset eivät vielä kykene pysymään aikuisten uintivauhdissa mukana. Nuorten maitovalaiden on nähty kantavan erilaisia esineitä, kalaverkkoja, puunkappaleita ja jopa pääkalloa. Tämä on tulkittu poikasten kanto-harjoitteluksi. Toisinaan maitovalasäidin menettäessä poikasensa hän saattaa kantaa korvikkeena vaikka venepoijua. Valaat ovat ainoita nisäkkäitä ihmisen ohella joiden naarailla on vaihdevuodet. Naaraat elävät useita vuosia hedelmällisen iän yli ja osallistuvat tällöin jälkeläisten hoitoon. Valaiden vaihdevuosia on tutkittu maitovalaiden tavoin hyvin sosiaalisilla pallopäävalailla.

Oppaamme mukaan Solovetskin valaskanta ei ole lähivuosina ainakaan kasvanut, sillä vastassa ovat ekologiset rajat: ravintoa on riittämiin juuri tämän suuruiselle populaatiolle. Maitovalaat ovat nokkelia saalistajia ja pyytävät ravinnokseen monipuolisesti noin sataa erilaista mereneliötä ja kalalajia: mm. tursaita, kalmareita, katkarapuja, krilliä ja simpukoita. Maitovalaita, kuten muitakin valaita, uhkaa kuitenkin katoaminen maailman merten muuttuessa ihmiskunnan likaviemäreiksi. Arktisten valaiden luontaisia uhkia ovat miekkavalaat ja jääkarhut, ihmisten aiheuttamia uhkia ympäristömyrkyt, ilmastonmuutos sekä uudelleen päätään nostava taloudellinen kiinnostus valaanmetsästykseen. Siksi valastarkkailuturismia pidetään erittäin tärkeänä osana valaiden suojelutyötä.

Tapasin Solovetskissa moskovalaiset äidin ja tyttären. Tytär opiskelee Moskovassa peruskoulun opettajaksi. He olivat tulleet muiden venäläisten turistien tavoin tutustumaan Solovetskin saaren luostariin, luontoon sekä muinaishistoriaan jatulintarhoineen ja viettäneet saarella 9 päivää. Heidän mukaansa kyseessä on moskovalaisille erittäin epätyypillinen lomakohde. He ihastelivat rannoilla runsain määrin pää pinnalla kelluvia partahylkeitä, mutta eivät olleet koskaan kuulleet beluhasta (maitovalas venäjäksi)! Saatikka että olisivat tienneet valaiden tarkkailumahdollisuudesta Solovetskin saarella! Tytär oli kuullut yleisesti valaista ja valaiden suojelusta ja arveli sanan beluha tarkoittavan valkeaa kuuttia. Maitovalas on useilla kielillä beluga, mutta venäjäksi sana tarkoittaa sampea. Valasturistit tulevat Solovetskille lähinnä Suomesta ja muualta Venäjän lähialueilta. Meidän kanssa samaan aikaan oli ukrainalainen luontomatkailu-ryhmä tarkkailemassa valaita. Yksi oppaistamme, moskovalainen toimittaja-opiskelija, sanoi pelkäävänsä turismin ryöstäytyvän valaiden kannalta kielteiseen suuntaan, koska kaikki turistit eivät osaa käyttäytyä. Myös veneilyä valaiden ympärillä on haluttu Solovetskissa rajoittaa (toisaalta ei ole sopivia veneitäkään) ja omatoiminen, ilman paikallisen luostarimuseon opasta, seitsemän kilometrin kävely Belugii-niemen tarkkailuasemalle on kiellettyä. Tämä on helppo ymmärtää. Mutta Euroopan viimeisten maitovalaiden metsästykseen on myös Venäjällä paineita ja selitys on tuttu: koska ne pyytävät samoja kaloja kuin ihmiset. Vienanmeren maitovalaita on myös pyydystetty myytäviksi ulkomaisiin akvaarioihin. Valaiden tarkkailumatkojen kehittäminen ja organisoiminen Solovetskista käsin yhteistyössä venäläisten valastutkijoiden kanssa voisi parhaimmillaan tarjota vaihtoehtoisen elinkeinon muuten köyhään Vienan karjalaan ja Arkangeliin kuuluvaan Solovetskiin – ja myös suositun ja eksoottisen lähiluonto-matkailukohteen niin venäläisille kuin suomalaisille matkailijoille.

Tuula Nikulainen (julkaistu Salon Seudun sanomissa 23.8.2009)



Matkan järjestäjä: Kon-Tiki-Tours