Parsimisen taide

Yhden kauneimmista villapaidoista olen nähnyt Outi Heiskasen yllä: tumman harmaa villapaita oli parsittu sieltä täältä kirkkaan värisillä langoilla. Parsimisen taidetta. Siitä on kauan, yli 20 vuotta. Sain silloin inspiraation parsia villapaitojeni hihansuita erivärisillä langoilla. Hihansuut näet menevät rikki puulämmittäjällä: ainakin minulla villapaidan hihat toimivat vaistomaisesti patalappuina uunin luukkuja päivittäin avatessani. Olen kyllä kuullut muillekin käyvän näin. Lempivillapaitani oli parsittu kyynärpäitä myöten eri värein ja huolella. Minulla oli tuolloin pienet lapset. Äitini halusi auttaa ja nappasi kevään kynnyksellä kaikki villavaatteet pestäväkseen. Ihanaa. Jonkin ajan kuluttua sain raikkaat puhtoiset villavaatteet takaisin varastoitavaksi odottamaan uutta talvea. Lempipaitaani käyttäisin kesän viileinä iltoina ja nuotiolla, mutta... mutta paitaani oli ilmestynyt uudet hihat, siistit yksiväriset! Voi ei, mutta äidin tarkoitus oli mitä parhain.

Parsimisintoni laantui vuosiksi. Tyydyin reikäisiin, kunnes ymmärsin löytäneeni kotimme vintiltä jotain hyvin kaunista ja arvokasta. Kotimme on vanha koulu jossa on ennen meitä asustanut muunmuassa puuseppä. Hänen jäljiltään vintti oli täynnä erilaisia puisia pulikoita, raakapuupaloja, joista saattoi vain aavistaa tulevan muodon, sorvattuja aihioita ja hiottuja osasia. Puupyöriä oli jos jonkin näköisiä ja kokoisia - leikkiautoihin. Yhdessä puupyörämallissa, josta oli myös jäljellä eri työvaiheita, mutta vain muutamia viimeistellyn hiottuja, ei ollut lainkaan akselille läpireikää. Pyörässä oli kyllä reikä joka oli paremminkin sorvattu monttu. Lisäksi vintillä oli saaveittain puisia nappien, papiljottien ja leikkipianon aihioita. Vinttimme on ollut runsauden sarvi ja ehtymätön materiaalivarasto, josta lapset ovat ammentaneet aineksia luomisintoonsa ja leikkeihinsä.  Suosittua leikkilinnoitusten rakennusmateriaalia olivat karkeasti sorvatut ontot tolpat, toisesta päästään paksummat tapit.  Näitä "tykin piippuja" oli laatikoittain.  Koulun satavuotisjuhlia järjestellessämme osui käteeni päästään kauniin pyöreäksi hiottu tappi. Vaistomaisesti etsin käsiini kauniisti hiotun montullisen pyörän ja kas, ne sopivatkin yhteen! Aivan selvästi sieni!  Mutta mikä sieni!?

Pian selvisi että parsimissieni!

Parsimissienen ontto jalka on neulojen säilytystä varten. Tämä työkalu on varsinkin sukkien parsimisessa todella oiva apu. Sieni työnnetään sukan sisälle ja reikä, joka usein on kantapäässä, vedetään kireälle sienen hatun päälle.

Reikää kannattaa siistiä leikkamalla riekaleet pois. Näin sienen päälle kiristettynä saa parsittua "loimet" tasakireiksi ja kantapään muoto ja koko säilyvät.

..ja  parsitaan, eli poimitaan loimet parsinneulalla vuoroin yli ja ali. Jokainen parsinrivi täytyy parsia kiinni emosukkaan. Parsinneulassa täytyy olla riittävän iso silmä villalangalle ja itse neula ei saisi olla liian pitkä, kärki  terävänpuoleinen.

Tämä on ristikko-, eli korinpohjaparsintaa. Ehkä olisin voinut parsia loimivaiheen kunnolla emosukkaan kiinni ja tiiviimpi parsinta kestää kantapohjassa paremmin. Parsia voi myös sikin-sokin viistottain.

Mutta kun tuuli laantuu ja kevätaurinko lämmittää, istahdan ulos kelkkaan pärekopallinen rikkinäisiä villasukkia mukana...

Parsiminen kuuluu villeihin käsitöihin. Villit käsityöt ovat kesyttämättömiä, alkuperäisiä, hauskoja, vapaita puntareista ja mittanauhoista ja joilla on oma paikka käsitöiden ekosysteemissä. 

Villa - Village, woollen camp (The Prima Palace in the Palace) Madrid

Madrid Circulo de Bellas Artes 3.11-11.11.2009: Villa Village  with the theater Quo Vadis

The Prima Palace: The nomad tent of the North - primeval home

  

kuva. Kezia Kautto

Villainen leiri ja palatsi palatsissa

Sana jurtta on alunperin turkkia ja tarkoittanut maata, aluetta, leiriä. Yurt-sana on lainautunut vahingossa tarkoittamaan nomadien asumusta, puurakenteista telttaa, ensin venäjän kieleen ja sieltä muihin eurooppalaisiin kieliin.

Villa-Kylä on  teatteri Quo Vadiksen jurtta ja Villainen leiri yhdessä. Olen rakentanut jurtan ympärille leirin - maan, alueen ja ilmapiirin - joka johdattaa yleisön Quo Vadis-teatterin pyöreään palatsiin, paimentolaisten ikiaikaiseen ja korvaamattomaan huovilla katettuun olohuoneeseen,ja teatteriin.

Villainen leiri on tilateos jossa polut risteilevät pohjoisten kansojen vetäytyvää jäänreunaa seuraavan vaellusreitiltä nykyhtekeen ja ilmastonmuutokseen. Talven menetyksen pelko pukeutuu villaiseen nostalgiaan....Lumi on lämmin kuin villa, emäksinen kuin naisen hedelmöittyvä emätin. Lumi on kuin maan huopa, taivaan ja maan rakkaus, tasapaino.

Circulo Bella Artessa Villa-Kylä on kokonainen tilateos palatsin muhkeiden kivipilareiden antaen teokselle huikean aika-ulottuvuuden: alkukota ja nomadien palatsi  palatsissa.

Teosteni raamit ovat usein majoja, telttoja, suojia. Muistoja ja kertomuksia uhanalaisista paimentolaiskulttuureista, yhä harvempaan käyvien kiertolaiselämää viettävien kansojen kulttuureista, lapsuuden metsämajoista.

Tuula Nikulainen 21.10.2009 

 

Wooly thoughts - Felt acts

Feel felt and felt 25 years 1984-2009

A felt as an artist´s media (klik pics!) - statements

SAUNA

In my childhood home we bathed once a week in a seaside sauna, which was dark and black with soot. The only bright spot was a red woollen elf which was always in a new place when we came to bathe. Because of the elf I took a tolerant attitude toward bathing, just in case, thinking the woollen elf might somehow bring luck to the bathers and the bathhouse itself, I thought the guardian spirit of the sauna lived in the elf. Other memories of trips to the sauna are the colder-than-cold antechamber, and the waters, both ice-cold and boiling hot and trying to find a suitable mixture of the two for washing in.

As a child I also learned that wool is a good substance and that woollen clothes are more valuable than other clothes. Swellings and other slight bruises were cured by pressing wool against them, wool helped cure my grandparents´ aches and pains, and woollen socks gave immediate relief to my own neuralgic (“growing-”) pains. Woolly felt boots were the only proper footwear in subzero weather if you wanted to avoid getting frozen toes. I got my first experience in felting when I made snowballs while wearing woollen mittens. Repeated rubbing with snow made the soft mittens into stiff felt ones.

As an adult, I continue to work with hot and cold waters, searching for the best temperature, but now I try to speed up the felting process.  

 

LOVE WITH FELT
Wool has become my most beloved material, for its healing and protective power, but also because the working process touches my most feminine essence. Felting is an alkaline process. We need alkali in order the wool to felt. Fertiization of a woman requires the alkali surroundings of the vagina. Felting is like giving birth. It cannot be an accident that words in Finnish language EMÄ (mother, dam), EMÄntä (hostess, wife), EMÄtin (vagina) and EMÄs (alkaline) resemble one another.

THE MOTHER FELT AND THE BIRTH OF A NEW FELT
In 1992 I had the honoured and opportunity to teach the forgotten talent of making felt-bootsmaking in West-Mongolia. In return I learned the local nomadic life and the skill of making large yurt felts drawn by a horse. Mongolia has received a name in my stories, The land of Mother Felt. The nomads call an old “helping” felt mother, who gives birth to a new felt, a daughter. The Oldest women traditionally have the responsibility of laying the wool on mother felt. Nomads say women have natural magic talents. These talents ensure successful birth of the new felt. All families of the Village and all ages from grandparents to small kids take part in the felting process.

On the slopes of the Altai mountain I comprehended and found a familiar feminine word: EME. The meaning of eme in Mongolian is feminine, wife, midwife, medicine and herb. The vegetation on the mountain slopes was low and prickly; the air was a mixture of scents of strong herbs. You could see small wool flocks caught in thorns around. When I saw this, I understood that in the early days the loose wool flocks from wild sheep were gathered to be used as padding for the sleeping place in the yurt. Of course The First felt in the world was created with love-making!

THE MAGIC OF SHEEP – FELT AS SACRED SIGNIFICATION
My experience is that only the wool from a live sheep felts. Felt is the oldest ennobled substance and the “second skin” of the man. It is living substance giving spirit and life to all art representations. Just as a tattooed skin is alive (also ancient nomadic art), felted wool is alive. Both serve to bring together man, spirit, nature and journey. The felting process itself is part dance, part trance.

Domestic sheep were not treated as totem animals, but they are very valuable. Their wild ancestors are described in ancient Mongolian felt a lot; a wild sheep is one of the most frequently represented animal figure. Sheep is also the most eaten animal in various rituals. The appreciation of the sheep is high also still in the present Mongolia: out of ten matters which the Mongolians regarded as most important, sheep is the first and surely not because of its nutritive value. From the living wool that is walking along, man gets materials for sheds, yurt and clothing, art and ritual. At the same time the sheep carries in his back a living story and knowledge of the days of ancestors.

Wool for me is a living agent with its own memory and physics. Felting works as a receiver, a navel cord, between knowledge, thoughts and feelings and the surrounding world, between the present and the past. My work with felt is a research about connection and knowledge between natural science, mythology and a living metaphysics.

Tuula Nikulainen c 1992/2004/2007

Tip of the Iceberg (2007 - ) - Jäävuoren huippu

Aotearoa New Zeaand 2007 Southland Museum and the Art Gallery Invegarcil, MOM, Nelson:

Talvileiri - The Winter Camp (2004 - )

Talvi

Suhteeni sinuun on muuttunut. Ennen raskas valkea läsnäolosi johdatti ajatukseni uneen, uuvutti ruumiini vastentahtoisesti talvihorrokseen. Tuskin oli kevät pyyhkäissyt viimeisen kalman hohtavan peittosi taivaan tuuliin kun jo alkoi piinallinen valmistautuminen uuteen tuloosi: puurrettava taas taivaisiin asti ulottuvat vuoret polttopuita hillitsemään tuliaisiasi, kohmetta, sisuksista nousevaa kylmänhuurua, sielunpakoa, joka sulauttaa värit ja ääriviivat toisiinsa. Kaunis ja kylmääkin kylmempi kidetanssisi peitti kotini kaikki valoaukot. Kuitenkin lapsuuteni muistoissa olit aina muuntautuva, pehmeä, tarvittaessa kova, runsas, valoisa, leikkisä, odotettu ystävä joka tarjosi tuhansia mahdollisuuksia huikeisiin seikkailuihin.

Nyt odotan sinua kiihkeästi, kuin rakastani jonka sylelyä hetki hetkeltä vapisevampana. Mitä karmaisevimmin ja kovemmin piiskaat maankuoren läpitunkemattomaksi, peität mustan maiseman lumisella hohteellasi, sitä vahvemmin syntyy mieltä hyväilevä tunne kaiken jatkuvuudesta, elonkierron uskollisuudesta. Kunnes taas kevät pyyhkäisee kaiken kimmellyksen sekä varmuuden lähettämällä ennenaikaisia paluumuuttajia visertämään merkillisiä laulujaan. Kunnes taas aurinko porottaa ennen kokemattoman pisteliäästi hukuttaen kaiken puhtaan ja kristallisoituneen imelään ja petolliseen maatuvan mullan ja uuden ruohon tuoksuun… Keväisestä polttopuu-rituaalista on tullut anteeksipyyntöä ja anelua: tule takaisin!.

Tuula Nikulainen, huhtikuussa 2005